Toivottavasti nyt kukaan ei loukkaannu mutta olen tässä miettinyt, kuinka paljon taustalla on mielenterveyden ongelmat kun suht suori ihminen sairastuu 2-tyyppiin.
Lähipiirissä on pari henkilöä joilla todettu 2-tyyppi nelikymppisenä. Kumpikin on tiennyt jo vuosia kuuluvansa riskiryhmään, tekemättä asian eteen silti mitään. Ruokavaliomuutoksia ei ole tehty vaan pizzat, kebabit, karkit ja muut ovat olleet iso osa ravinnosta. Liikuntaa ei ole lisätty yhtään vaan päin vastoin on vältelty kaikkea fyysistä rasitusta. Tupakka on palanut.
Sitten on tullut se päivä jolloin oireet ovat ajaneet lääkäriin ja virallinen diagnoosi kourassa. Silti, mikään ei muutu. Suoraan diabeteshoitajan juttusilta pizzerian kautta kotiin jne. Toinen valehtelee muka liikkuvansa vaikka lyllertävä olemus kertoo jo kaukaa että kunto on huono, todella huono. Toinen taas naureskellen ylpeilee sillä ettei liiku, ei todellakaan suostu liikkumaan. Diebeteksestä on tullut heille vai yksi syy valittaa ja vaatia erityishuomiota. Tutkimukset, sairaalakäynnit ym. tuntuvat olevan lähinnä kivaa sisältöä elämälle, tilanteita joissa saa jakamattoman huomion ja syyn olla poissa töistä, taas kerran.
Noita kahta seuratessa tulee väkisinkin ajatelleeksi että heidän suurin sairaus on korvien välissä, ja se tauti olisi pitänyt huomioida ja hoitaa jo vuosia sitten. Eivät ihmiset ilman syytä laiminlyö omaa terveyttään; jää makaamaan sohvalle sipsipussi kourassa täysin tietoisena riskeistä. Jokin on mennyt vikaan jo lapsuudessa. Se vika pitäisi löytää jo ajoissa ja siihen puuttua, mutta miten?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Eipä tuo auta mitään jos purat omaa turhautuneisuuttasi täällä. Ehkä omatuntosi lakkaa hiukan kolkuttamasta.
Enemmän saat aikaan kun kerrot näille lähipiiriläisillesi mihin hoitamaton diabetes johtaa. Jotkut luulevat ettei kakkostyypin diabetes ole vaarallinen ja sitten kun sokeutuu tai aletaan amptoimaan varpaita, ollaan myöhässä.
Minulla on ainakin ollut mielenterveysongelmia jo vuosikymmeniä, ja se varmasti näkyy tälläkin palstalla. Siksi täällä ei enää hillukaan kuin minä ja muutama yhtä kajahtanut "sellikaverini"....
Pitkästä aikaa ihan asiallinen aloitus. Älä Veijo sinäkään heijaa tätä(kään) ylimiellisyydelläsi. Asiallinen depantti on paikallaan.
Ehkä tuon pitäisi Veijolle kertoa jotain, että hän mainitsee ettei täällä ole viimeiseen 7 vuoteen ollut mitään asiallista, ja silti hän jankkaa tuota samaa paskaa 24/7/365.....nutball....
Veijohan ilmaantui palstalle silloin 7 vuotta sitten ... . ;)
Älkää uskoko vääriä profeeettoja....Veijo on juuri sellainen. Uskoo vain ne tutkimukset jotka ovat hänelle mieleen mutta sivuuttaa kaikki muut. ja vetelee pekonia päivät pitkät......
Jos omasta terveydestään ei halua huolta pitää, niin kyllä silloin on mielenterveydessä jotain vikaa. Jokainen vähääkään itseään kunnioittava haluaa elää mahdollismman terveenä. Silloin on ihmisellä hyvä olla. Saahan sitä sitten ainakin huomiota verorahoilla, kun ei suostu itsestään huolehtimaan.
Aloitus on hyvä. Veijo taas kerran meni pilaamaan koko ketjun. :(
Veijo, ammu ittes.....
Sinä missään metsätilallasi oo, suljetulta taas höpöttelet....
Silmiin pisti toi sanan pizza toistaminen. Eihän pizza ole diabeteksessä mitenkään keskeinen aiheuttaja. Pitsahan on tavallista ruokaa varsin ohuen leipäpohjan päällä. Usein se leipäpohja on kyllä vehnää, jota diabetikot muutenkin mussuttavat surutta. No, juustoa on päällä, mutta sehän ei veren sokeria nosta. Itselläni on aina pitsapäivän jälkeisenä aamuna paastosokeri alle 5. (En käytä mitään lääkkeitä). Alkuun pelkäsinn pitsaa, ja söin vain 1/3 kerralla. Sittemmin vähän laskeskelin, ja hoksasin, että eihän se pitsa verensokereita nosta. Ja täytteeksihän voi laittaa vaikka artisokkaa, sieniä tai parsaa, jos haluaa oikein terveellisen pitsan.