Hei!
Minulle ja ystävilleni on jäänyt hiukan epäselväksi puolueenne kanta niinkutsuttuun pakkoruotsiin.
Asia lienee kohtalaisen arka keskuudessanne, päätellen siitä että asiasta ei ole aloitettu avointa keskustelua. Asia on kuitenkin hyvin tärkeä ja koskee satoja tuhansia suomalaisia lapsia ja nuoria koululaisia sekä välillisesti heidän vanhempiaan. Vaalit lähestyy päivä päivältä ja asia oli myös eduskunnan käsittelyssä aloitteen muodossa.
Jo edellämainituista syistä käsin voi todeta asian kiinnostavan hyvin suuria ihmisjoukkoja. Kysymykseen tulisi olla saatavilla helppo, jäsennelty ja ennenkaikkea perusteltu vastaus.
Jäänen palstalle odottamaan vastaustanne ja mahdollista perustelua kannallenne. Kiitos jo etukäteen,
Yst. Juopa´jok,, herree tok
ps. Koska osa eilisistä viesteistäni oli kadonnut, ajattelin toistaa kysymykseni uudelleen varmuuden vuoksi.
Kantanne nk pakkoruotsiin
Juopajok
1
<50
Vastaukset
- ihimehomma
Haloo, tämä ei ole puolueen pitämä info-sivu, vaan tänne voi kuka tahansa kirjoittaa aiheesta Suomen Kristillisdemokraatit. Kyselepä suoraan esim. http://www.kd.fi/yhteystiedot/puoluetoimisto/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856314
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859