Idänkauppa

Suomessa on koko ajan hehkutettu idänkaupan merkitystä. AY-liike elää vieläkin markka-aikaa ja devalvaatioaikaa, vaikka ne poistuivat monta vuotta sitten. Ja vielä aikaisemmin loppui bilateraalikauppa Neuvostoliiton, nykyisen Venäjän, kanssa. Kekkonen on kuollut ja rauha hänen sielulleen!!
Terveelle pohjalle rakennettu Suomi ei tarvitse mitään verirahoja, siis ei mitään Putinin hirmuhallinnolle perustettuja monopoliyrityksiä, joissa niin monen ihmisen elämä on päätynyt ennenaikaisesti. Menköön se Lappeenrannan kaveri perustamaan tuonti-/vientiyritystä vaikkapa USA:han. Olisi melkoisessa kusessa sen kannattavuutensa kanssa, kun Putinin verirahat jäävät saamatta!
Suomi tarvitsee vain rehellisiä yrittäjiä. Ei näitä Putinin kavereita, jotka pitävät ihmisiä kymmenen vuotta vankilassa, koska eivät ole olleet Putinin politiikakke myöntäväisiä. Esimerkkinä Hodorkowski. Väitän, että tämä Lappeenrannan pikkuputinmyötäilijä ei ole ottanot mitään kantaa Putinin harjoittamaan syräytymispolitiikkaan.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Närpiön tomaatit kun ei kelpaa edes ruotsalaisille. Timitshenko ja Rotenberg ovat kavereineen varmistamassa Suomelle hyvää ja halpaa energiaa, ahneet norjalaiset velottaisi taloutensa supistuttua kaksinkertaisen hinnan.

Äänestä
  • Timitshenkon merkittävin liikekumppani ei ole Paananen vaan Tornbjörn Törnqvist. Amerikassa opittiin jo Vietnamin aikana minkälaista paskasakkia ruotsalaiset ovat. Trump tai joku muu republikaani pistää Björnqvistin pakotelistalle.

    Äänestä

Devalvaatio olisi Suomen nykytilanteessa hyvä ja oikea ratkaisu. Vaan kun ei voida, euro pitää siitä huolen. Verirahoista puhuminen on silkkaa populismia ja kertoo vain epätoivosta. Mitä kaikkea tuon epätoivon taustalla on, sen tietää vain aloittaja itse.

Äänestä

Gennadi on viisas mies joka osaa tehdä bisnestä ilman satavuotisia asuntolainoja. Tyhmä svedu osti osakkeet juuri ennen romahdusta Timpan kääriessä voitot. Kannattaa kuunnella sitä, Paanasta ja muita viisaampia Wahlroosin sijaan.

Äänestä

Avaus osoittaa svekojen isänmaallisuuden laadun!
Neuvostoliton ja myöhemmin Venäjän kauppa on ollut erittäin hyödyllistä Suomelle. Nykyisen taantuman tai voi puhu jo lamasta PÄÄsyynä on pidetty Venäjän kaupan kuihtumista.
Mutta kiihkosvekot ovat valmiina kieliaatteensa takia toivoman Suomelle vaikka konkurssia! Todella inhaa maanpetoksellista sakkia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HävetkääItäsuomalaiset kirjoitti:

Suomessa on koko ajan hehkutettu idänkaupan merkitystä. AY-liike elää vieläkin markka-aikaa ja devalvaatioaikaa, vaikka ne poistuivat monta vuotta sitten. Ja vielä aikaisemmin loppui bilateraalikauppa Neuvostoliiton, nykyisen Venäjän, kanssa. Kekkonen on kuollut ja rauha hänen sielulleen!!
Terveelle pohjalle rakennettu Suomi ei tarvitse mitään verirahoja, siis ei mitään Putinin hirmuhallinnolle perustettuja monopoliyrityksiä, joissa niin monen ihmisen elämä on päätynyt ennenaikaisesti. Menköön se Lappeenrannan kaveri perustamaan tuonti-/vientiyritystä vaikkapa USA:han. Olisi melkoisessa kusessa sen kannattavuutensa kanssa, kun Putinin verirahat jäävät saamatta!
Suomi tarvitsee vain rehellisiä yrittäjiä. Ei näitä Putinin kavereita, jotka pitävät ihmisiä kymmenen vuotta vankilassa, koska eivät ole olleet Putinin politiikakke myöntäväisiä. Esimerkkinä Hodorkowski. Väitän, että tämä Lappeenrannan pikkuputinmyötäilijä ei ole ottanot mitään kantaa Putinin harjoittamaan syräytymispolitiikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu