Onko täällä muita jotka kärsisivät suhteettomasta kivun pelosta?
Olen ollut aina varsinainen murehtija, mutta tilanne kärjistyi kun lääkäri aiheutti minulle hoitovirheen. Tilani ei uhkaa henkeäni, eikä minulla juuri nyt ole erityisemmin kipuja.Odotan nyt pääsyä leikkaukseen, jossa on hyvät ennusteet ja ilmeisesti minulla on hyvät mahdollisuudet palautua fyysisesti ennalleen.
Olen kuitenkin ottanut todella raskaasti tilanteesta johtuvan jatkuvan epätietoisuuden. Olen alkanut saada hyperventilaatiokohtauksia (kenties ovat jopa paniikkikohtauksia?), minulla on jatkuvaa keinuttavan huimauksen tunnetta, tunnen sykkeen usein hyvin voimakkaana kehossani (esim. selässä, vatsassa, päässä). Kaikkein pahin oireeni on kuitenkin aivan ylimitoitettu pelko kivusta. Ja nimen omaan siitä, että kipu jää pysyväksi. Pelkään kuollakseni, että saan leikkauksessa hermovaurion, joka pilaa loppuelämäni. Tämä pelko on myös alkanut levitä muille elämänalueille. Pelkään että hammaslääkäri aiheuttaa minulle hermovaurion. Pelkään kolmoishermosärkyä, joka vain iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pelkään että saan välilevynpullistuman... Kun luen jostakin kipua aiheuttavasta sairaudesta, alan pelätä sitä hysteerisesti. Kuolemaan johtavaa sairautta en niinkään pelkää, vaan ajattelen, että kuolema vapauttaa kivusta.
En tiedä miten pääsisin eroon pelostani, enhän haluaisi murehtia elämääni hukkaan! Onko ketään, joka olisi päässyt leikkauspelosta/kivun pelosta eroon ja osaisi auttaa?
Kivun pelko laumauttaa
3
92
Vastaukset
- Pelkopois
On hyvä muistaa, että kipuun löytyy aina apua. Suomessa myös hoitovirheiden riski on todella pieni, ja hermovaurioiden riski vielä pienempi, joten älä turhaan jännitä leikkausta. Voit myös lohduttautua ajatuksella, että olet vain yksi ihminen miljardien joukossa, joten todennäköisesti sinulle ei tule yhtäkkiä mitään jatkuvaa kipua aiheuttavaa sairautta. Voit toki myös keskittyä ennaltaehkäisemään sellaisia sairauksia, minkä kohdalla se on mahdollista.
- hjklkjhk
Luulin ensin että aloittajan viesti oli oma vanha viestini. Koen samoin. Lisäksi pelkään ihan vain kaikenlaisten toimenpiteiden aiheuttamaa kipua niin paljon että jätän yleensä menemättä. Kipua ajatellessa sellainen epämiellyttävä hulmahdus käy koko kehon läpi ja alkaa pyörryttää.
Sairastin jossain vaiheessa todella vaikeaa migreeniä, särkypäiviä oli viikossa enemmän kuin säryttömiä. Myös lapsena migreeniäni hoidettiin melko huonosti. Lääkärit olivat melko keinottomia, joten ehkä tuostakin jäi kammo siitä, että jää kipunsa kanssa yksin.
Nykyään kun tunnen missä päin kehoa tahansa pienen kivun juilahduksen, kylmä hiki kihoaa otsalle ja mietin, että mitä jos saan jonkin elinikäisen kiputilan. Samoin kuin aloittaja, ajattelen että esimerkiksi kuolettavasta syövästä aiheutunut kipu olisi tavallaan "hyvää kipua", koska se johtaisi kuolemaan ja vapautukseen kivuista. - 2q3r1
Pitää muistaa että kaikki ihmiset joutuvat kärsimään täällä kipua. Samassa veneessä ollaan kaikki. Maailmassa on myös kautta aikain ollut erittäin hyvin tehoavia kipulääkkeitä. Ennen aikaan leikkauksiin ja hammashoitoon ei ollut edes nykyaikaista puudutusta, puudukkeena käytettiin mm. eetterin hengittämistä.
Nykyaikana on sentään nykyajan konstit. Itselläni auttaa kun ajattelen kaikkia niitä pappoja ja mummoja jotka käyvät läpi sydän ja lonkkaleikkauksia ja hyvin pärjäävät. Naisia jotka joutuvat synnyttämään jne.. Kyllä kivusta selviää. Jos ei muuten niin on olemassa vielä morfiinit ja sellaiset kovat lääkkeet jotka vievät olon pumpuliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,744282Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172748Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242507Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1102336Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112203Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6111957MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S241688