Kaupankäyntiä osakesalkulla, jonka arvo 172 000?

Aloittelijak

Hei!
Onko vinkkiä minulle, mitä tehdä? Olin niin onnekas, että perin 172 000 euron arvosta osakkeita. Olen miettinyt, että kuinkahan riskialtista olisi koittaa kasvattaa pottia seuraavasti: myyn osakkeet (kaikki) keväällä, kun jaetaan osinkoja ja potti on suurimmillaan (?). Ja kesällä, kun osakekauppa on hiljaisempaa ja kurssit alhaalla, ostan saman määrän osakkeita kuin myin, takaisin, mutta tietysti halvemmalla hinnalla.
Tänä vuonna, jos olisin tehnyt niin, olisin plussalla tällä hetkellä noin 10 000- 12 000 euroa. Eli myynti huhtikuussa, takaisinosto kesäkuussa.

Vai onko jotain muuta järkevää, mitä noin isolla potilla kannattaisi tehdä saadakseen siitä elantoa?

Realismia on, että olen myös korvia myöten veloissa pankille, joten pottia ei oikein olisi varaa menettää. Velkaa on yhteensä 140 000 euroa, mutta tuloillani sitä ei kykene lyhentämään. Joutuisin siis aika lähivuosina maksamaan velkaa pois. Mutta himottaisi tehdä potilla jotain sitä ennen... (Perintöveroa maksan vielä tuosta pois 24 000, jos jotakuta kiinnostaa.)

4

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakuusvaje

      Enpä suosittelisi tuollaista kurssispekulointia edes velattomalle. Miksipä ei jollakin yksittäisellä osakkeella joskus, mutta ei helvetissä koko 172000 euron salkulla toistuvasti. Mitäs sitten teet, jos seuraavana vuonna kurssit eivät liikukaan odotuksesi mukaan? Tuleehan tuosta kaupankäyntikulujakin aika lailla ja verot lankeavat voitoista heti.

      Velkaiselle tuollainen toiminta on vielä vaarallisempaa, varsinkin kun et pysty hoitamaan velkaa muilla tuloilla.

      Anna salkun olla, jos ei siinä ole mitään vikaa. Korkeintaan vaihda joku huono osake parempaan. Ota osingot - niitähän tulee varmaan viitisen tonnia vuodessa nettona - ja anna kurssien kehittyä. Jos on pakko myydä velkojen lyhentämiseksi, myy sen verran kuin tarvitsee. Ellei talouskehitys ihan romahdukseksi käänny, tällä menetelmällä pitäisi pärjätä aivan kohtuullisesti, ainakin jos velalla on pitkähkö maksuaika.

      Kun katson omaa historiaani, minullakin on ollut 172000 euron salkku. Seuraavana vuonna se nousi sata tonnia, vaikka en myynyt yhtään osaketta. Suurehko pääoma ei enää ole mikään arpanoppa jota heitellään sinne tänne. Sillä on omaa elinvoimaa.

    • Kjkhih

      Tietääkös aloittaja, miten voi tulla treidaamalla miljonääriksi? Vastaus: aloittamalla miljardeilla.

      Niin että juu. Etenkin kun osaamaton ja tietämätön alkaa "käymään kauppaa" osakkeilla, siinä kuluu rahaa. Hyvin äkkiä paljon rahaa. Joten paljon parempi on omistaa hyviä yhtiöitä ja nauttia osingoista.

    • Ketjunaloittaja

      Niin, taidatte olla oikeassa. Kiitos näkemyksistänne.

    • tieto_on_valttia

      Vakuusvajee jo tiivistikin hyvin kaiken oleellisimman.

      Aavaaja ei ilmeisesti ole ennen perintösalkkua perehtynyt sijottamiseen (?). Nyt olisi oiken hyvä aika ja vahva motiivi alkaa itsenäisesti lukemaan sijoitustoiminnasta kaikessa rauhassa tietoa sulatellen ja samalla talouselämää laajemminkin seuraillen.

      Maltilla, pitkäjänteisyydellä ja itseopiskelulla sijoittaminen on kiinnostava ja tuottava harrastus jolla voi ajan kanssa vaurastua, jossa avaajalla on hyvä lähtökohta jos vain vastuuntunnolla ja hankkimallaan tiedolla perimäänsä salkkua alkaa hoitaa ja joilla ominaisuuksilla ko. salkkukin on aikanaan rakennettu, eli jatkamalla samalla hyvällä linjalla.

      Alla jokunen kiinnostava kirja joista ensimmäinen voisi olla oikein hyvä aloituskirja ja viimeinen antaa ajateltavaa rahan filosofiasta laajemminkin, eli miten laittaa raha tuottamaan rahaa.

      "LÖYDÄ HELMET - VÄLTÄ KUPLAT! - TIE TUOTTAVAAN OSAKESIJOITTAMISEEN"

      - http://www.booky.fi/tuote/henri_elo/loyda_helmet_valta_kuplat_tie_tuottavaan/9789526760100

      "Kirja-arvostelu: Vaurastu kuin Warren Buffett"

      - http://www.nordnetblogi.fi/kirja-arvostelu-vaurastu-kuin-warren-buffett/21/10/2014/

      "Vaurastu kuin Warren Buffett"

      - https://www.booky.fi/search.php?search=Vaurastu kuin Warren Buffett

      "SATTUMAN KAUPPAA WALL STREETILLÄ" by Malkiel Burton G. - Kustantaja: Talentum Oyj

      "Totuus taloudestasi" (antaa harkittavaa rahasta ja sijoittamisesta yleisemminkin)

      - http://menestyvayrittaja.yrittaja.info/2012/11/totuus-taloudestasi-kuinka-saan-2000.html

      "Rikas isä, köyhä isä. Tie taloudelliseen menestykseen" Robert T. Kiyosaki ja Sharon L. Lechter:

      - http://www.talouselama.fi/kirjat/opi rikkaaksi jenkkityyliin/a2045943

      Sekä: Usein kysytyt kysymykset

      - http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/ann.jspa?annID=27&forumID=4

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2513
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      83
      1391
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      12
      1206
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      791
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      34
      785
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe