Työttömien työpajat ihmiskyykytyksen mestarinäyte

Henri Autero on kirjoittanut erinomaisen kirjoituksen siitä, miten työpajatoiminta työttömille tulee niin kalliiksi, että työttömät voisi pistää oikeaan työsuhteeseen silläkin rahalla. Autero oli kevään eduskuntavaaleissa IPUn ehdokas.

Auteron laskelmien mukaan työttömien "aktivointi" (Liike-elämässä muuten puhutaan myös tase-erien aktivoinnista) tulee maksamaan noin 2 000 euroa kuussa, kun työpajapalvelut ostetaan Jupiter-säätiöltä.

Kirjoitus on hyvä ja se kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Joka tapauksessa Autero on käsitellyt fisosofista puolta vähemmän kuin käytännöllistä.

Säätiön kautta tapahtuva työpajapalveluiden osto näyttää toteuttavan sosialistista filosofiaa työttömän elämän ohjaamisesta. Toisin sanoen valtion tulee ulottaa pakkovaltansa mahdollisimman tiukasti nykyisen työttömän elämään ja se käy helpoimmin pakottamalla työtön työpajalle sen sijaan, että varat suunnattaisiin työttömän suoraan palkkaamiseen julkiselle sektorille.

Tähän "kuntoutukseen" valtio ryöstää rahat yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä. Valtio tosin ei kutsu tätä ryöstöksi, sillä se on ryöstöä vain jos joku muu kuin valtio (kunnat tai seurakunta) tekevät niin. Valtio kutsuu sitä itse tekemänään "verotukseksi". Toisin sanoen valtio ja kunnat pitävät tällä toiminnalla työttömät työttöminä ja avuttomina sosiaalituen käyttäjinä, mutta haitat eivät jää tähän.

Kuten Autero huomauttaa, Jupiter-pajalla myydään esimerkiksi huonekaluja. Yrittäjälle tällaisen pajan muuttaminen naapurustoon saattaa olla kuolinisku. Pajasta tulee käytännössä kilpailija ja se vähentää yrityksen tuloja. Yrityksen on vaikea lähteä hintakilpailuun pajan kanssa, koska pajalla on pääsy valtion käytännössä pohjattomaan kukkaroon. Siten valtio käyttää rahoja, jotka ryöstää (verottaa) yrityksiltä, näiden samojen yritysten romuttamiseen. Kun yhä useampi yritys kaatuu tässä rumbassa, hallitus omii yhä useampia ihmisiä työttömien reserviin.

http://henriautero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/200262-kallista-moniammatillisuutta
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Oikee_libertaari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu