Ei ole ketään kenelle puhua. Ei ole ainuttakaan ystävää. Avopuolisolle en voi puhua kun siitä ei ole mitään hyötyä. Sanoin että olen ollut masentunut mutta hän ei siihen osaa sanoa mitään enkä halua enempää häntä vaivata asialla.
Töihin menen enää vaan koska olen ylitunnollinen. Mutta olen kokoajan räjähtämäisilläni. Onneksi työt loppuu kohta mutta sitten joutuu mennä kouluun. Ei kiinnosta ollenkaan. Haluaisin lopettaa koulun ja maata päivätpitkät kotona vaan tekemättä mitään. Mietin jopa eroa puolisostani että voisin jäädä kotiin. En halua että hän joutuu katsomaan minua tällaisena. Mikään ei enää piristä. Kuntosalillla käyn mutta siitä saatu ilo kestää n. 30min ja sinne raahautumunen on todella tuskallista. En melkein jaksa edes liikkua.
Ennen nautin pienistä asioista ja vaikkapa shoppailusta. En enää saa mistään iloa.
Olen jopa miettinyt että tappaisin itseni. Menisin junan alle. En edes välitä mitä traumoja se tekisi junankuljettshalle ja muille sivullisille. Haluan vain olla tai kuolla. Ja jos joku junakuski traumoja saa niin mitä sitten.. En tunne mitään. Paitsi välillä itsesääliä ja välillä vain itken kun mietin miksen enää unelmoi mistään enkä saa iloa mistään.
Töihin menen enää vaan koska olen ylitunnollinen. Mutta olen kokoajan räjähtämäisilläni. Onneksi työt loppuu kohta mutta sitten joutuu mennä kouluun. Ei kiinnosta ollenkaan. Haluaisin lopettaa koulun ja maata päivätpitkät kotona vaan tekemättä mitään. Mietin jopa eroa puolisostani että voisin jäädä kotiin. En halua että hän joutuu katsomaan minua tällaisena. Mikään ei enää piristä. Kuntosalillla käyn mutta siitä saatu ilo kestää n. 30min ja sinne raahautumunen on todella tuskallista. En melkein jaksa edes liikkua.
Ennen nautin pienistä asioista ja vaikkapa shoppailusta. En enää saa mistään iloa.
Olen jopa miettinyt että tappaisin itseni. Menisin junan alle. En edes välitä mitä traumoja se tekisi junankuljettshalle ja muille sivullisille. Haluan vain olla tai kuolla. Ja jos joku junakuski traumoja saa niin mitä sitten.. En tunne mitään. Paitsi välillä itsesääliä ja välillä vain itken kun mietin miksen enää unelmoi mistään enkä saa iloa mistään.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Samanlainen olo täällä myös sillä erotuksella että ei ole puolisoa.
Pakkohoidossakin kysyttiin lähiomaisia, ei ole ketään.
Ei ole mitään muuta kuin ahdistus jäljellä, kaikki omaisuus hävitetty paitsi patja lattialla.
Eutanasia pitäisi sallia Suomessa.
Harmi juttu ettei sinulla ole yhtään lähiomaisia. Mutta ainakaan ei tarvitse kenenkään takia olla reipas. Minulla on myös koira. Se on ihana mutta mietin välillä jos tapan itseni niin koira ei ymmärrä sitä miksi en tulekaan kotiin. Se aina odottaa ikkunassa kun tulen kotiin ja heiluttaa iloisesti häntää kun tulen töistä.
hakekaa toki apua terveydenhuollosta
Olen jo käynyt psykiatrilla. Koko aikana olo on vain pahentunut.. :/ ja niitä tapaamisia on parin viikon välein eikä oikein ole päässyt kertomaan kuinka paha on olla kun se on melko pinnallista se keskustelu. Ja olen ujo kasvotusten puhumaan. Psykiatri jopa kysyi viimeksi että haluanko enää uutta aikaa.. Tuli sellainen tunne että pitää vaatia hoitoa ja olen niin arka että en pysty. No parin viikon päähän sain ajan. En vaan tiedä mitä hyötyä kun ei nämä ajatukset ole tullut puheeksi kertaakaan. Viimeksi itkin yksinäisyyttäni ja psykiatri etsi jotain kerhoja netistä minne voisin mennä. No en mennyt kun pelkään ja en saa aikaiseksi.
Itket yksinäisyyttäsi ja psykiatri etsii vain minne voit seuraavaksi mennä? Miksi hän ei ehdota keinoja miten löydät kavereita, ystäviä, muita ihmiskontakteja? Sinun pitää tutustua ihmisiin, jotta voit saada tuttuja. Sehän on triviaalia. Hyviä keinoja etsiä kontakteja on aloittaa jokin sosiaalinen harrastus. Voi olla liikunta tai muu harrastus. Kitaran soitto, kokkaus, viinikerho, matkailu, musiikki, neulonta, kudonta, ihan mitä vaan. Kaupungit on täynnä kerhoja ja muuta toimintaa. Ei kavereita pillereistä tai terapiatuoleista löydä. Eikö hän tosiaan yhtään yrittää keksiä mistä kavereita löytää? Uskomatonta verorahojen hukkausta toi psykiatria on. Idiootteja koko vastaanottohenkilökunta.
"psykiatri etsi jotain kerhoja netistä minne voisin mennä. " Nähdäänköhän me sama teksti? Tuossa kyllä lukee, että psykiatri on yrittänyt etsiä tahoa mistä voisi saada kavereita/ystäviä. Kerhoista niitä voi saada. Ei ketään voi väkisin raahata ihmisten pariin, ihan itse sinne pitää tallustella!
sehän siin on myös, et ku on monet kerrat tutustunut ihmisiin ja yhtä monet kerrat saanut kokea sen, et ystävyys ei kanna tuttavuutta pidemmälle tai ne frendit löytää uusia "parempia" kavereita ja jäät taas yksin. ni sit ei jaksa enää ees tutustua uusiin, koska tietää kuvion jo valmiiksi. Siin vaan miettii, et mikä mus on vikana kun en kelpaa.
Tuntuu, et ne ihmiset, jotka jaksaa kuunnella myös toisen tärkeitä juttuja on vähissä. Esim mä oletan, et ku kuuntelen shoppailu sun muut jutut sujuvasti, niin saisin keskustella ees vähän vaik maailman tilasta, ilman et alkaa tuhahtelu, et ku sun jutut on aina noit tollasii ja miks noita mieti, et voi mitään tehdä kuitenkaan.
Olet selvästi masentunut, koska mikään ei enää piristä, eikä sinulla ole halua kuin olla vaan tekemättä mitään. Aivan selvät masennuksen merkit.
Varoitan, että tämä ei ole välttämättä paras neuvo, mutta itse todella kauan masentuneena annan sinulle kuitenkin neuvon: anna itsellesi lupa olla masentunut. Älä tee mitään. Unohda kuntosali. Ota sairaslomaa, ota välivuosi koulusta, lepää, makaa ja nuku päivät pitkät niin pitkään kun huvittaa tai ei huvita. Sano puolisollesi, että olet masentunut ja tarvitset omaa aikaa, mikäli hän ei hyväksy sitä, ei hän ole sinun arvoisesi. Eikö kuulostakin paljon houkuttelevammalta kuin junan alle hyppääminen? En tiedä asumisjärjestelyistänne, mutta muuta hetkeksi omaan asuntoon, jos tekee mieli. Kaivat vain itsellesi syvempää kuoppaa, mitä kauemmin yrität väkisin tehdä töitä, opiskella ja antaa itsestäsi sellaista kuvaa, mitä et ole.
Ehkä psykiatrilla käyntikin voisi olla hyvä vaihtoehto jossain vaiheessa.
Kiitos.. Kunpa voisikin tehdä noin. Ja kyllähän sitä oikeastaan voisi.
Lapsuus ja nuoruusaika oli mukavaa kun isossa perheessä oli aina pöhinää. Kun sitten aikuistuin ja muutin toiselle puolelle suomea, aloin pian elelemään omissa ympyröissäni. Sosiaalisia taitojakin puuttui.
Ostin jopa alkoholia saadakseni seuraa, rahaa kun oli. Nyt olen vuosia ollut melko yksin. En introverttityyppinä siitä kovin paljon kärsi.
Kun tänään tulin asuntooni. Radio oli jäänyt päälle. Ompahan edes yks toosa ottamassa vastaan, hymähdin.
Ja jos ei kasvotusten onnistu syvällinen avautuminen psykiatrille, niin kirjoittakaa tunteistanne ja niistä pahan olon juurista paperille. Ja jo itselle kirjoittaminen helpottaa.
kirjottaminen tosiaan auttaa. mua autto jo pelkästään tänne kirjoittaminen niin et selvisin muksujen iltapalasta. pohdin tuossa, et jos kirjoittaisin ylös ensin kaikki ne asiat, mitkä tuntuu oman elämäni isoimmilta vastoinkäymisiltä. siit vois alkaa joo.
Kannattaisi tutustua tähän...
Mies joka myös kärsi masennuksesta..ja sai sitten avun..
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=35383
Toivoa on..
Hei nimimerkki, Surkea.
Olen pahoillani tilanteestasi. Sinulle on jo kommentoitu, että olisit masentunut - minusta tuo kuulostaa siltä. Sinun kannattaa nyt olla itsesi puolella ja hakea apua, vaikka työterveyshuollon tai terveyskeskuksen kautta. Mietit jopa eroa miehestäsi, se ei nyt kuulosta viisaalle. Masentuneena ja väsyneenä ei kannata tehdä mitään suuria ratkaisuja. Itsemurhaakin sanot pohtineesi. Sanot ettei miehelle kannata puhua, koska siitä ei ole hyötyä. Kehottaisin sinua kuitenkin puhumaan, jonkun kanssa kuinka huono olo sinulla on. Mies lienee lähin ihmisesi, hän varmaan on kiinnostunut olostasi. Älä jää nyt yksin, ei tarvitse selvitä yksin. Jokainen meistä tarvitsee vuorollaan apua ja tukea muilta.
Voimia ja tsemppiä,
Pirkko-pappi
poistuvat siinä vaiheessa, kun Suomessa lopetaan verotus.
Ihan vain tiedoksi.
Itsekseen voi parantua sillä että kuvittelee ettei saa mitään yhteiskunnalta ja rupeaa siltä perustalta toimimaan. Kaikki ongelmat häviävät. Voi viedä vuoden tai kaksi, mutta joka tapauksessa ongelmat poistuvat.
Sullahan menee hyvin muhun verrattuna.. mullakaan ei ole kavereita ja sinkku työtön olen ja jouduin vielä ulosottoon saatuani kenkää.. Töitä tuskin enää saan joten kuolen varmaankin jossain vaiheessa ihan vaan rahattomuuden takia. Siihen voi mennä aikaa joten sitä junan alle hyppäämistä olen myös miettinyt.. itseasiassa viimeksi tänään.
Silloin vaan jotenkuten olen onnellinen kun vedän pään täyteen eli olen siis vielä alkoholistikin.
Jo syntymässä piuhat pääkopassa olivat niin järjretymättömiä, että siitä seurasi aivojen keskivaikeita kehityshäiriöitä.
Tilaa sanotaan as-syndikaksi. Ihan sivuheittona vippaan, että vain harva asia elämässsäni on OK.
En näemmä sitten ole ainoa. Kyynärpäätaktiikkani on aiana ontunut. Niinpä sitä on saanut duuneikseen tehdä pelkkiä hanttiduuneja.
Katkerako moisesta? Kukapa ei olisi. asailloin riittää nilkkaan potkijoita. Kun tulee parempi päivä, jotkut mouruaa, hullulla on hullun huvit.
Ap sanoo olevansa joka päivä onneton. Se buumihan saattaa kestää vaan 5 vuotta. En vinoile; olen laskenut varsinkin vuoden alusta paljonko tunteja minuutteja ja sekuntia on uutta vuotta jo kulunut.
Talvet eivät ole helppoja, ne on vaikeita. Perus ruoka-aineet eivät paljoa maksa. Ne eivät saa maksaa kun sosulan oven kynnyskin tuntuu liian korkealta.
Niin paljon päivään vaikka teke-heko positiivisuutta ap ja viiteryhmänsä - se punainen lanka vielä saattaa löytyä.
Itse ole päättänyt pyytää itsellenipolttohautauksen . Silloin jäämistöäni ei taatusti tongi maaperän loiseläjät.
Oikeasti kukaan ei kai kuitenkaan halua kuolla. En sitä usko. Masennus on joskus sellanen toivottomuuden korkea muuri, jonka yli ei pääse. Ei kaikille auta ammattiauttajat, kun he eivät todellisuudessa voi ymmärtää, eivätkä siksi voi auttaa. Ei ammatikseen voi ymmärtää.
Yksi on, jolle voit puhua ja avautua ja tavallaan kaataa kaikki hänen päällensä. Minuakin hän auttoi. Muista rukoilla.