kosteuasvaurio- vakuutusyhtiön korvausvastuu

Maaliskuussa 2015 huomasimme makuuhuoneen puulattiassa koskeusvaurion. Yläkerran viemäri on vuotanut maavaraisen alapohjan sahanmuruihin.
Vakuutusyhtiö (if) otti asian hoitaakseen. Hidasta vuotoa oli tapahtunut ilmeisesti kauan, koska kosteuden aiheuttamat homesienet olivat lähes koko talon alapohjaan ja osittain seinärakenteisiin.
Remotti kesti 4 kk. Työn aikana sovimme rakennusliikkeen kanssa maavaraisen alapohjan muuttamisen lekasora- betonilaattarakenteeksi, jonka vakuutusyhtiö hyväksyi. Tilasimme myös muutamia pieniä lisätöitä, kattojen maalauksia ym, jotka eivät kuuluneet vahingon piiriin.
Meillä oli koko ajan käsitys, että muut kuin tilaamamme työt kuuluvat vakuutusyhiön maksettaviksi.
Yllätys oli melkoinen, kun kohteen valmistumisen jälkeen korjauksen tehnyt rakennusliike lähetti meille lisä- ja muutostöistä 28 000 euron laskun !
Korjaustyön aikana rakennusliike ja vakuutusyhtiö eivät ilmoittaneet meille, että merkittävä osa korjaustyöstä tulisi meidän maksettavaksi. Laskumme on lähes kolmannes rakennusliikkeen vakuutusyhtiöltä vaatimasta korjauslaskusta.
Asia on tällä hetkellä kesken, emme luonnollisesti ole hyväksyneet korjauslaskuamme.
Kommentteja, hyviä neuvoja asiaan !
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anteo kirjoitti:

Maaliskuussa 2015 huomasimme makuuhuoneen puulattiassa koskeusvaurion. Yläkerran viemäri on vuotanut maavaraisen alapohjan sahanmuruihin.
Vakuutusyhtiö (if) otti asian hoitaakseen. Hidasta vuotoa oli tapahtunut ilmeisesti kauan, koska kosteuden aiheuttamat homesienet olivat lähes koko talon alapohjaan ja osittain seinärakenteisiin.
Remotti kesti 4 kk. Työn aikana sovimme rakennusliikkeen kanssa maavaraisen alapohjan muuttamisen lekasora- betonilaattarakenteeksi, jonka vakuutusyhtiö hyväksyi. Tilasimme myös muutamia pieniä lisätöitä, kattojen maalauksia ym, jotka eivät kuuluneet vahingon piiriin.
Meillä oli koko ajan käsitys, että muut kuin tilaamamme työt kuuluvat vakuutusyhiön maksettaviksi.
Yllätys oli melkoinen, kun kohteen valmistumisen jälkeen korjauksen tehnyt rakennusliike lähetti meille lisä- ja muutostöistä 28 000 euron laskun !
Korjaustyön aikana rakennusliike ja vakuutusyhtiö eivät ilmoittaneet meille, että merkittävä osa korjaustyöstä tulisi meidän maksettavaksi. Laskumme on lähes kolmannes rakennusliikkeen vakuutusyhtiöltä vaatimasta korjauslaskusta.
Asia on tällä hetkellä kesken, emme luonnollisesti ole hyväksyneet korjauslaskuamme.
Kommentteja, hyviä neuvoja asiaan !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu