Kannabis on kallista ja mulla ei ole rahasampoa, joten yritän kehitellä edes jotenkuten sitä muistuttavaa yrittiseosta vapotettavaksi.
Googleettamisen perusteella päätin sitten kokeilla sitruunamelissaa ja tämähän toimii kohtalaisen hyvin. Vaikutus on kuin sekoitus indicaa ja sativaa, vaikka onkin miedompi ja lyhytkestoisempi. Sitruunamelissa vaikuttaa kuitenkin ihan hyvältä pohjalta seokseen.
Mutta mitä muuta lisäksi. Ajattelin aluksi koiruhoa (wormwood), mutta tätä en uskalla kokeilla koska se on kai aika vahvaa tavaraa lailliseksi yrtiksi ja se tunnetaan huonosti. Muutamasta near death -tapauksesta on raportoitu, vaikka koiruohoa käytetäänkin vähän. Varsinkaan vaporisaattorilla ei kannata tuota kokeilla, kun se hyödyntää irtoavat yhdisteet paljon polttamista paremmin.
Jotain muuta sitruunamelissa kuitenkin kaipaisi lisäefektiksi. Onhan tämä tällaisenkään ihaa kivaa vapotettavaa, mutta tarvitsee lisää potkua.
Laillisia poltettavia/vapotettavia yrttejä
15
7862
Vastaukset
- drw
Kerrotko lisää tuosta sitruunamelissan vapottamisesta. Kuivaatko yrtin ensin? Millainen vaikutus tulee? Sopisi ilmeisesti marin kyytipoikana?
- korvikeet
Kuten sanoin, se on kuin sekoitus indicaa ja sativaa, mutta efekti ei ole yhtä voimakas. Vapottamalla piikkii alkaa 10-15 minuutin päästä vapotuksen aloittaamisesta. Keho puutuu hetkellisesti melko selkeästikin ja samalla tulee muutama kontroilloimaton kikatteluhetki, mutta ei se kauan kestä. Päähän sitruunamelissa menee huonosti eikä eikä indican tapaan jumita. Piikki on huomauttavasti lyhyempi kuin kannabiksella ja jälkipilvi sekä alkaa että loppuu paljon aikaisemmin kuin oikealla kannabiksella.
Sitruunamelissa kuulemma sopii hyvin sekaisin kannabiksen, mutta itse en osaa sanoa kun en tiennyt tästä kun viimeksi oli kannabista hallussa. Ainakin indican vaikutusta se kuulemma voimistaa huomattavasti.
Itse käytän tuoretta yrttiä kun vaporisaattori ei kuivaamista vaadi. Tuore luultavasti potkiikin enemmän kuivattu. Jos tuoretta yrittää polttaa, se vaati luultavasti todella paljon tupakkaa sekaan että se suostuu palamaan.
Sitruunamelissa sitten vähentää tyroidin tuottamista kilpirauhasessa, joten kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien ei kannata sitä kokeilla. - ihanihimeellistä
- "Kannabis on kallista"
Saman verran maksaa kuin minkä tahansa vastaavan kokoisen kasvin kasvattaminen. Vaikka onhan tuota päihdyttävää kasvillisuutta Suomen luonto täynnä. Papan veli kertoi kuinka heidän ollessa lapsia heidän talon vieressä oli niitty jota kutsuttiin ooppiumipelloksi. Lapset eivät silloin tienneet miksi moinen nimi, eikä huumeita vissiin käyttänyt oikein kukaan siitä nuorisosta. Viinaa ja tupakkaa tietysti olivat kokeilleet kun salaa varastivat vanhemmilta.
Kun tieto hampun päihdyttävyydestä levisi maailmalla, Suomessakin syyllistyttiin ylilyönteihin ja tämä viaton maatiaiskasvi hävitettiin koko maasta eikä se enää esiinny luonnonvaraisena.
Mietoja alkoholijuomia sen sijaan saa keitellä mielin määrin laillisesti, kunhan ei myy. Jos pihalla kasvaa muutama omenapuu niin niistä voi ilmaiseksi kerätä omenat ja tehdä niistä vaikka siideriä. Ei ole kallista jos tietää mitä tekee, ja on hyvänmakuistakin.
Syksyisin on sienikausi, sienikirjoista löytyy kuvat ja kuvailut niistä mitä voi syödä ruokapöydässä, niistä mitä ei kannata syödä ruokapöydässä, sekä ne pari lajiketta joilla lähtee henki.
Pelkästään se että jokin kasvi on säädetty laittomaksi, ei tarkoita etteikö sitä luonnossa voisi esiintyä, enkä näe mitään pätevää syytä sille että niitä pitäisi lähteä verovaroin sieltä kitkemään.
Hampun ja oopiumin tapauksessa on näin tehty, saapa nähdä miten käy sitruunamelissalle, omenapuille ja sienille. Jossain vaiheessa ihmisillä tuleepi se raja vastaan kuitenkin.
- "vaikka onkin miedompi ja lyhytkestoisempi"
Hamppulajikkeita on myös satoja jotka täyttävät nuo kriteerit, sehän riippuu ihan mihin lajikkeeseen vertaa. Uskoisin että tulevaisuudessa myös sitruunamelissa tulee näkemään jonkinlaista lajikkeiden "siittämistä" erinäisissä hippien "laboratorioissa" ympäri maailmaa.
Sitä en oikein ymmärrä, miten Euroopan väestö vasta ihan viime vuosisatoina on löytänyt luonnon lääkekasvit, kun esimerkiksi Afrikan ja Amerikan alkuperäiskansat ovat näistä olleet perillä jo tuhansia vuosia. Sitten Eurooppalaiset menevät tuolla maailmalla kerskuen tietämyksellään, samalla kun julistavat luonnollisia lääkeyrttejä laittomaksi. Olisiko jo peiliin katsomisen paikka? - zzzzzzzzzzzzzz21
mitäs jos hankit työpaikan itsellesi ja lopetat lapsellisen pössyttelyn!!
- aw4ert
Eipä sillä taida olla töiden tekemisen tai tekemättömyyden kanssa tekemistä. Suomessa on työpaikoista pula. Olkaa raivoraittiit vaan onnellisia jos koette että teillä on etulyöntiasema työmarkkinoilla.
- korvikkeet
Juuri sun kaltaisissa itse itsensä oikeuttavissa moraalinvartijoissa on enemmän riittävästi syytä käyttää pajaa. Sokea kiihko on syvällä ja tietenkin kiihkouskoivaisuuteen tapaan kovat on halut kontrolloida muiden elämää ja tehdä päätökset muiden puolesta.
Valitettavasti vaikuttaa siltä, että toleranssi sitruunamelissaan kasvaa nopeasti ainakin vapottomalla. Tosin se toimi yllättävän hyvin, että repi koko ruukullisen tuoretta lehteä lasiin ja kaatoi sen täyteen muutaman sekunnin kiehunutta vettä. Puudutti ihan kivasti kun antoi ensin liueta pari tuntia ja vaikutus oli pitempiaikainen kuin vapottamalla. - mitenkäon
korvikkeet kirjoitti:
Juuri sun kaltaisissa itse itsensä oikeuttavissa moraalinvartijoissa on enemmän riittävästi syytä käyttää pajaa. Sokea kiihko on syvällä ja tietenkin kiihkouskoivaisuuteen tapaan kovat on halut kontrolloida muiden elämää ja tehdä päätökset muiden puolesta.
Valitettavasti vaikuttaa siltä, että toleranssi sitruunamelissaan kasvaa nopeasti ainakin vapottomalla. Tosin se toimi yllättävän hyvin, että repi koko ruukullisen tuoretta lehteä lasiin ja kaatoi sen täyteen muutaman sekunnin kiehunutta vettä. Puudutti ihan kivasti kun antoi ensin liueta pari tuntia ja vaikutus oli pitempiaikainen kuin vapottamalla."Puudutti ihan kivasti kun antoi ensin liueta pari tuntia ja vaikutus oli pitempiaikainen kuin vapottamalla."
Tuleeko sillä indica/sativa vaikutuksia? Itselläni kannabis on aina laittanut ajatuksen kulkemaan eri tavalla eli kyllä se on varsin psykoaktiivinen. Onko tämä sitruunamelissa samaa kastia vai saako sillä vain rennon olon? - korvikkeet
mitenkäon kirjoitti:
"Puudutti ihan kivasti kun antoi ensin liueta pari tuntia ja vaikutus oli pitempiaikainen kuin vapottamalla."
Tuleeko sillä indica/sativa vaikutuksia? Itselläni kannabis on aina laittanut ajatuksen kulkemaan eri tavalla eli kyllä se on varsin psykoaktiivinen. Onko tämä sitruunamelissa samaa kastia vai saako sillä vain rennon olon?Psykoaktiiivsia vaikutuksia sitrrunamelissalla ei valitettavasti ole. Ei saa ajatusta juoksemaan. Saattaa toki aiheuttaa halittsematonta kikastusta aluksi, mutta se kestää ehkä minuutin. Eikä Puutuminenkaan ole yhtä voimakasta kuin indicalla.
On tämä kuitenkin kohtuullinen korvike, joka puuduttaa kivasti jos liottaa koko ruukullisen lehteä vedessä ensin muutaman tunnin ja sitten juo. Vähän kuin paskaa budia vetäisi. Kuitenkin niin halpaa, että kannattaa ihan sen takia kokeilla. - 4e35ry
Mikä tahansa voi vaikuttaa ihmiseen huomattavalla tavalla, nimittäin placebon vaikutus on voimakas. Jos ihminen kuvittelee tuntevansa jotain tuntemuksia niin hän niitä myös tuntee. Ihminen voidaan hypnotisoida näkemään vaikka norsuja kotonaan ja käsittääkseni hypnotisoiminen ei ole edes kovin vaikeaa. Jos ihminen voidaan saada näkemään ja kuulemaan täysin omiansa ilman minkäänlaista päihtymystä niin hän voi myös uskoa päihtyvänsä vaikka oregaanosta ja kokea että näin tapahtuu.
- korvikkeet
4e35ry kirjoitti:
Mikä tahansa voi vaikuttaa ihmiseen huomattavalla tavalla, nimittäin placebon vaikutus on voimakas. Jos ihminen kuvittelee tuntevansa jotain tuntemuksia niin hän niitä myös tuntee. Ihminen voidaan hypnotisoida näkemään vaikka norsuja kotonaan ja käsittääkseni hypnotisoiminen ei ole edes kovin vaikeaa. Jos ihminen voidaan saada näkemään ja kuulemaan täysin omiansa ilman minkäänlaista päihtymystä niin hän voi myös uskoa päihtyvänsä vaikka oregaanosta ja kokea että näin tapahtuu.
Ei ole kyse placebosta tässä tapauksessa.
- waregwer
korvikkeet kirjoitti:
Ei ole kyse placebosta tässä tapauksessa.
Uskon kyllä toki että sitruunamelissalla jonkinlaisia vaikutuksia on. Viestini oli lähinnä omaa pohdintaani yleisesti ja jatkaisin vielä siihen että vaikka joku asia johtuisikin pitkälti placebosta niin se voi silti aiheuttaa täysin mitattavissa olevia fysiologisia reaktioita. Sait kyllä kiinnostukseni sitruunamelissaan heräämään, sehän taitaa olla jopa ihan laillinenkin kasvi joka on varsinainen ihme Suomessa mikäli sillä ihan oikeita konkreettisia vaikutuksia on:)
- 990976
ajatusta juoksemaan voi vittujen kevät teidän kanssa!! menkää harrastaan liikuntaa siinä lähtee ajatus juokseen ja lihakset rentoutuuu!!!
- Kävijälle
Juokse sinä kouluun kirjoitustunnille.
- Anonyymi
mäkikuisma tai särmäkuisma tee rentouttaa hyvin joitakin. kun liottaa riittävän paljon kukkia kuumassa vedessä niin että se muuttuu tummanpunaiseksi ja kitkerän makuiseksi. mielialalääkkeiden syöminen voi aiheuttaa sen ettei mäkikuisma tai särmäkuisma toimi ollenkaan. vapottamalla ei mielestäni tämäkään toimi yhtä hyvin kuin teenä. laventeli on ainoa mikä on rentouttanut vapottamalla.
- Anonyymi
Laventeli on hyvää. Unettaa ja saa hermostuneisuuden pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778