Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Voiko muut nähdä minusta samaan aikaan unta?

OnkoUnilllammeYhteys

Tältä tuntuu välillä, tutut tai omaiset joiden kanssa unissani keskustelen ovat toisinaan niin luonnollisen ja toden tuntuisia. Tämä kysymys on ollut mielessäni vuosikausia ja en ole saanut vastausta tähän sillä eipä ole tullut koskaan kysyttyä keneltäkään lähiomaiseltakaan seuraavana päivänä että "Kuule, näin sinusta viime yönä unta, näitkö sinä minusta samaan aikaan unta, juttelimmekohan me keskenämme viime yönä molemmat unissamme?", heh.

Jo ajatuskin tuntuu naurettavalta aluksi, mutta moni uni tuntuu niinkuin jo totesin siltä kuin ihan tosissaan keskustelisi tai olisi jonkun toisen kanssa ihan oikeasti tekemisissä. Että olisipa kiva jos nettiin perustettaisiin jokin kanava jolla voisi kertoa unensa mitä ja missä ja milloin kenestä missäkin unta näki, esimerkiksi julkkiksista, niin julkkikset voisi sieltä tarkistaa löytyisikö samanaikaista yhteyttä kahden tai vaikka useamman ihmisen unten välillä.

Ehkä meidät ihmiset viedään kaikista syvimmän unemme aikana salaa yhdessä johonkin salaiseen yhteiseen paikkaan, jota ei vielä ole pystytty todistamaan. Noh, tämä viimeinen ajatus oli vain pidemmälle viety ajatuskaava tuosta varsinaisesta aloituksen aiheesta.

Mutta onko kenelläkään kokemusta tällaisesta mahdollisesta unien yhteydestä? Jotkut ihmisethän ovat nähneet enneunia jotka ovat ihmeellisellä tavalla sitten myöhemmin toteutuneet, joten miksei tällainenkin vähäisempi ihmeellisyys sitten olisi ihan mahdollista?

Ps. Tieteellisestikään tätä ei ole vielä tutkittu, vai onko?

10

1327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • k-unet

      Kyllä voi. Olen ollut unitapahtumassa, jossa muut perheemme jäsenet olivat mukana. Unilla on kollektiivistakin ulottuttuvuutta.
      Esimerkki. Kotona vieraillessani minulla oli unessa eräänlainen "jättiläinen lilliputtien maassa"-uni.
      Jotkut sanovat tuota unihalvaukseksi. Olin unessa satoja metrejä pitkä, mutta makuullani. Uni oli enemmän transsi-uni, joka kesti kauan.

      Heräsin siihen kun vanhempi veljeni, joka oli ollut työssä jo monta tuntia, sanoi; mitenkähän se noita mammuttiunia voi nähdä.

      Myös vieraissa mutta kotimaan maisemissa nähdyissä unissa voi olla osallisena alueen ihmisiä. He tiesivät mitä unessani tapahtui.

      • OnkoUnilllammeYhteys

        "Olen ollut unitapahtumassa, jossa muut perheemme jäsenet olivat mukana. Unilla on kollektiivistakin ulottuttuvuutta."

        Mutta varmistitko sä perheesi jäseniltä myöhemmin heidän nähneen samaa unta samaan aikaan? Tästähän tässä on kysymys.

        "Esimerkki. Kotona vieraillessani minulla oli unessa eräänlainen "jättiläinen lilliputtien maassa"-uni. Jotkut sanovat tuota unihalvaukseksi.

        Olin unessa satoja metrejä pitkä, mutta makuullani. Uni oli enemmän transsi-uni, joka kesti kauan."

        Heräsin siihen kun vanhempi veljeni, joka oli ollut työssä jo monta tuntia, sanoi; mitenkähän se noita mammuttiunia voi nähdä."

        Siis veljesikö valvoi vieressäsi ;-) ja kun sinä heräsit hän kommentoi heti sinun untasi? ;-) Enpä ole koskaan kuullut sisarusten varsinkaan vanhemmalla iällä nukkuvan samassa huoneessa. Vai oletko kuinka nuori, 15-vuotias? En oikein nyt pääse mukaan tuohon selitykseesi. Sitäpaitsi se ei mene samalla tavalla kuin aloituksen idea, siis niin että olisit nähnyt veljesi kanssa samanlaista unta, samaan aikaan, todistetusti.

        "Myös vieraissa mutta kotimaan maisemissa nähdyissä unissa voi olla osallisena alueen ihmisiä. He tiesivät mitä unessani tapahtui."

        Annas tulla esimerkkejä, ja todisteita. Mututietoon en taivu. Näitä riittää pilvin pimein näillä sivuilla.


    • unistakiinnostunut18v

      Vau, todella mielenkiintoista! Olen miettinyt täsmälleen samaa asiaa, ja toivon että näin todella olisi! Useimmissa unissa joissa olen nähnyt henkilöitä joita en ole tavannut oikeassa elämässä, en ole nähnyt selvästi heidän kasvojaan tai olen nähnyt jonkun muun ihmisen kasvot mutta kuitenkin henkilö on ollut joku aivan muu. Heidän äänensä on saattanut muistuttaa jonkun tutun ääntä, tai se on ollut niin erilainen etten ole muistanut sitä jälkeenpäin.

      Niin olen myös miettinyt, voisiko olla mahdollista että tuolla "tekniikalla" voisivat myös muualla päin maailmaa asuvat ihmiset nähdä minusta unta samaan aikaan kuin minä heistä (jos tietäisin minkä näköisiä he olisivat). Osittain siitä syntyisivät ns."enneunet", mutta tosiasiassa aivot näyttäisivät vain kuvia satunnaisista ihmisistä, joiden näköisiä kuitenkin on melkeinpä pakko maapallolla olla. Ja sitten tavatessaan tuon unen henkilön oikeassa maailmassa tunnistaisi hänet samannäköiseksi kuin se unessa ollut ihminen.

      Ja tämän teorian mukaan esim.julkkis tai vähänkin tunnettu henkilö voisi nähdä usein unta jostain tietystä tuntemattomasta henkilöstä sen takia, kun itse haluaisin unessa saada hänet lähelleni, ja koska joka päivä ajattelisin häntä paljon, hän tulisi automaattisesti uniini. Mutta toisaalta jos tuo henkilö tietyllä tavalla "muuttaisikin" unta esim.niin että heräisi kesken sen tai pystyisi lievästi hallitsemaan sitä ja vaihtaisi ajatuksiinsa jonkun muun henkilön, tai yksinkertaisesti ennen nukkumaanmenoa ajattelisi paljon jotain tiettyä muuta henkilöä, tästä johtuisi se miksi en näkisi häntä tiettynä yönä unessani.

      Periaatteessa kuitenkin tuon olisi pakko olla mahdollista VAIN "tavallisissa" (hallitsemattomissa) unissa, ei esim.selkounissa. Esim.julkkiksiahan monet yrittäisivät saada samaan aikaan uniinsa jos kyseessä olisi selkouni.

      Uskomatonta kyllä, mutta mitä enemmän asiaa miettii, sitä todenmukaisemmalta se tuntuu. Toisaalta taas tuntuu aika mahdottomalta...

      • OnkoUnilllammeYhteys

        "Uskomatonta kyllä, mutta mitä enemmän asiaa miettii, sitä todenmukaisemmalta se tuntuu."

        Taidat ymmärtää asian samalla tavalla kuin minä. Jollain syvällä tasolla unimaailmassa ihmiset kohtaa. Tai tämä mahdollisuus vain tuntuu jotenkin hyvinkin mahdolliselta.

        " Ja tämän teorian mukaan esim.julkkis tai vähänkin tunnettu henkilö voisi nähdä usein unta jostain tietystä tuntemattomasta henkilöstä sen takia, kun itse haluaisin unessa saada hänet lähelleni, ja koska joka päivä ajattelisin häntä paljon, hän tulisi automaattisesti uniini. Mutta toisaalta jos tuo henkilö tietyllä tavalla "muuttaisikin" unta esim.niin että heräisi kesken sen tai pystyisi lievästi hallitsemaan sitä ja vaihtaisi ajatuksiinsa jonkun muun henkilön, tai yksinkertaisesti ennen nukkumaanmenoa ajattelisi paljon jotain tiettyä muuta henkilöä, tästä johtuisi se miksi en näkisi häntä tiettynä yönä unessani."

        Se ei mene näin unimaailmassa. Jos joku haluaa torjua unessa kohtaamisen, kohtaaminen ei onnistu. Vain vapaaehtoinen kohtaaminen onnistuu. Siis, jos julkkis ei halua kohdata unimaailmassa, kohtaamista ei tapahdu.

        "Niin olen myös miettinyt, voisiko olla mahdollista että tuolla "tekniikalla" voisivat myös muualla päin maailmaa asuvat ihmiset nähdä minusta unta samaan aikaan kuin minä heistä (jos tietäisin minkä näköisiä he olisivat)."

        Tätä aloituksessa juuri ajoin takaa. Eihän ideassa välimatkan pituudella ole tietenkään mitään väliä. Väliä. Heh.

        "Osittain siitä syntyisivät ns."enneunet", mutta tosiasiassa aivot näyttäisivät vain kuvia satunnaisista ihmisistä, joiden näköisiä kuitenkin on melkeinpä pakko maapallolla olla."

        Enneunet ynnä muutkin toisella puolella maapalloa tapahtuvat asiat selittyvät kaikilla maapallon ihmisillä.

        "Ja sitten tavatessaan tuon unen henkilön oikeassa maailmassa tunnistaisi hänet samannäköiseksi kuin se unessa ollut ihminen."

        Jep.

        "Useimmissa unissa joissa olen nähnyt henkilöitä joita en ole tavannut oikeassa elämässä, en ole nähnyt selvästi heidän kasvojaan tai olen nähnyt jonkun muun ihmisen kasvot mutta kuitenkin henkilö on ollut joku aivan muu. Heidän äänensä on saattanut muistuttaa jonkun tutun ääntä, tai se on ollut niin erilainen etten ole muistanut sitä jälkeenpäin."

        Tämä saattaisi selittyä sillä kun jos joku ihminen muistuttaa kasvoiltaan jonkun toisen ihmisen ajatuksia, ajatusmaailmaa, niin uni yhdistää nämä kaksi henkilöä näin toisiinsa. Tässä ei välttämättä tarvitse olla mitään suurempaa yhteyttä. Unihan on visuaalisuudessaan kaikki rajat rikkova.

        Mutta kiitos "unistakiinnostunut18v" mielenkiinnosta asiaan, mietinkin olenko ainoa ihminen joka on tätä näin ajatellut ;-)


    • Ensimmäisen maailman sodan aikana kuuluisalla unien tutkijalla Sigmund Freudilla oli huoli sotapalveluksessa olevista pojistaan. Tämä kaiken kyseenalaistaja ja epäilijä koki muutamia hyvin eläviä unia, joissa koki yhteyden jonkun poikansa kanssa. Nämä unet saivat hänet miettimään telepatian mahdollisuutta. Nämä ajatukset eivät lupaavasta alusta huolimatta kuitenkaan kehittyneet mihinkään.

      Monet muutkin ovat kokeneet ajatuksien ja tunteiden siirtymistä läheisten välillä kun muut kommunikointikeinot on poissuljettu ja hätä on toisessa päässä ollut suuri. Tällaista ilmiötä on vaikea tieteellisesti tutkia ja kaikki voidaan periaatteessa selittää sattumalla ja intuitiolla. Tästä huolimatta asiaa on kiistanalaisin tuloksin tutkittu ja kirjallisuutta riittää ihan suomeksi käännettynäkin.

      En sano, etteikö ajatusten ja tunteiden "lähettäminen" olisi jollain tuntemattomalla tavalla mahdollista. Itse en ole siinä onnistunut ja luotan mieluummin sekä ääneen lausuttujen että kirjoitettujen viestien välittämisen maksullisille operaattoreille.

    • havdk

      Ei liity just tähän, mut oon pitkään haaveillut, että voisin vierailla toisten unissa. Voisin nähdä mitä unta ne näkee ja miten reagoi muhun. Täähän on tietenkin mahdotonta, mut se ois niin siistiä.

      • Anonyymi

        No siis tota… Mä oon ollu toisten unis….


    • Anonyymi

      Itsekkin olen miettinyt tätä itse nään usein/aina unia jossa osaan ymmärtää että tämä on unta ja itse päättää mitä teen kerran näin semmoista ja kysyin kaikilta unessani olevilta ihmisiltä onko tämä teistä unta taijotan sellast sitten yksi vastasi joo varmasti onko mahdollista että molemmat meistä oli samassa unessa??

      • Anonyymi

        Pois menneitä läheisiä nään unissa. Isää useinkin, jotenkin hienoja unia.


    • Anonyymi

      Tiädän että kukaan ei usko ja laitan tänne 9 vuotta vanhaan juttuun jotain. Mut…
      JOO en tiiä liittyykö tää tähän mut…. Mul on erityis kyky kulkee muiden unissa/olla niissä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2162
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      44
      1864
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1550
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      68
      1525
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1442
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1372
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1332
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe