hyviä uutisia Janusilta.

hänontaas

Olin kovin huolissani tästä rohkeasta miehestä (pojasta) ja kirjoittelin siitä tuonne toiseen paikkaan, nyt oli pakko tehdä aloitus,
en tiedä miten paljon täällä arvostetaan Janusia, monet haukkuvat "kommariksi" mutta IPU,ssa ei kom, ole,
jos joku haluaa olla kommunisti niin heitä varten on tuossa neljä puoluetta, tai jäljellä vain kaksi mutta se riittää halukkaille,
se on outoa että jos joku ajaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa niin
heti saa leimakirveestä merkin "kommari"

Olenko noita kun eilen otin asian puheeksi ja nyt näin unta että Janusilta on tullut viesti, no eihän nyt uniin kannata uskoa,ajattelin,
mutta avasin kuitenkin verkkomedian ja siellähän se viesti oli,
ihan päinvastainen kuin uneni, onneksi, mutta noin ne huolet heijastuu uniinkin.
Enkä sittten vieläkään uniin usko.
_____________________________________
Verkkomedian uutiskatko on jatkunut kuukauden. Syynä toiminnan katkeamiseen on päätoimittaja Janus Putkosen muutto Donbassin alueelle ja uuden kansainvälisen uutistoimisto DONi:n perustuminen Donetskin pääkaupunkiin. Suuren suunnitelman käynnistäminen on vaatinut kaiken ajan ja energian.

Päätoimittaja: Janus Putkonen
8.8.2015, Verkkomedia.org

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=13712

14

1249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jauutisoi
    • ohhoh2

      Infosoturi pääsee nyt oikein tositoimiin. Tosin laiton rajan ylitys ja terroristien avustaminen johtavat hänet hankaluuksiin. Jos hän nyt edes on uskaltautunut Ukrainan puolelle Venäläisten toveriensa luota. Mitä hän siellä kielitaidottomana muuten tekee? Välittää eteenpäin niitä valheita mitä venäläiset hänelle syöttävät? Mitään hän ei pysty tarkistamaan kuten kunnon toimittaja tekisi. Mutta infosoturi ei olekaan toimittaja.

      • päätönväite

        Ne kunnon toimittajat uutisoivat sen mitä omistaja tahtoo,
        Janus uutisoi sen mitä itse näkee ja kokee,
        miten hän kielitaidottoma sitten vopi kääntää uutisia Venäjän ja
        euroopan medioista?
        Ja mihin tuo "homo" väite perustuu, janusilla on 2 lasta, harvemmin homot lapsia saa,


      • kuva.ei.valehtele
        päätönväite kirjoitti:

        Ne kunnon toimittajat uutisoivat sen mitä omistaja tahtoo,
        Janus uutisoi sen mitä itse näkee ja kokee,
        miten hän kielitaidottoma sitten vopi kääntää uutisia Venäjän ja
        euroopan medioista?
        Ja mihin tuo "homo" väite perustuu, janusilla on 2 lasta, harvemmin homot lapsia saa,

        Onhan näitä kaapista tulleita, lapset ja akat saa mennä kun himot käy sietämättömiksi. Mutta mutta, se nyt on ihan yksi ja sama tuo seksuaalisuus, eikä asiaan pitäisi näin avarakatseisen kerhon kuin ipu kertoo olevansa edes reagoida, eikä siihen, että jampalla on lapsia Thaimassa ja Ruotsissa eikä suinkaan tälle nykyiselle "vaimolleen"??, jos asiansa mallikkaasti hoitaa. Pikemminkin tuo on meriitti josta IPU:n elostelujohdossa taitaa ilmetä hienoista kateuttakin.

        Mutta kun kirjoitetaan Janusian uutisoivan sen, mitä hän itse näkee ja kokee, mihin jää se merkittävin eli tekee? Itse provoaa häirikköporukassa torilla ja julkaisee siten uutisia Ukrainan kansallismielisten natsien mellakoista.


    • puolimanne

      Putkonen taitaa muuten olla homo?

      • homppeliko

        niinkö on sillä vaimo ja pari lastakin niin että mistä moinen?


    • harmistunut

      Jos on seurannut Verkkomediaa, on tullut vakuuttuneeksi Putkosen asiantuntemuksesta, aivan erityisesti koskien Ukrainan kriisiä. Verkkomedian lakkautus ainakin väliaikaisesti jättää suomalaiset ikävästi uutispimentoon, koska ainakaan minä en häthätään tiedä toista vastaavaa mediaa, joka toimisi vastapainona yksipuoliselle läntiselle uutistarjonnalle Suomessa.

      • shitdetectorworking

        Mistähän muusta olet tullut vakuuttuneeksi. Sinulle päivän ykköskajahtaneisuuspalkinto buuausten kera!


      • Anonyymi
        shitdetectorworking kirjoitti:

        Mistähän muusta olet tullut vakuuttuneeksi. Sinulle päivän ykköskajahtaneisuuspalkinto buuausten kera!

        Opi APINA kirjoittamaan


    • pesos.horo.se.on

      IPU:n rauhanlähettiläs ja puolueeton enkeli.

      • hyihittoz

        Janus viestii lähes päivittäin tolla fb-svuilla, ja mitä hän tekee, no uutisoi esim, euroopan eri televisioissa, Suomeen ei vain kelpaa.
        Suomen TV, aika kuluu mamu tiedotukseen, huoli "partalapsista" on suuri.


      • ryssäläiselle
        hyihittoz kirjoitti:

        Janus viestii lähes päivittäin tolla fb-svuilla, ja mitä hän tekee, no uutisoi esim, euroopan eri televisioissa, Suomeen ei vain kelpaa.
        Suomen TV, aika kuluu mamu tiedotukseen, huoli "partalapsista" on suuri.

        Jaa kansainvällinen ja eurooppalaisten tv tarjonnasta tietoinen IPUloinen, taidat ollakin myyrä. Ei Januksen uutisvideoita ei näe kuin ryssämaissa ja tampiot siellä FB_llä ja Youtubessa.

        Suomen kohdalta en yhtään ihmettele, etteivät hänen videonsa kelpaa, eihän tämä vapaaehtoinen maanpuolustusharrastelija päästänyt edes suomen televisioita jutun tekoon Krimille, kun olisi totuus tämän venkulan ryssähtely propagandan määrästä ja röyhkeydestä ihailijoillensa paljastunut.

        Tärkeyden huippu oli tuo huntu toukokuun 2014 vaihteen riehuminen Mauripolilla, se kyllä paljastaa täysin tämän tyypin mielenlaadun ja tarkoitusperät.


      • Anonyymi
        hyihittoz kirjoitti:

        Janus viestii lähes päivittäin tolla fb-svuilla, ja mitä hän tekee, no uutisoi esim, euroopan eri televisioissa, Suomeen ei vain kelpaa.
        Suomen TV, aika kuluu mamu tiedotukseen, huoli "partalapsista" on suuri.

        Ja te hyväksytte lasten tappamisen,mitä idiootti putin hyväksyy?


    • kotiryssillä_tuleva

      IPU:n oma suurlähettiläs ja lähjetyssaarnaaja onanoi raadoilla ja tykkien paukkeessa.

      P E R K A L E E N sotahullut ja tappamiskiimaiset Putinistisiat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      312
      3655
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      2016
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1646
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1491
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      97
      1290
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      144
      1191
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      96
      1038
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      867
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    Aihe