Varo verottajaa

varoVerottajaa2

Antti Einari Alastalo – Verottajan tappolistalla ja oikeusmurhan uhri

Suomessa on lukuisa määrä yrittäjiä, jotka ovat tai ovat olleet vankilassa verolainsäädäntöön perustumattomien verotarkastuskertomusten perusteella annettujen tuomioiden johdosta.

Tiesitkö, että myös Antti Einari Alastalo on yksi heistä?

Oikeussäännöksen ollessa yksiselitteinen ja täsmällinen toteutuvat hyvän hallinnon takeet myös verotuksessa. Verolainsäädännössä on kuitenkin useita lainaukkotilanteita ja tulkinnanvaraisen lainsäännöksen tilanteita, kuten arvioverotus, peitellyn osingon verotus ja veronkiertosäännökset, joissa erityisesti veroviranomaisille asetetut hyvän hallinnon takeet ja veroviranomaisen harkintavaltaa rajoittavat periaatteet kilpailevat sekä toistensa kanssa että oikeusjärjestelmän muiden tausta-arvojen ja taustatavotteiden kanssa.

Julkisen vallan on kuitenkin perustuttava lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on tarkoin noudatettava lakia. Tämä lakisidonnaisuuden vaatimus koskee sekä valtion että kunnan veroja.

Verotarkastuskertomuksissa ja oikeuslaitoksissa noudatetaan kuitenkin vapaata todistusteoriaa, joka pitää sisällään vapaan todistusharkinnan ja vapaan todistelun käsitteet. Vapaa todistusharkinta tarkoittaa, että tuomioistuin tai ratkaisija ei ole todistelun vakuuttavuutta harkitessaan laissa olevien määräysten sitoma.

Näyttöä arvioitaessa turvaudutaan usein myös sivullisilta saatuihin tietoihin mm. esitutkintapöytäkirjoihin, eivätkä verotarkastuskertomukset ja tuomioistuimen päätökset siten ole sidottu verotarkastuksessa tai oikeudessa esiin tulleeseen eikä esitettyyn aineistoon.

Verotarkastuskertomuksen arvosta näyttönä tai todisteena ei ole minkäänlaista oikeuskäytäntöä. Verotarkastuskertomuksen näyttöarvoa punnitaan vapaan todistusteorian mukai-sesti, joten oikeuslaitoksen antamien päätösten virhemarginaali on suuri. Rikosasiassa kantajan/verottajan tulisi kuitenkin näyttää toteen ne seikat, joihin heidän vaatimuksensa perustuvat.

Tämä tapahtuu käytännössä niin, että verotarkastajat toimivat oikeudessa todistajina ja valalla vannovat virheellisen verotarkastuskertomuksensa oikeaksi siitäkin huolimatta, että verotarkastuskertomus ei täytä lakisidonnaisuuden vaatimusta.

Yrittäjien oikeusturvassa on siten edelleen suuria puutteita.

Tämän osoittaa mm. Antti Alastalon tapaus, jossa Antti Einari Alastalo, kaiken em. lisäksi, on Euroopan Ihmisoikeussopimuksen (EIS) 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan ja Euroopan Unionin perusoikeus-kirjan 50 artiklan vastaisesti tuomittu vielä kaksoisrangaistukseen.

Veropetossyytettä ei saa tutkia, jos verotusmenettelyssä on määrätty jo veronkorotus. Sekä Lustimo Oy:lle että Antti Alastalolle on jälkiverotuksen yhteydessä määrätty veronkorotukset, joiden olisi tullut estää muun rangaistuksen tuomitsemisen samasta asiasta myöhemmin.

Kun Antti Alastalo on nyt oikeuslaitoksen uhri, niin miten asia saadaan korjatuksi? Korkein oikeus purkaa vain harvoin päätöksiään ja se on kuitenkin syyttömästi ja vielä samasta asiasta kahdesti (Alastalon kohdalla yli 4:sti samoista arvioveroista) tuomitun ainoa mahdollisuus saada oikeutta.

Asiaan perehtynyt

KRS

Verokonsultti

ent. vanhempi verotarkastaja

33

901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NimetJulkisuuteen

      Verottajalta ihan normaalia kusettamista ja lakien vastaista toimintaa.
      Nimet vaan julki nettiin jokaisesta verottajan työntekijästä jotka osallistuu näihin "tappotalkoisiin"
      Pahinta on, kun verottaja ei tunnusta virheitään, eikä oikaise vääriä päätöksiään. Suojeleevat toinen toistaan...

      • Sensuuri_iskee_heti

        Verohallinnossa mielivaltaisesti toimineiden (ja edelleen toimivien) nimet kun kirjoittaa niin ne poistetaan välittömästi... eivät halua julkisuutta...?


      • IhmisoikeuksienPuolesta

        On tämä selkeä asia viereillä EIT:ssä?
        IS uutisoi STT:n uutisen tänään:
        Suomelle viisi langettavaa ihmisoikeustuomiota viime vuonna
        Torstai 28.1.2016 klo 12.52
        Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi viime vuonna seitsemän Suomea koskevaa ratkaisua.

        Niistä viidessä oikeus katsoi, että ainakin yhtä ihmisoikeussopimuksen kohtaa oli rikottu.

        Langettavista ratkaisuista kolmessa oli kyse ihmisoikeussopimuksen artiklasta, jonka mukaan yhdestä teosta ei saa rangaista kahdesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi verorikoksesta voi sekä tuomita vankeutta että määrätä maksamaan korvauksia verottajalle.

        Ruotsia koskevia ratkaisuja EIT antoi viime vuonna kuusi. Tapauksissa neljässä Ruotsin katsottiin kunnioittaneen ihmisoikeuksia. Kaksi tapausta sovittiin.

        Venäjää koskevia ratkaisuja EIT antoi vuodessa yhteensä 116. Niistä 109:ssä oli oikeuden mukaan loukattu ainakin yhtä ihmisoikeutta.

        EIT:hen voi valittaa ihminen joka kokee, että viranomainen on loukannut hänen ihmisoikeuksiaan. Edellytyksenä käsittelylle on muun muassa se, että kaikki kotimaiset oikeuskeinot on käytetty.

        STT


      • turhaankouluttautunut

        Miten verotetaan keskimääräistä eläkettä saavaa 30 % veroa kun miljoonatuloistakin menee vain 25 % 50 vuotta veronsa maksaneena en ymmärrä että vielä eläkettäkin leikataan veron lisäksi. Kun kuuntelee nuorisoa ei työ kiinnosta kun näkevät miten vanhempia kohdellaan. Marjan poimijatkin tulleet jo vuosia ulkomailta siellä on vielä työtä tekeviä nuoria.


    • pispiskuskus

      Nooh.... jos verottaja kusettaa niin kusettaapa ainakin pahemman luokan kusettajaa.

      • 56555

        Joo, kerrankin sattui sopiva kusetettava !


    • Narpikkala

      "Asiaan perehtynyt
      KRS
      Verokonsultti
      ent. vanhempi verotarkastaja"

      Ja paskat, olet Alastalo itse. Mene muualle valehtelemasta.

      • thghaöhga

        Niinpä, ei ollut nimeä maltettu laittaa, ja syykin on selvä. :D


    • 3245678909876543235467

      Mitä nimillä on merkitystä, tekstin sisältö tässä nyt ratkaisee. Väärin ja lainvastaisesti toimineet verohallinon edustajat sitä vastoin tulisi saattaa edesvastuuseen ja nimet julkisuuteen.

      • Peppuaukko

        TÄYTTÄ TUUUBAA ANTTI ALASTALO ITSE KIRJOTTELEE EM STOREJA TÄYS HUI JARI R.OT.TA ETTÄ KEHTAA VANKILAAN TAKAISIN KOKO ROSKA PORUKKA HYI V I T .....MITÄ IHMISIÄ RAUKKIKSET


    • rikosilmoituspoliisille

      Verohallinnon laittomasti ja mielivaltaisesti toimivista virkamiehistä kannattaa tehdä aina poliisille rikosilmoitus.

    • Suomessa on myös toisenlaista "verotusta" PIENYRITTÄJIÄ kohtaan ! Tämä "verotus" hoidetaan "vakuutusyhtiöiden" kautta ; Iltalehti 7.4. 2012 "Eduskunnassa muhii miljardikaappaus." ...yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata. Ja laki 444/2012 sosialisoi pienyrityksiltä jopa 3 MILJARDIA laittoman suurina perittyjä "vakuutusmaksuja" vakuutusyhtiöille ! ( rahat jaettiin "omistajien kesken keväällä 2014 "vakuutusyhtiöiden" miljardiosinkoina ! Tätä asiaa EI saa rikostutkintaan ; Suomen "perustuslaki" 118 § ..."Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ... syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoiekudessa." Eli Suomessa pienyrittäjillä EI ole perustuslaillista omaisuudensuojaa. Huomautan, että tilanteen TEKEMISEKSI on tarvittu 2 "eduskunnan" ENEMMISTÖ Suomessa; kyseessä on siis TAHALLINEN teko Suomen ajamiseksi ahdinkoon ! Iltalehti 19.2. 2013 "MIljoonein rahavirrat puolueille". Jorma Heikkinen: "puolueille ei maksettu rahaa turhaan." ...rahalla on saatu "omanlasita lainsäädäntöä". Eli PL 118 §:n oikeutus todellakin pitäisi käsitellä VALTAKUNNANOIKEUDESSA ! PL 118 § on Suomen paradoksi; johon Suomi vielä kaatuu ? Julkiset todisteet kerätty yhteen ; kimmoleaks.fi ; nautinnollisia lukuhetkiä .... tätä on Teidän hyvät kansalaiset tulevaisuutenne ! "Ihmisoikeustuomioistuinta" on informoitu Suomen tilanteesta, että poliisi EI saa tutkia rikoksia ( EOA päätös 876/2/05 ; poliislla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa )...EIT 24221/06; poistettu käsittelystä EOA ( julkinen ) kansalipäätöksessä 1350/4/08 kuvatuissa "olosuhteissa" ! .... jääviyksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ei voida käsiteklä, vaikka kysymyksessä olisi Suomen valtion valitsema henkilö. Eli minä olen IHMISOIKEUDETON "olio" Suomen "oikeusjärjestelmässä" ! Tämä EI ole vihakirjoitus; vaan julkinen rikosilmoitus Suomen pienyrittäjien IHMISOIKEUKSIEN palauttamaiseksi. Suomen laki; mikäli joku tietää vakavan rikosken ja jättää sen ilmoittamatta syyllistyy itse rikokseen ! Kimmoleaks.fi - sivusto sisltää riittävän aineiston 8.9. 2005 Porin poliisille tehdyn EOA päätöksen kaltaisen rikosilmoituksen tutkinnan jatkamiseksi ! ( Suoritettiinko valtiopetos PL 118 §; EOA päätöksessä 876/2/05 manittujen asioiden SALAAMISEKSI ).

      • lehtorievp

        Olen kaiken uhalla puuttunut suorastaan rikolliseen politikkojen toimintaa. 98 oli vielä voimassa laki jos otit työtä vastaan pienemmällä palkalla kuin olit jo 40 vuotta tienannut alkoi eläkekertymä laskea. Kirjotin jollekin pellele tiukan kirjeen uhattiin poliisilla, laitoin erään kurssilaisen paperit malliksi. Ei kuulunut mitään mutta kuukauden päästä tuli kirje jossa susi laki oli korjattu. Voivatko lainsäätäjät olla näin hölmöjä. Luulevatko politiikkojen arvostuksen tällä pelillä nousevan. itse olen menettänyt alle 23 vuotiaana tehdyn työn eläkekertymän.


    • mielivaltainenverottaja

      ja tuttuun tapaan verohallinto ei oikaise vääriä päätöksiään...?

    • 234567890987

      Verohallinnon laittomaan toimintaan osallistuneet työntekijät pitää saada vastuuseen.

    • 987654345678

      Saako niitä kukaan vastuuseen? Tutkiiko poliisi verohallinnon virkamiesten tekemiä rikoksia?

      • RunkkaavatRuohosipulit

        Lutkuta kyrpää.


    • mielivaltaistatoimintaa

      Ei taida Suomessa toimia mikaan oikein, kuka nyt verottajan lainvastaisia paatoksia tutkisi? poliisia ei kiinosta vaarat verotuspaatokset tai tuomiot, niiden mielesta kaikki kansalaiset on kuitenkin syyllistyneet johonkin rikokseen lahtokohtaisesti

    • Purettava

      Onko KKO purkanut nämä mielivaltaiset päätökset ja lainvastaiset tuomiot?

    • tunareidenmaa

      Tunareita, osaamattomia ja ammattitaidottomia tuomareita koko maa täynnä, ei niitä kiinosta laki tai lakien noudattaminen. Ne ovat sitä mieltä, että on helpompi uskoa virkamiestä, varsinkin verottajan vääriä päätöksiä ja syyttäjän lakiin perustumattomia syytteitä kuin noudattaa lakia = ja antaa kunnon linna tuomioita syyttömille.

    • boikottiin

      Kannattaa laittaa verottaja boikottiin, boikotoidaan kaikki verojen maksua.

    • haevahingonkorvausta

      ja hekea henkilökohtaisesti vahingonkorvausvastuuseen väärin ja lainvastaisesti toimineita henkilöitä (virkamiehiä) sekä tehdä heistä rikosilmoitus poliisille

    • MyösVelkavanki
      • keka.tietaako

        Olisi varmaan kannattanut valittaa verotoimiston ensimmäisestä päätöksestä, myyntitappioista. Myyntitappiothan näkyvät verottajan esitäytetyssä lomakkeessa. Olisi lainakatto voinut ihmetellä mistä on syntynyt 70.000 euron myyntitappio. Osakkeiden myynnit nyt valitettavasti käsitellään fifo- periaatteen mukaan, ellei verovelvollinen muuta esitä, ja sitä verottaja hyväksy.

        Varmaan lainakaton tapauksessa olisi voinut väittää, että oli myyty nimenomaan osakkeet xx-yy, jotka oli ostettu jälkimmäisessä kaupassa.


      • keka.tietaako

        ps niin ja olisko kannattanut olla yhteydessä sinne verovalituksen numeroihin, miten saada maksuunpanokieltoa ulosottoon. Tai selittää ulosottoon tilanne ja pyytää ohjeistusta sieltä. Valitushan ei koske suoraan 2015 ennakkoveroja vaan 2009 verotusta.

        Verottaja sivuilta, oikaisuvaatimus:
        Vaikka verotukseen olisi haettu muutosta, vero on maksettava määräaikana. Muutoksenhakuviranomainen voi kuitenkin muutoksenhakijan hakemuksesta kieltää veron ulosoton tai määrätä ulosoton keskeytettäväksi. Ulosoton kiellon tai keskeytyksen aikana verolle kertyy normaalisti viivekorkoa ja mahdollista veronlisäystä.


    • 09876543234567

      Miten kävi?

    • missäjärki

      Syy on politikojen laatimat järjettömät pyrokraattiset päätökset joita ei edes tuomarit ymmärrä. itse rikkovat lakia sen kuin kerkiävät minulla on lista lainvastaisista päätöksistä jonka julkaisen ennen vaaleja

    • loiseläjät

      On ihmis oikeus tuomio istuimen vastaista jos Antti tai kaltaisensa joutuvat maksamaan veroja.

      • 6797537

        Kyllä tuo edelläkuvattu tapaus on verotettu aivan normaalin vuosikymmeniä voimassa olleen verotuskäytännön ja oikeuskäytännön mukaan - yrittäjän olisi varmaan kannattanut konsultoida vaikkapa tilitoimistoa ennen kauppojen tekoa, ettei olisi tullut asia yllätyksenä.


      • markkinointimestaaja

        Antti Alastalo markkinoi itseään jonkinlaisena asiantuntijana. Todellisuudessa hän käyttää tietojaan harhauttaakseen saadakseen itselleen milloin mitäkin hyötyä siten, että joku joka uskoo häneen joutuu itse vastuuseen ja kärsimään seuraukset. Antti itse on petollinen ja surkea valehtelija. Kuinka monta hänen pettämäänsä yrittäjää on joutunut linnaan kärsimään hänen itselleen saamista hyödyistä kuten kaikenmaailman palkkioista. Pyytää jopa tuttavan puhelinnumerosta 200€. Varmaan tilittää tuloina joo. Antille saa antaa vaikka kolmoisrangaistuksen ja vähällä pääsee rakki.


    • NoohTekevälleSattuu
    • Ruususelta

      Helpoa kun maksaa veron ja valittelee sen jälkeen .

    • Nettisurffailija317

      Nimimerkki "Ruususelta": Helpoa kun maksaa veron ja valittelee sen jälkeen .

      Aina ei pysty maksamaan.

      Esko Suhdanne on myös verottajan hampaisiin joutunut entinen pienyrittäjä, jolla hankaluudet alkoivat yrityksen myynnin jälkeen ja yrityskaupan myyntivoiton veroihin liittyen. Mielenkiintoinen tapaus myös tuo tilanne, jossa tapahtuu yliverotus, eli veron perusteena oleva tulo ei riitä veron määrään.

      https://lainakatto.blogspot.com/

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe