26v. miehelle kumppania ja ystäviä?

Olen 26-vuotias mies pääkaupunkiseudulta. Kaipaisin elämääni uusia ihmisiä. Sairastan masennusta ja koen itseni myös yksinäiseksi. Monivuotinen parisuhde loppui kesän alussa ja sen jälkeen olen ollut jatkuvasti hyvin ahdistunut ja masentunut, enkä ole jaksanut innostua juuri mistään tai keskittyä mihinkään. Minulla on joitakin läheisiä ystäviä, joille voin puhua asioistani, mutta heillä on omat kiireiset elämänsä, enkä heitäkään näe kovin usein.

Kaikkein eniten kaipaan elämääni kumppania, jonka kanssa voi jakaa kaiken ja jonka läsnäolo saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä. Kumppanin etsimisen lisäksi olen avoin tutustumaan uusiin ihmisiin ystävystymismielessä. Tykkään käydä erilaisissa kulttuuritapahtumissa (esim. konserteissa ja festareilla), liikkua luonnon helmassa, tehdä pitkiä kävelylenkkejä, matkustella ja keskustella kaikenlaisista aiheista. Jos tuntuu siltä, että kiinnostaisi tutustua, laita viestiä osoitteeseen
[email protected]

Ei haittaa vaikka asuisit jossain kauempanakin. Olen tottunut liikkumaan ja itselleni läheisimmät ihmiset ovat muutenkin usein löytyneet toiselta puolelta Suomea kuin missä itse asun.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Laittakaahan viestiä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies_26v kirjoitti:

Olen 26-vuotias mies pääkaupunkiseudulta. Kaipaisin elämääni uusia ihmisiä. Sairastan masennusta ja koen itseni myös yksinäiseksi. Monivuotinen parisuhde loppui kesän alussa ja sen jälkeen olen ollut jatkuvasti hyvin ahdistunut ja masentunut, enkä ole jaksanut innostua juuri mistään tai keskittyä mihinkään. Minulla on joitakin läheisiä ystäviä, joille voin puhua asioistani, mutta heillä on omat kiireiset elämänsä, enkä heitäkään näe kovin usein.

Kaikkein eniten kaipaan elämääni kumppania, jonka kanssa voi jakaa kaiken ja jonka läsnäolo saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä. Kumppanin etsimisen lisäksi olen avoin tutustumaan uusiin ihmisiin ystävystymismielessä. Tykkään käydä erilaisissa kulttuuritapahtumissa (esim. konserteissa ja festareilla), liikkua luonnon helmassa, tehdä pitkiä kävelylenkkejä, matkustella ja keskustella kaikenlaisista aiheista. Jos tuntuu siltä, että kiinnostaisi tutustua, laita viestiä osoitteeseen
[email protected]

Ei haittaa vaikka asuisit jossain kauempanakin. Olen tottunut liikkumaan ja itselleni läheisimmät ihmiset ovat muutenkin usein löytyneet toiselta puolelta Suomea kuin missä itse asun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu