Ostin kaksi vuotta seitsämän kuukautta sitten Samsung Galaxy X cover Gsm laitteen. Laitteen hankinta tuli eteen, koska olin aiemmin ostanun samalta operaattorilta Nokian näppäin-kosketusnäyttökännykän joka vikaantui ulkona työskennellessäni pakkasessa . (laite ei kestänyt sisätaskussa 15 asteen pakkasessa vaan jumiutui täysin)
Tilalle sain Nokia 500 sen joka oli sitten valmiiksi rikki (valmistevika) ja liikkeestä saman tien palautettiin valmistajalle korjattavaksi .Jäin ilman puhelinta. Pakko oli saada puhelin ja päädyin siinä liikkeessä sitten vankalta vaikuttavaan ja vakuuttavan oloiseen Samsung Galaxy Xcoveriin, jonka oletin kestävän.Olihan laite nimenomaan sopiva äijäharrastuksiin. Hintakin oli reippaasti enemmän, mutta katsoin sen soveltuvan käyttööni erinomaisesti.
Toisin kävi.
Seittämän kuukauden jälkeen Xcoverin laturi savusi sielunsa sininsenä ilmoille, sanoi työsopimuksen irti. No ostin sitten uuden Samsung latauslaitteen koska ohjeen mukaan takuun piiriin ei tainutkaan kuulua laturit ja akut
Seuraavaksi tuosta GSM laitteesta tuli sellainen, ettei suostunut kunnolla lataamaan virtaa. Pistoke piti laittaa pariin kertaan kiinni jotta latasi. Kuukausi sitten ei enää virrat pysyneet vehkeessä. Latauksen jälkeen puol tuntia ja akku tyhjä.Kun avasin taka kannen kävi ilmi että akku oli pullistunut. Koska akun takuu on vain 6kk ostin uuden akun joka sekin Samsung alkup. varaosa. Maksoin päälle neljä kymppiä. Puhelin toimi hyvin akun vaihdon jälkeen noin kolme viikkoa ja nyt ei sitten enää lataa, vaikka latauspistokkeen kytkee Pitää vain kilkatusta. Lopulta veti laitteen tehdasasetuksiin akun tyhjäksi ja sammui. Käynnistyy, mutta ei saa virtaa kuin toisella kännykällä akku lataamalla. Otin yhteyden operaatorin kauppaan, missä torpattiin heti, että kun "takuu on finis (24kk) ei kuulu enää heille.Omakustannuskorjaushinta voi olla satasen tai jopa enemmän".
Laite pimahti nyt sitten kun kytkysopimus päättyi tammikuussa.?? Just kiva juttu. Pakko oli sitten ostaa kuitenkin nyt uusi kännykkä, koska tarvitsen sitä. Alkoi Ihmetyttään mikä on kuluttajan suoja nykypäivänä? VoikoTakuu suhteessa laitteen todelliseen kestoon asiallisella käytöllä satojen eurojen erikoiskäyttöön suunnitellulla laitteella olla näin surkea?
Jos minä valitsen myyjänkin mielestä uber laatupuhelimen, miksi saan kolmella sadalla suoraan sanoen totaalisen paskaa laatua? Jos olisin ollut erämaassa (harrastan eräilyä, caravanmatkailua jne.) ja laite olisi hajonnut siellä tai esim lumisella vuoristotiellä ja olisin tarvinnut apua, mitä hyötyä on laitteesta jota mainostetaan outdoor laitteen vahvuuksilla, eikä se sitä kuitenkaan sitten ole?!!!
Olen todella pettynyt ja helvetin vihainen niin Samsungin ko. tuotteeseen, sekä Soneran olemattomaan palveluun tapahtuneen laiteongelman, sekä sen että jouduin helvetti vieköön ostamaan uusvanhan laitteen (Nokia joka kokemuksesta tuskin tulee kestämään ) ja tuohon luvatuilla erikoisominaisuuksilla varustettuun laitteeseen sijoittamani sataset valuivat hukkaan. Kestoikä oli kyllä totaalisen surkea X coverilla jos reilu kaksi vuotta. Ei paljon voi henkseleitä paukuttaa. Millainen sitten on uusi? Ei oikein luottamusta löytynyt, vaikka myyjä siinä tyrkyttelikin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tavarassa on virhe, jos sen laji, määrä, ominaisuudet tai pakkaus ei vastaa sovittua. Alennuksella myytäviä tuotteita koskevat samat säännöt kuin normaalihintaisia tuotteita.
Mikä tahansa vika tavarassa ei ole myyjän vastuulle kuuluva virhe. Jos muuta ei ole sovittu, tavarassa on virhe esimerkiksi silloin, kun
tavara ei sovi käyttöön, johon se on tarkoitettu.
tavara ei vastaa tietoja, joita siitä on etukäteen annettu.
tavara kestää lyhyemmän aikaa kuin perustellusti voi odottaa.
tavara ei ole pakattu asianmukaisella tavalla sen säilyttämiseksi tai suojaamiseksi.
tavaralle ei ole annettu riittäviä asennus- ja käyttöohjeita suomen- ja ruotsinkielellä.
tavara ei täytä turvallisuusvaatimuksia.
Myyjä ei vastaa viasta, josta ostaja on tiennyt kauppaa tehtäessä. Myyjä ei ole myöskään vastuussa
tavaran tai sen osan tavanomaisesta kulumisesta.
tavaran vääränlaisesta käsittelystä.
käyttö- tai hoito-ohjeiden laiminlyönnistä.
tavaran luovutuksen jälkeen kuluttajalle sattuneesta tapaturmasta.
http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Viat-viivastykset/tavaran-vika-tai-puute/
2. Takuuta ei ole annettu tai takuuaika on kulunut umpeen
Virheen korjauksesta ei saa yleensä aiheutua asiakkaalle kustannuksia. Korjauskustannusten jakamisesta voi neuvotella, jos virheellisen tavaran korjaus lisää tavaran arvoa olennaisesti sen arvoon ja ikään verrattuna tai korjauskulut nousevat kohtuuttoman suuriksi sen arvoon ja ikään verrattuna.
Jos yritys edellyttää kuluttajan osallistumista korjauskustannuksiin, kuluttaja voi kieltäytyä korjauksesta. Virhe voidaan tällöin hyvittää vaihtamalla tavara virheettömään tai virhettä vastaavalla hinnanalennuksella.