Orimattilan merkkihenkilöitä, onko heitä?

Usein nostetaan Erkko nimenä esille, kun puhutaan Orimattilan merkkihenkilöistä. Onko heitä muita ja keitä he ovat? Ketä on jäänyt sinun mieleesi 150-vuotiaan Orimattilan merkittävistä henkilöistä, miehistä ja naisista?
331891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Leena Ritala: suoraselkäinen, rehellinen ja älykäs poliitikko. Valitettavasti muut kansalaiset eivät ole läheskään yhtä fiksuja kuin hän. Saanut mm. SRV:n ritarikunnan kunniamerkin.

Äänestä

Mielestäni hyvää mainetta ovat musiikillaan tuoneet Paavo Melander ja Mutkattomat. Hyviä jätkiä kaikki.

Äänestä
  • Hyvä kaupunginjohtaja Osmo Pieski. Mainio johtaja tässä ahdinkojen aikanakin ollut.

    Äänestä

Dalttonit?

Äänestä

Pitkäaikainen kunnanjohtaja Aaltonen, Lääkäreistä Heikkala ja Joensuu sekä Rousi, Kauppiaista Hilskan Urho ja Siltaniemen Jari, Taiteilija Papinaho, Pitkään vaikuttaneista opettajista/rehtoreista Tuija Välimaa ja Aulis Jokinen, Muista persoonallisuuksista mainittakoon Felinin Eino ja " Penni-Aimo"

Äänestä
  • Pitkään vaikuttaneet opettajat Mallusjoella Raija ja Veikko Halsvaha. Kaupunginjohtaja Osmo Pieski, kiva ku näit muistettais jotenkin silloin, kun he ovat vielä vaikuttamassa paikkakuntien elämää. Pieski ansaitsisi jonkun oman hienon reliefin, vai miksi niit nyt sanotaakaa.

    Äänestä

  • Henna

    Äänestä

  • Voisko yhdes kirjoitusaihees hennan ohittaa? Vai onko pää jo niin sekaisin et mikää muu ei pyöri päässä ku henna?

    Äänestä

  • Valdemar Hakama aloitti paikallislehden toiminnan ja Eeva Hakama myös. Kullervo ja Marja Hakama edelleen pyörittää lehtitaloa, merkittäviä henkilöitä työllistäneet monia työntekijitä.

    Äänestä

Mitä hyvää Pieski on saanut aikaa??? Ei mitään

Äänestä
  • Pieski on tahkonnu rahaa, viimevuonnakin jäi hyvät rahat tänne kun osannut hoitaa hommansa hyvin, niinkuin kaupunginjohtalta odotetaankin. Pieski on tän kaupungin 1.

    Äänestä

  • Kyllähän se Suikkanen ne rahommat hoitaa,ja johtaa muutenkin kaupunkia,Pieski on seremonia mestari ja lausunnon antaja

    Äänestä

  • Pieski on todella hyvä kaupunginjohtaja. Aaltonen oli hyvä 2. Pieski on hyvä ykkönen. Kunnioitan häntä ja hänen hyviä päätöksiään.

    Äänestä

  • Kaikki eivät ole kanssasi samaa mieltä. Aaltonen on ollut YLIVOIMAINEN muihin nähden.

    Äänestä

  • pieskifani kirjoitti:

    Pieski on tahkonnu rahaa, viimevuonnakin jäi hyvät rahat tänne kun osannut hoitaa hommansa hyvin, niinkuin kaupunginjohtalta odotetaankin. Pieski on tän kaupungin 1.

    Pieski Suikkanen kokoonpano ei tuonut rahaa kaupungille. Ne nosti kiinteistöjen arvoja ja peitti sillä huonon tuloksen useina vuosina ja nyt ollaan kuse.... ssa

    Äänestä

Eipä ole syytä kehuun. Ajanut Hennaa koko ajan. Siinä on todellinen mukamas visionääri. Ketähän syyttää kun hommat ei oikein Hennassa luonnistu. Ketkähän oli Virenojalla kaavoja lupailemassa, ym.ym.hyvin on ollut omavaltainen jänkhänäijä.

Äänestä
  • Virenojan asioit hoitaa niinsanotut ne, keille on hyötyä niistä. Pieski on koko kaupungin hyvää tarkoiiava hvä johtaja.

    Äänestä

  • Pieski ei syytä muita, hän osaa kantaa vastuun päätöksistään. Hänkään ei yksin tee päätöksiä, turha syytellä häntä jostain helvetinhennasta. Moni oli hennajutussa mukana, ei yksin Pieski. Niin eipä nyt syytellä ainoastaan häntä, joskus menee kaikilla ehkä joku pieleen, ihan tässä kotielämässäkin. Mennäänpä kaikki peilin eteen ja katsotaan näkyykö sieltä erheetön naama?

    Äänestä

  • Eiköhän toi sun provoilu jo riitä

    Äänestä

  • Ei riitä.

    Äänestä

  • kumimies10 kirjoitti:

    Eiköhän toi sun provoilu jo riitä

    Samaa mieltä täälläkin. Aivan turhaa provosointia. Jospa tänne laitetaankin hieman faktaa kyseisestä herrasta?

    Äänestä

Eikö täällä kyselty merkkihenkilöitä ja jokainen saa kai ilmoittaa sen omasta mielestään parhaan?
Nää keskustelut menee aina haukkumiseksi ja ei keskustelua, mihin ei Hennaa vedetä mukaan. Täällä tapahtuu paljon muutakin, kannattaako jumiutua yhteen aiheeseen?

Äänestä
  • Niinpä olkoo keskustelu alunperin mikä vaan, niin todellakin joku sen hennan aina mainitsee.

    Äänestä

  • Jouko Kunnas

    Äänestä

Mikä on kenenkin mielestä merkkihenkilö? Onko se paljon työllistänyt, paljon rahaa hankkinut, urheilussa menestynyt, tiedemies, taiteilija, poliitikko?
Mun mielestä merkkihenkilöksi ei tulla yhdessä yössä tai yhdessä vuodessakaan, vaatii tekoja pidemmältä aikaväliltä.
Joku tuntemattomampikin , tai itsestää vähemmän melua pitävä, ihminen voi olla merkkihenkilö, jos on tehnyt merkittäviä tekoja kaupunkilaisten hyväksi jollain alalla. Esim. joku hiljainen puurtaja, joka on toiminut vapaaehtoisesti urheiluvalmentajana vuosia ja on vaikuttanut positiivisesti monen nuoren elämään.

Äänestä

Muista urheilijoista hehkutetaan, menestyvät tai eivät. Pieni juttu joskus ollut hänestä, muista puolen sivun kokoisia. Ville Erola saavuttanut paljon, urheilun osalta mutta jäänyt on mies pimentoon aivan täysin. Milloin hän alkaa saamaan arvostusta?

Äänestä

Bertta Kaitila.

Äänestä

Tilapalvelun Koskinen....siinä on mies

Äänestä

Astronautti

Äänestä

Upean Hennan idean isät Jokinen ja Ikäheimoinen. Tosin kumpikaan ei ole syntyjään Orimattilalaisia ja Ikäheimonen ei ole täällä koskaan asunut mutta hienon idean ovat keksineet. Kiitos pojat olette pelastaneet Orimattialaiset.

Äänestä

Talousjohtaja Suikkanen on tosiasiassa johtanut Orimattilaa viimeiset 10 vuotta. Hän on lähes yksin vastannut että talous ei oole kuralla. Valitettavasti muut sössii sen nyt. Suikkaselle pitäs antaa joku mitalli.

Äänestä

Lessut valtaa kaupungin johtopaikat....haiskahtaa tulevaisuus pahasti....

Äänestä

Merkkihenkilöistä kun puhutaan niin yksi on ylitse muiden ja se on Jokinen Kalle, Kansanedustajana ja poliisina mainetta niittänyt moniosaaaja joka on toiminut opettajanakin.
Kalle Jokinen on ykkönen
Aulis Aaltonen kakkonen
Sitten tulee kaukana takana muut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hatunnosto kirjoitti:

Usein nostetaan Erkko nimenä esille, kun puhutaan Orimattilan merkkihenkilöistä. Onko heitä muita ja keitä he ovat? Ketä on jäänyt sinun mieleesi 150-vuotiaan Orimattilan merkittävistä henkilöistä, miehistä ja naisista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu