Skepsiksen tulisi kiittää kirkkoa!

Rippileirien-puolesta

Skepsis ry on perustettu kamppailemaan kaikkea taikauskoa vastaan, niinkun tiedätte. Se vastustaa kädestä ennustamista, astrologiaa, taikuutta ja noitavoimilla parantamista. Skeptikoilla on tapana sanoa, että mitään yliluonnolista ei ole olemassa, kaikki voidaan osoittaa menevän luonnonlakien mukaan.

Skeptikot eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Kirkko on käynyt taistelua tuhansia vuosia noitia ja pahuuden valtoja vastaan. Pahuuden tekijöitä ja noitavoimien käyttäjiä on paljastettu kansan keskuudesta ja saatettu oikealle tuomiolle. Kirkoissa on saarnattu luopumaan Saatanasta herrana ja panemaan uskonsa Jumalaan. Tätä kaikkea ei ole tehty turhaan. Emme nyt eläisi tällaisessa maailmassa ilman tuota vuosisatojen uurastusta.

Onhan se helppo sanoa, että noitien tuhoaminen oli moraalitonta, mutta toisaalta ollaan ylpeitä maailmasta jossa ei enää ole mitään yliluonnollista. Jonkin verran kaksinaismoralistista skeptikoita noukkia rusinat pullasta kun muut ovat joutuneet tekemään likaisen työn. Ei ollut pimeinä aikoina skeptikoista tietoakaan ja nykyisenkin valossa: olisiko heistä ollut juurimaan kaikki se pahuuden voima ja vastustamaan todellisia taikavoimia, joita eivät ota edes tosissaan.

Menkää lapset rippileireille oppimaan todellista historiaa näistä noita-asioista. Kirkon työntekijät kertovat teille totuuden, eivät skeptikotprotuleireillään. Protuleirillä varmasti saa pelata spiritismiä iltaisin, rippileirillä ei.

1

254

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gjgjdkskw

      Jos Jeesus olisi elänyt 1600-1800 luvulla,
      niin olisitte tappaneet Hänet noitana!

      ja

      katekismuksen oppineen mukaan Jeesus ei ilmeisesti
      tervetullut uudestaan, hän levittää Jeesusta elukkana
      teurastavan rikollisuuden oppia:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
      "TEU.
      2.4.2012 09:30
      2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
      JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
      HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

      Ja monet papitkin pilkkaa Jeesusta...:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701/#comment-49138876
      "Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
      Antti-pappi "

      KRISTILLISET, Jeesuksen opetuslapset ja Jeesuksen seuraajat jotka paransi sairaita ja eivät alkaneet uskomaan tapettiin KRISTITTYJEN toimesta; mm Paavalin ja sen herran tahdosta:
      1.Korinttolaiskirje:
      15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

      2 Korinttolaiskirje 12:
      7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
      8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

      Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta joten se sama saatana on edelleen rikollisen kristinuskon uskovaisten ja uskovaisten herra jumalien herra!

      Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntien perustaja vaikka niin uskotaan/väitetään.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
      "Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

      Siis rikollisilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina. Joten ttiedätte ja tunnette oman todellisen herranne jolle uskontunnustuksen olette antaneet Jumalasta ja ihmisyydestä luopuneina järjettöminä sekä ymmärtämättöminä olioina! ...tai miksi kustutaan ihmisyydestä luopunutta ikuiesta rikollista, peto elukaksikko?
      '

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe