Hei!
Onko vielä keski-ikäisiä aikuisia jännittäjiä? Useimmat tätä asiaa täällä pähkäilevät ovat nuoria tai nuoria aikuisia. Itselläni on ikää jo ja aina vain tuo kahvikuppineuroosi vaivaa. Olisi mukava löytää muita reilusti viisikymppisiä jännittäjiä jakamaan selviytymiskeinoja ja kokemuksia. Asian jakaminen ja henkinen tuki on edelleen tärkeää, vaikka asian kanssa olen jo monet koukerot kiertänyt. Eivät lääkkeet, ei terapia eikä positiivinen elämänuskokaan ole auttaneet. Toki perheen perustin ja lapsetkin jo aikuisia, mutta kun nyt elelen yksikseni kaipaisin kaltaistani seuraa jakamaan asioita. Olen nainen Etelä-Suomesta
Onko vielä keski-ikäisiä aikuisia jännittäjiä? Useimmat tätä asiaa täällä pähkäilevät ovat nuoria tai nuoria aikuisia. Itselläni on ikää jo ja aina vain tuo kahvikuppineuroosi vaivaa. Olisi mukava löytää muita reilusti viisikymppisiä jännittäjiä jakamaan selviytymiskeinoja ja kokemuksia. Asian jakaminen ja henkinen tuki on edelleen tärkeää, vaikka asian kanssa olen jo monet koukerot kiertänyt. Eivät lääkkeet, ei terapia eikä positiivinen elämänuskokaan ole auttaneet. Toki perheen perustin ja lapsetkin jo aikuisia, mutta kun nyt elelen yksikseni kaipaisin kaltaistani seuraa jakamaan asioita. Olen nainen Etelä-Suomesta
Vastaukset 5
Vanhimmat
No täältä löytyy yksi.En ole hakenut minkäänlaista hoitoa tähän vaikka aihetta olisi.Usein puhutaan siitä,että kädet tärisee jännittäessä,mutta minulla se on pää.Ihan kammottavaa.
Kannattaa soittaa lääkärille ja pyytää esim beetasalpaajia jos koet tärinän häiritseväksi, vaivasta ei tarvitse kärsiä.
Olen samaa ikäluokkaa ja jonkinmoinen jännitys vaivaa yhä. Kahvikuppitärinää ei ole ollut, mutta tiettyjen ja uusien ihmisten kohtaaminen on muutoin hankalaa.
Olen päässyt pitkälle lähtötilanteesta, jolloin olin, nykymittapuun mukaan, invalidi sos-fobian vuoksi. Mykistymistä, änkytystä, punoitusta ja hikoilua, päässä ajatusten sijasta pelkkää kohinaa ja halu paeta lähimpään vessaan. Tuolloin näitä vaivoja ei tietenkään tunnettu. Kouluun ja työhön oli pakko mennä, vaikka en pystynytkään toimimaan toivotulla tavalla. Muut sosiaaliset kuviot jäivät nollaan ja ovat lähellä sitä vieläkin.
Nuorena minulle sanottiin joka käänteessä, että "olet vain ujo" ja että se hoituisi ajan myötä. Edelleen varaudun asioihin ja teen ylimääräisiä järjestelyjä välttääkseni hankaliksi tietämiäni tilanteita. Olen hyvin urautunut tapoihini, vaikka haluaisin vielä kokea jotain uutta. Kaiketi olen näin sopeutunut krooniseen vaivaan. Tietenkin harmittaa, että niin paljon on jäänyt tekemättä ja kokematta. Vastaavasti on tullut turhaa sontaa naamaan arkuuden vuoksi. Parikymmentä vuotta sitten rohkaistuin pyytämään lääkäriltä apua, mutta hän totesi mitään kyselemättä, ettei sellaista ongelmaa ole.
Moi yhäjännittävä. Saisiko sinun s-postiosoitteesi?
T. Alkuperäinen kirjoittaja
Ei muuta kuin ota pikimmiten yhteys lääkäriisi, hän antaa sinulle tarvitsemasi lääkkeet mikäli hän osaa toimia kuten hänen kuuluu. Beetasalpaajat on hyviä, ja rauhoittavat mikäli tarvitaan vahvempaa hermoston turrutusta.