14.8. ilmestyneessä kunnallislehdessä oli maininta paljon keskustelua aiheuttaneesta paikasta kun vistanmäkeä tullaan liikennevaloihin suoraan ja oikealle vievälle kaistalle, johon mahtuu kaksi rinnakkain. Lehdessä haastatellun autokoulun opettajan mukaan siinä saisi olla vain yksi kerrallaan.
Minulle taas on autokoulussa opetettu ettei aina tarvita kaistaviivaa, vaan saa ajaa rinnakkain jos kaistalle mahtuu. Risteyksessä ryhmitytään siihen sille puolelle mihin ollaan menossa. Eli onko tässä joku ihmeen Paimio poikkeus vai millä perusteella siinä kohdassa risteystä ei voisi olla kahta rinnakkain? Kaistan loppupää on niin leveä ettei siitä voi laillisesti kääntyä oikealle jos on sulkuviivan tuntumassa, eikä jatkaa suoraan jos on kaistan oikeassa reunassa.
Vistan liikennevalot
10
268
Vastaukset 10
- viisaspääseevähemmällä
Minne on niin julmetun kiirus??!!
- Mullaki
Mee sääki töihi ni tierät.kuspää
- volvoooooooo
Minä ainakin ajan risteyksessä rinnalle. Täysin laillista.
- rutinof
Samoin minä, jos kerran tilaa löytyy, eikö vihreät ole huomanneet kuinka paljon bensaa käryää turhaan, kun olis vain yksi jono autoja. Kaksi rinnakkain ja olemme suvaitsevaisia, luontoa säästäviä, aikaa säästäviä ja työnantajakin huomaa, että homma meni hieman nopeammin.
- kanssakulkijatar
Sama juttu Alvaraallontien risteyksessä, kun tulee sairaalasta päin. Oikealle kääntyvillä on vaan se pirun monttu tiessä, jota ei ole ymmärretty vieläkään paikata.
- laskutamppu
Toiset ne jaksaa?Vaikka lehdessä lukee mitä hyvänsä,sitä EI tarvii ottaa kun jumalan sanaa,helvetti järki käteen,jotkut voi lisäksi opetella ajamaan,ennenkuin jakelevat aivopierujaan.
- minulla
on kuule ollut vuosien ajokokemus rekan ratissa jo silloin kun sinä imit äidin tissiä!!!!
- rexkakkaa
minulla kirjoitti:
on kuule ollut vuosien ajokokemus rekan ratissa jo silloin kun sinä imit äidin tissiä!!!!
Joopa joo rekkamies?lähes jeesus,omasta mielestään,baarejen suurisuisia hemmoja,taitaa ollaniin että olette äidin omia tissiposkia.
- persejatissit
rexkakkaa kirjoitti:
Joopa joo rekkamies?lähes jeesus,omasta mielestään,baarejen suurisuisia hemmoja,taitaa ollaniin että olette äidin omia tissiposkia.
Joo, meneppäs rekkakuskeja arvostelemaan, johan aletaan äitä apuun pyytäämään :D:D
- pullopoikako
minulla kirjoitti:
on kuule ollut vuosien ajokokemus rekan ratissa jo silloin kun sinä imit äidin tissiä!!!!
Luuletko että SE tekee sinusta jotenkin paremman kuskin XD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644