Suomestakin on ollut maahanmuuttajia. Ja paljon.

Vuosina 1939-1945 lähti Suomesta ainakin 80 000 pakolaista muihin Pohjois-maihin. Historiassa ihmiset ovat aina liikkuneet ja hakeneet parempaa elämää. Jo muinaisessa elämässä, niin kauan kuin elämää ylipäätäänsä on ollut olemassa.

Itsekeskeiset omaa "napaansa tuijottajat ihmiset" ovat unohtaneet tai he eivät tunne historiaa lainkaan. Täältä Suomesta on menty pakoon köyhyyttä, epätoivoa, kurjuutta. On lähdetty hakemaan parempaa arkea ja elämää hyvin moniin muihin maihin. Niin meitä suomalaisiakin lähti, miehet etunenässä jo 1800 luvulla ja myöhemmin. Jenkkeihin, Ruotsiin, Kanadaan, Australiaan jne.

Usein mies meni ensin ja muu perhe tuli perässä. Reppu ja jokin matkalaukku oli mukana, ei muuta. Harvat lähtijöistä osasivat puhua muuta kieltä kuin suomea. Suurin ammattiryhmä taisi olla käsityöläiset ja muutakaan koulutusta ei liene ollut, jos ehkä jokin kiertokoulu ja opit isältä ja äidiltä. Rohkeasti lähtivät kun muutakaan ei ollut tarjolla. Mies kun sai asiansa järjestettyä, seurasi muu perhe perässä. Oli myös kyse rahasta. Ei iso perhe voinut lähteä yhdessä maailman ääriin yhtäaikaa.

On aivan selvää ja ymmärrettävää, että nykyiset pakolaiset toimivat samoin. Erona on se, että nykyään pakoon sotia, epätoivoa, alistamista, kidutusta, vankeutta, nälänhätää, syrjimistä jne jne...joutuvat lähtemään myös erittäin korkeasti koulutetut ihmiset. Niin opettajat, lääkärit, tutkijat, toimittajat, kirjailijat, poliitikot...Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Nyt on menossa toisen maailmansodan jälkeen suurin pakolaisvirta mitä koettu. Se tulee olemaan todella suuri, todella suuri. Eurooppa ei pysty sitä pysäyttämään. Suuret ihmisjoukot, jotka hädissään lähtevät liikkeelle hakemaan parempaa elämää liikkuvat juuri sinne minne he menevät. Minusta nyt tarvitaan ihmisyyttä....

Nyt tarvitaan jotakin aivan muuta kuin "rajavalvontaa" Euroopassa. Rajavalvonta ei ole ratkaisu. Nyt tarvitaan välittömästi tehokkaampaa kansainvälistä yhteistyötä, jotta tilannetta voitaisiin edes hivenen helpottaa. Syyrian sota on saatava loppumaan. Meidän omaa hallitusta on painostettava toimimaan tehokkaammin ja välittömästi, jotta se omalta osaltaan tekisi kaiken mahdollisen tämän kansainvälisen kriisin ratkaisemiseksi tai ainakin sen helpottamiseksi. YK:n rooli on aivan keskeinen. Tässä työssä tarvitaan myös ihan jokaista meitä tavallista suomalaista kansalaista. Jokainen meistä voi tehdä jotakin. Jos ei muuta niin tukea rahallisesti vaikka SPR:ää taikka muuta luotettavaa kansainvälistä järjestöä pakolaistyössä. Nyt ei pidä olla hiljaa.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Aika pitkään jaksoit paskaa kirjoittaa mutta ota huomioon se onko muualle muuttaja ollut tervetullut ja tarvittu siellä kohdemaassa vai onko väkisin tunkemassa ilman lupaa. Ja tarvitaanko hänen työpanostaan siellä maassa ja onko pätevä koulutettu vai täysin luku- ja kirjoitustaidoton jota pitää elättää sossun tuella ja kouluttaa alusta alkaen että oppisi edes lukemaan ja kirjoittamaan,

Eli yksinkertaisesti onko tarpeellinen ja hyödyllinen kohdemaalleen vai rasite ja muiden vaivoina ja elätettävänä.

Ketjun aloittajan tesktistä paistaa ettei ole koskaan ikinä itseään elättänyt rehellisellä työllä ja melko varmasti on joko sossunelätti tai sitten jossain valtion tai kunnan suojatyöpaikassa. Ehkäpä itse omistaa pakolaiskeskuksen ja tienaa vuokrarahoilla.

Äänestä

Kyllä lähdettiin, mutta mentiin työntekoon ja omilla rahoilla.
Eikä oltu stoisten elättinä keskuksissa.
Että turhaa pidät oppituntias. täällää ei ole varaa elättää nuori jätkiä jokka on paossa puolustamsta omaa isänmaataan...

Äänestä
  • .

    "Tuskinpa on suomalaiset vaatineet omia uintivuoroja Kanadassa tai Australiassa"

    .

    Äänestä

Rasistien ja muutenkin vihamielisten ihmisten kanssa ei pidä keskustella. Kaksi vastausta asiapitoiseen avaukseen yllä osoittavat sen.

Äänestä
  • Molemmat vastaukset täyttä asiaa.
    Suomalaiset ovat menneet tekemään töitä eivätkä yhteiskunnan elätettäviksi ja / tai rikollisiksi. Kysy vaikka ruotsalaisilta, tekevätkö suomalaistaustaiset töitä elatuksensa eteen.

    Äänestä

  • Kotirasisti kirjoitti:

    Molemmat vastaukset täyttä asiaa.
    Suomalaiset ovat menneet tekemään töitä eivätkä yhteiskunnan elätettäviksi ja / tai rikollisiksi. Kysy vaikka ruotsalaisilta, tekevätkö suomalaistaustaiset töitä elatuksensa eteen.

    Uskoisin, että myös somaliailaiset ja libyalaiset tekisivät Suomessa mieluusti töitä. Jos vain sitä olisi.

    Ainakin innolla ovat mainoksia jakamassa, siivoamassa ja bussia ajamassa. Kun niihin hommiin ovat päässeet.

    Äänestä

  • AsiaajaAsiaa kirjoitti:

    Jos sanaa jos ei olisi niin lehmätkin lentäisi.
    Somalia on rauhoittunut ja Libyasta pääsee nopeimmin, halvemmalla ja helpoiten toiseen afrikkalaiseen maahan jossa olisi työtä paremmin tarjolla kuin täällä. Bkt nousun top 10 listalla on afrikkalaisia maita mutta ei suomea. Vain sosiaaliturva on täällä parempi.

    Äänestä

  • AsiaajaAsiaa kirjoitti:

    Uskoisin, että myös somaliailaiset ja libyalaiset tekisivät Suomessa mieluusti töitä. Jos vain sitä olisi.

    Ainakin innolla ovat mainoksia jakamassa, siivoamassa ja bussia ajamassa. Kun niihin hommiin ovat päässeet.

    Höpö höpö, Tänne rahdataan marjanpoimijoita Aasiasta ja siinä ei tarvita kielitaitoa. Miksi niin työhaluiset ei korvaa niitä?

    Kyllä ilmaisen elatuksen halu on suuri.

    Äänestä

  • Toitotatte demokratiaa, mutta itse en voi vaikuttaa veroeuroihini vaan kaikenlaiset ns. hyvät ihmiset on minun kukkarollani. Miksi?

    Äänestä

Jussi Hallaaho:

"Meille tulee turvapaikanhakijoita pääasiassa muun muassa Irakista, Syyriasta ja Somaliasta. Ne ovat maita, joissa kriteerit täyttyvät - täydessä kaaoksessa olevia maita, ei niihin ketään takaisin voi lähettää."
Sisäministeri puhuu läpiä päähänsä. Somalia ei ole täydessä kaaoksessa. Päinvastoin, sen turvallisuustilanne on kehittynyt viime vuosina myönteisesti. Siirtolaisvirta Somaliasta on kiihtynyt lähinnä siksi, että Välimerelle on muodostunut meritaksipalvelu.

Äänestä

”Erikoishinnat ryhmille ja perheille”. ”Palvelussamme on ruuhkaa, pyydämme kärsivällisyyttä”. ”Tammikuussa matkansa varaaville ilmaiset lennot ja hotelli viikoksi Saksassa”.

Nämä sitaatit eivät ole poimintoja Finnairin äkkilähtötarjouksista. Ne ovat peräisin arabiankieliseltä ”Matkusta ja hae turvapaikkaa Ruotsista”-Facebook-sivustolta, jolla on peräti 34 000 tykkääjää. Ammattimaisesti toteutettu sivusto tarjoaa turvapaikkapalveluita varsin avoimesti.

– Hanki viisumi, jolla pääset Beirutista Ruotsiin. Saat viisumin lailliselta turistimatkoja järjestävältä yritykseltä. Ensin haastattelu suurlähetystössä, sen kahden ja puolen kuukauden odotusaika. Kun saat viisumin, voit matkustaa sillä Ruotsiin. Kun olet perillä, voit hakea turvapaikkaa välittömästi. Hinta: 15 000 dollaria, sivusto lupaa.

Sama taho järjestää myös matkoja Istanbulista Ruotsiin, Norjaan tai Tanskaan. Tarpeelliset matkustusasiakirjat maksavat 10 000 euroa. Hollantiin tai Saksaan pääsee 9 500 eurolla, Ranskaan tai Itävaltaan 9 000 eurolla.

– Istanbulista Italiaan: 6 000 dollaria. Lapset puoleen hintaan. Lähdöt perjantaina tai lauantaina.

– Hae vuoden määräaikaista työpaikkaa unkarilaisesta tai puolalaisesta suuryrityksestä. Mahdollisuus matkustaa junalla Saksaan ja hakea siellä turvapaikkaa. 10 000 euroa. Laivalla Turkin Mersin kaupungista Kreikkaan. Ei matkatavaroita mukaan. 7 000 dollaria.

Matkakauppiaat avustavat asiakkaitaan ja lupaavat heille neuvoja rajanylitystilanteisiin, jotta valvovien viranomaisten epäilykset eivät heräisi.

Sivuston ylläpito pyytää, että vain tosissaan liikkeellä olevat ottaisivat yhteyttä koska heillä on niin paljon ruuhkaa. Ylläpito ilmoittaa myös, että he saavat päivittäin 500 yhteydenottoa.

Reteästi Välimeren reittiä

– Eurooppa odottaa sinua, lupailee toinen Facebook-sivusto.

Sivustolla tarjotaan Libyasta lähteviä venematkoja Eurooppaan. Unelmia herätellään luksusjahtien valokuvilla ja hymyilevän, passeja pitelevän pariskunnan valokuvilla. Reitti lähtee joko Libyan pääkaupungista Tripolista tai pienemmästä Bengasin kaupungista. ”Tartu tilaisuuteen ja varaa paikkasi. Tavoitteemme on Sinun turvallisuutesi!”

jahti1

Jos mainoskuvaa on uskominen, matka taittuu reteästi ökyjahdin kannella. Ja vaikka kulkuvälineisiin ei oikeasti olisikaan panostettu, niin mainoskuviin on. Hienoilla valokuvilla maalataan kuvaa seesteisen ja vauraan pohjoisen yltäkylläisyydestä.

Kissaa ja hiirtä somessa

Facebook tai muut sosiaalisen median jätit eivät ole innostuneita tarjoamaan verkkopalveluita järjestäytyneille rikollisille. Niinpä ihmissalakuljettajien sivustoja poistetaan verkosta sitä mukaa kun niitä sinne ilmestyy. Uusia ilmestyy kuitenkin nopeasti poistettujen tilalle.

Monilla sivustoilla ylläpitäjät vaativat, että kaikki yhteydenotot tehtäisiin pelkästään facebook-viestein eikä julkisin kommentein. Tämän takia suuri osa turvapaikkaturismin ympärillä käytävästä verkkokeskustelusta jää piiloon. Mutta senkin perusteella mitä on julkisesti näkyvillä, voidaan saada käsitystä ilmiön massiivisesta mittakaavasta.

Silja Linen laivoilla Pohjolan paratiisiin

Hämmästyttävää markkinointiosaamista on myös sen sivustolla, jossa tarjotaan ylellisiä ihmissalakuljetuspalveluita kaikille suomalaisille tutulla Silja Serenadella. Sivusto on sittemmin poistettu Facebookista, mutta kuva on edelleen tallella Guardian-lehden ihmissalakuljetusta käsittelevässä artikkelissa.

serenade

Muitakin suuria seilaajia on valjastettu mielikuvamyyntiin.

https://www.suomenuutiset.fi/ei-ihme-etta-valimerella-kay-kuhina-laitonta-maahanmuuttoa-pyorittaa-ammattimainen-markkinointikoneisto/

Äänestä
  • Sä oot kova poika kopioimaan noita maahanmuuttokriittisten tekstejä. No joo. Siihen joutuu turvautumaan kun oma ajattelu puuttuu täysin. Se on vaan juuri sellaista trollipaskaa mitä me älykkäät keskustelijat yritämme välttää. Vaikea keskustella kun äo:ssa on niin suuri ero. Keskustelu ei ole ihan mahdotonta, mutta helkkarin raskasta kuitenkin.

    Äänestä

  • Eläjanauti kirjoitti:

    Sä oot kova poika kopioimaan noita maahanmuuttokriittisten tekstejä. No joo. Siihen joutuu turvautumaan kun oma ajattelu puuttuu täysin. Se on vaan juuri sellaista trollipaskaa mitä me älykkäät keskustelijat yritämme välttää. Vaikea keskustella kun äo:ssa on niin suuri ero. Keskustelu ei ole ihan mahdotonta, mutta helkkarin raskasta kuitenkin.

    Mee nyt hoitoon. Jokainen näkee kuinka sä itte kopioit juttuja tänne ja vastaat ittelles noissa ketjuissa jota alotat.
    Se on vaan oikein että joku copypastaa sulle samalla tavalla.

    Äänestä

  • Eläjanauti kirjoitti:

    Sä oot kova poika kopioimaan noita maahanmuuttokriittisten tekstejä. No joo. Siihen joutuu turvautumaan kun oma ajattelu puuttuu täysin. Se on vaan juuri sellaista trollipaskaa mitä me älykkäät keskustelijat yritämme välttää. Vaikea keskustella kun äo:ssa on niin suuri ero. Keskustelu ei ole ihan mahdotonta, mutta helkkarin raskasta kuitenkin.

    Ei sinullakaan tuohon "ththththh":n kirjoitukseen ollut sitten muuta vastattavaa kuin vanhan kunnon trollikortin esiinveto. Huvittavaa. Olisit nyt edes esittänyt vastakkaisen näytön yhteenkin edellisen kirjoittajan väitteeseen, niin kirjoituksesi ehkä puolustaisi paikkaansa palstalla. Nyt se on täysin turha ja tarpeeton.
    Kaikkein huvittavin on tuo toteamus "me älykkäät keskustelijat". Me älykkäät keskustelijatkaan emme sitten olleet riittävän älykkäitä pystyäksemme esittämään asiallisia vasta-argumentteja "ththththh":n kirjoitukseen, vaan meidän oli pakko turvautua kommentoijan äärimmäiseen hätävaraan, nimittäin fiksumman kommentoijan mollaamiseen ad hominem-tyyliin. Happamia, sanoi kettu ..

    Äänestä

Sinuna en päivätyötä vaihtaisi kirjoitteluun tai edes ajatteluun.
Reipasta sykyä sulle!

Äänestä

Joo niin muutettiin.
Heinäkuun ensimmäinen päivä 1969 kello yhdeksän saavuttiin tukholman rautatieasemalle.Kello 12.00 oltiin töissä saman päivän iltapäivällä jo.
Ei siinä jääty ruotsalaisten sos turvan varaan yhdeksikään päiväksi.

Tänäpäivänä Ruotsi ei tarvitse yhtään työntekijää ulkomailta,eikä tarvitse suomikaan.Ruotsi sai työväkeä suomesta ja taatusti siitä hyötyi.

Ihan turhaa edes verrata senaikaista ja nykyistä maahanmuuttoa.

Äänestä
  • Joo. Suomesta muutettiin paremman elintason perässä. Jotkut sitten sortuivat Slussenin sisseiksi kun alkoholisoituivat.

    Nämä pakolaiset tulevat sotaa pakoon. Niiden motiivi on hengissä pysyminen.
    Ja niitä tulee paljon. Todella paljon. Enää ei ole kysymys siitä, että otetaanko vai ei. Nyt on kysymys miten otetaan ja miten ne sopeutetaan tänne Suomeen.

    Tässä pääministerimme linjaus:
    http://www.hs.fi/politiikka/a1439952149783

    Äänestä

  • Sipilänsanoin kirjoitti:

    Joo. Suomesta muutettiin paremman elintason perässä. Jotkut sitten sortuivat Slussenin sisseiksi kun alkoholisoituivat.

    Edelleenkin tämän ns. Pakolaisuuden takana on järjestäytyneen rikollisuuden luoma meritaxiliikenne Välimeren yli.
    https://www.suomenuutiset.fi/ei-ihme-etta-valimerella-kay-kuhina-laitonta-maahanmuuttoa-pyorittaa-ammattimainen-markkinointikoneisto/

    Äänestä

  • Sipilänsanoin kirjoitti:

    Joo. Suomesta muutettiin paremman elintason perässä. Jotkut sitten sortuivat Slussenin sisseiksi kun alkoholisoituivat.

    Nämä pakolaiset tulevat sotaa pakoon. Niiden motiivi on hengissä pysyminen.
    Ja niitä tulee paljon. Todella paljon. Enää ei ole kysymys siitä, että otetaanko vai ei. Nyt on kysymys miten otetaan ja miten ne sopeutetaan tänne Suomeen.

    Tässä pääministerimme linjaus:
    http://www.hs.fi/politiikka/a1439952149783

    Pääministerimme linjaus on yksi näkemys asiasta. Voi olla ja onkin muitakin näkemyksiä.
    Näkemyksiä on helppo esittää silloin, kun itsellä ei ole toimeentulon tai asumisen suhteen pienintäkään ongelmaa ja valinnanvaraa on moneen suuntaan. Kaikilla ei ole, joten jos todella on niin, että "nyt on kysymys miten otetaan ja miten ne sopeutetaan tänne Suomeen", niin seuraava kysymys kuuluu sitten, että miten Suomi sopeutetaan tulijoihin, eli miten kuorma jaetaan suomalaisten kesken. Mielestäni, koska Suomessakin on nälänhätää työttömyyttä ja asunnottomuutta, niin pitää järjestää sellainen mekanismi, jossa ne, joilla on varaa, maksavat maahanmuuton kustannukset ja ne, joilla ei ole, eivät osallistu. Tämä on pelkästään oikeudenmukaista, koska maahanmuuttoa kannattavat juuri sellaiset piirit, joihin kuuluvilla henkilöillä on varaa sitä tukeakin, niin tukekoot nyt. Vähävaraiset ja pienituloiset suljettakoon tämän velvoitteen ulkopuolelle.
    Käytännössä tämän pitää näkyä pienituloisten verotuksen laskuna ja hyvätuloisten verotuksen nousuna.
    Näin järjestettynä ei nähdäkseni mitään ylikäymätöntä ongelmaa synny (paitsi rikollisuus, mutta se joudutaan vain sitten hoitamaan jotenkin, esim. poliisivoimia lisäämällä tms.).

    Äänestä

Kertokaa te luotettavat paljonko maahanmuuton kustannukset ovat ?

Äänestä
  • Ennen vaaleja laskettiin pelkästään ns työperäisen maahanmuuton maksavan n.700 miljoonaa, eikä sitä laskelmaa kukaan ole vääräksi osoittanut.

    Äänestä

"Tässä työssä tarvitaan myös ihan jokaista meitä tavallista suomalaista kansalaista. Jokainen meistä voi tehdä jotakin. Jos ei muuta niin tukea rahallisesti vaikka SPR:ää taikka muuta luotettavaa kansainvälistä järjestöä pakolaistyössä. Nyt ei pidä olla hiljaa."
En tosiaankaan aio olla hiljaa tässä asiassa. Sanon vain sen, että itse voisin kuvitella tukevani rahallisesti jotakin avustustyötä tekevää järjestöä pienellä rahasummalla heti, kun
- hallitus peruuttaa suunnitellun indeksien jäädyttämisen
- hallitus peruuttaa suunnitellun opiskelijoiden tukien leikkaamisen
- hallitus peruuttaa suunnittelemansa eläkeläisten asumistuen leikkauksen
- hallitus peruuttaa suunnittelemansa ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan maksukauden lyhennyksen
- hallitus korotuttaa tuntuvasti rikkaiden ja suurituloisten tuloveroprogressiota ja palauttaa varallisuusveron
- hallitus säädättää pääomatuloille huomattavasti nykyistä suuremman veroasteen
- hallitus säädättää sellaiset lait, jotka estävät pääomien viennin maasta ja rajoittavat yrityksien myyntiä ulkomaalaiseen omistukseen
Maahanmuutossa vallitsee sellainen yksinkertainen lainalaisuus, että mamu tulee maahan ja suomalainen veronmaksaja maksaa ylöspidon. Tätä lainalaisuutta pitää kehittää. Sitä voidaan kehittää siten, että maksajina toimivat ne, joilla on siihen varaa ja ne, joilla ei ole varaa, eivät osallistu kuluihin. Esimerkiksi seuraavasti:
- hallitus säädättää nk. mamutuslain, joka tarkoittaa sitä, että kaikki yli 70000 EUR vuodessa ansaitsevat maksavat valtiolle ylimääräistä veroa, jonka kertymällä maksetaan maahanmuutosta aiheutuvat kustannukset. Tästä varannostahan suuri osa palautuisi lähtöpisteisiinsä, koska eräissä kunnissa varakkaat liikemiehet ovat tehneet mamutuksesta liiketoimintaa. Tämä olisi oikeudenmukaistakin, koska maahanmuutosta halvan työvoiman ja työvoimakilpailutuksen muodossa hyötyvät juuri ne, joilla on hyvät ansiot.
Maan omat asiat ensin kuntoon, niin sitten voidaan harkita avustustoimintaa. Tai muuten maksavat vain ne, joilla on varaa, eivät muut.

Äänestä
  • Hyvinhän tuo Saksakin pärjää vaikka maahanmuuttajia on enemmän kuin satakertainen määrä Suomeen veerrattuna. Saksan talous kukoistaa, Ruotsin samoin.

    Äänestä

  • Tottuuus kirjoitti:

    Hyvinhän tuo Saksakin pärjää vaikka maahanmuuttajia on enemmän kuin satakertainen määrä Suomeen veerrattuna. Saksan talous kukoistaa, Ruotsin samoin.

    Muuta sitten sinne Saksaan.
    On pikkusen eri asia maa keskellä markkinoita kuin suomen kaltainen periferia.
    Ruotsissa on oma valuutta pitänyt maata pinnalla mutta nyt kiehuu yli. Sd onkin nyt maan suurin puolue.

    Äänestä

Vaikka kuinka maahanmuuttokriitteset itkisivät, niin lisää maahanmuuttajia tänne tulee ja paljon. Ei siinä Persujen vaalilupaukset auta mitään.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440032471892.html

Tosiasioita ei voi muuttaa työntämällä päätä pensaaseen. Suomen rajoja ei voi laittaa kiinni.

Nyt pitää vain miettiä, miten tämä ihmisjoukko saadaan sopeutettua tänne ja miten Suomi voisi heistä hyötyä tulevaisuudessa? Miten hallitus aikoo kotiuttaa nämä maahanmuuttajat? Mikä on esim. Persujen ehdotus hyvälle kotiuttamiselle? Saunaan ja känni päälle vai mikä?

Äänestä
  • Sosiaalituki pois maahanmuuttajilta, italian malliin.
    Siihen loppuu sosiaalishoppaus ja maahanmuutto romahtaa.

    Äänestä

Siinä tapauksessa pitää tunnustaa, että suomalaiset jäävät vähemmistöksi tässä maassa jossakin vaiheessa. Myös Ruotsissa ruotsalaiset jäävät vähemmistöksi.

Äänestä

Fiksu suomalainen sanoo että tervetuloa mutta en halua maksaa maahanmuuttajen elatusta. Ja mikä on mamuttajien vastaus? Haukutaan rasistiksi kun ei halua antaa vieraille vähiä rahojaan. Nyt PRKL meni ryostäminen jo liian pitkälle!!!

Äänestä

Hyvä kirjoitus;"Omatasiatensinkuntoon"Siinnä oli täyttä asiaa mitä pitäisi tehdä.
Jos Suomesta lähti -39-45 pakolaisia Ruotsiin,niin kyllä ne oli hurreja ja elittiä ,jotka
pelkäsivät armeejaan joutumista.Lapset oli erijuttu,joita lähetettiin Ruotsin pyynnöstä,
koska Suomi joutui sotimaan myös Ruotsin turvallisuuden puolesta.

Äänestä

Miksi et maininnut ikä ja sukupuoli jakaumaa tuossa 39-45 tapahtuneessa maastamuutossa? Et myöskään maininnut ,että maastamuutto tapahtui saman kulttuurin sisällä (Suomi ja Ruotsi eivät juurikaan poikkea toisistaan). Muistettava on myös ,että Suomesta Ruotsiin muuttaneet, eivät myöskään kuuluneet sosiaaliturvan piiriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Selvääon kirjoitti:

Vuosina 1939-1945 lähti Suomesta ainakin 80 000 pakolaista muihin Pohjois-maihin. Historiassa ihmiset ovat aina liikkuneet ja hakeneet parempaa elämää. Jo muinaisessa elämässä, niin kauan kuin elämää ylipäätäänsä on ollut olemassa.

Itsekeskeiset omaa "napaansa tuijottajat ihmiset" ovat unohtaneet tai he eivät tunne historiaa lainkaan. Täältä Suomesta on menty pakoon köyhyyttä, epätoivoa, kurjuutta. On lähdetty hakemaan parempaa arkea ja elämää hyvin moniin muihin maihin. Niin meitä suomalaisiakin lähti, miehet etunenässä jo 1800 luvulla ja myöhemmin. Jenkkeihin, Ruotsiin, Kanadaan, Australiaan jne.

Usein mies meni ensin ja muu perhe tuli perässä. Reppu ja jokin matkalaukku oli mukana, ei muuta. Harvat lähtijöistä osasivat puhua muuta kieltä kuin suomea. Suurin ammattiryhmä taisi olla käsityöläiset ja muutakaan koulutusta ei liene ollut, jos ehkä jokin kiertokoulu ja opit isältä ja äidiltä. Rohkeasti lähtivät kun muutakaan ei ollut tarjolla. Mies kun sai asiansa järjestettyä, seurasi muu perhe perässä. Oli myös kyse rahasta. Ei iso perhe voinut lähteä yhdessä maailman ääriin yhtäaikaa.

On aivan selvää ja ymmärrettävää, että nykyiset pakolaiset toimivat samoin. Erona on se, että nykyään pakoon sotia, epätoivoa, alistamista, kidutusta, vankeutta, nälänhätää, syrjimistä jne jne...joutuvat lähtemään myös erittäin korkeasti koulutetut ihmiset. Niin opettajat, lääkärit, tutkijat, toimittajat, kirjailijat, poliitikot...Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Nyt on menossa toisen maailmansodan jälkeen suurin pakolaisvirta mitä koettu. Se tulee olemaan todella suuri, todella suuri. Eurooppa ei pysty sitä pysäyttämään. Suuret ihmisjoukot, jotka hädissään lähtevät liikkeelle hakemaan parempaa elämää liikkuvat juuri sinne minne he menevät. Minusta nyt tarvitaan ihmisyyttä....

Nyt tarvitaan jotakin aivan muuta kuin "rajavalvontaa" Euroopassa. Rajavalvonta ei ole ratkaisu. Nyt tarvitaan välittömästi tehokkaampaa kansainvälistä yhteistyötä, jotta tilannetta voitaisiin edes hivenen helpottaa. Syyrian sota on saatava loppumaan. Meidän omaa hallitusta on painostettava toimimaan tehokkaammin ja välittömästi, jotta se omalta osaltaan tekisi kaiken mahdollisen tämän kansainvälisen kriisin ratkaisemiseksi tai ainakin sen helpottamiseksi. YK:n rooli on aivan keskeinen. Tässä työssä tarvitaan myös ihan jokaista meitä tavallista suomalaista kansalaista. Jokainen meistä voi tehdä jotakin. Jos ei muuta niin tukea rahallisesti vaikka SPR:ää taikka muuta luotettavaa kansainvälistä järjestöä pakolaistyössä. Nyt ei pidä olla hiljaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu