Miten ne saisi hävitettyä terassilta siis hämähäkit
Hämähäkit pois
2
208
Vastaukset
- mukavia.ihmisiä
Hämpsyt ovat rauhallista väkeä. en niille kaunaa kanna. Hämpsyjä oli jo dinosauriiden aikana, kun meidän esivanhempamme olivat vielä nelijalkaisia rotankokoisia jyrsijöitä.
Näin loppuvuodesta seinälukit tulevat katoksiin. Ne eivät kudo verkkoja vaan saalistavat jotakin pikku otuksia vaanimalla paikoillaan.
Nyt näkee ulkona niitä pieniä hämpsyeläimiä, oranssin värisiä. Kooltaan pari kolme milliä. - antihämä
No yksi keino on että jos sulla on esim puulaatat siinä, ja ihan maa-aineksen päällä ne, niin soraa niiden laattojen alle ja upota ne laatat hieman siihen soraan. Hämähäkit ei enää pääse niiden alle silloin sillä siellä ne viihtyy parhaiten. Muukin aines käy, mutta eloton sora ois kaikkein parasta ja halpaa. Sitten on kyllä niitä hyönteiskarkoittimiakin myynnissä mm. juuri terasseille jotka antaa semmosta impulssia että se karkoittaa hämähäkit, muurahaiset ym. Meillä laitettiin tuo sorapohja ja laatat tiiviisti siihen. Siina samalla katos hämähäkitkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794313Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172758Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242577Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162445Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122384Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102204Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6161981MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141955Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S261701