"kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään

"että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä" sanoo raamattu: Toinen kirje tessalonikalaisille 3.
...
Lisää raamattua:"Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta"
"Kuutena päivänä viikossa tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä on sapatti, Herran pyhä lepopäivä, ja jokaisen, joka tekee työtä seitsemäntenä päivänä, on kuoltava"
"pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin"
---
Niin kysymys 1 kuuluukin: Kun on opetettu seuroissa ja kirjoituksissa, että raamattu on meidän uskovaisten (VL) ylin auktoriteettimme. Siellä lukee sitten tälläistä.
--
Onko siis oikein että me uskovaiset emme tee työtä, vaan olemme omasta tahdostaan esim. työttömänä kun saamme esim. ansiosidonnaista kun ei ansiosidonnaisella kannata mennä töihin- tälläinen ajattelu? Pitäisi ilmeisesti raamatun valossa ottaa huonompipalkkainenkin työ vastaan, jotta eläisimme raamatun mukaan?
..
Toinen kysymys: jos teen työtä sairaanhoitajana niin tuleeko minun ilmoittaa tuönantajalle, että en halua sunnuntaivuoroja kun raamatussa on sunnuntai työ kielletty?
---
Elemmekö me vanhoillislestadiolaiset kuitenkin raamatun selvien opetusten vastaisesti kun raamatussa niin voimakkaasti kielletään (kuoleman uhalla) sunnuntai työ? Olemmeko saaneet väärää opetusta?
Terveisin, sairaanhoitaja
17123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jumala on sinut johdattanut sairaanhoitajan työhön,se että sinä autat apua tarvitsevia myös sunnuntaisin ei ole synti vaan Jumalan tahto!
Ei sairaus eikä muukaan vaiva lepää sunnuntaisin, ei silloin lepää myöskään lähimmäisen auttaja!
Sinä saat voiman ja viisauden työhösi päivästä riippumatta Jumalalta, ei Jumalan töillä ole merkittyjä viikonpäiviä.

Äänestä
  • Naurettavaa, missä kohtaa raamattua puhutaan poikkeujärjestelyistä? Sitäpaitsi tosiuskovainen ei edes tarvitse sqiraanhoitoa, usko parantaa uskovaisen ilman maallista apua.

    Äänestä

Mitenkäs teillä sitten menee sellainen ajatus että Antti Asentaja elättää perheensä työllään ja jotta saisi viikon palkan la-su päiviltä, tarvitsisi Antin mennä myös sunnuntaina töihin. Saako Antti mennä töihin vai onko kuoltava ?

Äänestä
  • Asentaja voi tehdä pakollisia töitä, joiden tekemättä jättäminen vaarantaisi jonkun ihmisen tai eläimen terveyden tai hengen tai estää seuroissa/kirkossa käynnin (esim jos on lunta tiellä niin tarvitaan lumityöntekijää, tai jos tie on pahasti rikki niin tarvitaan tien korjaajia(näissä tapauksissa töiden laiminlyöminen estäisi myös ambulansseja, poliiseja ja paloautoja liikkumasta hätätilanteessa, joka voi sattua myös pyhäpäivänä)).

    Esimerkiksi sähköasentajan pitää mennä korjaamaan sunnuntaina jos sairaalassa tai navetassa menee laitteita tai muuta sähköön liittyvää rikki, jos viat vaikuttavat potilaiden hoidon laatuun. Samoin on esimerkiksi putkimiehen, poliisin, lääkärin, sairaanhoitajan, tieauraajan tai minkä tahansa ammatin laita.

    Ja jos sika tai muu eläin tai ihminen putoaa pyhänä kaivoon tai rotkoon, niin se on heti autettava pois(jos on tarve sen/hänen terveytensä kannalta), ei voida odottaa maanantaita tai klo 18:aa. Ja sairaita ja alastomia ja nälkää näkeviä saa auttaa pyhänäkin ja käydä katsomassa vankeja, vaivaisia, yksinäisiä ja sairaita, ja Raamattu jopa sanoo suoraan, että sitä suorastaan pitäisi tehdä sapattina. Ja kutsu sapattinakin kotiisi vain niitä köyhiä, jotka eivät voi esittää sinulle vastakutsua. Auta sapattinakin vain niitä, jotka eivät voi tehdä sinulle vastapalvelusta. Muuten et tule saamaan palkkaa Jumalalta, vaan ainoastaan ihmisiltä.

    Jes. 58:
    5 Pitäiskö se oleman senkaltainen paasto, jonka minä valitsen: että ihminen ruumistansa päivällä vaivaa eli kallistaa päänsä niinkuin kaisla, taikka säkissä eli tuhassa makaa, senkö te paastoksi kutsutte, ja Herran otolliseksi päiväksi?
    6 Mutta tämä on paasto, jonka minä valitsen: laske ne vallallensa, jotka vääryydellä sidotut ovat, päästä raskautetut irralle, laske vaivatut vapaaksi, ota pois kaikkinainen kuorma.
    7 Taita isoovalle leipäs, vie raadolliset kulkiat huoneesees: kuin sinä näet alastoman, niin vaateta häntä, ja älä käännä itsiäs pois lihas tyköä.
    8 Silloin sinun valkeutes puhkee paistamaan niinkuin aamurusko, ja sinun parannukses on nopiasti kasvava; ja sinun vanhurskautes vaeltaa sinun edelläs. ja Herran kunnia on sinun korjaava.
    9 Silloin sinä rukoilet, ja Herra kuulee sinun rukoukses; ja koska sinä huudat, niin hän sanoo: katso, tässä minä olen. Ellet sinä ketään tykönäs raskauta, eli sormellas osoita, taikka pahasti puhu.
    10 Jos avaat sydämes isoovaiselle, ja ravitset raadolliset sielut; niin sinun valkeutes on pimiässä koittava, ja sinun hämäräs on oleva niinkuin puolipäivä.
    11 Ja Herra johdattaa aina sinua, ja ravitsee sielus poudalla, ja sinun luus vahvistaa; ja sinä olet oleva niinkuin kasvatettu yrttitarha ja niinkuin lähde, josta ei koskaan vesi puutu.
    12 Ja se rakennetaan sinulta, joka kauvan on autiona ollut, ja sinä lasket perustuksen, joka pysyy ijankaikkisesti; ja sinä pitää kutsuttaman rauvenneen tukiaksi, ja teiden parantajaksi, että siinä saataisiin asua.
    13 Jos sinä käännät jalkas sabbatista pois, niin ettes tee sinun tahtoas minun pyhäpäivänäni, niin se pitää iloiseksi sabbatiksi kutsuttaman, Herran kunnialliseksi pyhäksi; sillä niin sinä häntä ylistät, kuin et tee sinun teitäs, etkä niistä löydetä, jotka sinulle kelpaavat, eli mitä sinä puhut.
    14 Silloin on sinulla ilo oleva Herrassa, ja minä ylennän sinun maan kukkulain päälle, ja tahdon sinua ruokkia Jakobin sinun isäs perimisestä; sillä Herran suu on sen puhunut.

    Äänestä

  • Jos Antti asentaja tekee työtä sunnuntaisin pelkästä rahan himosta on se syntiä.
    Jos taas pyyteettömästi auttaa hädässä olevia ja avuttomia on sillä Jumalan siunaus,aamen.

    Äänestä

"Joka ympärileikkauttaa itsensä on velvollnen kaikkea lakia täyttämään!" Uusi Testamentti
Tuollaisten on vietettävä sabattikäskyäkin. Apostolien kokous vapautti pakanat ympärileikkauksesta Apostolien tekojen mukaan. Samalla päättivät pakanoille sunnuntain vieton, etteivät haaksirikkoutuisi Mooseksen Lakiin , eli etteivät erehtyisi menemäään synagoogiin, tai Jerusalemin temppeliin, johon ympärileikkaamattomille oli ehdoton pääsykielto!
Tuollainen sunnuntainvietto johdatus pakanoille on Kahdentoista Apostolin opetuksessa ja Barnabaan kirjeessä!
"Kahden eli kolmen todistus on pätevä!" Raamattu
"Kaikki asiat pitää kahden eli kolmen todistuksella kiinnitettämän!" Uusi Testamentti
Kasteen todistajia eli kummeja pitää olla kaksi tai kolme!
On myös ainakin kolme kirkon opettajaa kirkon alkuajalta, jotka todistavatt lastenkastamiskäytännön olevan peräisin apostoleilta! Augustinus , Origenes todistivat tavan kastaa lapsia olevan peräisin apostoleilta ja Tertulianuskin kehoitti vanhempia kastamaan lapsensa.
Kirkon käytäntö kastaa lapset on peräisin apostoleilta!
Aikamoista tuhmuutta on alkaa kumoamaan kirkon opettajiakin!

Äänestä

Jos ei ole muuta tekemistä, voi tehdä työtä Jeesukselle ja julistaa Evankeliumia niillä mahdollisuuksisilla kuin on, vaikka kirjoitella nettipalstoille Jeesuksesta! Jeesus pitää leivän syrjässä.Ja voi yrittää siitä tyntekemistä, vaikka työharjottelulla, tai työelämäävalmennuksela tau palkkatuella työpaikkaan pyrkien.

Äänestä

Herra on sorrettujen ja vaivaisten auttaja,välikätenä tässä on ihminen,myös sunnuntaisin!

Äänestä

"että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä" sanoo raamattu: Toinen kirje tessalonikalaisille 3."

Onko Raamattu noin julma kirja? Käytännössä tämä ohje kirjaimellisesi toteutettuna tarkoittaisi noin 350 tuhannen suomalaisen ja Suomessa asuvan kuolemisen nälkään.

Suomesta tulisi valtava keskitysleiri, joka taatusti huomioitaisiin kansainvälisesti.

Äänestä

Miksi vl ei sitten tee työtä?
Lapsia pukkaa joka vuosi että töihin ei jouda/pääse.

Mies nukkuu päivät päästään ja rassaamassa lisää tilaa matka-autoon/matkailuvaunuun.

Työttömyyspäivärahalla ollaan, kun kouluun ei ehditä, ammattitaidoton, kun naimalupa saadaan 18 v. ja sitten ei muuta kuin lapsia pukkaamaan.

Lapsilisillä ja tuilla eletään.

Sitä se on vl nuorten tulevaisuusnäkymä.

Äänestä

Onpa niinkin, että se työhön halukas ei saa työpaikkaa, kun työnantajan on otettava työhön työkkärin pakkotyöllistämä työhaluton.Siitä vain sitten suunnittelemaan paluumuuttoa työttömyyden riivaamalle pikkupaikkakunnalle jossa teillä on se huonokuntoinen vanhus hoidettavana.Lestadiolaisillahan tällaisia ongelmia ei varmaan paljon ole, kun lähestulkoon kaikilla on paljon jälkikasvua ja aina joku/jotkut vanhusta lähellä.

Äänestä

Ei raamattu anna millekään työlle sunnuntai lupaa! Niin on kirjoitettu! "Kuutena päivänä viikossa tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä on sapatti, Herran pyhä lepopäivä, ja jokaisen, joka tekee työtä seitsemäntenä päivänä, on kuoltava"
-----
Ei ole eritelty ja jossiteltu, että sairaanhoitaja voi tehdä tms poliisi. Kuitenkin vanhoillislestadiolaiset katsoo tämänkin raamatunpaikan omien silmälasien kautta. Mutta esim. ehkäisy on kielletty jonkin yhden lauseen vuoksi? ONKO VAKUUTTAVAA? NO EI OLE!!! Pellen touhua koko touhu!
--
Jotkut asiat on juuri niin kuin raamattu sanoo toiset ei?

Äänestä

Mieheni ei halua että menen ansiotyöhön. Voinko käyttää tätä Raamatunkohtaa hänen tahtoaan vastaan? Meillä ei ole lapsia.

Äänestä
  • Se on raamatun vastaista= Syntiä!!

    Äänestä

No niin, rauhoitutaanpa nyt... Onhan siellä Raamatussa myös Jeesuksen opetus: ihminen ei ole sapattia varten vaan sapatti ihmistä varten.

Äänestä

Eikös siellä jossakin Raamatussa sanota, että sapattina saa parantaa ja jos jonkun härkä(vaimikäsenytoli)on pudonnut kaivoon, niin kyllä sen saa sieltä sapattina nostaa. Hoitotyötä pitää tehdä kaikkina päivinä ja vuorotyössä ei sunnuntaita välttämättä saa vapaaksi.Onhan sitten muita vapaapäiviä viikossa.Se vapaaksi sattuva päivä on sen ihmisen sapatti.Eikös myös sanota, että seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi.Eiköhän idea ole siinä, että ihmisellä on vapaata ja lepoa ainakin 1 päivä 7 päivästä.Aina se ei vuorotyössä satu sunnuntaille.Joillakin se sapatti on lauantaina.Nytpä sitten kunnon kiista siitäkin aiheesta...

Äänestä

Olisi kannattanut kuunnella Matti Hyryn saarna aiheena Matteus 23 ja kohdistettu fariseusten opetukselle.

Siinä oli se vastaus avaajankin kysymykseen.
Jeesus täytti sen rakkauden lain, kuolemalla ristin kuoleman.

Sattuko joku tietämään kuka puhui ennen Hyryä ja mistä aiheesta. itse pääsin netin ääreen vasta toisen puheen aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sairaanhoitaja_saimi kirjoitti:

"että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä" sanoo raamattu: Toinen kirje tessalonikalaisille 3.
...
Lisää raamattua:"Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta"
"Kuutena päivänä viikossa tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä on sapatti, Herran pyhä lepopäivä, ja jokaisen, joka tekee työtä seitsemäntenä päivänä, on kuoltava"
"pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin"
---
Niin kysymys 1 kuuluukin: Kun on opetettu seuroissa ja kirjoituksissa, että raamattu on meidän uskovaisten (VL) ylin auktoriteettimme. Siellä lukee sitten tälläistä.
--
Onko siis oikein että me uskovaiset emme tee työtä, vaan olemme omasta tahdostaan esim. työttömänä kun saamme esim. ansiosidonnaista kun ei ansiosidonnaisella kannata mennä töihin- tälläinen ajattelu? Pitäisi ilmeisesti raamatun valossa ottaa huonompipalkkainenkin työ vastaan, jotta eläisimme raamatun mukaan?
..
Toinen kysymys: jos teen työtä sairaanhoitajana niin tuleeko minun ilmoittaa tuönantajalle, että en halua sunnuntaivuoroja kun raamatussa on sunnuntai työ kielletty?
---
Elemmekö me vanhoillislestadiolaiset kuitenkin raamatun selvien opetusten vastaisesti kun raamatussa niin voimakkaasti kielletään (kuoleman uhalla) sunnuntai työ? Olemmeko saaneet väärää opetusta?
Terveisin, sairaanhoitaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu