Nyt kutkuttaa

Yle kertoi, että Talvivaaran kaivostoiminta käynnistyy uudelleen Suomen valtion omistaman Terrafame Mining Oy toimesta. Työ- ja elinkeinoministeriö kertoo yhtiön solmineen kauppasopimuksen Talvivaara Sotkamo Oy:n liiketoiminnan ostamisesta sen konkurssipesästä.
Hallitus on heti alkutaipaleellaan saanut suuria päätöksiä ja projekteja käyntiin. Pari suurta metsäteollisuuden miljardi investointia ovat käynnistymässä, Fennovoima päätös alkaa olla valmis ja Talvivaaran kaivostoiminta alkaa syyskuussa täydellä teholla, jotka kaikki yhdessä tuovat runsaasti työpaikkoja, sekä talouden dynamiikkaa mukanaan.
Kun parissa kuukaudessa on saatu näin paljon jo aikaan, mitä tuokaan seuraavat kuukaudet uutta innovaatiota suomalaiseen teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaan. Sipilä esikuntineen on taivaan lahja edellisten tunareiden jäljiltä, jotka tuhosivat pohjan suomalaiselta menestymiseltä globaalissa kilpailussa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vihreät ja muut kommarit olivat jo järjestämässä Talvivaaran ja Fenno voiman hautajaisia. Taisivat haukata tällä kertaa paskaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimeliaisuus kirjoitti:

Yle kertoi, että Talvivaaran kaivostoiminta käynnistyy uudelleen Suomen valtion omistaman Terrafame Mining Oy toimesta. Työ- ja elinkeinoministeriö kertoo yhtiön solmineen kauppasopimuksen Talvivaara Sotkamo Oy:n liiketoiminnan ostamisesta sen konkurssipesästä.
Hallitus on heti alkutaipaleellaan saanut suuria päätöksiä ja projekteja käyntiin. Pari suurta metsäteollisuuden miljardi investointia ovat käynnistymässä, Fennovoima päätös alkaa olla valmis ja Talvivaaran kaivostoiminta alkaa syyskuussa täydellä teholla, jotka kaikki yhdessä tuovat runsaasti työpaikkoja, sekä talouden dynamiikkaa mukanaan.
Kun parissa kuukaudessa on saatu näin paljon jo aikaan, mitä tuokaan seuraavat kuukaudet uutta innovaatiota suomalaiseen teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaan. Sipilä esikuntineen on taivaan lahja edellisten tunareiden jäljiltä, jotka tuhosivat pohjan suomalaiselta menestymiseltä globaalissa kilpailussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu