Kahden maantien T-risteyksessä on sivutiellä kärkikolmio, mutta ei päätien suuntaista erillistä pyörätietä, suojatietä tai jalkakäytävää. Sivutie ei ole ns. vähäinen tie. Sanotaan vielä varmuudeksi, että päätietäkään ei ole erityisesti osoitettu yhtäjaksoisesti etuajo-oikeutetuksi.
Päätien piennarta risteykseen tulee jalankulkija, sanokaamme reipasvauhtinen rullasuksihiihtäjä. Sivutieltä risteykseen saapuu auto. Kummalla on velvollisuus väistää ja millä perusteella?
Kärkikolmio ja jalankulkija
39
177
Vastaukset
- MoreControl
Merkki 231, väistämisvelvollisuus risteyksessä:
"Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta."
Ns. kärkikolmio ei siis velvoita väistämään muita kuin ajonveuvoja joihin, aivan oikein, rullaluistelija ei kuulu. Mutta tositilanteessa varmasti päästäisin luistelijan menemään esteettä, mikäli tilanne niin vaatisi. Nuo rullaluistelija sukkikset varmasti monesti luulevat että heillä on jokin etuajo-oikeus.- AlleJäisi
Eikä niillä ole jarruja...
- kulmantakkoo
Hän väistää joka tulee kärkikolmion takaa se o fagta
- FakTako
Olisiko se kuitenkin vain fakta? Jota se ei muuten ole.
- HidastettavaOn
Jos kyseessä olisi jalankulkija, joka liikkuu jalankulkijan oletetulla nopeudella eli kävelyvauhdilla, niin asiassa ei olisi epäselvää = jalankulkija ensin. Rullasukseilija on laissa jalankulkija, mutta saattaa liikkua huimaakin vauhtia ja ”ryntääminen” ajoradalle tai sen yli juostenkin, on suojatie tai ei, ei ole sallittua. ”Yllätyksiä” ei pidä järjestää. Suksijan kannattaa hidastaa reilusti ja olla tarkkana onko ajoneuvon kuljettaja havainnut hänet ja miten hän reagoi.
Kärkikolmiolla ei ole tässä tilanteessa kulkujärjestykseen mitään vaikutusta, mutta todennäköisesti kolmion takaa tuleva on tarkkaavaisempi kaikkiin suuntiin ja ( riippuen paikasta ) tulee jo varovaisemmin tilanteeseen.
”SUOJATIELLE TAI MUUTEN AJORADALLE astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät.” http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L2P44 - tll.sitätätäJOO
Taas tätä nippeli tietoa... Riittää kun tietää, että pienemmät väistää isompia.
Kyllä se rullasuksispandexspede jää hopealle autoa vastaan.- kuorkki.pena
Oon samaa mieltä eli isommat ensin!
- TunkuaRiittää
Ja idiootit ihan ekana.
- moottorifukker
Idiootit jotka eivät tunne tai noudata sääntöjä ja lakeja, tulisi tehdä yhteiskunnalle vetää itsensä ...
- TunkuaRiittää
moottorifukker kirjoitti:
Idiootit jotka eivät tunne tai noudata sääntöjä ja lakeja, tulisi tehdä yhteiskunnalle vetää itsensä ...
Yrititkö sanoa että "...tulisi tehdä yhteiskunnalle palvelus ja vetää itsensä esimerkiksi hirteen", vai? Ja onhan tuohon palveluksen tekoon muitakin tapoja, aivan kuten kunnon palveluyhteiskuntaan kuuluukin.
Jos kaikki saatanan ääliöt tuon tajuaisivat tehdä, olisi tässä maassa pakko ylläpitää natsien keskitysleirien kaltaisia krematorioita. - Kjell.D.Pippelström
moottorifukker kirjoitti:
Idiootit jotka eivät tunne tai noudata sääntöjä ja lakeja, tulisi tehdä yhteiskunnalle vetää itsensä ...
Minä vedän mielelläni noin kiihkeänä käyvää kundia...
- Jees-jees
Idiootit yhteiskuntapalveluun.
- TunkuaRiittää
Jees-jees kirjoitti:
Idiootit yhteiskuntapalveluun.
Eipä pajoa muita sitten oliskaan kuin "palvelijoita".
- asiaselva
Kolmion takaa tulevan on annetta esteeton kulku risteavalle liikenteelle, jalankulkijat ovat liikennetta nimenomaan jalkaliikennetta. Laki ei erottele ajatko mopoa, raitiovaunua vai oletko juoksulenkilla, kaikki ovat liikennetta.
- diipadaii
Siis "asia selvä", kumpi jalankulkija on, ajoneuvo vai raitiovaunu?
- Repeat
Toistoa kärkikolmiosta:
"Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta." - kevyttäliikennettä
Jalankulkija ei ole "ajoneuvo" vaikka liikennettä onkin.
Luetun ymmärtäminen saattaa joskus joillekin olla haasteellista. Jalankulkija on kevyenliikenteenkäyttäjä, jota on myös väistettävä muun risteavän liikenteen ohella.
- hghbjhdfb
delfin84 kirjoitti:
Jalankulkija on kevyenliikenteenkäyttäjä, jota on myös väistettävä muun risteavän liikenteen ohella.
Voi herranjestas, sinäkö taas. Koetas lukea tässä muiden viestejä. Niistä osa on oikeassa.
- EiSuojatietä
delfin84 kirjoitti:
Jalankulkija on kevyenliikenteenkäyttäjä, jota on myös väistettävä muun risteavän liikenteen ohella.
Jos ei ole suojatietä, niin "kävelijä" eli tässä tapauksessa kesähiihtäjän pitäisi väistää, kun auto tulee sivutieltä. 1982 Tieliikenneuudistuksessa poistui ne näkymättömät "suojatiet" joita ei ollut merkitty (tienristeykset jne).
Jos tulisi pihasta, parkkipaikalta tms. niin silloin väistää autoilija. - hghbjhdfb
EiSuojatietä kirjoitti:
Jos ei ole suojatietä, niin "kävelijä" eli tässä tapauksessa kesähiihtäjän pitäisi väistää, kun auto tulee sivutieltä. 1982 Tieliikenneuudistuksessa poistui ne näkymättömät "suojatiet" joita ei ollut merkitty (tienristeykset jne).
Jos tulisi pihasta, parkkipaikalta tms. niin silloin väistää autoilija.Sinäkin sekoitat jalankulkijoiden ja ajoneuvojen väistämisen ajoradan ja suojatien. Miten h*lv tämä on niin vaikeaa?
EiSuojatietä kirjoitti:
Jos ei ole suojatietä, niin "kävelijä" eli tässä tapauksessa kesähiihtäjän pitäisi väistää, kun auto tulee sivutieltä. 1982 Tieliikenneuudistuksessa poistui ne näkymättömät "suojatiet" joita ei ollut merkitty (tienristeykset jne).
Jos tulisi pihasta, parkkipaikalta tms. niin silloin väistää autoilija.Ensinnäkään minä en maininnut suojatiesta halaistua sanaakaan. Koetas ymmärtää lukemasi.
- Voimasanoja
hghbjhdfb kirjoitti:
Sinäkin sekoitat jalankulkijoiden ja ajoneuvojen väistämisen ajoradan ja suojatien. Miten h*lv tämä on niin vaikeaa?
Se oli tälle delfiinille artikuloitu miksi ei väistetä.
- itiksikövainauraisiko
delfin84 kirjoitti:
Jalankulkija on kevyenliikenteenkäyttäjä, jota on myös väistettävä muun risteavän liikenteen ohella.
Vai meinaatko että auto väistää jalankulkijaa joka kävelee tien reunaa ja ylittää risteyksen jossa ei ole suojatietä, siksi että autolla on kärkikolmio. Kannattaisi palauttaa ajokortti sinne mistä sen sait, jos sellainen sattuu olemaan.
- 10-14
delfin84 kirjoitti:
Jalankulkija on kevyenliikenteenkäyttäjä, jota on myös väistettävä muun risteavän liikenteen ohella.
Erehdyt. Luepa nyt se Tieliikennelaki ja -asetus vähän tarkemmin. Siellä ei ole säädetty mitään yleistä väistämisvelvollisuutta tietä ylittävään jalankulkijaan nähden ja tässä tapauksessahan se jalankulkija nimenomaan ylittää tien, jota pitkin auto tulee risteykseen.
- PitkämäkiHeittää
10-14 kirjoitti:
Erehdyt. Luepa nyt se Tieliikennelaki ja -asetus vähän tarkemmin. Siellä ei ole säädetty mitään yleistä väistämisvelvollisuutta tietä ylittävään jalankulkijaan nähden ja tässä tapauksessahan se jalankulkija nimenomaan ylittää tien, jota pitkin auto tulee risteykseen.
Käys kokeilemassa oikeudessa miten käy ellet tee kaikkea välttääksesi yliajon...
- 10-14
Kysymykseen on mahdoton vastata. Kolmio ei nimittäin vaikuta yhtään mitään ajoneuvon ja jalankulkijan keskinäiseen väistämissuhteeseen. Suojatie vaikuttaisi, mutta kysymys ei kerro, onko sellaista vai ei.
Kun väistämisvelvollisuus on soittettu kärkikolmiolla on ajoneuvon kuljettajan väistettäva risteävän tien liikenennettä, johon myös luetaan risteävä kevyenliikenteen väylä. Niitä käyttävä mm. jalankulkijat ja pyöräilijät.
- EpätietoinenKysyy

"Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta." Onko jalankulkija raitiovaunu vai ajoneuvo?
- edelleen.epätietoinen

Oikein jos on se kevyenliikenteen väylä.
Tässä puheena olevassa risteyksessä ei nyt satu olemaan.
Joten älä kiemurtele vaan vastaa nyt, kumpi rullasukseilija sinun mielestäsi on raitovaunu vai ajoneuvo? - edelleen.epätietoinen
edelleen.epätietoinen kirjoitti:
Oikein jos on se kevyenliikenteen väylä.
Tässä puheena olevassa risteyksessä ei nyt satu olemaan.
Joten älä kiemurtele vaan vastaa nyt, kumpi rullasukseilija sinun mielestäsi on raitovaunu vai ajoneuvo?Helvetin lukihäriö, ei raito vaan raitiovaunu
edelleen.epätietoinen kirjoitti:
Oikein jos on se kevyenliikenteen väylä.
Tässä puheena olevassa risteyksessä ei nyt satu olemaan.
Joten älä kiemurtele vaan vastaa nyt, kumpi rullasukseilija sinun mielestäsi on raitovaunu vai ajoneuvo?Tässä tapauksessa ei kumpikaan.
- edelleen.epätietoinen
delfin84 kirjoitti:
Tässä tapauksessa ei kumpikaan.
Eli kumman pitää mielestäsi tässä tapauksessa väistää, rullasukseilijan vai autoilijan?
edelleen.epätietoinen kirjoitti:
Eli kumman pitää mielestäsi tässä tapauksessa väistää, rullasukseilijan vai autoilijan?
Se katsotaan risteävän tieliikenteenkäyttäjäksi, jolloin sivutieltä saapuva väistää.
- Herranjestas
delfin84 kirjoitti:
Se katsotaan risteävän tieliikenteenkäyttäjäksi, jolloin sivutieltä saapuva väistää.
Et siis ymmärtänyt vieläkään. Merkissä ei puhuta mitään tieliikenteenkäyttäjistä.
Merkki 231
Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta. Liikenneympyrässä merkillä osoitetaan, että liikenneympyrään tulevan ajoneuvon on väistettävä liikenneympyrää käyttäviä ajoneuvoja ja raitiovaunuja. Lisäkilvellä 815 varustettuna merkkiä voidaan käyttää ennakkomerkkinä. Lisäkilvellä 816 varustettuna sitä voidaan käyttää merkin 232 ennakkomerkkinä. Merkillä voidaan osoittaa myös tieliikennelain 14 §:n 3 tai 4 momentin mukainen väistämisvelvollisuus. (23.12.1998/1133) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182#L3P14 kärkikolmio velvoittaa väistämään risteävän tien liikennettä. Liikenteeksi luetaan se, joka tieliikenteen väyliä käyttää liikkumiseen. Mitä varten tuokin on haettava vaikeimman kautta, kun helpomallakin pääsee.
- Volossulan_Ville
delfin84 kirjoitti:
kärkikolmio velvoittaa väistämään risteävän tien liikennettä. Liikenteeksi luetaan se, joka tieliikenteen väyliä käyttää liikkumiseen. Mitä varten tuokin on haettava vaikeimman kautta, kun helpomallakin pääsee.
No kun ei velvoita. Se velvoittaa väistämään ajoneuvoja ja raitiovaunuja. Jalankulkijoista ei puhuta mitään.
Kärkikolmio voi tosin lla myös "vähäisellä tiellä", jolta tulevan on väistettävä jokaista päätiellä liikkuvaa, mutta aloittajan esimerkissä ei kyse ole sellaisesta tapauksesta.
Taitaapa olla tieliikennelain uudistuksessa aihetta selventää tätäkin kohtaa. EpätietoinenKysyy kirjoitti:
"Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta." Onko jalankulkija raitiovaunu vai ajoneuvo?
Ei, mutta riesteävää liikennettä on, jota myös on väitettävä.
- MerkillePannut
Volossulan_Ville kirjoitti:
No kun ei velvoita. Se velvoittaa väistämään ajoneuvoja ja raitiovaunuja. Jalankulkijoista ei puhuta mitään.
Kärkikolmio voi tosin lla myös "vähäisellä tiellä", jolta tulevan on väistettävä jokaista päätiellä liikkuvaa, mutta aloittajan esimerkissä ei kyse ole sellaisesta tapauksesta.
Taitaapa olla tieliikennelain uudistuksessa aihetta selventää tätäkin kohtaa."Taitaapa olla tieliikennelain uudistuksessa aihetta selventää tätäkin kohtaa." Tekee ihan mitä tahansa, niin joidenkin, varsin monen kohdalla sillä ei ole mitään vaikutusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124430MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862270Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5591744Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011471Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167- 71121
Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908