Onneksi voi mennä rannalle ja ongelle. Ja vaikka Sillantakapään konserttiin...
Malmin Airshow on tämän vuoden floppi
82
167
Vastaukset
- Kehitysmaaviihdettä
Kokemuksena kaamea. Mihin näillä pyritään?
- Bush_pilot
Olisi todellakin pitänyt mennä onkimaan, tai tekemään jotain muuta järkevää. Opastukset messukeskuksesta bussille olivat lähinnä vitsi ja jos mahdollista niin asiakaspalvelu vielä suurempi sketsi. Lähdimme pois heti kun se Robin aloitti keikkansa. Kaksi tuntia odotellen lentonäytös numero kakkosen alkua on vaan ihan liikaa. Näytös oli todellakin niin pienen budjetin esitys, ensiksi ajetaan jotain taitolentoa soolona ja sitten muodostelmassa iltapäivällä. Voi herrajestas.
Yli 45 vuotta lentonäytöksissä käyneenä tämä oli ehdottomasti surkein esitys, jopa Jämi FlyInnit mukaan lukien. Voisiko joku valaista, miksi sen naispuoleisen kuuluttajan pitää joka pirun lentonäytöksessä briljeerata ns. englannillaan. Tätä on naurettu jo vuosia, koskahan se tajuaa lopettaa?
- Vihainens
Täh, mitä floppi, jos ei tykkää lentokoneista niin sitte ei, kurvasin malmin yli ja kyllä sielä meininkiä oli, valitettavasti ei ollu aikaa pysähtyä, jatkoin rigaan, radiossa, siis lentoradiossa oli melkonen pulputus, hyvä että sain ylilentoluvan, kuulemma ollu ihan kiva näytös, valitettavasti en nähnyt, jospa ens vuonna ellei tampiot pura koko kenttää vaikka se on maailman perintökohde ja suomelle erittäin tärkeä historiallien lentokenttä. Se on kumma kun jokaisella lentokentällä on häätöuhka kun kenttä tulee ensin ja sitte ihmiset rakentaa ympärille ja alkaa valittaan melusta tai niinku malmilla, pitäs saada tonttimaata jotta muutaman vuoden päästä ois miljoonakämppiä myytävänä.
Oulunsalo on hyvä esimerkki, porukka on rakentanu taloja ihan kentän viereen, kenttä on tehty sinne sota-aikana, nyt pitäs kenttä poistaa, se on pohjoissuomen vilkkain kenttä, mitä hemmettiä rakentivat sinne. Turha valittaa kun paskat on jo housussa, sama malmilla, muuttakaa pois, lentäjät ja hyppääjät tuo reippaasti enemmän veromarkkoja kuin asukkaat, nyt kateelliset paskat turvat lukkoon, muuttakaa siperiaan... - ErkkiMustonen
Oliko Lennuveljillä standia Airshowssa?
- Lakanatkorkealla
Luultavasti herra Tähtinen piti lennujen lakanaa korkealla! Lupasihan olla paikalla, vai näkyikö koko herraa? Olikos Anna F ja Sirpa S, kenties myös näytöksessä?
- Peter__T
Tottahan lupaus myös pidettiin. Etkö nähnyt? Pysäköin kiiltävän mustan S-sarjan autoni siihen pyöreän oven pieleen josta minut nostettiin pyörätuoliin. Hengityslaite paikoilleen ja niin alkoi näytöksen seuraaminen.
Avustajani työnsi minut toki tuoleineni ja hengityskoneineni Robinin ja Duudsoneiden mellastuksen ajaksi siisteihin VIP- sisätiloihin jossa olin paremmin suojassa rahvaan tuijotukselta.
Sitten kun Hornet-soolo oli alkamassa, sijoituin taas mustaan S-Mercedekseeni ja ajoin R36:n finaalin alle seuraamaan ammattimiehen työskentelyä aitiopaikalta. Se tuntui, kuului ja näkyi sinne todella erinomaisesti. Js siitä oli helppo nostaa virtuaalista kytkintä ennen kuin rahvaan hyökyaalto alkoi.
Mukava näytös. Kai siellä joitain lentokoneitakin oli, en aina muistanut vilkuilla taivaalle. Paljon antoisampaa oli tavata vanhoja kurssi- ja lentäjäkavereita ja nauttia VIP-virvokkeista. - Lakanatkorkealla
Peter__T kirjoitti:
Tottahan lupaus myös pidettiin. Etkö nähnyt? Pysäköin kiiltävän mustan S-sarjan autoni siihen pyöreän oven pieleen josta minut nostettiin pyörätuoliin. Hengityslaite paikoilleen ja niin alkoi näytöksen seuraaminen.
Avustajani työnsi minut toki tuoleineni ja hengityskoneineni Robinin ja Duudsoneiden mellastuksen ajaksi siisteihin VIP- sisätiloihin jossa olin paremmin suojassa rahvaan tuijotukselta.
Sitten kun Hornet-soolo oli alkamassa, sijoituin taas mustaan S-Mercedekseeni ja ajoin R36:n finaalin alle seuraamaan ammattimiehen työskentelyä aitiopaikalta. Se tuntui, kuului ja näkyi sinne todella erinomaisesti. Js siitä oli helppo nostaa virtuaalista kytkintä ennen kuin rahvaan hyökyaalto alkoi.
Mukava näytös. Kai siellä joitain lentokoneitakin oli, en aina muistanut vilkuilla taivaalle. Paljon antoisampaa oli tavata vanhoja kurssi- ja lentäjäkavereita ja nauttia VIP-virvokkeista.Joo, en minäkään nähnyt lentokoneita, kun katseenvangitsija musta S mersu oli kiinnostuksen kohteeni. Siinä oli kymmentuhatta muutakin ihmettelijä. Olikos se Hornet kuski muka sinua taitavampi? Näitkös muuten sanginlennuja?
- Peter__T
Ei näkynyt. Ja ei se Ville U ole minua taitavampi. Ollaan yhtä taitavia. Mutta eri asioissa.
- Lakanatkorkealla
Peter__T kirjoitti:
Ei näkynyt. Ja ei se Ville U ole minua taitavampi. Ollaan yhtä taitavia. Mutta eri asioissa.
Älä viitsi Peter, kyllä sinä hiukan taitavampi oot joka asiassa! Mistä moinen vaatimattomuus? Miten sen koipes kans? Pitkät on kuvaukset, kun ei tuu valmista! Onks filmi loppu.
. - Peter__T
Lakanatkorkealla kirjoitti:
Älä viitsi Peter, kyllä sinä hiukan taitavampi oot joka asiassa! Mistä moinen vaatimattomuus? Miten sen koipes kans? Pitkät on kuvaukset, kun ei tuu valmista! Onks filmi loppu.
.Kuva oli oikein kaunis. Muistin hymyilläkin kuvaa otettaessa. Ja kopihan voi hyvin. Kulkee mukana. Tiedätkö; olen viime viikkoina ollut suorastaan liikuttunut täälä S24:lla kohtaamani empatian ja huolenpidon määrästä. (En laadusta).
BTW, Järjestelen parhaillaan matkaa vanhaan isänmaahani koelentämään uutta Eclipse Jetiä. Se olisi tällaiselle tyhjäntoimittajalle mahdollisesti sopiva kulkupeli jolla voisi hoitaa pienemmät matkustelutarpeet juohevasti. - Lakanatkorkealla
Peter__T kirjoitti:
Kuva oli oikein kaunis. Muistin hymyilläkin kuvaa otettaessa. Ja kopihan voi hyvin. Kulkee mukana. Tiedätkö; olen viime viikkoina ollut suorastaan liikuttunut täälä S24:lla kohtaamani empatian ja huolenpidon määrästä. (En laadusta).
BTW, Järjestelen parhaillaan matkaa vanhaan isänmaahani koelentämään uutta Eclipse Jetiä. Se olisi tällaiselle tyhjäntoimittajalle mahdollisesti sopiva kulkupeli jolla voisi hoitaa pienemmät matkustelutarpeet juohevasti.Luulin että kuva olisi ollut komea eikä kaunis, taidatkin olla oikea " hymypoika"? Ooks sä jokin venepakoilainen? Eikö suomi ookkaan isänmaasi? Kaikesta säkin liikutut, luulin että oot aivan tunteeton kaveri. Ei ihme kun ei nähty Malmilla, kun vietit aikaas VIP tiloissa, mulla oli vain takarivin seisomapaikka.
- Peter__T
Lakanatkorkealla kirjoitti:
Luulin että kuva olisi ollut komea eikä kaunis, taidatkin olla oikea " hymypoika"? Ooks sä jokin venepakoilainen? Eikö suomi ookkaan isänmaasi? Kaikesta säkin liikutut, luulin että oot aivan tunteeton kaveri. Ei ihme kun ei nähty Malmilla, kun vietit aikaas VIP tiloissa, mulla oli vain takarivin seisomapaikka.
Kuten huomaat, sinulla ja kaltaisillasi on tapana luulla yhtä jos toista - ja vieläpä levitellä luulojanne totuteen rinnastettavina näennäisfaktoina. Mutta mitäpä tuosta. Alan tottua.
Ja ei, Suomi ei ole isänmaani. Tai isän maa. Minähän olen katsokaas sellainen mamu. Minulla ei ole mitään geneettistä yhteyttä nykyiseen sukunimeeni. - Lakanatkorkealla
Peter__T kirjoitti:
Kuten huomaat, sinulla ja kaltaisillasi on tapana luulla yhtä jos toista - ja vieläpä levitellä luulojanne totuteen rinnastettavina näennäisfaktoina. Mutta mitäpä tuosta. Alan tottua.
Ja ei, Suomi ei ole isänmaani. Tai isän maa. Minähän olen katsokaas sellainen mamu. Minulla ei ole mitään geneettistä yhteyttä nykyiseen sukunimeeni.Ottaapa tuostakin selvää? Paljon on sulta huonoja tapoja opittu. Just ne näennäis faktat.
- Peter__T
Lakanatkorkealla kirjoitti:
Ottaapa tuostakin selvää? Paljon on sulta huonoja tapoja opittu. Just ne näennäis faktat.
Tuollaiseen väitteeseen minulla on vain yksi vastaus:
Jos väität minun esittäneen totuuden vastaisen väitteen, yksilöi se, esittele itsesi, sovi kanssani tapaaminen ja minä esitän sinulle faktat väitteeni tueksi. Mikäli sinulla olisi esittää näyttö esittämäni asian totuuden vastaisuudesta, 'seison korjattuna' ja esitän julkisen anteeksipyynnön.
Moni on täällä minua valehtelijaksi väittänyt, mutta kukaan, toistan: kukaan ei ole tullut toistuvista pyynnöistäni huolimatta esiin omaa kantaansa argumentoimaan tai puolustamaan. Mietipä sitä.
Peter Tähtinen
(jolla oli elämän alkutaipaleella toinen, toisen kielinen sukunimi) - Lakanatkorkealla
Peter__T kirjoitti:
Tuollaiseen väitteeseen minulla on vain yksi vastaus:
Jos väität minun esittäneen totuuden vastaisen väitteen, yksilöi se, esittele itsesi, sovi kanssani tapaaminen ja minä esitän sinulle faktat väitteeni tueksi. Mikäli sinulla olisi esittää näyttö esittämäni asian totuuden vastaisuudesta, 'seison korjattuna' ja esitän julkisen anteeksipyynnön.
Moni on täällä minua valehtelijaksi väittänyt, mutta kukaan, toistan: kukaan ei ole tullut toistuvista pyynnöistäni huolimatta esiin omaa kantaansa argumentoimaan tai puolustamaan. Mietipä sitä.
Peter Tähtinen
(jolla oli elämän alkutaipaleella toinen, toisen kielinen sukunimi)Samaa virttä jälleen, esittelyä ja väittely tilaisuuksia. Huh huh. Kyllä sä oot heitellyt mm. Erkki vainajasta ja Lennuista paksua juttua? Äläkä nyt vaan aloita uudestaan samaa rumpaa.
- Peter__T
Lakanatkorkealla kirjoitti:
Samaa virttä jälleen, esittelyä ja väittely tilaisuuksia. Huh huh. Kyllä sä oot heitellyt mm. Erkki vainajasta ja Lennuista paksua juttua? Äläkä nyt vaan aloita uudestaan samaa rumpaa.
Minä en ole aloittamassa yhtään mitään. En "rumpaa" saati "sampaa". En ole kiinnostunut väittelytilaisuuksista. Mutta siitä olen kiinnostunut, että jos täällä ryhdytään keskustelukumppania valehtelijaksi väittämään, tullaan omalla nimellä esiin.
Kerrohan minulle nyt, mikä sinun mielestäsi oikeuttaa sinut ja kaltaisesi väittämään minua nimimerkin suojasta valehtelijaksi? Pelkäätkö että omalla nimelläsi esiintyessäsi saattaisit joutua kerrankin vastuuseen sanomisistasi?
Unohdetaan julkiset väittelyt. Sovitaan tapaaminen kahden kesken. Saat tutustua hallussani oleviin faktoihin jotka liittyvät edellä mainitsemiisi tahoihin. Sitten sinulla on perusteet harkita uudelleen, kuka valehtelee ja kuka ei.
Jo nyt voisit miettiä, miksi kuluneen vuoden aikana kukaan ei ole, ei omallaa nimellään eikä nimnimerkilläkään, tuonut esille ainuttakaan (yhtäkään) vastatodistetta jolla olisi osoittanut että esiin tuomani faktat em. kohteista eivät olisi olleet paikkansa pitäviä. Olen sen sijaan saanut kymmeniä henkilöön käviä solvauksia ja loukkauksia. Mutta edelleen odotan teiltä sitä ensimmäistä faktaa.
Hupaisaa sinänsä, olipa keskustelusäikeen otsikko mikä tahansa niin aina te vedätte minut tavalla tai toisella mukaan. - Mitäväliä
Peter__T kirjoitti:
Minä en ole aloittamassa yhtään mitään. En "rumpaa" saati "sampaa". En ole kiinnostunut väittelytilaisuuksista. Mutta siitä olen kiinnostunut, että jos täällä ryhdytään keskustelukumppania valehtelijaksi väittämään, tullaan omalla nimellä esiin.
Kerrohan minulle nyt, mikä sinun mielestäsi oikeuttaa sinut ja kaltaisesi väittämään minua nimimerkin suojasta valehtelijaksi? Pelkäätkö että omalla nimelläsi esiintyessäsi saattaisit joutua kerrankin vastuuseen sanomisistasi?
Unohdetaan julkiset väittelyt. Sovitaan tapaaminen kahden kesken. Saat tutustua hallussani oleviin faktoihin jotka liittyvät edellä mainitsemiisi tahoihin. Sitten sinulla on perusteet harkita uudelleen, kuka valehtelee ja kuka ei.
Jo nyt voisit miettiä, miksi kuluneen vuoden aikana kukaan ei ole, ei omallaa nimellään eikä nimnimerkilläkään, tuonut esille ainuttakaan (yhtäkään) vastatodistetta jolla olisi osoittanut että esiin tuomani faktat em. kohteista eivät olisi olleet paikkansa pitäviä. Olen sen sijaan saanut kymmeniä henkilöön käviä solvauksia ja loukkauksia. Mutta edelleen odotan teiltä sitä ensimmäistä faktaa.
Hupaisaa sinänsä, olipa keskustelusäikeen otsikko mikä tahansa niin aina te vedätte minut tavalla tai toisella mukaan.Jos sä itse provosoit juttuja. Miksi niin monet ihmiset sitten ei pidä sinusta? Sä saat aina aikaan sotkua ja sekaannusta jälkeesi.
- Peter__T
Mitäväliä kirjoitti:
Jos sä itse provosoit juttuja. Miksi niin monet ihmiset sitten ei pidä sinusta? Sä saat aina aikaan sotkua ja sekaannusta jälkeesi.
Kas siinäpä kysymys.
Miksi ihmisten pitäisi pitää minusta?
Jos se että ihmiset "pitävät" olisi päätavoitteeni, populismi siis, olisin varmaan perussuomalaisten puheenjohtaja. Takkeineni.
Toki on todettava että henkilökohtaisesti tuntemistani ihmisistä merkittävä enemmistö näyttää pitävän minusta. Miksi, ihmettelen usein itsekin. Eniten loukkauisia, solvauksia ja ivaa saan - ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa - nimenomaan osakseni sellaisilta ihmisiltä joita en ole koskaan tavannut.
Nämä tunnistamattomat Suomi24-huutelijat ovat yleensäkin täynnä some-raivoa. En ole vielä huomannut että he pitäisivät kenestäkään.
Mitä provokaatiota siinä on jos lopetetaan laiton ja hengenvaarallinen toiminta?
Jaa että "sotkua ja sekaannusta?"
Sotkua ja sekaannusta syntyy siinä jos asiat jätetään rempalleen. Esigtetään faktojenkin esiin tuonnin jälkeen valhetta totuutena. Asiat saadaan nippuun kun opitaan erehdyksistä eikä glorifioida kaikenkarvaisia konnia.
Toki harhaan johdetut tahot saattavat hämmentyä ja sekaantua kun heidän sankareiltan riisutaan sädekehä ja touus paljastuu. Sitä ei yleensä haluta uskoa vaan viestintuoja tuomitaan.
Ajattelepa vaikka tapaus Suomen Urheiluilmailuopisto. Sen suuret talousrikokset. Kun otin ne somessa puheeksi, olin täällä S24:ssa lopulta alkuvuodesta 2015 tuomittuna "keisari ilman vaatteita" -teemalla.
Nyt on esimerkiksi se sotku on siivottu ja voin opiston hallituksen istuvna puheenjohtajana todeta, että meillä on asiat järjestyksessä ja luottamus viranomaisiin päin on palautettu. Mutta näistä asiosta eivät S24-räksyttäjät yleensä edes tiedä. Eivätkä kaiketi edes halua tietää.
Karavaani siis kulkee, vaikka koirat kuinka räksyttäisivät.
Ja suokaa minulle edes se ilo, että näitä pahimpia räksyttäjiä on ilo välillä hiukan provosoida. Se kun oniin äärettömän helppoa. On kuin orkesteria johtaisi. Crescendo yltyy.... - Lennunaattori
Lakanatkorkealla kirjoitti:
Samaa virttä jälleen, esittelyä ja väittely tilaisuuksia. Huh huh. Kyllä sä oot heitellyt mm. Erkki vainajasta ja Lennuista paksua juttua? Äläkä nyt vaan aloita uudestaan samaa rumpaa.
Ainoa rumpan heittäjä oli Eki. Tuo satusetä vailla vertaa veti suomalaista junttia 10-0 jutuillaan. Ja lahko uskoi.
- narsistinmuisti
Peter__T kirjoitti:
Kas siinäpä kysymys.
Miksi ihmisten pitäisi pitää minusta?
Jos se että ihmiset "pitävät" olisi päätavoitteeni, populismi siis, olisin varmaan perussuomalaisten puheenjohtaja. Takkeineni.
Toki on todettava että henkilökohtaisesti tuntemistani ihmisistä merkittävä enemmistö näyttää pitävän minusta. Miksi, ihmettelen usein itsekin. Eniten loukkauisia, solvauksia ja ivaa saan - ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa - nimenomaan osakseni sellaisilta ihmisiltä joita en ole koskaan tavannut.
Nämä tunnistamattomat Suomi24-huutelijat ovat yleensäkin täynnä some-raivoa. En ole vielä huomannut että he pitäisivät kenestäkään.
Mitä provokaatiota siinä on jos lopetetaan laiton ja hengenvaarallinen toiminta?
Jaa että "sotkua ja sekaannusta?"
Sotkua ja sekaannusta syntyy siinä jos asiat jätetään rempalleen. Esigtetään faktojenkin esiin tuonnin jälkeen valhetta totuutena. Asiat saadaan nippuun kun opitaan erehdyksistä eikä glorifioida kaikenkarvaisia konnia.
Toki harhaan johdetut tahot saattavat hämmentyä ja sekaantua kun heidän sankareiltan riisutaan sädekehä ja touus paljastuu. Sitä ei yleensä haluta uskoa vaan viestintuoja tuomitaan.
Ajattelepa vaikka tapaus Suomen Urheiluilmailuopisto. Sen suuret talousrikokset. Kun otin ne somessa puheeksi, olin täällä S24:ssa lopulta alkuvuodesta 2015 tuomittuna "keisari ilman vaatteita" -teemalla.
Nyt on esimerkiksi se sotku on siivottu ja voin opiston hallituksen istuvna puheenjohtajana todeta, että meillä on asiat järjestyksessä ja luottamus viranomaisiin päin on palautettu. Mutta näistä asiosta eivät S24-räksyttäjät yleensä edes tiedä. Eivätkä kaiketi edes halua tietää.
Karavaani siis kulkee, vaikka koirat kuinka räksyttäisivät.
Ja suokaa minulle edes se ilo, että näitä pahimpia räksyttäjiä on ilo välillä hiukan provosoida. Se kun oniin äärettömän helppoa. On kuin orkesteria johtaisi. Crescendo yltyy....SUIO casesta sut otettiin kerran pois sen takia kun et kyennyt asiaa, selvitystyötä, viemään eteenpäin vaikka nimenomaisesti se oli tehtäväsi.
Turha spedeillä jos hanska ei pysy lapasessa. - Peter__T
narsistinmuisti kirjoitti:
SUIO casesta sut otettiin kerran pois sen takia kun et kyennyt asiaa, selvitystyötä, viemään eteenpäin vaikka nimenomaisesti se oli tehtäväsi.
Turha spedeillä jos hanska ei pysy lapasessa.Tämäpä on taas täysin perätön väite.
Vai että oikein olisi pois otettu. Tämä on jo trolliksikin tosi huono. Ala-arvoinen, sanoisin.
Eipä otettu, ei.
Sisäisen tarkastuksen yksikkö perustettiin opistoon vuonna 2014 opiston yhtiökokouksessa. Sen jälkeen osakkaat saivat nimetä edustajansa siihen. SIL nimesi siihen minut ja tmj Latikan. Tätä kokoonpanoa ei koskaan muutettu.
Tarkastusyksikkö on nyttemmin tarpeeton sen jälkeen kun SIL nimesi minut yksimielisellä hallituksen päätöksellä opiston hallitukseen ja opiston hallitus valitsi minut puheenjohtajakseen. Nyt kaikki tieto Opistosta on käytettävissäni jo viran puolesta.
Itse asiassa tunnen joltistakin ylpeyttä niistä tuloksista joita sain aikaan tarkastusyksikön mandaatilla toimiessani.
Jos et taaskaan ymmärtänyt mitä edellä kerroin pyydän sinua kääntymään
SIL tmj Latikan puoleen väitteinesi. Hän kumoaa esittämäsi roskan suoralta kädeltä.
Kerrohan muuten nimesi sekä se mikä saa sinut esittämään tällaisia valheita vastoin parempaa tietoa.
Peter Tähtinen
Suomen Urheiluilmailuopisto
Hallituksen puheenjohtaja - Lantala
narsistinmuisti kirjoitti:
SUIO casesta sut otettiin kerran pois sen takia kun et kyennyt asiaa, selvitystyötä, viemään eteenpäin vaikka nimenomaisesti se oli tehtäväsi.
Turha spedeillä jos hanska ei pysy lapasessa.Puhutte silkkaa PASKAA.
- Vippummi
Peter__T kirjoitti:
Tottahan lupaus myös pidettiin. Etkö nähnyt? Pysäköin kiiltävän mustan S-sarjan autoni siihen pyöreän oven pieleen josta minut nostettiin pyörätuoliin. Hengityslaite paikoilleen ja niin alkoi näytöksen seuraaminen.
Avustajani työnsi minut toki tuoleineni ja hengityskoneineni Robinin ja Duudsoneiden mellastuksen ajaksi siisteihin VIP- sisätiloihin jossa olin paremmin suojassa rahvaan tuijotukselta.
Sitten kun Hornet-soolo oli alkamassa, sijoituin taas mustaan S-Mercedekseeni ja ajoin R36:n finaalin alle seuraamaan ammattimiehen työskentelyä aitiopaikalta. Se tuntui, kuului ja näkyi sinne todella erinomaisesti. Js siitä oli helppo nostaa virtuaalista kytkintä ennen kuin rahvaan hyökyaalto alkoi.
Mukava näytös. Kai siellä joitain lentokoneitakin oli, en aina muistanut vilkuilla taivaalle. Paljon antoisampaa oli tavata vanhoja kurssi- ja lentäjäkavereita ja nauttia VIP-virvokkeista.Tuotahan ei usko Erkkikään, muka tavannut ystäviä Malmilla, kyllä luikkivat hyvin kauvas sinut nähtyään, sipissä pitää miehen olla, kun tulee VIP tiloihin virvokkeita nauttiin. Tuskin olit edes paikalla.
- Anonyymi
Peter__T kirjoitti:
Tämäpä on taas täysin perätön väite.
Vai että oikein olisi pois otettu. Tämä on jo trolliksikin tosi huono. Ala-arvoinen, sanoisin.
Eipä otettu, ei.
Sisäisen tarkastuksen yksikkö perustettiin opistoon vuonna 2014 opiston yhtiökokouksessa. Sen jälkeen osakkaat saivat nimetä edustajansa siihen. SIL nimesi siihen minut ja tmj Latikan. Tätä kokoonpanoa ei koskaan muutettu.
Tarkastusyksikkö on nyttemmin tarpeeton sen jälkeen kun SIL nimesi minut yksimielisellä hallituksen päätöksellä opiston hallitukseen ja opiston hallitus valitsi minut puheenjohtajakseen. Nyt kaikki tieto Opistosta on käytettävissäni jo viran puolesta.
Itse asiassa tunnen joltistakin ylpeyttä niistä tuloksista joita sain aikaan tarkastusyksikön mandaatilla toimiessani.
Jos et taaskaan ymmärtänyt mitä edellä kerroin pyydän sinua kääntymään
SIL tmj Latikan puoleen väitteinesi. Hän kumoaa esittämäsi roskan suoralta kädeltä.
Kerrohan muuten nimesi sekä se mikä saa sinut esittämään tällaisia valheita vastoin parempaa tietoa.
Peter Tähtinen
Suomen Urheiluilmailuopisto
Hallituksen puheenjohtajaKas, Ilmailuliitto on taas valinnut tiedotuskanavakseen Suomi 24 -soopakanavan.
Onnittelut nimityksestä Opiston hallituksen puheenjohtajaksi. Milloin näin on tapahtunut? Ei löydy Opiston eikä Liiton tiedotteista mitään. - Peter__T
Anonyymi kirjoitti:
Kas, Ilmailuliitto on taas valinnut tiedotuskanavakseen Suomi 24 -soopakanavan.
Onnittelut nimityksestä Opiston hallituksen puheenjohtajaksi. Milloin näin on tapahtunut? Ei löydy Opiston eikä Liiton tiedotteista mitään.En havaitse täällä ensimmäistäkään Suomen Ilmailuliiton tiedotetta.
Jos "soopakanavalla" esitetään henkilöön kohdistuva perätön väite, lienee korrektia ja sopivaa että väitteen kohteeksi joutunut voi oikaista esitetyn perättömän väitteen.
Korjausviestintä lienee onnistunut jos oikaisu on tullut jopa Anonyymi7 -entiteetin lukemaksi.
Ja kiitos kysymästä, muistaakseni otin vastaan tehtävän opiston hallituksessa toukokuussa 2015.
Peter Tähtinen - Peter__T
Vippummi kirjoitti:
Tuotahan ei usko Erkkikään, muka tavannut ystäviä Malmilla, kyllä luikkivat hyvin kauvas sinut nähtyään, sipissä pitää miehen olla, kun tulee VIP tiloihin virvokkeita nauttiin. Tuskin olit edes paikalla.
Saattaa olla että Erkki ei usko nykyisin mihinkään. Ja totta kai olin sipissä, olenhan sairaslomalla. Sellainen tyhjän toimittaja. Mutta toisin kuin ehkä sinulla, ystävieni joukko on laaja. Mikä tuli huomatuksi käydessäni Malmilla. Sekä siellä VIP-puolella (no ei siitä sen enempää ettei sinulle tule liian paha mieli) että avoimen taivaan alla siellä platalla.
Ja vakavammin, mikä sinun elämäsi tragedia oli? Mikä teki sinusta noin pohjattoman ja luotaantyöntävän katkero-örvelön? - Sairasloma
Peter__T kirjoitti:
Saattaa olla että Erkki ei usko nykyisin mihinkään. Ja totta kai olin sipissä, olenhan sairaslomalla. Sellainen tyhjän toimittaja. Mutta toisin kuin ehkä sinulla, ystävieni joukko on laaja. Mikä tuli huomatuksi käydessäni Malmilla. Sekä siellä VIP-puolella (no ei siitä sen enempää ettei sinulle tule liian paha mieli) että avoimen taivaan alla siellä platalla.
Ja vakavammin, mikä sinun elämäsi tragedia oli? Mikä teki sinusta noin pohjattoman ja luotaantyöntävän katkero-örvelön?Nyt oot sairaslomalla, noin viikko sitten olit toipilaslomalla. Päätä nyt mikä loma sulla on, ettei tuu toisen käden tietoa? Muistele tarkastuslentosi, sillähän retostelit. Örvelöjä kun ollaan.
- Peter__T
Sairasloma kirjoitti:
Nyt oot sairaslomalla, noin viikko sitten olit toipilaslomalla. Päätä nyt mikä loma sulla on, ettei tuu toisen käden tietoa? Muistele tarkastuslentosi, sillähän retostelit. Örvelöjä kun ollaan.
Miten tarkastuslennolla "retostellaan"? Sehän on lähinnä se välttämätön paha kerran vuodessa näillä raskaammilla lupakirjoilla.
Ymmärränhän minä toki sen, että se mikä on meille lentäjille ns. jokapäiväistä leipää, saattaa olla teille verkkoaidan takaa tirkisteleville ehkä hyvinkin eksoottista.
Ja minähän voisin olla vaikka saattohoidossa eikä sekään kuuluisi sinulle millin vertaa. - ttttttttttz
Peter__T kirjoitti:
Saattaa olla että Erkki ei usko nykyisin mihinkään. Ja totta kai olin sipissä, olenhan sairaslomalla. Sellainen tyhjän toimittaja. Mutta toisin kuin ehkä sinulla, ystävieni joukko on laaja. Mikä tuli huomatuksi käydessäni Malmilla. Sekä siellä VIP-puolella (no ei siitä sen enempää ettei sinulle tule liian paha mieli) että avoimen taivaan alla siellä platalla.
Ja vakavammin, mikä sinun elämäsi tragedia oli? Mikä teki sinusta noin pohjattoman ja luotaantyöntävän katkero-örvelön?Tietoja mm. sisäisen tarkastuksen toiminnasta voi lukea suio:n tiedotteesta:
http://www.urheiluilmailuopisto.fi/SUIO-tiedote-012015-20150109.pdf - Verkkoaita
Peter__T kirjoitti:
Miten tarkastuslennolla "retostellaan"? Sehän on lähinnä se välttämätön paha kerran vuodessa näillä raskaammilla lupakirjoilla.
Ymmärränhän minä toki sen, että se mikä on meille lentäjille ns. jokapäiväistä leipää, saattaa olla teille verkkoaidan takaa tirkisteleville ehkä hyvinkin eksoottista.
Ja minähän voisin olla vaikka saattohoidossa eikä sekään kuuluisi sinulle millin vertaa.Mikä ihmeen raskas lupakirja sulla on, kyllä se on aika köykäinen. Niin se vaan Peter jaksaa tehdä aina itsestään suuremman lupakirjoja myöten.
- Peter__T
Verkkoaita kirjoitti:
Mikä ihmeen raskas lupakirja sulla on, kyllä se on aika köykäinen. Niin se vaan Peter jaksaa tehdä aina itsestään suuremman lupakirjoja myöten.
Punnitsin sen ja se painoi muovitaskun ja medikaalin kanssa alle 60 g.
Koska abstraktien kielikuvien ymmärtäminen on asiaa tuntemattomalle nähtävästi vaikeata ellei suorastaan mahdotonta, asia täytynee esittää toisin.
Lupakirjani oikeuttaa toimimaan moottorikäyttöisessä ilma-aluksessa miehistön jäsenenä kaupallisessa lentoliikenteessä mittarilento-olosuhteissa. Sekä antamaan lentokoulutusfilmejä lentokoneessa.
Sitä ei voida uusia kertauskoululennolla vasn uusimiseen tarvitaan IR-tarkastuslento.
Yksin lentäessäni sääminimini on 550 m RVR ja 200 ft VVIS
Oudoksun aina uudelleen ja uudelleen teidän pohjatonta intoanne inttämiseen ja trollaamiseen. Sen pohjalla lienee tyhmyys yhdistettynä tietämättömyyteen ja kateuteen. - Peter__T
Peter__T kirjoitti:
Punnitsin sen ja se painoi muovitaskun ja medikaalin kanssa alle 60 g.
Koska abstraktien kielikuvien ymmärtäminen on asiaa tuntemattomalle nähtävästi vaikeata ellei suorastaan mahdotonta, asia täytynee esittää toisin.
Lupakirjani oikeuttaa toimimaan moottorikäyttöisessä ilma-aluksessa miehistön jäsenenä kaupallisessa lentoliikenteessä mittarilento-olosuhteissa. Sekä antamaan lentokoulutusfilmejä lentokoneessa.
Sitä ei voida uusia kertauskoululennolla vasn uusimiseen tarvitaan IR-tarkastuslento.
Yksin lentäessäni sääminimini on 550 m RVR ja 200 ft VVIS
Oudoksun aina uudelleen ja uudelleen teidän pohjatonta intoanne inttämiseen ja trollaamiseen. Sen pohjalla lienee tyhmyys yhdistettynä tietämättömyyteen ja kateuteen.Hupaisa typo tuossa edellä. iPhone tekee kaikkensa tekstin raiskaamiseksi.
"Antamaan lentokoulutusta" oli oikea muoto. - Tietsikka
Peter__T kirjoitti:
Hupaisa typo tuossa edellä. iPhone tekee kaikkensa tekstin raiskaamiseksi.
"Antamaan lentokoulutusta" oli oikea muoto.Sä ootkin tietokoneita viisaampi.
- Perämiesja
ttttttttttz kirjoitti:
Tietoja mm. sisäisen tarkastuksen toiminnasta voi lukea suio:n tiedotteesta:
http://www.urheiluilmailuopisto.fi/SUIO-tiedote-012015-20150109.pdfOnhan tuolla yksi maininta:
"Opistolla on ollut myös Peter Tähtisen johtama sisäisen tarkastuksen yksikkö, mutta se ei ole toiminut käytännössä lainkaan." - Tarkastukset
Perämiesja kirjoitti:
Onhan tuolla yksi maininta:
"Opistolla on ollut myös Peter Tähtisen johtama sisäisen tarkastuksen yksikkö, mutta se ei ole toiminut käytännössä lainkaan."Sillä on ollut niin monia sisäisiä ja ulkoisia tarkastuksia, eikä yksikään ole saanut kuin hämmennystä aikaan, se kun on huru ukko.
- Peter__T
Perämiesja kirjoitti:
Onhan tuolla yksi maininta:
"Opistolla on ollut myös Peter Tähtisen johtama sisäisen tarkastuksen yksikkö, mutta se ei ole toiminut käytännössä lainkaan."Mikä myös pitää semanttisesti paikkaansa.
Saanen kommentoida.
Sen jälkeen kun opiston osakkaat (SIL ja Räyskälä-Säätiö, muilla ei ollut omaa intressiä) olivat nimenneet jäsenet yksikköön, yksikkö piti järjestäytymiskokouksen eikä sen jälkeen kokoontunut täydessä miehityksessä uudelleen.
Sen sijaan allekirjoittanut pyysi, sai ja analysoi tarkastusyksikön mandaatilla opistolta melkoisen määrän aiemmin "salassa" pidettyjä asiakirjoja. Niiden perusteella pääosakas SIL kykeni tekemään tarvittavat johtopäätökset ennen SIL liittokokousta. Ja liittokokouksen jälkeen tarvittavat päätökset. Esimerkiksi sen, että opiston hallituksen johto vaihdettiin.
On sinänsä hupaisaa - tai säälittävää - havaita se suunnaton yritys ja pinnistys jolla muutama täällä kirjoittaja koettaa todistella erinäisiä opistoon liittyviä asioita tapahtumattomiksi. Opisto on nyt saatu terveelle pohjalle ja omistajaohjaus kohdalleen. Se oli jatkumo joka alkoi rikosepäilyistä, jatkui rikosten havainnoilla, esitutkinnalla, aiemman toimitusjohtajan erottamisella, jatkuen edelleen tarkastusyksikön mandaatilla hoidetulla sisäisellä tarkastustoiminnalla ja päättyi hallituksen vaihtoon.
Tapahtumien kulkua selventää parhaiten alla oleva ote Opiston hallituksen muistiosta per 6.2.2015:
"Yksikön sijaan Peter Tähtinen on (yksikön toimintavaltuuksin) kiitettävästi selvittänyt asioita kyselemällä faktoja Opiston hallituksen puheenjohtajalta ja toimitusjohtajalta ja tuomalla näitä sekä omia päätelmiään Ilmailuliiton hallituksen tietoon.".
M.O.T.
Tulkitsen itse tämän S24:ssä näennäisen loputtpomiin jatkuvan väännön ja toistuvat mitätöintiyritykset seurakukseksi siitä, että nämä muutamat nimimerkin takana lymyävät, prosessin aikana kynsilleen saaneet ja katkeroituneet tahot koettavat keinolla millä hyvänsä hyökätä minua vastaan. Kostoksi tai katkeruudesta. No, se tie on nopeasti loppuun kuljettu.
Karavaani kulkee. - aravaanari
Peter__T kirjoitti:
Mikä myös pitää semanttisesti paikkaansa.

Karavaani kulkee.Kukahan on kyseisen muistion kirjoittanut ja onko se virallisuudesta mitään takeita?
Ymmärrrän että hatuttaa kun jää toistuvasti kiinni "totuuden" esilletuomisesta :D
Aivan oikein, karvaani kulkee :D - Peter__T
aravaanari kirjoitti:
Kukahan on kyseisen muistion kirjoittanut ja onko se virallisuudesta mitään takeita?
Ymmärrrän että hatuttaa kun jää toistuvasti kiinni "totuuden" esilletuomisesta :D
Aivan oikein, karvaani kulkee :DMuistion on laatinut ja allekirjoittanut Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n hallitus. Muistio oli osoitettu minulle ja muutamalle muulle henkilölle. Muistion laatimisen aikaan hallituksen puheenjohtaja oli Antti Jouppi. Jos muistion todenperäisyydestä olisi epäilys, pyydän esittämään siteeraamani kappaleen suoraan Antti Joupille joka pystyy vahvistamaan sen olevan joka suhteessa aito.
- trololololoooo
Peter__T kirjoitti:
Muistion on laatinut ja allekirjoittanut Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n hallitus. Muistio oli osoitettu minulle ja muutamalle muulle henkilölle. Muistion laatimisen aikaan hallituksen puheenjohtaja oli Antti Jouppi. Jos muistion todenperäisyydestä olisi epäilys, pyydän esittämään siteeraamani kappaleen suoraan Antti Joupille joka pystyy vahvistamaan sen olevan joka suhteessa aito.
Vai hallitus on laatinut :) Ja hallitus sen on osoittanut itselleen ja muutamalle muulle :)
- Peter__T
trololololoooo kirjoitti:
Vai hallitus on laatinut :) Ja hallitus sen on osoittanut itselleen ja muutamalle muulle :)
Ylenmääräinen kärsivällisyys on todella tarpeen näihin S24 "keskusteluihin" osallistuessa. Edesmennyt äitini tähdensi minulle usein, että minun tulee olla kärsivällinen heikkolahjaisempien kanssa ja varautua selittämään joskus yksinkertaisetkin asiat useaan kertaan.
Lähtökohtaisesti nyt on "keskusteltu" Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n sisäisen tarkastuksen yksiköstä ja erinäisistä tarkastustoimenpiteistä jotka ajoittuivat loppuvuoteen 2014 ja alkuvuoteen 2015.
Suomen Ilmailuliitto Ry (SIL) on 82% enemmistöosakas Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:ssä. Muita osakkaita ovat Räyskälä-Säätiö, Lopen kunta ja Jämi-säätiö.
Opistolla on, kuten kaikilla osakeyhtiöillä, hallitus, jonka yhtiökokous valitsee. Helmikuussa 2014 jokaisella osakkaalla oli oma edustajansa hallituksessa:
Antti Jouppi, pj, (SIL)
Aku Jaakkola, jäsen, (Räyskälä-säätiö)
Jouko Kulmala, jäsen, (Jämi-Säätiö)
Jarmo Laukkanen, jäsen, (Lopen kunta)
Vuoden 2014 aikana pääosakas SIL alkoi turhautua siihen, että opisto ei tehnyt pääosakkaalleen selkoa opistossa oletetusti tehdyistä talousrikoksista ja muista poikkeuksellisista järjestelyistä. Siksi Opiston yhtiökokouksessa SIL:n aloitteesta ja SIL:n äänillä perustettiin erityinen sisäisen tarkastuksen yksikkö, jolla oli ja on oikeus päästä käsiksi mihin tahansa Opiston asiakirjaan.
SIL ja Räyskälä-Säätiö nimesivät edustajat tarkastusyksikköön.
Kullakin yksikön jäsenellä oli yhtäläinen oikeus vaatia ja saada nähtäväkseen Opiston liiketoimintaan kuuluvia asiakirjoja.
Toimiessani SIL hallituksen jäsenenä esitin lukuisia yksilöityjä pyyntöjä opiston hallituksen puheenjohtajalle, joka toimitti viipymättä kaikki pyydetyt asiakirjat. Niistä oli SIL hallitukselle merkittävä hyöty arvioidessamme Opiston tapahtumia ja suunnitellessamme opiston omistajaohjauksen tehostamista.
Omassa tiedotteessaan Opisto toi ilmi semanttisesti oikean suuntaisen mutta muutoin harhaanjohtavan tiedon, että "tarkastusyksikkö ei kokoontunut kertaakaan".
Kun SIL huomautti Opiston hallitukselle mielestään harhaanjohtavasta ja totuuden vastaisesta tiedotteesta, opiston hallitus - joka kokoonpanon jo edellä olen kertonut - laati 6.2.2015 vastineen jossa se korjasi aiemmin lausumaansa sanoen:
"Yksikön sijaan Peter Tähtinen on (yksikön toimintavaltuuksin) kiitettävästi selvittänyt asioita kyselemällä faktoja Opiston hallituksen puheenjohtajalta ja toimitusjohtajalta ja tuomalla näitä sekä omia päätelmiään Ilmailuliiton hallituksen tietoon.".
Eli aivan oikein, "hallitus laati raportin hallitukselle" (En laita tähän kohtaan hymiöitä). Eli Opiston hallitus laati raportin jonka Opiston tj Sakari Pyörre lähetti sähköpostitse kyseisen raportin vastaukseksi minulle aiempaan selvityspyyntööni. Jakelussa oli mukana lisäkseni koko muu SIL hallitus, joka oli mukana jakelussa myös Opiston hallitukselle aiemmin lähetetyssä selvityspyynnössä. Ja huomannette, että minä en ole ollut osallisena sen rasportin laatimisessa, koska en vielä tuolloin ollut jäsen enkä puheenjohtaja Opiston hallituksessa.
Selvyyden vuoksi oheistan sähköpostini arkistosta poimimani, asiassa käydyn keskustelun.
Lähettäjä: Sakari Pyorre [mailto:[email protected]]
Lähetetty: 7. helmikuuta 2015 8:58
Vastaanottaja: Peter Tähtinen
Kopio: [email protected]; [email protected]
Aihe: RE: SIL hallituksen jäsenten kommentit SUIO tiedotteeseen
Hei,
Ohessa lausunto Peter Tähtisen 22.1.2015 toimittamaan muistioon.
Sakari Pyörre
Suomen Urheiluilmailuopisto
________________________________________
From: Peter Tähtinen [[email protected]]
Sent: 22 January 2015 08:39
To: Sakari Pyorre
Cc: [email protected]
Subject: SIL hallituksen jäsenten kommentit SUIO tiedotteeseen
Sakari,
SL hallitus kokoontui 20.1.2014. Tutustuimme Urheiluilmailuopiston viimeisimpään tiedotteeseen (1/2015) ja erityisesti sen kappaleeseen 7.
Totesimme olevamme eri mieltä opiston tiedotteen kanssa lukuisissa kohdin.
Liitteenä olevassa asiakirjassa on meidän näkemyksemme ja/tai kommenttimme esitetyistä asioista.
Pyydämme että asiakirja jaetaan opiston hallitukselle joka sen jälkeen antaa lausuntonsa kommenteistamme sekä oikaisee tiedotteessa esiintyvät puutteet ja virheet.
Toimeksi saaneena
Peter Tähtinen
SIL hallituksen jäsen
---------------------------------------------------------------------------------------------
Asian tultua näin minun osaltani kattavasti kuvatuksi ja selvitetyksi, totean asian olevan minun osaltani loppuun käsitellyn. Mikäli arvoisa nimimerkki katsoo tarvitsevansa muistiosta vielä oikeaksi todistetun jäljennöksen, pyydän saada siitä sähköpostiini (peter.tahtinen [at] suio.fi ) kirjallisen pyynnön josta kysyjän henkilöllisyys käy ilmi ja Opisto lähettää sen kysyjälle paluupostissa.
Melkoisen draaman muutamat nimimerkin takaa jurputtavat henkilöt saavatkin yksinkertaisesta asiasta aikaiseksi. - Peter__T
aravaanari kirjoitti:
Kukahan on kyseisen muistion kirjoittanut ja onko se virallisuudesta mitään takeita?
Ymmärrrän että hatuttaa kun jää toistuvasti kiinni "totuuden" esilletuomisesta :D
Aivan oikein, karvaani kulkee :DHyvä nimimerkki "aravaanari"
Olet esittänyt edellä vihjauksen valheellisen informaation esittämisestä sekä väitteen "hatutuksesta" joka johtuisi niin ikään oletetun valehtelun paljastumisesta.
Väitteesi on paikkansapitämätön ja minua loukkaava. Ehdotan että harkitset uudelleen sanomaasi ja esität anteeksipyynnön. Ainakaan silloin ei kirjoituksesi täyttäisi kunnianloukkauksen tunnusmerkkejä.
Alan olla pohjattoman väsynyt täällä jatkuvaan valehteluun ja vailla mitään totuuspohjaa oleviin henkilööni käyviin väitteisiin.
Peter Tähtinen
ilmailun harrastaja
Jyväskylä,
nimimerkin Peter__T käyttäjä - trolololoooloo
Kappaleessa oli todettu ettei sisäisen tarkastuksen yksikkö ollut saanut käytännössä mitään aikaiseksi. Sen vuoksi palkattiin ulkoinen konsultti ja tehtiin muita järjestelyjä ja asiat alkoivat selviämään.
Syntyi kiusallinen tilanne jossa faktat ja keskustelupalstoilla annettu mielikuva eivät kohdanneet. Tämän paikkausyrityksenä on sitten nähty erilaista jumppaa.
Se että heikkolahjaisimmat eivät ymmärrä että muut ymmärtävät ja näkevät sumuverhon lävitse ei ole yllätys. - Peter__T
trolololoooloo kirjoitti:
Kappaleessa oli todettu ettei sisäisen tarkastuksen yksikkö ollut saanut käytännössä mitään aikaiseksi. Sen vuoksi palkattiin ulkoinen konsultti ja tehtiin muita järjestelyjä ja asiat alkoivat selviämään.
Syntyi kiusallinen tilanne jossa faktat ja keskustelupalstoilla annettu mielikuva eivät kohdanneet. Tämän paikkausyrityksenä on sitten nähty erilaista jumppaa.
Se että heikkolahjaisimmat eivät ymmärrä että muut ymmärtävät ja näkevät sumuverhon lävitse ei ole yllätys.Sinnikkäästi yrität provosoida. En jaksa enää provosoitua. Et tainnut tietää, kenen esityksestä Merja Bäckman tuli hallitukseen ja kuka määritteli Merjan toiminnalle scopen. :) Heh ....
Katson onnistuneeni Opiston haltuunotossa likipitäen täydellisesti.
Ensin rikollinen sanotaan irti ja rikollisuutta hipovat sopimukset puretaan.
Sitten hallituksen puheenjohtajaksi vuokrataan määräajaksiulkopuolinen kokenut yritystutkija. Tai sanoisinko että hyvä ystäväni Merja (luttojuristini, joka on hoitanut IT-yhtiöideni sopimusjurdiikkaa jo kauan).
Tilintarkastaja ja kirjanpitotoimisto vaihdetaan.
Samalla perustetaan sisäinen tarkastusyksikkö jotta sain käyttööni rajattomat tarkastusvaltuudet, koska edellinen hallitus oli vastahakoinen ja haluton yhteisyöhön.
Hankin tarvittavat todisteet ja asiakirjat samalla kun Merja teki hyvää työtään toisella scopella.
Maaliskuun 2015 SIL Liittokokoukseen mennessä sotkut oli enimmäkseen siivottu, yhtiö otettu haltuun ja toiminnan jatkon mahdollistava rahoituspaketti esiteltiin ja hyväksyttiin. (Kysypä tj Pyörteeltä kenen käsialaa oli liittokokoukselle esitetty numeerinen aineisto. Heh.)
Lopuksi pääomistajan edustaja hallituksessa vaihtui: Otin vastaan Opiston hallituksen puheenjohtajan tehtävät toukokuussa 2015 SIL ry:n hallituksen yksimielisen päätöksen perusteella. Liiton hallituksessa meillä on luja keskinäinen luottamus ja puhallamme samaan hiileen.
Olen todella tyytyväinen ja ylpeä kaikesta siitä, mitä sain aikaan. Näin liiton jäsenten etu saatiin turvatuksi ja opiston toiminta pelastetuksi. Lopullinen palkinto tuli keväällä OKM:n suunnalta, josta sain vilpittömän tunnustuksen omistajaohjauksen palauttamisesta (tai aloittamisesta) ja lupauksen valtionavun ennalleen palauttamisesta ja jopa alustavan lupauksen URT-hankkeen elvyttämisestä tulevana vuonna.
Näin me ammattilaiset hoidamme ongelmat yrityksissä.
Keskittykää te nyt vaan some-trollaukseen. - TätiItse
Peter__T kirjoitti:
Sinnikkäästi yrität provosoida. En jaksa enää provosoitua. Et tainnut tietää, kenen esityksestä Merja Bäckman tuli hallitukseen ja kuka määritteli Merjan toiminnalle scopen. :) Heh ....
Katson onnistuneeni Opiston haltuunotossa likipitäen täydellisesti.
Ensin rikollinen sanotaan irti ja rikollisuutta hipovat sopimukset puretaan.
Sitten hallituksen puheenjohtajaksi vuokrataan määräajaksiulkopuolinen kokenut yritystutkija. Tai sanoisinko että hyvä ystäväni Merja (luttojuristini, joka on hoitanut IT-yhtiöideni sopimusjurdiikkaa jo kauan).
Tilintarkastaja ja kirjanpitotoimisto vaihdetaan.
Samalla perustetaan sisäinen tarkastusyksikkö jotta sain käyttööni rajattomat tarkastusvaltuudet, koska edellinen hallitus oli vastahakoinen ja haluton yhteisyöhön.
Hankin tarvittavat todisteet ja asiakirjat samalla kun Merja teki hyvää työtään toisella scopella.
Maaliskuun 2015 SIL Liittokokoukseen mennessä sotkut oli enimmäkseen siivottu, yhtiö otettu haltuun ja toiminnan jatkon mahdollistava rahoituspaketti esiteltiin ja hyväksyttiin. (Kysypä tj Pyörteeltä kenen käsialaa oli liittokokoukselle esitetty numeerinen aineisto. Heh.)
Lopuksi pääomistajan edustaja hallituksessa vaihtui: Otin vastaan Opiston hallituksen puheenjohtajan tehtävät toukokuussa 2015 SIL ry:n hallituksen yksimielisen päätöksen perusteella. Liiton hallituksessa meillä on luja keskinäinen luottamus ja puhallamme samaan hiileen.
Olen todella tyytyväinen ja ylpeä kaikesta siitä, mitä sain aikaan. Näin liiton jäsenten etu saatiin turvatuksi ja opiston toiminta pelastetuksi. Lopullinen palkinto tuli keväällä OKM:n suunnalta, josta sain vilpittömän tunnustuksen omistajaohjauksen palauttamisesta (tai aloittamisesta) ja lupauksen valtionavun ennalleen palauttamisesta ja jopa alustavan lupauksen URT-hankkeen elvyttämisestä tulevana vuonna.
Näin me ammattilaiset hoidamme ongelmat yrityksissä.
Keskittykää te nyt vaan some-trollaukseen.Selvisi tässä kuitenkin taas muutama juttu lisää.
Sitäpaitsi hitaamman huudattaminen on ihan hauskaa. Tosin tähän sisältyy sellainen eettinen kysymys että onko se oikein. - Peter__T
TätiItse kirjoitti:
Selvisi tässä kuitenkin taas muutama juttu lisää.
Sitäpaitsi hitaamman huudattaminen on ihan hauskaa. Tosin tähän sisältyy sellainen eettinen kysymys että onko se oikein.Upeaa. Että viimeinkin selvisi.
Noinkin hitaalle. Toivottavasti et harrasta ilmailua.... - pravdapravda
Ponnisteluista huolimatta kappale 7 on ja pysyy, ilmeisesti siihen on syynsä.
- Peter__T
On joo. Sillä pon syynsä. Kukaan meistä ei ole jaksanut ruveta lillukanvarsia muuttamaan, koska ketä se hyödyttäisi? Suomi24 trolleja kaiketi?
Kaikilla tehdyillä toimenpiteillä oli tietty tarkoitus: Opiston tilanteen tarkka selville saaminen ja sen jälkeen korjaavat ja pelastavat toimenpiteet. Niissähän onnistuttiin. Katsopa kuka johtaa opistoa.
- TuomasEpäileväinen
Koska yhteistyökumppanit heräävät todellisuuteen. Järjestäjän ilmoituksen mukaan edellisellä kerralla kävijöitä oli 50000. Kuka tarkasti myytyjen lippujen määrän? 2015 odotettiin ainakin samaa määrää. Joissakin uutisissa väläyteltiin vieläkin isompia lukuja. Nyt on uutisoitu että tapahtumassa oli liki 30000 kävijää. Kuka on tarkastanut myytyjen lippujen määrän. Toivottavasti verottaja ainakin. Keskinen ja Norres - ammattitaito riittää ainakin paisutteluun. Saa nähdä vaatiiko yhteistyökumppanit tarkempaa selvitystä annettujen ja toteutuneiden myyntipuheiden ja -lupausten välillä? Ajoin sunnuntaina iltapäivällä Lahden moottoritietä, josta näkyy kentälle. Arvioisin näkemäni perusteella että kahden päivän aikana paikalla saattoi olla yhteensä vajaat 9000 maksanutta katselijaa.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/307966-hornet-jyrisee-taivaalla-malmin-airshowssa-viikonloppuna- OHOHHOH
Hieno
- Riikanriikkaa
Tää kuuluttaja aina ylikehuu Sion maasta taivaisiin
- Pete_Lärvänen
Raskaamman lupakirjan...hytkähtelen myötähäpeästä.
Keilapallojakin on eri painoisia - se ei mestaria tee.
Ekin jokaisella pojallakin on raskaampi lupakirja kuin tällä Keski-Suomen raukuttajalla. Pian jo pojanpojallakin - tai sekin monikossa.
Tunneista ei tietenkään kannata edes puhua, millään tasolla. Jotkut lentävät lentokoneella, toiset internetissä.
Peter Tähtinen ilmeisesti kerää Suomi24-tiimaa. Vieläpä erittäin ansioituneesti, vaikkakaan kirjoitusvirheistään mitään oppimatta.
Jokainen tavallaan.- Sanginlennut
Peetterillä eniten suomi 24 tiimaa. Osuit kyllä naulankantaan.
- Peter__T
Hyvä nimimerkki,
kertomasi taipumus nytkähtelyyn kummastuttaa minua. Kaiken kaikkiaan tässä ja rinnakkaisessa keskustelusäikeessä esiintyvä merkittävä uteliaisuutenne minun ilmailulupakirjani voimassaoloon kummastuttaa myös.
Se kummastuttaa siksi, että te, jotka käsittääkseni olitte aktiiviesti mukana AN2 Lennuklubi Helsinki Ry:n toiminnassa, ette ilmeisesti olleet lainkaan kiinnostuneita AN2-lentokoneen päällikkönä toimineen senior-kansalaisen lupakirjan ja lääketieteellisen kelpoisuuden voimassaolosta. Syytä olisi nimittäin ollut, sillä Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafin ja Australian ilmailuhallinnon näkemyksen mukaan tällä henkilöllä ei ollut kumpaakaan. Eikä lentokoneella lentokelpoisuutta.
Viittaus "myötähäpeään" todella sitten kummastuttaakin. Väite sisältänee implikaation siitä, että minun ilmailulupakirjaani sisältyisi jokin häpeällinen aspekti.
Vuodesta toiseen olen pitänyt yllä kulloisenkin ilmailulupakirjani ja kelpuutukseni parhaan ymmärrykseni mukaan, määräysten mukaisesti, ja harjoittanut lupakirjani ja kelpuutusteni mukaista lentotoimintaa.
Vuonna 1980 sain yksityislentäjän lupakirjan, vuonna 1981 ansiolentäjän lupakirjan, vuonna 1982 mittarilentokelpuutuksen ja vuonna 1983 luokkakelpuutuksen monimoottorisille koneille. Vuonna 1996 valmistuin RL-Trading Oy:n ICAO-liikennelentäjäkurssilta, minkä jälkeen suoritin Salpauslento Oy:ssä MCC-ohjaamoyhteistyökelpuutuksen sekä RNAV-kurssin. Tämän lisäksi olen hankkinut tyyppi- ja luokkakelpuutukset kulloinkin operoimiimme ilma-aluksiin. Lisäksi minulla on FI(A) lennonopettajakelpuutus ja FAA PPL(A). Lentokokemukseni on kertynyt enimmäkseen kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yhtiöittemme corporate-lentotoiminnasta.
Voinen puhekielessä pitää ilmailulupakirjaani jossakin määrin _raskaampana_ kuin tavanomaista PPL(A)-lupakirjaa. Miksi se herättää teissä "myötähäpeää", jäänee minulle arvoitukseksi.
En toki voi kerskua suunnattomalla lentokokemuksella; kokonaislentokokemukseni moottorikoneilla on vain noin 7.000 tuntia, jona aikana olen ilma-aluksen päällikkönä lentänyt vain hiukan yli 30 maassa Euroopassa, Amerikassa ja Afrikassa, ja jonkin verran yli 200 lentokentällä.
Lentokokemukseni on esimerkiksi vähemmän kuin puolet siitä 15.000 tunnin lentokokemuksesta, jonka erään australialaisen paluumuuttajan on väitetty keränneen suurehkon ilmailuyrityksen omistajana siellä down under. Havaittuani paluumuuttajan airmanshipissä jonkinlaisen ristiriidan väitetyn laajan kokemuksen kanssa, tiedustelin Trafilta ko. henkilön viranomaiselle itse ilmoittamaa lentokokemusta. Se osoittautui olleen "noin 2,000 tuntia". Taru olikin totuutta ihmeellisempää.
En tunne Erkki Saarion poika enkä pojanpoikia. Käsitykseni mukaan pojat ovat kunnon ihmisiä ja ovat luoneet omalla ahkeruudellaan kunnioitettavan uran liikenneilmailun parissa. En osaa hahmottaa, miten Erkki Saarion poikien ilmailulupakirjat tai lentokokemus liittyvät minuun tai aloittamaanne keskusteluun lupakirjani tai medikaalini voimassaolosta.
On toki mahdollista, että arvon nimimerkki ja muut "kovat jätkät" arvostavat ilmailussa eri asioita kuin minä. Sitä taustaa varten voisi olla helpompi ymmärtää myöskin se nytkähtelyä aiheuttava myötähäpeä siitä, että allekirjoittaneen lentokokemus ja -koulutus on noin tavanomainen ja vähemmän sensaatiomainen. Enhän muista edes tappaneeni lennolla kuvitellulla lentokoneella yhtään kuviteltua käärmettä.
Arvostan sitä että olette saaneet klubissanne viihtyä suuren tarinankertojan seurassa kuunnellen sensaatiomaisia sankaritarinoita ja saaden siinä ehkä itsekin tunteen, että te olette selvästi eri maata kuin me tavalliset lentäjät - joiden riskinottokyky ja -halu on niin perin vähäinen ja lentopäiväkirjassakin vain oikeita lentoja. - väistelyvsvätystely
Peter__T kirjoitti:
Hyvä nimimerkki,
kertomasi taipumus nytkähtelyyn kummastuttaa minua. Kaiken kaikkiaan tässä ja rinnakkaisessa keskustelusäikeessä esiintyvä merkittävä uteliaisuutenne minun ilmailulupakirjani voimassaoloon kummastuttaa myös.
Se kummastuttaa siksi, että te, jotka käsittääkseni olitte aktiiviesti mukana AN2 Lennuklubi Helsinki Ry:n toiminnassa, ette ilmeisesti olleet lainkaan kiinnostuneita AN2-lentokoneen päällikkönä toimineen senior-kansalaisen lupakirjan ja lääketieteellisen kelpoisuuden voimassaolosta. Syytä olisi nimittäin ollut, sillä Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafin ja Australian ilmailuhallinnon näkemyksen mukaan tällä henkilöllä ei ollut kumpaakaan. Eikä lentokoneella lentokelpoisuutta.
Viittaus "myötähäpeään" todella sitten kummastuttaakin. Väite sisältänee implikaation siitä, että minun ilmailulupakirjaani sisältyisi jokin häpeällinen aspekti.
Vuodesta toiseen olen pitänyt yllä kulloisenkin ilmailulupakirjani ja kelpuutukseni parhaan ymmärrykseni mukaan, määräysten mukaisesti, ja harjoittanut lupakirjani ja kelpuutusteni mukaista lentotoimintaa.
Vuonna 1980 sain yksityislentäjän lupakirjan, vuonna 1981 ansiolentäjän lupakirjan, vuonna 1982 mittarilentokelpuutuksen ja vuonna 1983 luokkakelpuutuksen monimoottorisille koneille. Vuonna 1996 valmistuin RL-Trading Oy:n ICAO-liikennelentäjäkurssilta, minkä jälkeen suoritin Salpauslento Oy:ssä MCC-ohjaamoyhteistyökelpuutuksen sekä RNAV-kurssin. Tämän lisäksi olen hankkinut tyyppi- ja luokkakelpuutukset kulloinkin operoimiimme ilma-aluksiin. Lisäksi minulla on FI(A) lennonopettajakelpuutus ja FAA PPL(A). Lentokokemukseni on kertynyt enimmäkseen kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien yhtiöittemme corporate-lentotoiminnasta.
Voinen puhekielessä pitää ilmailulupakirjaani jossakin määrin _raskaampana_ kuin tavanomaista PPL(A)-lupakirjaa. Miksi se herättää teissä "myötähäpeää", jäänee minulle arvoitukseksi.
En toki voi kerskua suunnattomalla lentokokemuksella; kokonaislentokokemukseni moottorikoneilla on vain noin 7.000 tuntia, jona aikana olen ilma-aluksen päällikkönä lentänyt vain hiukan yli 30 maassa Euroopassa, Amerikassa ja Afrikassa, ja jonkin verran yli 200 lentokentällä.
Lentokokemukseni on esimerkiksi vähemmän kuin puolet siitä 15.000 tunnin lentokokemuksesta, jonka erään australialaisen paluumuuttajan on väitetty keränneen suurehkon ilmailuyrityksen omistajana siellä down under. Havaittuani paluumuuttajan airmanshipissä jonkinlaisen ristiriidan väitetyn laajan kokemuksen kanssa, tiedustelin Trafilta ko. henkilön viranomaiselle itse ilmoittamaa lentokokemusta. Se osoittautui olleen "noin 2,000 tuntia". Taru olikin totuutta ihmeellisempää.
En tunne Erkki Saarion poika enkä pojanpoikia. Käsitykseni mukaan pojat ovat kunnon ihmisiä ja ovat luoneet omalla ahkeruudellaan kunnioitettavan uran liikenneilmailun parissa. En osaa hahmottaa, miten Erkki Saarion poikien ilmailulupakirjat tai lentokokemus liittyvät minuun tai aloittamaanne keskusteluun lupakirjani tai medikaalini voimassaolosta.
On toki mahdollista, että arvon nimimerkki ja muut "kovat jätkät" arvostavat ilmailussa eri asioita kuin minä. Sitä taustaa varten voisi olla helpompi ymmärtää myöskin se nytkähtelyä aiheuttava myötähäpeä siitä, että allekirjoittaneen lentokokemus ja -koulutus on noin tavanomainen ja vähemmän sensaatiomainen. Enhän muista edes tappaneeni lennolla kuvitellulla lentokoneella yhtään kuviteltua käärmettä.
Arvostan sitä että olette saaneet klubissanne viihtyä suuren tarinankertojan seurassa kuunnellen sensaatiomaisia sankaritarinoita ja saaden siinä ehkä itsekin tunteen, että te olette selvästi eri maata kuin me tavalliset lentäjät - joiden riskinottokyky ja -halu on niin perin vähäinen ja lentopäiväkirjassakin vain oikeita lentoja.Vaahto pärskyy ja kuola valuu avoimesta keulaportista mutta arvoitus kuka kirjoitti muistion on vielä vastaamatta,
- Peter__T
väistelyvsvätystely kirjoitti:
Vaahto pärskyy ja kuola valuu avoimesta keulaportista mutta arvoitus kuka kirjoitti muistion on vielä vastaamatta,
Arvoitusta ei asiassa ole ollut missään vaiheessa. Tutustu ylempänä samassa ketjussa esittämääni selvitykseen asiasta.
- 4plus4
Peter__T kirjoitti:
Arvoitusta ei asiassa ole ollut missään vaiheessa. Tutustu ylempänä samassa ketjussa esittämääni selvitykseen asiasta.
Proosaa voi luoda muutenkin kuin nimettyjen tai nimimerkillisten luonnollisten henkilöiden toimesta, sitä voi tehdä hallitusten toimesta.
Runoutta, nauttikaa http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/04/robotti-kirjoitti-runon-kuuletko-eron
- Ilmailuhallitus
Tosi floppi. Finavia, Armeija jne, kukaan ei kuullut varoituksiani. Potsit.
http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/ilkka-promoottori-kalle-keskiselle-ehdotonta-vankeutta/ar-AAe6DGV?ocid=spartandhp - Peter__T
Tämän ketjun avausviestissä ennustetaan, etä kirjoitushetkellä vielä edessä oleva Malmin Airshow olisi "tämän vuoden floppi". Flopilla kai tarkoitetaan "(arkikieltä) epäonnistuminen, epäonnistunut tekele, moka(us)."
Nyt Kalle Keskinen on saanut tuomion vuosien takaisista talousrikoksista. Nähtävästi niistä on kertynyt pitävä näyttö koskapa syyte on nostettu tuomio on käo:sta tullut. Tämä tuomio ei kuitenkaan millään tavoin liity mihinkään, mitä tapahtui vuonna 2015 Malmi Airshowssa.
Olin itse Malmi Airshowssa katsojana. En havainnut mitään floppiin viittaavaa. Sää (toisin kuin esim Turun lentonäytöksessä) oli erinomainen. Yleisöä oli runsaasti. Kaikki mitä oli suunniteltu esitettävän, ilmeisesti esitettiin.
Tiedossani ei ole, että sen paremmin järjestävä organisaatio (Keskisen yhtiö) kuin tilaisuuden näytteilleasettajatkaan olisivat "flopanneet", ts kärsineet tappioita tai tulleet petetyiksi. Yleisökään ei vaikuttanut vähimmässäkään määrin pettyneeltä.
Tätä taustaa vastaan en ymmärrä, mikä oli tämä paljon pauhattu Malmi Airshown "floppi"? Voisitteko te jotka tiedätte flopista, selittää?- Asiaaaan
Peter_T onko unohtanut lääkkeensä. Näkyy kirjoitusten sisällöstä. Kun avauksessa puhutaan Malmin Airshow flopista niin PT horisee jotain muuta sontaa.
- Peter__T
Et sis osannut perustella. Sitä oletinkin. Osaako joku muu?
- Sontaukko
Mitä taas pitää perustella ja todistella?
- Peter__T
Oma väite. Kokeile joskus.
Kerro millainen floppi vuoden 2015 air show siis olikaan - OHHOHOHOHOO
Jokainen saa olla sitä mieltä mitä haluaa. Eikä kenenkään tarvitse kenellekään kusipäälle käskystä kertoa mitään.
- Peter__T
OHHOHOHOHOO kirjoitti:
Jokainen saa olla sitä mieltä mitä haluaa. Eikä kenenkään tarvitse kenellekään kusipäälle käskystä kertoa mitään.
No mutta hyh hyh mitä alatyylistä kielenkäyttöä! Mitä jos äitisi näkisi millaista tekstiä sinä hänen maksamaltaan nettiliittymältä verkkoon lähetät?
Ja kaiken lisäksi vielä aivan turhaan, koska nyt olet ymmärtänyt täysin asian vierestä sen mitä minä tarkoitin.
En ole katsos laisinkaan kiistänyt kenenkään oikeutta mielipiteeseensä. Avausviestissä on esitetty mielipide - tai oikeammin perustelematon väite - että Malmin air show tulisi olemaan floppi. Sitähän se ei millään mittarilla mitaten ollut.
Tämän todettuani uteliaisuuteni heräsi ja kysyin kirjoittajalta enemmän järkeen käypää perustelua väitteelle. Väitettähän ei ollut alun perin suunnattu kenellekään yksittäiselle *kusipäälle* vaan kaikille Suomi24 Ilmailu:n lukijoille. Ei siis liene kohtuutonta että yksi *kusipää* tiedustelee asiaa kaikkien palstan lukijoiden puolesta?
Kuten hyvin varmaan jo tässä vaiheessa itsekin ymmärrät, nyt ei kukaan *kusipää* KÄSKENYT ketään.
Kyseessähän on kohtelias pyyntö. Saattaahan olla että sellaisen ymmärtäminen on sinulle mahdotonta jos äitisi ei ole koskaan sinua opettanut sellaisia itsekään esittämään?
Kokonaan toinen asia on se, jos kirjoittajalla ei ole edes lähtökohtaista tarkoitusta esiintyä täällä ihmisiksi vaan purkaa pahaa oloaan palstalla ördaamalla.
Mistäpä teistä selvän ottaa. Mutta kysymys flopin luonteesta jäi edelleen ilmaan.
Ei sinun eikä kenenkään muunkaan toki tarvitse tähän vastata, koska tokihan jokaiselle on jo selvinnyt kiistatta se tosiasia että tämän ketjun avausviesti on osunut pahemman kerran metsään. Air show oli loistava ja menestys. Ei pikku nettitrollien kiukuttelu sitä muuksi muuta. - Kuppilatiimaa
Peter__T kirjoitti:
Oma väite. Kokeile joskus.
Kerro millainen floppi vuoden 2015 air show siis olikaanMenkää Malmin kuppilaan todistelleen. Vai mitä Peter on mieltä?
- Saatanansäkeet
Peter__T kirjoitti:
No mutta hyh hyh mitä alatyylistä kielenkäyttöä! Mitä jos äitisi näkisi millaista tekstiä sinä hänen maksamaltaan nettiliittymältä verkkoon lähetät?
Ja kaiken lisäksi vielä aivan turhaan, koska nyt olet ymmärtänyt täysin asian vierestä sen mitä minä tarkoitin.
En ole katsos laisinkaan kiistänyt kenenkään oikeutta mielipiteeseensä. Avausviestissä on esitetty mielipide - tai oikeammin perustelematon väite - että Malmin air show tulisi olemaan floppi. Sitähän se ei millään mittarilla mitaten ollut.
Tämän todettuani uteliaisuuteni heräsi ja kysyin kirjoittajalta enemmän järkeen käypää perustelua väitteelle. Väitettähän ei ollut alun perin suunnattu kenellekään yksittäiselle *kusipäälle* vaan kaikille Suomi24 Ilmailu:n lukijoille. Ei siis liene kohtuutonta että yksi *kusipää* tiedustelee asiaa kaikkien palstan lukijoiden puolesta?
Kuten hyvin varmaan jo tässä vaiheessa itsekin ymmärrät, nyt ei kukaan *kusipää* KÄSKENYT ketään.
Kyseessähän on kohtelias pyyntö. Saattaahan olla että sellaisen ymmärtäminen on sinulle mahdotonta jos äitisi ei ole koskaan sinua opettanut sellaisia itsekään esittämään?
Kokonaan toinen asia on se, jos kirjoittajalla ei ole edes lähtökohtaista tarkoitusta esiintyä täällä ihmisiksi vaan purkaa pahaa oloaan palstalla ördaamalla.
Mistäpä teistä selvän ottaa. Mutta kysymys flopin luonteesta jäi edelleen ilmaan.
Ei sinun eikä kenenkään muunkaan toki tarvitse tähän vastata, koska tokihan jokaiselle on jo selvinnyt kiistatta se tosiasia että tämän ketjun avausviesti on osunut pahemman kerran metsään. Air show oli loistava ja menestys. Ei pikku nettitrollien kiukuttelu sitä muuksi muuta.Moraali Peter on puhunut. Nyt Äidin pikkupirut, turvat tukkoon! Kaikki me älykääpiöt vaietkaamme, kun suuri johtaja meitä kurittaa!
- Peter__T
Kuppilatiimaa kirjoitti:
Menkää Malmin kuppilaan todistelleen. Vai mitä Peter on mieltä?
Valitan, trollimuropaketti on päässyt tyhjenemään. Ei ole mitään millä ruokkisin sinua.
- Peter__T
Saatanansäkeet kirjoitti:
Moraali Peter on puhunut. Nyt Äidin pikkupirut, turvat tukkoon! Kaikki me älykääpiöt vaietkaamme, kun suuri johtaja meitä kurittaa!
Valitan, trollimuropakettini on päässyt tyhjenemään. Ei ole mitään millä ruokkisin sinua.
- Äidinmurot
Peter__T kirjoitti:
Valitan, trollimuropakettini on päässyt tyhjenemään. Ei ole mitään millä ruokkisin sinua.
Sun paketit ei lopu, sulla murujen heittely jatkuu, sä et voi olla ilman pätemistä?
- Peter__T
Hei ystäväni.
Alan pikku hiljaa tunnistaa sinut vakiotrollikseni kaikkien eri nimimerkkien takaa; sen verran uskollinen olet kirjoitustyylillesi ja lauserakenteillesi.
Olen hiljaa mielessäni ihmetellyt, mikä minussa kiehtoo sinua noin suuresti, että jatkat tuota äksyilyäsi, nimimerkkiä alati vaihtaen.
Mietipä vähän, miksi minun pitäisi TÄÄLLÄ edes yrittää "päteä" ? Mikä olisi se palkinto jonka täältä kukaan saisi? Kyllä minä olen onnistumisen kokemukset elämässä saanut aivan toisaalta.
Älä hyvä ihminen tulkitse "pätemiseksi" sellaista, että joku toinen on mahdollisesti saanut kokea enemmän tai tietää enemmän jostakin elämän kapeasta posa-alueesta kuin itse.
Mitä jos lähdettäiiin yhdessä lentämään ja paiskataan kättä ihan livenä. Turha täällä on vihoitella.
Minä tarjoan.
- OHOHOOHOHOOOOHO
Mikä tämä Peter-T on? Sekopäisetkin suoltaa ymmärrettävämpää tekstiä kuin tämä maanisesti käyttäytyvä palstantäyttäjä.
- Peter__T
No mietipä sitä.
- hupipörrääjät
Järjestäjät pääsi "hikisesti omilleen". Tais olla viimein shoy Malmilla..jes!
- No_Eki_No_Fly
Viitaten jyväskyläläisen harrasteilmailijan eläytymiseen aiheeseen Ekin pojat.
On täysin Ekin ansiota, että itäisellä taivaalla erilaisilla tuhannet ja taas tuhannet ihmiset saavat vuodesta toiseen oikein mukavan kyydin - eikä asiaa tarvitse myöskään jyväskyläläisen harrasteilmailijan osalta lukea eroottisesti värittäen. Mikäli hieman miehekkäämmästä menosta on kapelo - niin että munat tärisevät - onnistuu se sitten vaikka sillä Antonovilla. Esimerkiksi - muitakinhan on tallissa rivissä ja lisää tulee.
Edes Australiassa maailma ei toimi niin,
että jos sinulla on kolme poikaa, niin he nyt suorastaan vaan ajautuvat kaikki Boeingin tai kilpailijoiden puikkoihin. Kyllä kaikki ylipäänsäkin elämässä lähtee kotoa. Myös toisinpäin: Jos istutat puun vinoon niin se kasvaa vinoon. Näitäkin esimerkkejä taitaa valitettavasti olla. Heille ei Airbusin avaimia anneta.
Ovathan edellä mainitun tosiasian vahvistaneet Ekin pojat itsekin. 'Aina vaan lentää, niin pieni kun muistan'.- Asianvierestätaasen
Ja kuinka tämä nekrologi liittyikään Malmi Airshow-aiheeseen?
- IsänEgonJatkeet
Sanotaan, että lapset saavat kotoa periaatteessa kaksi asiaa. Juuret ja siivet.
On varmasti totta, että Erkki Saario antoi pojilleen vahvan ilmailualtistuksen. Hyvä niin.
Sen perusteella, mitä australialaiset kertovat Saarion tuolloisesta perhedynamiikasta, uskoisin että äidiltä perittyjen hyvien geenien ansiosta pojilla oli edellytykset myös teoreettisen tiedon omaksumiseen.
Siinä valossa väite "...on täysin Ekin ansiota" menee metsään jotta kolisee.
Varmasti Ekillä on poikien ammatinvalintaan ollut oma myötävaikutuksensa, mutta myöhempi opiskelu ja työpaikan saanti taitavat kuitenkin olla suurimmaksi osaksi poikien omaa ansiota.
- ainakentällä
Itse en ole ilmailualalla hommissa , mutta silloin tällöin tulee pistäydyttyä kentällä koneita katsomassa ja kahvilla . Pikkupoikana siellä tuli käytyä polkupyörällä . Mikä ihmeen skisma siellä ilmailupuolella jyrää , kaikki on toistaan syyttämässä ja milloin mitäkin vilunkia tekemässä . Että se olisi tulevaisuudessakin lentokenttä niin toivoisin muutosta ilmapiiriin ja muistakaa että narsismi on MIELISAIRAUS joka vain pahenee iän myötä .
- Narcissos
Ilmapiiri on muuttunut merkittävästi asiallisempaan suuntaan sekä kentällä että täällä somessakin.
Poliisin tehtyä jämäkän päätöksen ryhtyä selvittämään törkyä suoltavien anonyymikirjoittaijien henkilöllisyys on törkyviestien määrä merkittävästi vähentynyt. Hyvä niin.
"Ainakentällä" -nimimerkki veti esiin myös narsismin. Miksi ?
Sallitko minun myös esittää oikeisun esittämääsi väitteeseen? Narsismi - silloin kun se oikeasti esiintyy - on persoonallisuushäiriö. Ei mielisairaus. Narsisimi on diagnostisoitava tila.
Se, että joku on somessa eri mieltä toisen kanssa, ei tee tästä narsistia. Vielä vähemmän kenelläkään ei ole mitään edellytyksiä diagnostisoida "narsistiksi" henkilöä, johon nänellä on kontaktipintaa ehkä muutaman somessa luetun postauksen verran.
Asian vierestä:
http://www.imatralainen.fi/artikkeli/280174-psykiatri-narsismi-syytoksista-tuli-lyomaase - Ooojaoo
Poliisi ei oo pätkänvertaa kiinostonut koko palstasta ja mitä siivottavaa täällä on, kunhan yks Jyväskylän seko on hiljaa, niin valtakunnassa on kaikki hyvin.
- Jännäkakka
Narcissos kirjoitti:
Ilmapiiri on muuttunut merkittävästi asiallisempaan suuntaan sekä kentällä että täällä somessakin.
Poliisin tehtyä jämäkän päätöksen ryhtyä selvittämään törkyä suoltavien anonyymikirjoittaijien henkilöllisyys on törkyviestien määrä merkittävästi vähentynyt. Hyvä niin.
"Ainakentällä" -nimimerkki veti esiin myös narsismin. Miksi ?
Sallitko minun myös esittää oikeisun esittämääsi väitteeseen? Narsismi - silloin kun se oikeasti esiintyy - on persoonallisuushäiriö. Ei mielisairaus. Narsisimi on diagnostisoitava tila.
Se, että joku on somessa eri mieltä toisen kanssa, ei tee tästä narsistia. Vielä vähemmän kenelläkään ei ole mitään edellytyksiä diagnostisoida "narsistiksi" henkilöä, johon nänellä on kontaktipintaa ehkä muutaman somessa luetun postauksen verran.
Asian vierestä:
http://www.imatralainen.fi/artikkeli/280174-psykiatri-narsismi-syytoksista-tuli-lyomaaseJyväskylän multinikkiä kovasti ahdistaa diagnoosi, joka kunnon narsistin tavoin tulee heti kieltää.
- Sösösösö
Jännäkakka kirjoitti:
Jyväskylän multinikkiä kovasti ahdistaa diagnoosi, joka kunnon narsistin tavoin tulee heti kieltää.
Kas kummaa, kun jyskyn isäntä ollut hiljaa? Onkos viimeinkin tapahtunut jotain myönteistä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä521916Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651668Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411347Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2191278Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3381163- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3151075Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271067