esimerkillinen. Valtatielle kääntäessä en tullut kenenkään eteen, jaksoin odotella STOP -merkin takana ja hyvän sauman tultua, kiihdytin reippaassti tavoitenopeuteen, ettei kenenkään tarvinnut nostaa kaasujalkaa takiani. Moottoritiellä ajoin n. 105 km/h oikealla kasitalla, mitä turhaa kiirettä pitää kun ajoissa lähtee liikenteeseen, sitäpaitsi pihi diesel autoni syö kakkua tuolla nopeudella pitkälti alle 5 satasella. Tuolla nopeudella saavutetaan kuitenkin raskasta liikennettä, en kuitenkin suinpäin vaihtanut vasemmalle kaistalle vaan pidin huolen siitä, etten kiilannut kenenkään eteen ja kun tuli taas sopiva sauma, kiihdytin pirssini sinne 120km tuntinopeuteen, ettei taas kenenkään tarvinnut jarrutella minun vuokseni. Ohitettuani pari raskasta yhdistelmärekkaa, vaihdoin samantien takaisin oikealle kaistalle ja matka jatkui 105 km/h vakionopussäätimellä. Espoon Ikean kohdalla joku keski-ikäinen tantta tuli tojotallaan rampista alas ja meinasi vilkkua käyttämättä teilata kylkeeni, jarrutin mutten vilauttanut pitkiä saati soittanut tööttiä puhumattakaan keskisormen näyttämisestä, vaikka syytä olisi ollut. Tuomarilan liittymän kohdalla ja jopa enne sitä on parempi pysytellä vasemmalla kaistalla, jotta tuomarilasta tuleva vilkas liikenne pääsee vaivattomasti mukaan moottoritielle, tästä huolimatta joka aamu kuin tänäänkin tällä kertaa audiäijä tuli urut auki tuomarilan liittymästä diagonaalisesti suoraan vasemmalle kaistalle suoraan eteeni, jouduin taas jarruttaa. Niin, siinä kohtaa vasen kaista ei vedä yhtään nopeammin kuin oikea. Sama homma, en viitsinyt aloittaa mitään teatteria vaikka syytä olisi ollutkin. Olisi sentään voinnut morjestaa.
Miksi te kaikki valitatte? Täällä ei ihan oikeasti kirjoiteta muuta kuin negatiivista shittiä, joskus asiallista shittiä. Kiristääkö vanne päätä? Eikö joku voisi aloittaa kertoa jostain mukavista liikennekokemuksista, ehkä näin suomalaisten ajotottumuksetkin muuttuisivat takaisin mitä ne oli joskus 90-luvun alkupuolella. Kaipaan niitä aikoja. Ok, autoilijoita on täällä PK-seudulla monta kymmentä prosenttia enemmän kuin silloin mutta ei niitä herneitä kannata nenään tunkea, se on tyhmää.
Miksi te kaikki valitatte? Täällä ei ihan oikeasti kirjoiteta muuta kuin negatiivista shittiä, joskus asiallista shittiä. Kiristääkö vanne päätä? Eikö joku voisi aloittaa kertoa jostain mukavista liikennekokemuksista, ehkä näin suomalaisten ajotottumuksetkin muuttuisivat takaisin mitä ne oli joskus 90-luvun alkupuolella. Kaipaan niitä aikoja. Ok, autoilijoita on täällä PK-seudulla monta kymmentä prosenttia enemmän kuin silloin mutta ei niitä herneitä kannata nenään tunkea, se on tyhmää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muutama kesä sitten otin esille Genimapin, tavoitteena oli päästä Hämeenlinnasta Inkooseen. Yritin mahdollisimman paljon välttää isoja teitä. Seurasin orjallisesti ohjeita, risteyksiä tuolle matkalle sattui useita kymmeniä. Välillä pysähtelin ottamaan muutaman valokuvan, kävelinkin hieman, aurinko paistoi, täydellinen sää. Keskikesää. Ajoin yksin, musiikki soi kovaa. Liikennettä oli todella vähän.
Aikaa sain tuhrautumaan monta tuntia, vaikka itsestä tuntui että olin matkalla korkeintaan 15 minuuttia.
En tiedä mistä johtuu, mutta tuo on tähänastisen elämäni hienoin ajokokemus. Pienestä se on kiinni.
Toisen melkein vastaavan tunteen tuotti eräs toinen kesä, täydellinen sää silloinkin, jälleen yksin. Soittimessa vahvaa pienomusiikkia sisältävä levy, mittarissa lähemmäksi kaksisataa kilometriä tunnissa, syrjäisellä, leveällä ja suoralla maalaistiellä. Kuulin ainoastaan pienon jylhän soitannan, silmissä vilisti peltomaisema. Ei tuulen huminaa, ei muuta liikennettä. Uskomattoman hyvä tunne.
Onhan noitakin.
Oven- vai ikkunanpienojako soittelit?
Koko jutusta ei siis löytynyt kuin yksi kirjoitusvirhe. Onnea itselleni.
Paitövei, se oli lyykelipieno.