Moi,
olen aloittamassa yhdeksännen luokan syksyllä, ja lukion valinta mietityttää. Kahdeksannen luokan päättötodistuksen keskiarvoni on 8,9-9,0, mutta toive lukion KA on 9,5. Uskon että pystyisin nostamaan kouluvuoden aikana keskiarvoa 0.6 numeroa ylöspäin (koulussamme on 3 todistusta vuodessa). Varsinkin huomioon ottaen että nostin numeroita päättötodistukseen 4kk sisällä 0,5 numeroa. Mutta minulle on jäänyt äärimmäisen epäselväksi miten 8. luokan numerot vaikuttavat lukioon hakiessa. Jotkut sanovat että 8. luokaa ei vaikuta laisinkaan, toiset väittävät että 8. luokka vaikuttaa vahvasti.
Jos eivät vaikuta laisinkaan niin uskon että minulla on mahdollisuuksia päästä haluamaani lukioon, mutta jos esim. 8. luokan numerot lasketaan yhteen 9. luokan numeroiden kanssa, minulla ei ole lainkaan mahdollisuuksia.
Eli, olisiko jollain jotain varmaa tietoa, tai laskumenetelmää koskien kahdeksannenluokan numeroiden vaikutusta peruskoulun päättötodistukseen.
Kiitos kaikille !

Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei! Meillä vaikutti kasin numerot sillä tavalla jos oli seiskalla valinnu kasille vuoden valinnaisen ni se numero jäi sitte ja näky ysiluokan päättötodistuksessa. Ja jos teillä on joku kemia/fysiikka eri osissa niin kuin meillä oli ja taas se kasin numero näkyi ysin päättötodistuksessa.
Meillä kasin & seiskan numerot vaikuttivat hieman, mutta 3/4 päättötodistuksen numerosta kussakin aineessa riippui ysiluokan suorituksista.
BTW, onko tavoitteenasi päästä Ressun lukioon vai..?
No sitäkin olen miettinyt, lähinnä tavoitteena että kun valinta tulee vastaan niin voi vapaasti valita mihin haluaa.
Kiitos paljon vastauksestasi :)
Kaikki aineet, jotka sulla on loppunut jo tulee numero joka oli viimeksi. Muihin aineisiin vaikuttaa vain 9. lk jutut, syksy ja talvi ja kevät painottuu yhtä paljon. Esim jos kuvista oli viimeksi 7lla ja sait sillon 9 niin päättötodistuksen numero on 9 kuvis. Jos hissa loppui 8lla ja sait 10 niin päättötodistuksen numero on 10 hissa. Jos taas matikkaa on oletettavasti ollut kaikilla luokilla, vain 9 lkn numero vaikuttaa. Understood?
Ja sit ka tulee kaikkien numeroiden yhteisvaikutuksesta, joten paljon on kiinni syistä. Onnee ja menestystä :)
*ysistä
Ohjekäytäntö oli se, että päättötodistukseen tulee 8. ja 9. luokkien arvosanojen keskiarvo. Opettajat voivat halutessaan painottaa yhdeksättä luokkaa tai valita paremman numeron, jos ero on vain yksi numero.
9.5 miten jotkut siihen pääsee oon kyllä kuullut että jotkut siihen pääsee mä taistelin koulussa mutta ei 6 tuli aina kokeista ja luin niihin yks laiska luokalla ei lukenut mutta sai 7-8 mulla on lukuhäiriö jota huomattiin viikko ennen päättäjäisiä 9 luokalla jee :( mä luen ja sit en muista mitää sellanen luku häiriö mulla on kivaa kokeet 6
Kiva kun tälläset sivustot voi auttaa vielä tukevaisuudessa haha