Kärsin paniikkihäiriöstä ja keskivaikeasta masennuksesta. Nyt olen harkinnut psykoterapian aloittamista ja haluaisin kuulla ihmisten kokemuksia erityisesti kognitiivisesta psykoterapiasta. Auttoiko terapia? Millaisia tuloksia voi odottaa vuoden hoitojaksolta? Terapia lääkityksen ohella vai ilman?
Auttaako kognitiivinen psykoterapia
1
191
Vastaukset
- Mr.mielenterveys
Hei!
Kognitiivinen psykoterapia on erityisesti suunnattu juuri kuvailemiisi mielenterveysongelmiin. Olen itse käynyt terapiassa vähän yli puoli vuotta pakko-oireisen häiriön ja ahdistuksen vuoksi.
Terapiassa vaikeita asioita mietitään yhdessä terapeutin kanssa ja niihin etsitään ratkaisuja. Tärkeää on olla avoin ja rehellinen ja puhua asioista kunnolla niiden oikeilla nimillä. Terapeutti voi myös antaa jotain harjoituksia, joiden avulla ongelmia voi työstää vapaa-ajalla kotona. Hoitosuhteen alussa potilas yleensä tekee kartoituksen hoidosta ja mahdollisista aiheista terapeutin kanssa yhdessä.
Lääkehoidosta puhutaan nykyään paljon pahaa. Psykologit ja psykiatrit itsekään eivät tiedä tarkalleen, kuinka lääkkeet todella vaikuttavat. Totuus on kuitenkin se, että lääkkeet auttavat monia elämään elämäänsä suht. koht. normaalisti. Oma toteaumukseni on se, että lääkehoito yksin ei ole riittävä, vaan yhdessä terapian kanssa siitä voi olla todella apua. Huomaa kuitenkin, että terapeutti ei voi määrätä sinulle lääkkeitä, vaan lääkereseptin antaa yleensä jokin toinen hlö puoluettomuussyistä. Sopivan lääkkeen ja annostuksen löytäminen voi viedä aikaa, samoin se, että lääke alkaa todella vaikuttamaan. Asian kanssa tulee olla vain kärsivällinen.
Kysy, jos tulee lisää kysymyksiä! Kannattaa hakea apua :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!8711833Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla988966Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1004829Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka364105- 1004064
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63896Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113689Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle263519Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden03420Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.433299