Onneksi muutin neljä vuotta sitten pois Kankaanpäästä... Kertaakaan en ole tuppukylään takaisin kaivannut! Oli jo ihan riittävän karseaa viettää koko lapsuus Kankaanpäässä..
Onneksi muutin pois Kankaanpäästä!!
Minävaan91
12149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitä vikaa kankaanpäässä muka on???
Pieni mukava kaupunki.Ok ei elokuva teatteria mutta on kerhoa harrastuspiiriä hyvät koulutus mahdollisuudet kaiken kaikkiaan turvallinen lokoisa lintukoto kaukana maailman pahuudesta.
Itse vartuin tampereella köyhässä slummissa nimeltä hervanta missä väkivalta oli arkipäivää.Huumeita myytiin ja myydään edelleen ihan avoimesti kaduilla ja kapakoissa.Ulos ei kukaan täysijärkinen mene ilman luotiliiviä 9 jälkeen illalla.Raiskatuksi tuleminen on hyvin toden näköistä jos on niin typerä että kulkee kadulla aamu yöstä.Tähän verratuna kankaanpää on maan päällinen paratiisi.
itse en lapsiani suostuisi kasvattamaan hervannassa enkä suosittele kenellekkään täyspäiselle.Niin että älä mollaa paratiisiä vaan ole onnellinen että sait turvallisen hyvän lapsuuden.
paratiisi, voi jumankekka!
Ahahaha, vai paratiisi! Voi kuule se oli kaikkea muuta kuin paratiisi.. Minkäs teit kun kapiaisen lapseksi synnyin..
"Itse vartuin tampereella köyhässä slummissa nimeltä hervanta missä väkivalta oli arkipäivää.Huumeita myytiin ja myydään edelleen ihan avoimesti kaduilla ja kapakoissa."
___
Hahaha, kas kun ei tankit jyrännyt kadulla :D Kävisit oikeasti siellä Hervannassa joskus, niin huomaisit että jutuissasi on "ehkä vähän" liioittelun makua.
Olipa tärkeä topikki.
Sulla on selvästi paljon tekemistä. :)
Taitaa kyllästyttää siä Mänsesteris.......
Mistä te tiedätte missä minä asun nykyisin?
Kyllä Karvia sentään rulettaa, eikös!
Voi, mä elin elämäni onnellisimman ajan juuri Kankaanpäässä!
Muuttaisin heti takaisin , jos pääsisin samaan tilanteeseen. Jälkeenpäinkin olen ollut onnellinen Kankaanpäässä. Siispä suunta takaisin Kankaanpäähän. Täältä tullaan Kepu, ole kuulolla!
Mikä siinä kankaanpäässä nyt on sitten niin kamalaa ettei siellä muka voi asua????
Kankaanpää on yksi harvoja paikkoja maailmassa jossa voi täysin turvallisesti liikkua mihinvuorokauden aikaan tahansa missä kunnossa tahansa ilman pelkoa että tulee ryöstetyksi tai raiskatuksi.
Tekeekö kankaanpäästä huonon paikan asua se että kankaanpää on tiiviisti verkottunut ja että joka ikinen tuntee toisensa tukevat ja auttavat toisiaan jakavat yhdessä surut ja ilot???
Vai se että siellä ei juurikaan ole väkivaltaa paitsi ehkä porilaisten toimesta??
Tai se että siellä on uskomattoman hyvät koulutus mahdollisuudet??
Kaikki natisee et tää on huono mesta tai ei tääl voi elää mutta yksikää ei o spesivioinu syytä miks.
joka ikinen tuntee toisensa tukevat ja auttavat toisiaan jakavat yhdessä surut ja ilot???
eka osa pitää paikkansa, tuntee ja TODELLA hyvin ja jälkimmäinen osa roskaa. kateellisten ja kyräilijöiden kuppikuntaa eli verkostoitunut
Vajaa 30 vuotta Kankaanpäässä asuneena voin todeta seuraavaa
- jos jokin asia on huonosti, niin siitä ei voi antaa palautetta, koska on vain "hyvää palautetta". Muu on pottuilua ja väärin ymmärrystä eikä varsinkaan "ei-oikeilla kankoonpeeläisillä eli junan tuomilla" ole oikeutta moittia asioita eli negatiivisesta palutteesta ei oteta opiksi.
- jos joku uskaltaa antaa negatiivista palautetta, niin tähän vastataan kysymyksellä: "Kuka niin sanoi?" Siitä vähät välitetään, että joku asia on mullin mallin, vaan se on tärkeämpää selvittää, että kuka pottuili ja arvosteli, jotta päästään tulevaisuudessa opettamaan oikeaa käyttäytymistä palautteen antajalle