Te joilla ei oo terapia eikä lääkkeet auttanu

Kuntoutuksia, sairaslomia, kuntoutuksia, terapoita, kuntoutuksia.

Mikään ei ole muuttunut 7 vuoden "hoidon" jälkeen, ja tuskin tulee koskaan muuttumaankaan.

hei, älkää menkö sähköhoitoon ikinä, edes vapaaehtoisesti.

keksikää jotain muuta.

Neuvoisin, että koeta vielä jaksaa. Jatkohoitoa ja tukea saat kyllä ja elämä voi tuoda mukanaan yllättäen hyviäkin juttuja.
Olen itsekin ollut ihan romuna peruskoulun ja lukion; masennusta/itsemurhayritys. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan ja olin sielläkin aika yksin. Jotenkin elämä kuitenkin lähti rullaamaan ja opiskelijaterveydenhoidon kautta sain apua. Oma kypsyminen ja aika tekivät tehtäväänsä...nyt olen ihan onnellinen ja elämääni tyytyväinen.

Älä luovuta, mutta älä myöskään vaadi kohtuuttomia itseltäsi.

maksaa ? Naapuriko ? voiv.....

Mielialalääkkeet eivät tehonnu. Uskonnollisesti asennoitunut terapeuttini kanssa sukset menivät pian ristiin.
Hän yritti minua saada luopumaan viinankäytöstä työaikana. Sen takia sain lemput Kotkan satamasta.

Oli täystyöllisyyden aikaa. Elettiin 1970 lukua. Katsoin, että työnteko se korjaa muutaman viinapöllyssä tehdyt hölmöilyt.
A-klinikan johtaja puhui Stevecon johtajalle, että anna tälle ukolle vielä mahdollisuus. Niin pääsin takas työhön.

Lääkkenä oli psykiatrin ehdottama Limbitrin. En osannut sitä käyttää. Myöhemmin toinen psykiatri katsoi ettet sinä tuota lääkettä tarvitse.

Pysyvää apua ole saanut Reikimeditaatioharrastuksesta (Rm). Se ei lupaa mitään ilman kovaa työtä. Se pitää paikkansa kuten esim. maratonharrastuskin.

Em. jutun juoni perustuu siihen että se kehittää säännöllisesti harjoitettuna sisäeritysjärjelmää niin että p a l a u t u m i n e n kaikista vastoinkäymisistä on mahdollista.