Onko se ihan turhaa, vaikka saahan tradenomin tutkinnolla parempipalkkaisia työpaikkoja, mutta onko niitäkään enää jäljellä? Merkonomin tutkinnolla pääsee kuitenkin "yksinkertaisiin" toimistohommiin, kuten kirjanpitoon. Ja luulisi nyt että niitä työpaikkoja löytyy enemmän ympäri Suomea. Mutta pitkällä tähtäimellä jos tradenomin tutkinnon käy, ja jossain vaiheessa pääsee kuin pääseekin esimiestehtäviin, niin tämä vaihtoehto houkuttelee varsinkin kun miettii sitä palkkaa nyt ensimmäiseksi. Onhan sillä muitakin etuja ja luultavasti tällaisia työpaikkoja ei löydy enää. Sitten pitää vain etsiä jotain toimistotyöpaikkoja merkonomin tutkinnolla. Joten kannattaako tradenomin tutkinnon käydä vain sen takia että saattaa saada paremman työpaikan?
Kannattaako opiskella tradenomiksi?
ohhthechoices
10205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mikset hae ekonomiksi?
Koska en aio käydä mitään lukiota/yliopistoa ihan vain taloudellisen tilanteen takia. Ja enpä usko että näillekkään löytyy työpaikkaa.
Miten taloudellinen tilanne on erilainen ekonomi- ja tradenomikoulutuksessa? Saat satakertaa varmemmin työpaikan yliopistokoulutuksella, kuin jollain pilipali amispapereilla. Haloo.
Usko nyt jo, että amis on toisen asteen perustutkinto, ammattikorkeakoulu (mm. tradenomi) on kolmannen asteen KORKEAKOULUtutkinto.
No yleisesti amk-tutkintoa ei pidetä korkeakoulututkintona, vaan opistoasteen tutkintona. Yliopistot on erikseen, ne ovat kuitenkin korkeammalla taidossa ja statuksessa. En arvosta amk-tutkintoa.
Höpöhöpö. Amk-tutkinto on alempi korkeakoulututkinto. Sinun arvoillasi ei ole sen suhteen mitään väliä. Kauppatieteiden maisteri on ylempi korkeakoulututkinto. Mitä tässä yhtälössä on niin vaikea ymmärtää. :) Itse hain tänä keväänä kauppakorkeaan ja tradenomin tutkinnon avulla pääsen suoraan kandiksi.
Et todellakaan pääse suoraan kandiksi. Miksi jauhat paskaa? Se että saa opinto-oikeuden ktm-tutkintoon, ei tarkoita että saisit kandidaatin paperit. KTK>Trade.
Näin on, tradenomi joutuu lisäksi tekemään kandidaatin tutkielman ja muita pääaineen lisäopintoja jopa yli 40 op ennen KTM-tutkintoa. Eli ei pääse suoraan kandiksi.
Nykyään mitään lukio/yliopistokoulutusta ei katsota tarpeelliseksi, sitä paitsi kukaan ei palkkaa sen perusteella että onko se käynyt yliopiston vai eikö ole koska amkissa hankitaan se tieto ja osaaminen alaan, muut on vain ylimääräistä ja turhaa. Lukio ja yliopisto maksaa muutenkin ihan sikana eikä kaikilla ole varaa siihen.
Siinäpä taas amiksen tietämätöntä ripulia. Miten yliopistokoulutus on kalliimpi kuin amk-tutkinto? Pitäisikö mielestäsi lääkäreiden, diplomi-insinöörien ja juristien olla kouluttamattomia? Kirurgit, pilvenpiirtäjien suunnittelijat ja oikeusavustajat suoraan peruskoulusta? Huomaa kyllä, että olet amis..