YLE-uutisissa sanotaan: rasismia on kaikkialla

UUTISET
KOTIMAA
Kotimaa 12.8.2015 klo 13:20 | päivitetty 12.8.2015 klo 14:59
Ulkomaalaisia väheksytään ympäri maailmaa – "Rasismi ei ole valkoisen rodun yksinoikeus"
Rasismitutkija listaa lukuisia maita, jossa ilmenee syrjivää tai väheksyvää suhtautumista muunmaalaisiin.

Ulkomaalaiset turistit kuvaavat Changdeokin palatsia Etelä-Korean Soulissa.
Ulkomaalaiset turistit kuvasivat Changdeokin palatsia Etelä-Korean Soulissa marraskuussa 2013. Kuva: EPA
Suomessa kiehuva monikulttuurisuuskiistely ei ole mikään kotimainen ainutlaatuisuus. Väheksyvää tai vieroksuvaa suhtautumista muunmaalaisiin tapaa ympäri maailmaa.

– Suomalaiset ovat oman arvionsa mukaan kansainvälisissä tutkimuksissa vähemmän rasistisia kuin esimerkiksi belgialaiset, ranskalaiset ja tanskalaiset, huomauttaa palkittu rasismitutkija, sosiologian professori Vesa Puuronen Oulun yliopistosta.

– Tosin omaa arviota ei voi pitää kovin luotettavana tapana tutkia asiaa.

Puuronen listaa helposti lukuisia maita, joissa kohtaa syrjivää tai alentuvaa suhtautumista ulkomaalaisiin.

– Rasismi ei tosiaan ole mikään valkoisen rodun yksinoikeus, ja syytkin ovat aika lailla samat kaikkialla. Pelätään, että ulkomaalaiset vievät viimeisetkin työpaikat ja muut resurssit. Rasismi on myös aate, jota käytetään hyväksi tavoiteltaessa poliittista valtaa.

Japanilaiselle saksalainen on viisas

Puuronen ottaa ensimmäisen esimerkin Japanista ja Etelä-Koreasta. Molemmissa maissa pidetään itseä korkeampiarvoisena kuin merentakaista naapuria.

Jotkut japanilaiset taas pitävät saksalaisia muita eurooppalaisia viisaampina, koska saksalaiset syövät perunaa.
– Vesa Puuronen
– Se näkyy esimerkiksi asenteissa. Toiseen suhtaudutaan väheksyvästi.

Tosin Puuronen muistuttaa, että niin etelä- kuin pohjoiskorealaiset pitävät itseään ylipäätään ylempiarvoisena myös kaikkiin muihin kansoihin verrattuna. Selvä ero tehdään niin Kiinaan kuin Europpaan.

– Koreassa monet katsovat eurooppalaisia nenänvarttaan pitkin. Jotkut japanilaiset taas pitävät saksalaisia muita eurooppalaisia viisaampina, koska saksalaiset syövät perunaa!

Entäs maailmanvallaksi noussut Kiina sitten. Kiinalaisen vähemmistöyhteisön ilmaantumista omille kulmille on karsastettu lukuisissa maissa.

– Kiinalaisia on syrjitty esimerkiksi Singaporessa, Vietnamissa ja Indonesiassa, Puuronen listaa.

Mutta osaavat kiinalaisetkin. Ongelmia on piisannut niin uiguurivähemmistön kuin tiibetiläisten kanssa. Omaan fiksuuteen uskotaan yksinkertaisesta syystä.

– Monet kiinalaiset pitävät lapsiaan muita viisaampina, koska lapset syövät puikoilla.

Afrikassakin on paljon mustien keskinäistä syrjintää. Esimerkiksi zimbabwelaisiin siirtotyöläisiin suhtaudutaan nurjasti Etelä-Afrikassa.

– Ja Afrikan maista Suomeen tulevilla on ollut keskinäisiä kahinoita täällä.

Suomen etelänaapurissa Virossa keskustelu maahanmuutosta on vilkastanut viime aikoina.

– Virossa esitetyt argumentit ovat olleet samantyyppisiä kuin Suomessa käytettiin jo ainakin 10 vuotta sitten. Mutta samoja käytetään edelleen myös meillä Suomessa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ei-ainoastaan-Suomessa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu