Kuulostaa aika oudolta eikö? Mutta ajatellaanpa tarkemmin. Työajan lyhennys saattaisi nimittäin lisätä töissä jaksamista, mikä voisi näkyä pienempinä työterveyskuluina. Samalla työtaakkaa voitaisiin jakaa entistä tehokkaammin, joka sekin helpottaisi osaltaan työntekijään kohdistuvaa painetta. On muistettava että Euroopan talouden veturissa ja maailman kuudenneksi suurimmassa talousmahdissa Saksassa työaika on lyhyempi kuin Suomessa. Toisaalta se että työtä tehdään 100 tuntia lisää ei takaa hallituksen kaavailemaa vientivetoista talouskasvua ja 5 prosentin yksikkökustannusten laskua, vaan saattaa jopa vähentää suomalaisten ostovoimaa ja vaikuttaa näin ollen talouteen negatiivisesti. Tämä siksikin että suomelta puuttuu tarvittava talouden veturi. Ennen se oli Nokia, mutta nyt paikka on tyhjillään. On luultavaa ettei ainakaan hallituksen tavoittelemaa yhteiskuntasopimusta synny, mutta lisäleikkaukset eivät välttämättä ole paras mahdollinen vaihtoehto, koska niillä on suora vaikutus ostovoimaan ja näin ollen PK-yritysten tuottavuuteen. Sinällään Suomi tarvitsisi uudenkaltaisia työsopimuksia, mutta ei välttämättä mitään prosenttitavoitteita, vaan sellaisia jotka ottavat huomioon paremmin epätavalliset työajat jotka tulevat yleistymään samalla kun siirrymme tehdasvoittoisesta työtavasta kohti palveluvoittoista työtapaa. Näiden alojen työlliset vaatimukset eroavat toisistaan selvästi, joten uudistumista tarvitaan. Se tuleeko uudistuminen tehdä sanelupolitiikan ja valtioterrorin kautta on tosin kyseenalaista.
Pitäisikö työaikaa sittenkin lyhentää?
Oenonen
774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Stubbi joutas hirrestä roikkumaan sipilän kanssa! Ois paljo parempi niin
Riippuu kenen etua ajattelee.Työntekijöiden ja valtiontalouden kannalta pitäisi lyhentää ja alentaa palkkaa.Työnantajien kannalta pidentää samalla palkalla.Kannattavuus paranee ja hallitus taas toivoo, että se lisää investointeja.Harva yritys lähtee kuitenkaan riskeeraamaan ja miksi lähtisikään.Tämän ja edellisten hallitusten toimet lisäävät tulosta ilman riskiäkään
Kesälomat ilman palkkaa kotona
palkataan kuukaudeksi työtön tilalle
Pekkaset on menneen ajan hommia,joutaa pois
arkipyhät myös työpäiviksi.
terv:työtön
En ihan ymmärrä mitä ajat takaa.Jos kuitenkin tarkoitat, että sinulle työttömälle pitäisi saada töitä.
1.kohta toimii, jos löytyy osaava korvaava henkilö, ja joku todella palkataan.Kannatan.
2.Pekkaspäivät tietenkin heikentää mahdollisuuksiasi päästä tuuraamaan.
3.kohta sama kuin 2.kohta.
Sinun etusi olisi siis, ettei työaikaa pidennettäisi, vaan lyhennettäisiin.
Vai mitä tarkoitit?
Jos olette jo uutisia tänään vilkaisseet niin olette varmaan huomanneet tämä uuden tutkimuksen jonka mukaan pidemmästä työajasta on tosiasiallisesti haittaa valtiontaloudelle, koska pidempi työaika lisää aivohalvauksen riskiä. Näin ollen välillisesti valtiontaloudelle aiheutuvat kulut terveysmenojen muodossa todellisuudessa kasvavat. On myös otettava huomioon se että ihmisen tehokas työaika on suhteellisen lyhyt. Joten kyseenalaisen tuottavuudenkasvun hyöty syödään pois kasvavilla terveysmenoilla. Linkit tutkimuksiin alla.
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2015/04/08/tutkija-tehokas-tyoaika-ei-ole-kovin-pitka/20154361/12
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/pitkat-tyopaivat-lisaavat-aivohalvauksen-riskia/5271276
Sitä paitsi pidempi työaika tarkoittaa käytännössä sitä, että vähänkin isommissa yrityksissä lasketaan, että jokaista kuuttatoista työntekijää kohden voidaan irtisanoa yksi. Puoli tuntia pidempi työpäivä mahdollistaa tämän.
Aivan. Tämäkin tulee ottaa huomioon. On mahdollista että tämä uudelleenherätetty "yhteiskuntasopimus" todellisuudessa aiheuttaa lisää työttömyyttä, sekä suoraan että välillisesti jos ihmisten maksukyky heikkenee.