Kiusaaminen aiheuttanut minulle paniikkihäiriön?

No moro kaikille :) Olen piakkoin 15 vuotta täyttävä poika. Olen nyt menossa yhdeksännelle luokalle.

Joskus pienempänä (2-5lk) olin pahasti koulukiusattu ylipainoni takia. Mua haukuttiin, hakattiin.. Melkeinpä kaikkea mitä sanasta "kiusaaminen" tulee mieleen.

Pari vuotta kiusaamisen jälkeen olin masentunut, alakuuloinen, syrjitty sekä itsetuntoni oli pohjillaan. Kesti muutaman vuoden kunnes sain henkiset ongelmani korjattua.

En ollutkaan enää masentunut, alakuuloinen.. Edelleen minä olen syrjitty mutta en luovuta siitä, että jonain päivänä se tosiystävä löytyy. Itsetuntoa oli niin paljon että aloitin liikunnallisen harrastuksen (nyrkkeilyn) mikä on ollut mukavaa, toisinaan kaipaan kyllä lisää liikuntaa ja olen ehkä piakkoin aloittamassa salilla käymisen (selviää seuraavassa osiossa miksi en ole aloittanut).

Kuitenkin vaikka itsetunto on nykyään semi hyvä niin en ymmärrä miksi saan jonkin laisia paniikkikohtauksia yhtäkkiä julkisilla paikoilla esimerkiksi kaupoissa. Yleensä kohtauksien sattuessa itsetuntoni laskee nolliin (alan tuntemaan itseni lihavaksi, rumaksi ja kuvottavaksi), musta tuntuu että kaikki tuijottaa mua ja arvostelee mun ulkonäköä, sydän alkaa lyödä kovempaa ja alan hikoilemaan normaalisti enemmän. Näissä tilanteissa yritän päästä kaupasta mahdollisimman nopeasti ulos. Toisinaan on myös kaupoissa hyviä hetkiä jolloin olen aivan rauhallisesti.

Eli siis.. Onko tässä kyse jonkin laisesta paniikkihäiriöstä vai onko tämä ylireagointia tai jotain muuta? En tiedä voisiko tuo kiusaaminen vaikuttaa tähän mutta luulen niin.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Saattaa olla lievä muoto paniikki häiriöstä. Yritä rauhoittua ja ajatella että ei kukaan suhun kiinnitä sen enempää kuin muihinkaan :) mulla oli vähä ton tyylidiä ongelmia 5 luokalla kun olin ylipainoinen ja "ruma" :) Ajattele jotain rauhoittavaa tai purista jotai tai mene pukukoppiin jos kaupassa on sellainen :)

Äänestä

Hei, luulen, ettei paniikkihäiriötä vaan nimenomaan tuosta kiusaamistaustasta johtuvaa. Oletko käsitellyt asiaa tarpeeksi esim ammatti-ihmisen tai jonkun aikuisen kanssa. Tiedän että kiusaaminen jättää tuollaisiakin jälkiä.
Ajattele avuksesi niin, etteihän meistä kukaan ole toista parempi. Kaupan jonossa, muista että vaikka ihmiset katsovat, he eivät arvioi painoasi tai ulkoista olemustasi. Kaupassa vain katsotasn ihmisiä niin se menee. Eihän sinullekaan muiden arvosteleminen tuota mitään tyydytystä? Ei ole väliä oletko lihava tai laiha.

Äänestä

Jep, eivät ihmiset yleensä toisiaan kamalasti kaupungilla arvostele. Ajattele itsesi ulkopuolisen silmin kaupassa, jos näkisit toisen itsesi sielä kävelemässä. Yleensä ihmiset ovat itseään kohtaan todella kriittisiä, vaikka samat pikkuviat muissa eivät hetkauta lainkaan. Kuulostaa kyllä aivan kiusaamisen tyypillisiltä jäljiltä ahdistus sosiaalisissa tilanteissa. Ehkä joku rauhoittava rutiini auttaa, harjoittelet hengittämään syvään ja toteamaan itsellesi ettei ole oikeasti mitään hätää. Koska ei ole hätää. Jos asia vaivaa paljon niin kannattaa varata aika terkkariin, fyysisiin ahdistusoireisiin on hyvin harmiton lääke ja itse ahdistukseenkin tarpeen vaatiessa, mutta se väsyttää jonkin verran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Panic kirjoitti:

No moro kaikille :) Olen piakkoin 15 vuotta täyttävä poika. Olen nyt menossa yhdeksännelle luokalle.

Joskus pienempänä (2-5lk) olin pahasti koulukiusattu ylipainoni takia. Mua haukuttiin, hakattiin.. Melkeinpä kaikkea mitä sanasta "kiusaaminen" tulee mieleen.

Pari vuotta kiusaamisen jälkeen olin masentunut, alakuuloinen, syrjitty sekä itsetuntoni oli pohjillaan. Kesti muutaman vuoden kunnes sain henkiset ongelmani korjattua.

En ollutkaan enää masentunut, alakuuloinen.. Edelleen minä olen syrjitty mutta en luovuta siitä, että jonain päivänä se tosiystävä löytyy. Itsetuntoa oli niin paljon että aloitin liikunnallisen harrastuksen (nyrkkeilyn) mikä on ollut mukavaa, toisinaan kaipaan kyllä lisää liikuntaa ja olen ehkä piakkoin aloittamassa salilla käymisen (selviää seuraavassa osiossa miksi en ole aloittanut).

Kuitenkin vaikka itsetunto on nykyään semi hyvä niin en ymmärrä miksi saan jonkin laisia paniikkikohtauksia yhtäkkiä julkisilla paikoilla esimerkiksi kaupoissa. Yleensä kohtauksien sattuessa itsetuntoni laskee nolliin (alan tuntemaan itseni lihavaksi, rumaksi ja kuvottavaksi), musta tuntuu että kaikki tuijottaa mua ja arvostelee mun ulkonäköä, sydän alkaa lyödä kovempaa ja alan hikoilemaan normaalisti enemmän. Näissä tilanteissa yritän päästä kaupasta mahdollisimman nopeasti ulos. Toisinaan on myös kaupoissa hyviä hetkiä jolloin olen aivan rauhallisesti.

Eli siis.. Onko tässä kyse jonkin laisesta paniikkihäiriöstä vai onko tämä ylireagointia tai jotain muuta? En tiedä voisiko tuo kiusaaminen vaikuttaa tähän mutta luulen niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu