Nuoret somalimiehet

Ihmiset ihmettelevät sitä, miksi pakolaisten suuri enemmistö on nuoria somalimiehiä, eikä avuttomia lapsia ja naisia!

Olen kuullut tähän selityksen luotettavalta taholta, ihmiseltä joka on työskennellyt Somaliassa humanitäärisissä tehtävissä Punaisen Ristin palveluksessa.
Kuten kaikissa afrikan maissa, niin perinteen mukaan Somaliassakin, suku ja kyläläiset panostavat vain poikalapsiin ja hoitavat rahallisesti poikien kouluttamisen yhteisvoimin. Koulutetun nuoren miehen odotetaan myöhemmin elättävän koko sukua/kyläläisiä. Siksi tämä nuori mies on erityisen arvokas ja hänet halutaan pelastaa sodan jaloista, lähettämällä hänet turvaan ulkomaille.
Suomessa työpaikan saaneet somalimiehet, lähettävät yleensä rahaa Somaliaan jääneille sukulaisilleen.
Afrikkalaiset ovat paljon yhteisöllisempiä ajattelussaan kuin Suomalaiset. Siellä on pakkokin huolehtia toinen toisistaan, jotta keskenään yksin asuvat alaikäiset lapset, lesket, vanhukset, sairaat, ylipäätään pysyisivät hengissä. Meidän on vaikeaa ymmärtää tätä länsimaissa, koska meillä ei ole kokemusta köyhien Afrikkalaisten elämästä sodan runtelemissa kylissä.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eikö niitä sotia voi lopettaa? Onko pakko sotia? Sota ei ole luonnonvoima.

Äänestä

"Suomessa työpaikan saaneet somalimiehet, lähettävät yleensä rahaa Somaliaan jääneille sukulaisilleen."

Muuten hyvä juttu mutta sen pitäisi kuulua:

"Suomessa työpaikan saanut somalimies lähettää joskus rahaa Somaliaan jääneille sukulaisilleen."

Äänestä
  • "Muuten hyvä juttu mutta sen pitäisi kuulua:

    "Suomessa työpaikan saanut somalimies lähettää joskus rahaa Somaliaan jääneille sukulaisilleen.""

    Ei niinkään. Kunnon rasisti toteaa: Somalimies lähettää rahaa Somaliaan jääneelle terroristiryhmälle.

    Äänestä

Mistä ihmeestä ne saa rahaa suomeen tulemiseen??? Ei minulla pienellä eläkkeellä ole rahaa lähteä pakolaiseksi johonkin maahan?? Saatana soikoon , miksi niitä ei laiteta esim. marjojen poimintaan tms. vastaavaan, tänne tullaan nostamaan hyviä tukija??

Äänestä
  • Et ole ymmärtänyt homman tarkoitusta. Ne ovat koulutettuja sotilaita, jotka ovat täällä odottamassa sovittua yhteisyllätystä. Joku aina välillä käy hiomassa taitojaan ISIS:in riveissä ja tuo sieltä uusia oppeja mm vääräuskoisten oikeaoppiseen halal-teurastukseen. Ja Suomen sosiaalituet juoksevat koko ajalta ja jos sattuu loukkaantumaan, niin kyllä Suomesta ISIS:in sotaveteraanille hoitoa löytyy! Ohi kaikkien jonojen, tottakai.

    Äänestä

Kyllä se on muillakin tavoilla selitettävissä. Järkeenkäyvin on, että matka on pitkä ja vaarallinen. Lapset eivät siitä selviytyisi. Kumpi vanhemmista jää hoitamaan? Lähettäisitkö vaimosi yksin matkaan?

Äänestä
  • Riskit ankkurimiehet tekemään suvulle loisimipesä, piikki auki.

    Äänestä

Koulutetun nuoren miehen odotetaan myöhemmin elättävän koko sukua/kyläläisiä. Siksi tämä nuori mies on erityisen arvokas ja hänet halutaan pelastaa sodan jaloista, lähettämällä hänet turvaan ulkomaille.

Suomessa työpaikan saaneet somalimiehet, lähettävät yleensä rahaa Somaliaan jääneille sukulaisilleen.

Heh heh, näitä apinalaumojen notkumista helsingin asemalla käsi nyrkissä katsellessa ei voi kuin nauraa hyysäreiden kotkotuksille.

Äänestä
  • Kuinka moni näistä notkujista "saa" työpaikan? Kuinka moni edes ottaisi, vaikka saisi? Nythän on marjanpoiminta-aika parhaillaan. Oletkos montakin sompanssia nähnyt marjametsässä? Niin, sitähän minäkin.

    Äänestä

Jos pokaavat läskin suomalaismuijan? Siipeily vahvistuu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmärrystä kirjoitti:

Ihmiset ihmettelevät sitä, miksi pakolaisten suuri enemmistö on nuoria somalimiehiä, eikä avuttomia lapsia ja naisia!

Olen kuullut tähän selityksen luotettavalta taholta, ihmiseltä joka on työskennellyt Somaliassa humanitäärisissä tehtävissä Punaisen Ristin palveluksessa.
Kuten kaikissa afrikan maissa, niin perinteen mukaan Somaliassakin, suku ja kyläläiset panostavat vain poikalapsiin ja hoitavat rahallisesti poikien kouluttamisen yhteisvoimin. Koulutetun nuoren miehen odotetaan myöhemmin elättävän koko sukua/kyläläisiä. Siksi tämä nuori mies on erityisen arvokas ja hänet halutaan pelastaa sodan jaloista, lähettämällä hänet turvaan ulkomaille.
Suomessa työpaikan saaneet somalimiehet, lähettävät yleensä rahaa Somaliaan jääneille sukulaisilleen.
Afrikkalaiset ovat paljon yhteisöllisempiä ajattelussaan kuin Suomalaiset. Siellä on pakkokin huolehtia toinen toisistaan, jotta keskenään yksin asuvat alaikäiset lapset, lesket, vanhukset, sairaat, ylipäätään pysyisivät hengissä. Meidän on vaikeaa ymmärtää tätä länsimaissa, koska meillä ei ole kokemusta köyhien Afrikkalaisten elämästä sodan runtelemissa kylissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu