Missä muussa maassa hoidetaan sokeritautia sokerilla ja yskää yskimällä?
Missä muussa maassa...
kunhan_vain_kysyn
1399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
On sanottu että kun itse kysyy ja vastaa niin saa oikeita vastauksia. Taas se nähtiin tuossa edellä.
Suomessa hoidetaan diabeetikkoja aivan samalla tavalla kuin kaikkialla muuallakin. Karppaus ei ole suositeltuna hoitokeinona missään, ei edes Ruotsissa. Siellä kylläkin karppausta suositellaan diabeetikoiden painonhallintaan yhtenä neljästä vaihtoehdosta. Sielläkin suositellaan maltillista karppausta kasviöljyillä eikä sianrasvakarppausta.
Huomaa ettet kiinnitä mitään huomiota toisiin kirjoittajiin vastauksia laatiessasi, vai tuliko tuo viimeinen virke kopioimalla kuten muukin teksti viestissäsi. Nimimerkki hpv on kertonut olevansa diabeetikko.
Hpv:lle.
Itse olen maltillisen karppauksen kannattaja. Ainakin meidän terveyskeskuksessa lääkkeetön maltillinen hiilihydraattien rajoittaminen on eläkeikää lähestyvälle ns.diabeteshoitajalle myrkkyä. Hän haluaa hallita kaikkea, ja päättää, mitä ihmiset syövät, vaikka tietämys ja ymmärrys eivät todellakaan riitä. Itselläni ei ollut kyse painon hallinnasta, vaan kohonneesta veren sokerista. Joutuisin varmaan masennuslääkitykselle, jos söisin raejuustoa ja kaurapuutoa. Hyi olkoon.
1,5 vuotta sitten, kun diabetekseni diagnosoittin pitkäsokerini oli 7,8. Rajoitin hiilarit 50-80g/vrk. 80 oli jo riskirajoilla sokeritasojen suhteen. Puolen vuoden päästä pitkäsokeri oli 6,5. Saatoin olla huolettomampi hiilarien suhteen.Vuoden päästä pitkä oli jo tippunut lukemaan 6,1 ja nyt olen jo alle kuuden, ja kestän hiilareita 100g/vrk. Enempää en lähde edes kokeilemaan, kun tämä ruokavalio toimii. Pitkäsokerin tippumisessa 6,5:stä 5.8:aan ei tapahtunut minkäänlaista laihtumista tai liikunnan lisäystä. Jossain vaiheessa taisi tulla jopa kilo lisää, kun lisäsin hiilareita. Hdl 2,5, ldl 2,7. Verenpaine pyörii siinä 75/110, joskus yli joskus alle. Näiden hyväksi en tee mitään, tai luovu mistään, ja varsinkaan mitään lääkkeitä en syö.
Diabeteshoitajan kanssa sukset menivät sen verran pahasti ristiin, että hommaan sokeritikkuni erään toisen hänen kanssaan asioivan ihmisen kautta. Eihän se eukko mikään umpipahis ole, mutta mä kierrän kaukaa ihmiset, jotka yrittävät kajota minun elämääni. Tiedän muitakin, jotka ovat jättäneet diabeteshoitajan kanssa asioinnin väliin, kun eivä siedä komentelua. Jos olisin uskonut kuntamme ns.diabeteshoitajaa, sokerini olisivat korkeat ja/tai söisin loppuikäni lääkkeitä, kuten äitini.
Onnittelut hyvästä edistyksestä diabeteksen omahoidossa.
Itse tablettihoitoisena kakkosena en ole koskaan edes nähnyt diabeteshoitajaa. Heidän vastaanotollaan asioivat vain insuliinia käyttävät diabeetikot. Tablettikäyttöiset tai ilman lääkitystä pärjäävät kakkoset asioivat vain omahoitajan luona (terveydenhoitaja, sairaanhoitaja tai lähihoitaja). Senkin olen itse jättänyt, koska ei ole oikein halua polttaa aikaansa osaamattoman kanssa.
Olen itse ollut VHH:lla kohta 13 vuotta. HbA1c on viime vuosina ollut välillä 4,9 - 5,2. Hiilihydraattimäärä vuorokaudessa vaihtelee jonkin verran. Tyypillisesti se on 30 - 50 g. Lääkityksenä on metformiini. Diagnoosin yhteydessä HbA1c oli melkein 13 %. Alkuun oli lääkityksenä myös Amaryl, mutta se oli hylättävä vuoden päästä, koska alkoi verensokereiden parannuttua aiheuttaa hypoja. Nykyisn verenokerit ovat päivän mittaan aika hyvin välillä 4 - 6. Yli 6 arvot ovat tunninkin päästä ruokailuista harvinaisia.
Maltillinen karppaus kasvirasvoilla on ok. Myöskään punaista lihaa ei kannata käyttää ylimäärin. Kielteinen suhtautuminen karppaukseen johtuu juuri näistä sianrasvakarppaajista, heidän suosittelemansa dieetti on turmiollinen.
Diabetesliiton kanta karppaukseen selviää tästä artikkelista:
http://www.diabetes.fi/diabetestietoa/ruoka/erityisruokavaliot_ja_dieetit/vahahiilihydraattinen_ruoka_ja_muut_dieetit
Sallitaan mutta ei suositella. Toisaalta korostetaan yksilöllisyyttä mika onkin varsin tärkeää painonhallinnassa kaikilla.
Karppausta ei käytetä missään kakkostyypin diabeteksen hoitoon koska siitä on huonot kokemukset ajalta ennen insuliinia. Asiantuntijat tietävät myös että hiilihydraattimäärän lasku vähentää insuliinin tuotantoa joka taas lisää glukagonin tuotantoa joka taas lisää glukoneogeneesiä. Varsin loogista koska elimistö pyrkii pitämään verensokerin tasaisena. Kakkosilla vaan tämä taso on liian korkea.
Onnittelen myös sinua upeista pitkäsokereista. Toivottavasti käyt palstalla jatkossakin, koska kiinnostaa sinun kokemuksesi ja tietäksesi. Itselläni on tavoitteena pitkäsokerien saaminen yhtä hyviin lukemiin, kuin sulla. Nyt on paasto- ja aterian jälkeiset sokerit olleet matalampia kuin aiemmin, mutta kynnys soittaa hoitsulle ja pyytää pitkäsokerimittausta on iso. Mulle toi riippumattomuus ja itsemääräämisoikeus ovat aika tärkeitä asioita. Olen miettinyt, että kävisin labrakokeiss Terveystalossa ilman lääkärin lähetettä ja kelakorvausta. Kai sieltä voi ostaa labrakokeita ominpäinkin. Olen miettinyt noita sokerinmittauksen tikkujenkin ostamista netistä.
Seurasin äitini diabetestä 1990-luvulla, mutten silloin ymmärtänyt asiasta yhtäoän mitään. Kun selvisi, että minullakin non korkeat sokerit suorastaan järkytyin ja itkin monta päivää, että loppuelämä on sitten pilalla.
Äitini painoi 55 kiloa, kun hänellä todettiin diabetes. Hän totteli terveyskeskuksen ohjeita kuin sirkuseläin. Lääkäri oikein kehui tunnollisesta ohjeiden noudattamisesta. Paino putosi nopeasti tonne 45 kiloon, vissiin alle senkin, ja sokerit olivat kuitenkin aina liian korkealla. Sokeri kovettaa ihon kollageenikerrokset ja äitini oli valehtelematta tosi ruma kuivan kesän liito-orava tyhjän nahkansa kanssa. Hänen elämänsä oli kuin keskitysleirissä, koko ajan nälkä, johon kaurapuuro, vähärasvainen ruoka ja raejuusto eivät auttaneet. Äiti hääräsi jatkuvasti, hiihti, pelasi lentopalloa, kuten tervarissa kehotettiin. Tuttavien kertoman mukaan kauppareissutkin hän pisti juosten, koska se oli hänen luontainen tapansa toimia ja liikkua. Eli sohvaperunasyndroomasta ei ollut kyse.
Punaista lihaa tai yleensä lihaa olen syönyt viimeksi 1970-luvun loppupuolella, makeita leivonnaisia ja yleensä valkoisa leipää söin viimeksi l970-luvun alkupuolella. Opetin diabeetikkoäitiäni tekemään herkullisia terveellisä ruokia. Diabetesliiton ohjeita olen noudattanut oman ravintotietämykseni pohjalta ja vapaasta tahdostani jo vuosikymmenet, mutta niin vaan nousi sokerit. Miksi siis kunnioittaisin diabetesliiton ja virallisen hoitosuosituksen ohjeita sentin vertaa.
Mä olen tottunut olemaan kaunis nainen, enkä voisi kuvitella nauttivani elämästä vanhan saappaan näköisenä, jollainen äidistäni tuli terveyskeskuksen ohjeilla. Perintötekijät pelottaa. Itsenäisenä ihmisenä ratkaisin ongelmani mielestäni varsin onnistuneesti. Toki seuraan kaikkea tarjolla olevaa tietoa ja tarpeen vaatiessa muutan käsityksiäni. Täytyy vielä haastatella tota Td2:sta. Hänellä tuntuu olevan homma hyvin hanskassa.
Laihduttaminen auttaa kakkoseen vain jos kyse on rasvan aiheuttamasta insuliiniresistenssistä. Jos painonpudotus ei auta sokeriarvoihin niin turha sitä on jatkaa.
Kakkoseen kun on muitakin syitä kuin insuliiniresistenttiys, haima voi tuottaa liian vähän insuliinia tai insuliini on vääränlaista. 15% kakkosista sairastaa muuta kuin insuliiniresistenssistä johtuvaa diabetesta:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=nix00773
Mä olen kyllä sitä mieltä, että hiilarien runsas käyttö edistää diabetestä, oli syy sitten mikä hyvänsä. Jos kroppa ei kestä sokeria, niin miksi ihmeessä sitä pusketaan sinne enemmän, kuin keho sietää.
Väestötason linjauksista sanon sen verran, että arvauskeskus on kansanterveyden tilastojen, ei ihmisen, hoitamista. Sillä ei ole minkäänlaista merkitystä, jos joku kärsii hoidosta, kunhan muutamaa kymmentä prosenttia saadaan autettua. Tilastoissa näkyy onnistuminen vaikka osalla potilaista elämä menee päin haitaria. Jo 10% onnistuminen on saavutus, vaikka 90% ei hyötyisi siitä millään lailla hoidosta.
Jos ihminen ei itse huolehdii itsestää ja ota selvää asioista, niin ketään ei todellakaan kiinnosta , mikä olisi hänelle paras ratkaisu. Esimerkisi meidän ns. diabeteshoitajan ja omalääkärin olisi pitänyt tunnistaa äitini tapaus. Asuinpaikasta ja pienellä paikkakunnalla vähän esiinyvästä nimestä hoitsun olisi myös pitänyt hoksata minun kohdalla sukurasite, koska äitini oli hänen asiakkaanaan yli 20 vuotta, ennenkuin siirtyi palvelutaloon. Äidilläni ja minulla puhkesi diabetes suunnilleen samassa iässä, eli vähän alle 60v.
Meillä pienellä paikkakunnalla ainoa diabeteksen ympärillä puuhasteleva terveydenhoitaja on 70-luvun alkupuolella oppinsa saanut, ja sen jälkeen pelkässä lääketehtaan koulutuksessa ymmärrystään täydentänyt. Minulla on hänen opiskelunsa aikana käytetty oppikirja ihmisen anatomiasta. Siinä ihmisen aineenvaihduntaa käsittelävät osat eivät kuulu sairaanhoito-oppilaitoksen oppimääriin. Ei ihme, jos ei osaa muuta, kuin lautasmallin ja laihduttamisen.
En muuten työskentele ylläpidossa (jos työskentelisin niin poistaisin Veijon höpinät enkä tekisi niistä vain poistopyyntöjä) enkä myöskään käytä margariinia. En myöskään käytä voita vaan pääasiassa rypsiöljyä, satunnaisesti oliiviöljyä ja muita öljyjä. Veriarvot hyvät, pitkä sokeri aavistuksen koholla, hemoglobiini reilusti yli normaalin ja rautavarastot liian suuret. B12-vitamiinin taso hiukan matala.
Ilmeisesti tiukka karppaus aiheuttaa paranoidia skitsofreniaa.
hpv
Aina vaan selittelyt muuttuu. No, muistihan on mitä on kun ei tiedä mistä puhuu.
Missä maassa hoidetaan sokeritautia voita, kookosrasvaa ja pekonia syöttämällä? Vastaus: EI MISSÄÄN.