Hei!
Onko vielä keski-ikäisiä aikuisia jännittäjiä? Useimmat tätä asiaa täällä pähkäilevät ovat nuoria tai nuoria aikuisia. Itselläni on ikää jo ja aina vain tuo kahvikuppineuroosi vaivaa. Olisi mukava löytää muita reilusti viisikymppisiä jännittäjiä jakamaan selviytymiskeinoja ja kokemuksia. Asian jakaminen ja henkinen tuki on edelleen tärkeää, vaikka asian kanssa olen jo monet koukerot kiertänyt. Eivät lääkkeet, ei terapia eikä positiivinen elämänuskokaan ole auttaneet. Toki perheen perustin ja lapsetkin jo aikuisia, mutta kun nyt elelen yksikseni kaipaisin kaltaistani seuraa jakamaan asioita. Olen nainen Etelä-Suomesta
AIKUISIA JÄNNITTÄJIÄ
5
217
Vastaukset
- tärinätäti
No täältä löytyy yksi.En ole hakenut minkäänlaista hoitoa tähän vaikka aihetta olisi.Usein puhutaan siitä,että kädet tärisee jännittäessä,mutta minulla se on pää.Ihan kammottavaa.
- helppo.ratkaisu
Kannattaa soittaa lääkärille ja pyytää esim beetasalpaajia jos koet tärinän häiritseväksi, vaivasta ei tarvitse kärsiä.
- yhäjännittävä
Olen samaa ikäluokkaa ja jonkinmoinen jännitys vaivaa yhä. Kahvikuppitärinää ei ole ollut, mutta tiettyjen ja uusien ihmisten kohtaaminen on muutoin hankalaa.
Olen päässyt pitkälle lähtötilanteesta, jolloin olin, nykymittapuun mukaan, invalidi sos-fobian vuoksi. Mykistymistä, änkytystä, punoitusta ja hikoilua, päässä ajatusten sijasta pelkkää kohinaa ja halu paeta lähimpään vessaan. Tuolloin näitä vaivoja ei tietenkään tunnettu. Kouluun ja työhön oli pakko mennä, vaikka en pystynytkään toimimaan toivotulla tavalla. Muut sosiaaliset kuviot jäivät nollaan ja ovat lähellä sitä vieläkin.
Nuorena minulle sanottiin joka käänteessä, että "olet vain ujo" ja että se hoituisi ajan myötä. Edelleen varaudun asioihin ja teen ylimääräisiä järjestelyjä välttääkseni hankaliksi tietämiäni tilanteita. Olen hyvin urautunut tapoihini, vaikka haluaisin vielä kokea jotain uutta. Kaiketi olen näin sopeutunut krooniseen vaivaan. Tietenkin harmittaa, että niin paljon on jäänyt tekemättä ja kokematta. Vastaavasti on tullut turhaa sontaa naamaan arkuuden vuoksi. Parikymmentä vuotta sitten rohkaistuin pyytämään lääkäriltä apua, mutta hän totesi mitään kyselemättä, ettei sellaista ongelmaa ole.- alkuperäinenkirjoittaja
Moi yhäjännittävä. Saisiko sinun s-postiosoitteesi?
T. Alkuperäinen kirjoittaja
- ratkasija_
Ei muuta kuin ota pikimmiten yhteys lääkäriisi, hän antaa sinulle tarvitsemasi lääkkeet mikäli hän osaa toimia kuten hänen kuuluu. Beetasalpaajat on hyviä, ja rauhoittavat mikäli tarvitaan vahvempaa hermoston turrutusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,744282Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172748Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242507Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1102336Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112203Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6111957MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S241688