Kohu-Audi Sosiaalisessa mediassa keväällä melkoisen kohun aiheuttanut Audi on tullut myyntiin.
Turkulaismiehen aiemmin omistama paljon öljyä kuluttanut Audi on tullut myyntiin. Autoa myy nyt Volkswagen Center Turku 24 900 euron hintaan.
Autolla on ajettu 111 000 kilometriä, mutta sen moottoriin on tehty isot remontit kevään kohun jälkeen.
– Auto on korjattu ja se on kunnossa, ja se myydään meiltä takuukäytettynä, autotalon johtaja Sami Kivi sanoo IS:lle.
Kivi ei osaa suoralta kädeltä yksilöidä, mitä kaikkea remonttia autoon 2-litraiselle turbomoottorille on tehty, mutta hänen mukaansa autoa ostavalle kyllä kaivetaan tarkka lista siitä, miten autoa on korjattu. Auto on käynyt autoliikkeen normaalin tarkistusprosessin läpi, ennen kuin se on laitettu vaihtoautoksi.
– Varmasti moottoriremontti maksoi tuhansia euroja. Totta kai me kerromme asiakkaalle auton historiatietoja, se on myös meidän velvollisuus, Kivi sanoo.
Turkulaisen Tero Salosen Audi A5 nousi keväällä puheenaiheeksi, kun Salonen parkkeerasi Audinsa Turussa autoliikkeen porttien viereen ja aloitti mielenosoituksen. Salosen mukaan auto kulutti kohtuuttoman paljon öljyä. Salonen ja autoliike pääsivät asiassa myöhemmin sopuun ja Audi jäi autoliikkeelle.
Nyt auto on myynnissä Volkswagen Center Turussa, samassa liikkeessä, jonka porttien ulkopuolella Salonen keväällä protestoi.
Manu Tuppurainen IltaSanomat
Audikin, ei vain WV-autot, Seatit, Skodat hajoa
34
423
Vastaukset
- varmapeli
Taitaa Seat olla hinta-laatusuhteessa paras.
- Skoda_Oksettaa_Yök
Laadukkain mielestäni näistä kolmesta. Ja muotoiltu hyvin, ei okseta kuten nämä muut.
- voi_ihme
1.8 tsi moottori hajosi - Skoda - Suomi24 Keskustelut
keskustelu.suomi24.fi/t/11552649/1.8-tsi-moottori-hajosi
Kaksi viikkoa sitten Skoda Octaviani 1.8 tsi ei lähtenyt käyntiin. Kuului vain epämääräistä ääntä, räpsymistä. Hinaukseen ja diagnoosina jakoketjun ... - minäkin_ihmettelen
skooooda
27.6.2013 16:13
Mikä ihmeen hinku ihmisillä on ostaa skoodaa, kun samalla rahalla saa länsiauton, minkä takia pitää ostaa sellainen itäauto, joka varmasti hajoaa ja jonka korjaaminen, sekä varaosat ovat länsimaisia autoja korkeammat.
"Kuule rakas vaimo, mä haluan niin kovasti ostaa skoodan, kun siinä on se ihmeellin en TisSI moottorikin, tulee ihan äiti mieleen."
Kannattaa mieluiten ostaa vaikka Seat, niin jää rahaa vähän ylikin ja ei tarvitse häpeillä koko ajan, jos omistaisi itäauto skooodan. - Uusi-Skodisti
mä vain
27.6.2013 23:07
suo siellä,..... kirjoitti:
Mutta eikö manuaalivaihteiston ja koneen välillä ole se laukeileva kaksoismassavauhtipyörä, joten jos varovainen ihminen ymmärtää ostaa manuaalin, niin silloinkin joutuu ojasta allikkoon.
Näytä lisää
joo, niin on tosi ärsyttävä kytkin. Mulla menossa kaksoismassa vauhtipyörä vaihtoon, siihen saa jonkun korjaussarjan tilalle. vaan noin 1600€. Mulla ei ole varaa tällaisiin kustannuksiin ollenkaan. Nyt auto korjaamolla laturi 600 vaihtoineen ja hehkutulpat 200. Lamppu pimeänä, lamppu 95-145, ohjausyksikkö 280,- johdot 39.- ja työt tutkimukset. Mulla menee työmatka autoiluun jo yli tonni kuussa. Miksi ihmeessä maksan vielä käyttövoimaveroa. Kun vaan julkisilla pääsis niin en omistaisi autoa. Nykyään ei tiedä enää mikä auto kestää. Taisi Skodakin olla tähdenlento vain. Mulla 2005 elegance - toy_ota_lelun_saat
Uusi-Skodisti kirjoitti:
mä vain
27.6.2013 23:07
suo siellä,..... kirjoitti:
Mutta eikö manuaalivaihteiston ja koneen välillä ole se laukeileva kaksoismassavauhtipyörä, joten jos varovainen ihminen ymmärtää ostaa manuaalin, niin silloinkin joutuu ojasta allikkoon.
Näytä lisää
joo, niin on tosi ärsyttävä kytkin. Mulla menossa kaksoismassa vauhtipyörä vaihtoon, siihen saa jonkun korjaussarjan tilalle. vaan noin 1600€. Mulla ei ole varaa tällaisiin kustannuksiin ollenkaan. Nyt auto korjaamolla laturi 600 vaihtoineen ja hehkutulpat 200. Lamppu pimeänä, lamppu 95-145, ohjausyksikkö 280,- johdot 39.- ja työt tutkimukset. Mulla menee työmatka autoiluun jo yli tonni kuussa. Miksi ihmeessä maksan vielä käyttövoimaveroa. Kun vaan julkisilla pääsis niin en omistaisi autoa. Nykyään ei tiedä enää mikä auto kestää. Taisi Skodakin olla tähdenlento vain. Mulla 2005 eleganceTakuuta on vielä 8 kk jäljellä mutta viimeinen kuukausi auto on ollut lähinnä pajalla ihmeteltävänä.
Toisaalta onpa kuntokin kasvanut kun polkupyörällä vatkaan. Ja enpä todella ole yksin Skodani ongelmien kanssa, korjaamon pihassakin oli ainakin 20 hajonnutta Skodaa, moottori hajonneena.
Ja onhan se kuitenkin valittu vuoden autoksikin, korjaamon omistajien äänillä ylivoimainen voitto. Jälleen kerran. - R-KIOSKI
toy_ota_lelun_saat kirjoitti:
Takuuta on vielä 8 kk jäljellä mutta viimeinen kuukausi auto on ollut lähinnä pajalla ihmeteltävänä.
Toisaalta onpa kuntokin kasvanut kun polkupyörällä vatkaan. Ja enpä todella ole yksin Skodani ongelmien kanssa, korjaamon pihassakin oli ainakin 20 hajonnutta Skodaa, moottori hajonneena.
Ja onhan se kuitenkin valittu vuoden autoksikin, korjaamon omistajien äänillä ylivoimainen voitto. Jälleen kerran.Ruma kun saatana, mutta vaatii about kasapanoksen että tämä vehje pysähtyy. Tsekkiläiset ovat keksineet lähes tulkoon ikiliikkujan....
Lähde : www.nettiauto.com
- hyväkin
SEAT 1.9D koneella on kyllä lähes ikiliikkuja,nyt ajettu vähän yli 400.000 km ja toimii moitteettomasti. Meinaan vaihtaa samanlaisen,kun sopiva kauppa löytyy.
- hyvinmuotoiltu
Minullakin on sellainen mielikuva ettei Seatissa ole läheskään niin paljon vikoja kuin volkkareissa, skodista jne ja muotoilu miellyttää.
- HetkiHuippentu
wwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwww
- odjfuf
Eräs vanha mies sanoi kerran että autoissa on vain kuluvia osia. Pitää todellakin paikkansa olipa merkki mikä tahansa.
- neljäsosavuosisadan
amisbemarit kestää
- P-SKA-SKODA
Käytetty moottori risan tilalle
Veljekset Laakkosen merkkihuollossa ei käyty lävitse kuittia tai mitä autolle oli tehty. Sen vuoksi kävin vasta kotona kuitin lävitse. Hämmästelin mitä V-O moottori 1.8 BZB tarkoittaa. Selvitin, niin V-O lyhenne tulee sanasta vaihto-osa eli Skodaani oli vaihdettu vanha käytetty moottori, jonka veroton hinta näyttäisi olevan 4607,42 euroa! Olisi ollut mukava jos Veljekset Laakkosen huoltoneuvoja olisi muistanut mainita, ettei autoon laitetttu uutta moottoria.
Skodani hajonnut moottori taas lähti suoraan tehtaalle ilman mitään ilmoituksia. Siellä se kuulemma kierrätetään tai kunnostetaan uudeksi moottoriksi. Tämän siis jouduin selvittämään jälkikäteen. Kuulostaa hyvältä bisnekseltä! Itselleni vaihto-osa moottorista jäi maksettavaa 1713,96 euroa. Eli Skoda saa 1382,23 euroa (verot huomioitu) ja samalla he saavat rikkoutuneen moottorin jonka voi kunnostamisen jälkeen taas myydä eteenpäin. Minun osuus korjauskustannuksista laski 237 euroa kun hyväksyin Veljekset Laakkosen tarjoaman sovintorahan.
web development by bryant smith - pojallani-on-v.86bmv
No jopa 80 luvun bemut 500 tkm ajettuna on varmempia autoja kuin nämä tällä palstalla mainitut vikapesät.
- ihana-skoda
Ostin viime vuoden keväällä uuden avensiksen.
1500km Moottori hajosi
4000km Vaihdelaatikko hajosi
6000km Pakoputki irtosi, ilmastointi lopetti toimimisen
9000km Alkoi kuluttaa öljyä litran sadalla kilsalla
12000km Jakohihna poikki, jälleen moottori hajalla, korjaus 9000 euroa
13000km Hankkiuduin paskasta eroon ja ostin skodan, jolla nyt jo 190 000km takana eikä mitään vikoja! - näin-toyota
Ostin viime vuoden keväällä uuden avensiksen.
1500km Moottori hajosi
4000km Vaihdelaatikko hajosi
6000km Pakoputki irtosi, ilmastointi lopetti toimimisen
9000km Alkoi kuluttaa öljyä litran sadalla kilsalla
12000km Jakohihna poikki, jälleen moottori hajalla, korjaus 9000 euroa
13000km Hankkiuduin paskasta eroon ja ostin skodan, jolla nyt jo 190 000km takana eikä mitään vikoja!..- Surkea-Skoda
Jokaisessa VAGn koneessa on jonkun sortin tyyppivikoja, mutta 1.2 & 1.4 TSI / TFSI koneet on kyllä omaa luokkaansa. Hieno kone, mutta pelkästään valmistajan tunnustamien tyyppivikojen määrä on aika uskomaton kun vertaa mihin tahansa muuhun koneeseen konsernin sisällä.
Satuin eilen katsomaan uudet kampanjat ja TPI:t läpi ja 1.2 & 1.4 TFSI, sekä 1.4 TSI koneille löytyy mm. seuraavat TPI:t:
1.4 Turbo - Ylemmän ahtoputken (välijäähdytin - kaasuläppä) sisältä irtoaa pursketta joka tukkii ahtoputken. Seurauksena moottorin tukehtuminen ja käyntihäiriöt.
1.2 & 1.4 Turbo / Twincharged - Polttoainesuuttimet jäävät vuotamaan suihkutussyklin jälkeen. Saattaa aiheuttaa autodetonointia moottorin sammuttamisen jälkeen tai estää käynnistymisen (tulpat kastuneet).
1.4 Turbo - DSG (0AM) vaihteiston öljytiiviste asennettu tehtaalla väärin, johtuen tiivisteen muotoilusta. Aiheuttaa öljyvuotoa moottorin ja vaihdelaatikon välistä.
1.4 Turbo - Turboahtimen imuletkun valmistusmateriaali liian pehmeä. Aiheuttaa resonanssiääntä erityisesti korotetulla tyhjäkäynnillä.
1.4 Turbo - Lisälämmittimellä varustetun moottorin jäähdytysnesteletkut ovat asennettu väärin päin. Lisälämmittimeltä tuleva jäähdytysneste virtaa suoraan moottorin lämpötilasensorille.
1.4 Turbo - Öljynpainesensorissa "klappia", resonanssi saattaa aiheuttaa virheellisiä hälytyksiä matalasta öljynpaineesta.
1.4 Turbo - Turboahtimen hukkaportti jumiutuu, jolloin moottoriohjaimen pyytämää ahtopainetta ei saavuteta tai se ylitetään. Seurauksena moottorin vikatila. Turboahdin korvattava uudella.
1.4 Turbo / Twincharged - Nokka-akselinsäätöyksikkö ei säädä nokka-akselia oikein kylmäkäynnistyksen aikana. Seurauksena mekaanista kolinaa. Nokka-akselinsäätöyksikkö vaihdettava parannettuun versioon.
1.4 Turbo - Nokka-akselin keskimmäinen laakeri irtoaa paikaltaan itsestään. Laakerointi korvattava parannetulla versiolla ja nokka-akseli uusittava.
1.2 & 1.4 Turbo / Twincharged - Polttoaineen korkeapainepumppu jumiutuu, estäen pumpun toiminnan. Polttoainepumppu korvattava parannetulla versiolla.
1.2 & 1.4 Turbo / Twincharged - Öljynsuodatin tukeuttuu aiheuttaen öljynpaineen laskun. Suodatin ja moottoriöljy vaihdettava välittömästi.
1.4 Twincharged - DSG vaihteiston kytkimen ohjausventtiili (Mechatronics) kuluu ennenaikaisesti. Seurauksena vaihto-ongelmia ja nykivää käytöstä. Ohjausventtiili korvattava parannetulla yksiköllä.
1.4 Turbo / Twincharged - Käyntihäiriöitä johtuen likaisista sytytystulpista. Syynä "liiallinen käsittely". Korvattava uusilla.
1.4 Turbo / Twincharged - Polttoainesuuttimet vialliset. Viallisten suuttimien valmistuspäivämäärä 17.9.2009 - 27.11.2009. Suuttimet korvattava uusilla.
1.4 Turbo / Twincharged - Turboahtimen kierrätysventtiili (by-pass) viallinen. Korvataan tarvittaessa parannetulla osalla.
1.4 Turbo / Twincharged - Jakoketjun kiristinyksikkö jumiutuu, eikä saavuta enää säätöarvojaan. Aiheuttaa ajoituksen vääristymisen, mekaanista ääntä sekä mahdollisen moottorivaurion. Kiristinyksikkö korvattava uudella.
1.2 Turbo - Jakoketju venyy itsestään valmistusmateriaalin poikkeaman takia. Aiheuttaa ajoituksen vääristymisen, mekaanista ääntä sekä mahdollisen moottorivaurion. Jakoketju ja kiristinyksikkö korvattava uudella.
Luonnollisesti viat eivät koske kaikkia kyseisillä moottoreilla varustettuja autoja tai yksilöitä. Kuitenkin mm. näitä vikoja esiintyy yleisesti kyseisissä moottorityypeissä.
Kyseessä on siis valmistajan tiedostamia yleisiä vikoja, mutta 1.2 TSI koneen venyvää jakoketjua lukuunottamatta millekkään niistä ei löydy varsinaista takaisinkutsu tai vaihtokampanjaa.
Toisinsanoen takuuajan jälkeen menee virhevastuusta vääntämiseksi. Esimerkiksi "kolahtaneen" yläkerran (jakoketju / kiristin -> jako tarpeeksi pieleen) vaihtaminen normaaleilla tuntiveloituksilla ja osahinnoilla kustantaa suurinpiirtein 30-50% koko auton markkinahinnasta, iästä ja kilometreistä riippuen.
.
.
.
10.04.2015 - Surkea-Skoda
Surkea-Skoda kirjoitti:

10.04.2015Tuulilasin triidistä nimimerkki Vierailija2024:n tyhjentävän selityksen:
Kyseisen moottorin jakopäässä ei ole muuta kuin hydraulinen eli öljynpaineella toimiva kiristin. Ei siis minkäänlaista räikkää tai jousta, joka pitäisi ketjun kireänä jos öljynpaine ei syystä tai toisesta työtä ole vielä tekemässä. Koska sama moottori myös syö öljyä on öljy usein huoltovälin aikana lähellä minimi tasoa ja kun sitten pakkasaamuna auto käynnistetään ja annetaan vähän kaasua niin jako hyppää kun ei jähmeä öljy ole vielä kerinnyt ketjua kiristämään. Yleensä moottoritekniikassa hydraulinen ketjunkiristin vain kiristää ketjua koko ajan tiukemmalle ja "räikkä" sitten estää löystymisen tai vastaavasti on ihan mekaaninen jousi apuna tekemässä esikiristyksen mutta tässä se unohtui. Ko moottoreita on korjattu useita jopa ennen 20tkm ajoa kun auto on jätetty mäkeen vaihteen varaan ja sitten lähtenyt vyörymään vaihdetta vasten ilman että moottori on käynnissä. Tehdas on tiennyt asiasta jo pitkään mutta ei varmaankaan taloudellisesta syystä ole hirveästä viitsiny asialle tehdä mitään, koska kun ongelmaa hiemna pitkitetään niin korjauskulut siirtyvät osittain mjuiden maksettaviksi ja se muuttuu jopa tulonlähteeksi tehtaalle.
Se miksi korjaamot laskuttavat osan asiakkaalta johtuu siitä että maahantuonti kertoo jokaisen GW päätöksen ajoneuvon iän ja km määrän mukaan, Esim korvaavat 75% työstä ja 100% osista, tai 100% osista ja töistä, tai 50% töistä ja 100% osista.
Yleensä vielä niin että osien osalta korvataan suurempi osuus, koska niistä maksetaan takuuanomuksen kautta vain ja ainoastaan sisäänostohinta, eli korjaamolle ei jätetä katetta. Korjaamo on pakoitettu suostumaan tähän merkkledustus sopimuksessa ja näin tehdas voi siirtää osan omasta "ryssimestään" johtuvasta kuluista merkkikorjaamoille, jotka sitten ottavat muusta työstä enemmän jotta keskikate saadaan pysymään tasolla että varastot ja varasoahenkilöiden palkat saadaan katettua. Kyseiset salakoodi listat joita ammattilaiset kutsuvat vauriokoodeihin perustuviksi goodwill listoiksi ovat asioita joista korjaamoilla ei ole lupa puhua. LIstat on tehty tehtaan takuuosaston / maahantuonnin takuu osaston toimesta jotta työnjohdon ei tarvitse joka casessa häiritä takuu osaston kahvituntia vaan näkevät suoraan että esim alle 4V / alle 75tkm tarokittaa GW päätöstä 35% työstä ja 50% osista.
Alla vielä esimerkki tehtaan korvauksista GW tapauksessa korjaamolle: Osa ovh 100,-, Netto korjaamolle sisään 75,- Gw päätös 50%, jolloin tehtaan ohjeen mukaan asiakkaalta laskutetaan 50% OVH hinnasta.
Asiakas siis maksaa 50, ja nopeasti voisi kuvitella että tehdas maksaa 50 tai edes 37,5, mutta koska tehtaat haluavat siirtää takuukulunsa muiden maksettaviksi niin tehdas/ maahantuonti korvaa korjaamolle seuraavan kaavan mukaisesti. Netto 75 - Asiakkaan jo maksama 50 = 25. Käytännössä maahantuonti siis myi osan 75 ja hyvitti sitten 25 eli sai osasta 50 jolloin maahantuonti teki jopa pienen katteen ko takuuosalla.
Häviäjäksi jäi asiakas ja korjaamo. Että pitäisiskö tätä huollon merkkiedustusta säätelevää lakia jotenkin tarkastella, jotta tämä koko euroopassa käytössä oleva tapa saataisiin pois, koska nykyisen mallin mukaan tehtaan ei kovin helpolla kannata havaitsemaan virhettä korjata jos siitä tuotannossa aiheutuu lisäkustannuksia.
Oman oikeellisuus tajuni mukaan olisi oikein jos tehdas veloituksetta muuttaisi kaikkien ko koneiden jakopään rakennetta niin että ongelmaa ei jatkossa olisi. Mutta tuo tarkoittaisi VAG konsernissa pörssiarvon romahdusta (mikäli yhtiö pörssissä on ) ja johdon irtisanomisia.
.
. - Surkea-Skoda
Surkea-Skoda kirjoitti:
Tuulilasin triidistä nimimerkki Vierailija2024:n tyhjentävän selityksen:

.Oma 1.8TSI just tällähetkellä korjattavana-> jakoketjun kiristin irronnut.
Maahantuonti ei tule vastaan vaikka tyypivika.
Vetoavat siihen että ed. omistajalla jäänyt kolme vuotta takaperin yksi huolto liian myöhään.
Eli on nota samoja vikoja noissa 1.8 koneissakin.
Ketju varoittaa kyllä käynnistyksen yhteydessä "rallattamalla", itse en tyhmänä tajunnut...:mad:
Luulin että kuuluu ketjukoneen ominaisuuksiin ennenkuin öljynpaineet nousee,
tyhmyydestä sakotetaan, kirjaimellisesti... - Surkea-Skoda
Surkea-Skoda kirjoitti:
Oma 1.8TSI just tällähetkellä korjattavana-> jakoketjun kiristin irronnut.
Maahantuonti ei tule vastaan vaikka tyypivika.
Vetoavat siihen että ed. omistajalla jäänyt kolme vuotta takaperin yksi huolto liian myöhään.
Eli on nota samoja vikoja noissa 1.8 koneissakin.
Ketju varoittaa kyllä käynnistyksen yhteydessä "rallattamalla", itse en tyhmänä tajunnut...:mad:
Luulin että kuuluu ketjukoneen ominaisuuksiin ennenkuin öljynpaineet nousee,
tyhmyydestä sakotetaan, kirjaimellisesti...Venyyhän ne mutta ei ne saa venyä Skodassakaan niin, että kone laukee esim. 40tkm 100tkm 200tkm 300tkm matkalla sen takia.
Saa se olla hieman venynyt kun mittarissa on vaikka 400-500tkm ja vaihtaa sen sitten joskus.
Niin ja voihan sen ketjun vaihtaa rattaalla toimivaan niin pääsee siitäkin venymisestä eroon. (joihinkin moottoreihin)
Eiköhän monet valmistajat halua nykyään suunnitella autot niin, että niitä korjaa tietyt korjaamot ja että varaosia menee budjetoidulla summalla kaupaksi ja että autot kestää suurinpiirtein sen takuuajan ilman kalliita remontteja jonka jälkeen kustannukset maksaa auton omistaja eikä valmistaja :) - Skoda_se_kestää
Surkea-Skoda kirjoitti:
Venyyhän ne mutta ei ne saa venyä Skodassakaan niin, että kone laukee esim. 40tkm 100tkm 200tkm 300tkm matkalla sen takia.
Saa se olla hieman venynyt kun mittarissa on vaikka 400-500tkm ja vaihtaa sen sitten joskus.
Niin ja voihan sen ketjun vaihtaa rattaalla toimivaan niin pääsee siitäkin venymisestä eroon. (joihinkin moottoreihin)
Eiköhän monet valmistajat halua nykyään suunnitella autot niin, että niitä korjaa tietyt korjaamot ja että varaosia menee budjetoidulla summalla kaupaksi ja että autot kestää suurinpiirtein sen takuuajan ilman kalliita remontteja jonka jälkeen kustannukset maksaa auton omistaja eikä valmistaja :)MOT: ”Skodan pakka sekaisin?” Pettikö tekniikka vai tavat?
Aarno Vehviläinen
18.4.2014 19:17
Ref: Skoda Superb, ajettu vain 23 tkm, ”räjähti” vt 4:llä 18.9.2013.
Miksi tilanne karkasi Skodalta Superbia korjattaessa? Superbin omistajan maksettaviksi esitettiin kohtuuttoman suuria korjauskuluja? Väitettiin, että ”väärä öljy” oli syy moottorin tuhoutumiseen? Ei selvitetty todellista tapahtumaketjua ja syytä, vaan keskeytettiin jo aloitettu tutkinta. Miksi? - Mitä Skoda peittelee?
”Räjähtäneen” Superbin omistajaa piinattiin viikkokausia ensin 10 500 euron, myöhemmin yli 15 000 euron korjauskuluilla. Kuluttajasuojaviranomaisten mukaan omistajan vastuu kyseisessä tilanteessa oli alle 10 prosenttia (n. 7 %).
Miksi isot Skoda-talot toimivat näin? Tiesivät, että kyseessä oli sydänsairas diabetes-potilas, pyörätuolissa olevan puolisonsa omaishoitaja. - Että kehtasivat!
Maahantuojan taholta esitetty pahoittelu, että on ollut ”huonoa tuuria”, kuvaa ylimielisiä asenteita. Ei ”huono tuuri” kelpaa selitykseksi, jos vähän ajetun auton moottori räjähtää yllättäen valtatieliikenteessä. Outo ja vaarallinen tapahtuma tulee tutkia ja selvittää syyt moottorin tuhoutumiseen. Tutkinta on tarpeen niin yleisen liikenneturvallisuuden kuin Skodan käyttöturvallisuuden kannalta. Nyt selvittely jäi kesken, kun maahantuoja keskeytti tutkinnan.
_______________________
Tässä keskustelussa tarkastellaan maahantuojan (Helkama-Auto Oy, Espoo), myyjäliikkeen (Mäkelän Autotalot, Järvenpää) ja merkkikorjaamon (Veljekset Laakkonen, Lahti) toimia ”räjähtäneen” Superbin korjaukseen ja korjauskuluihin liittyneissä asioissa.
_______________________ - Murheellinen-Skodisti
MOOTTORIVAURIOT : Ruotsin autoliitto eli Motormännens Riksförbund on julkaissut listan autoista, joiden hankkimista se suosittelee jos ei nyt täysin välttämään, niin ainakin harkitsemaan.
Yhteistä kaikille autoille on, että niissä on VW-konsernin valmistama 1,2- tai 1,4-litrainen TSI tai TFSI -kauppanimellä varustettu bensiinimoottori.
Motormännens Riksförbundin mukaan VW-konserni ei ole ottanut sille kuuluvaa vastuuta kyseisten moottoreiden valmistus- ja suunnitteluvirheistä, vaan maksattanut laskut kuluttajilla ja vakuutusyhtiöillä.
Pahimmillaan moottoriremontit ovat maksaneet useita tuhansia euroja.
MR:n antama virallinen, vain tiettyyn tekniikkaan keskittyvä varoitus on ruotsalaisittain hyvin poikkeuksellinen.
Ruotsin VW:n edustajan mukaan ongelma liittyy jo valmistuksesta poistuneisiin moottoreihin eikä koske saksalaisyhtiön uusimpia malleja.
Motormännens Riksförbundin mukaan ongelma liittyy seuraaviin, vuosimallien 2006-2014 autoihin:
Audi: A1, A3
Skoda: Fabia, Yeti, Rapid, Superb, Octavia
Volkswagen: Polo, Golf, Beetle, Jetta, Tiguan, Touran, Passat
Skoda Octavia ja VW Golf olivat kumpikin viime vuoden myydyimpiä automalleja Suomessa.
IS - MAHTAVA-LISTA-OMG
Murheellinen-Skodisti kirjoitti:

ISTyyppiviat merkkikuva Skoda Octavia tyyppiviat
Katsastuksessa havaittuja vikoja
—Pakokaasupäästöt (2009, 2008, 2007, 2006, 2005, 2004, 2003, 2002, 2001, 2000, 1999, 1998, 1997) AKatsastus
—Käyttöjarru (2007, 2006, 2005, 2004, 2003, 2002, 2001, 2000, 1999, 1998, 1997 ) AKatsastus
—Renkaat (2009, 2007, 2005, 2004) AKatsastus
—Seisontajarru (2004, 2003, 2002) AKatsastus
—Etuakselisto (2006, 2005, 2002, 2001, 2000, 1999, 1998, 1997) AKatsastus
—Ohjauslaitteet (2001, 2000, 1999,1998) AKatsastus
—Etuakseliston laakeriholkit haperot GTÜ
—Takaakselisto TÜV
—Valovikoja TÜV, GTÜ
—Pakoputken kiinnikkeissä murtumia GTÜ
—TDI –dieselmoottoreissa ja vaihteistoissa öljyvuotoja GTÜ
—Sähkölaitevikoja uudemmassa mallissa DEKRA
Takaisinkutsuja
—Ohjausakseli Trafi 2004
—Polttoaineen siirtopumppu Trafi 2006
—Kaksimassavauhtipyörä Trafi, ADAC 2006
—Kaksimassavauhtipyörä voi rikkoutua ja aiheuttaa tulipalon VOSA 2006
—6vaihteisen DSGautomaattivaihteiston ohjelmapäivitys ADAC 2009
—Polttonestesuuttimien korkeapaineputket Trafi 2012
Tielle jättäviä vikoja ADAC
—Akkuongelmia (2011 asti)
—Virtalukko viallinen (2009 asti)
—Moottorinohjauksessa häiriö (2010 asti)
—Suihkutussuuttimet / ruiskutussuuttimet vialliset (2008 asti)
—Valonheittimissä vikoja (2010 asti)
—Moottorivaurioita (2008 asti)
—Ahtopaineen säätö ei toimi (erityisesti 2010)
Käyttäjien ilmoittamia vikoja
—Uudempi malli 1Z:
—Radiossa epäherkkä vastaanotto vm 2004 2005 ADAC
—Ongelmia viimeistelyssä, muun muassa ovitiivisteissä ja maalauksessa Autobild
—Ksenonvalot värisevät epätasaisella tiellä Autobild
—1.4 TSI –moottorin jakopään ketjussa ongelmia Autobild
—Vanhempi malli 1U:
—Saman tyyppisiä vikoja kuin VW Golf IV –mallissa, jonka perusrakenteeseen Octavia pohjautuu.
—Ilmamassamittari oikuttelee, jakopään hammashihna murtuu, seurauksena moottorivaurioita
—Jakopään hammashihna rispautuu herkästi, noudata suositeltua hihnan vaihtoväliä Autobild
—Sähkötoimiset lasinnostimet oikuttelevat ADAC, Autobild
—Pyöränlaakerit ADAC
—Moottorivikoja ADAC
—Vaihteistovikoja ADAC, Autobild
—Kytkin joutuu koville ja kuluu vääntävän dieselmoottorin yhteydessä Autobild - Mitä-Sitä-P-skalla-Tekee
Ehheheheheee... "käytettyä laatuautoa". Mitäs sitä paskalla jos ei ole peltoa, sano maanviljelijä ;)
Edelleenkin ihmettelen, miten vaihtoautohalleissa pyydetään volkkareista, skodista, ja audeista käytettynä hintoja, kuin ne olisivat asuntoja. Hyvä etteivät ole kalliimpia satatonnia ajettuina miinoina, kuin uusina.
Suomi kielsi takavuosina miinat, muutenhan noi satasen ajetut volkkarit voitaisiin viedä rajalle maanpuolustuksellisiin tehtäviin ;) - R-KIOSKI
tuolla.... kirjoitti:
http://www.ultimatevw.com/keskustelu/?cmd=aihe&id=3145&sivu=1
Siitä alkaa yli 5.500 viestiä käsittävä kertomus Skoda Octaviasta. Osa omistajien hymistelyä autonsa erinomaisuudesta, mutta mukana PALJON vikoja, joita löytyy lähes kaikissa yksilöissä!
-ratti vinossa, pyöränkulmat persiillään
-natisevat tiivisteet
-suhisevat peilit
-paukkuvat radiot
-vesiongelmat
-natinat ja nitinät
-kattiviat
-polttoaineluukun jäätymisongelmat
-jne. jne
Tässä myym,älän esittelyautosta löytyneitä vikoja:
- kuljettajan peili suhisee
- katossa oleva silmälasikotelo "repsottaa"
- epätasaisella peruutettaessa kuuluu hirveetä nitinää (Takapenkin selkänoja on kiinni...)
- xenon valot näyttää liian ylös ja toinen tuntuu tärisevän kuopissa
- vesi tulee kynnyksille ainakin takaovien kohdalta ( ei kynnyslistoja)
- aivan onnettomat pitkät jotka tuntuvat todella heikoilta xenon-lähivaloihin verrattuna (korjaantunee varmaankin visionplussilla???)
- takaovien sähköikkunoiden lukitus kuljettajan ovesta ei toimi vaikka katkaisimen valo palaakin.
- Toinen peilin maavaloista kärsii mitä ilmeisimmin kosketushäiriöstä koskapa vilkkuu...
Joten mieti todella tarkkaan mitä olet ostamassa - et ainakaan kovin laadukasta peliä!
Näytä lisää
aikanaan ja unohdin merkin. Vakavissani olin jo ostamassa. Valitettavasti neljä kaveriani eivät tutustuneet ja ostivat Octavian (kaikki vähän käytettyinä). Kaksi on vaihtanut jo pois kyllästyneenä ongelmiin. Vähävikaisin on yllättäen ollut OcuI -99. Tosin on sitäkin omistaja kironnut. - panimiettimään
VWaudiseatskoda öljytietoa
seataudiskodaVWsama
6.8.2015 19:04
http://autobild.fi/uutiset/oikea-oljy-autoon-nykymoottoreille-ei-kelpaa-mika-tahansa-voiteluaine
VW autot litkii tuota mustaa kultaa urakalla niin siinä tietoa. - golfinostoperuuntui
seataudiskodaVWsama
13.8.2015 13:26
kelakela kirjoitti:
Köyhien ongelma
Outo himo sitten rikkailla korjata omaan laskuun TSI vaurioita..
Lue TM 13/15 postilaatikko.
TM neuvoo myös kääntymään kuluttajansuojan puoleen jos maksut tulee itselle.
Kommentoi lainaten
Ilmianna - shortlifeoil
panimiettimään kirjoitti:
VWaudiseatskoda öljytietoa
seataudiskodaVWsama
6.8.2015 19:04
http://autobild.fi/uutiset/oikea-oljy-autoon-nykymoottoreille-ei-kelpaa-mika-tahansa-voiteluaine
VW autot litkii tuota mustaa kultaa urakalla niin siinä tietoa.Ja vieläpä kallista longlife öljyä.
- ruostekin_vaivaa
Uudet Volkswagenit ruostuvat - Tekniikanmaailma.fi
tekniikanmaailma.fi/keskustelu/aihe/t7097/
Itseäni kyllä hieman yllätti moinen uutinen/uutiset! Ainakin olen itse kokenut VAG-konsernin autojen vastustavan ruostumista hyvin. Varsinkin Audi on ollut ... - remontista_remonttiin
Lähettänyt 27.03.2014 - 23:24 käyttäjä Turaan vw .
"Voidaan tulla vastaan TSi-moottorin korjauskuluissa", mutta mikä on oikeasti käytäntö. VV-auton kanssa muutaman kerran keskustelleena, eivät myönnä mitään, minkäänlaisia ongelmia ei ole ollut,viimeksi tällä viikolla näin sanottiin. Jakoketjun kanssa tulivat muutaman satasen vastaan, itse piti maksaa muistaakseni noin 1000€. Syynä "vastaantuloon" oli kuulemma se, että kokivat auton omistajan jo joutuneen maksamaan kohtuuttomasti auton korjauksesta. Aiemmin samana vuonna oli maksettu polttoainepumpun, turbon, ja dsg-vaihteiston vaihdosta töineen n. 9500 €. Auton korjannut valtuuttama liike kertoi, että VV-autolla oli "kampanja" jakoketjussa, minkä takia tapahtui vastaantulo, VV-auton mukaan heillä ei ole koskaan mitään kamjanjoita ollutkaan. Ja huomenna saaga jatkuu, dsg todennäköisesti taas rikki, 5 kk uusimisesta. - remontista_remonttiin
01.04.2013, 16:49 vastaus#127110
Ryne
Jäsen
Tuo öljysihdin tukkeutuminen johtuu longlife huolto-ohjelmasta ja siksi ei myöskään äkillinen volkkareissa. Turboviat arkipäivää ainakin 2/3 osassa noista 1,2 ja 1,4 Tsi koneissa, eikä sekään siis äkillinen.
Ettekö te ihmiset jo tajua äänestää jaloillanne? Mikä helvetti panee hankkimaan tuollaisen Tsi moottorisen auton? Osaako joku kertoa miksi olette moisen hankkineet? Työsuhdeautona ei varmaan niin väliä mutta kiinnostaisi kuulla sellainen tarina kuka osti omillaan. Tuohon päälle vielä Dsg niin siinä sitä on onnea kerrakseen. - iso_ongelma
01.04.2013, 21:03 vastaus#127119
A.Antsa
Jäsen
Tampereen Laakkosella viime vuoden loppuun mennessä vaihdettu viisisataa TSI-koneen jakopäätä. On se omasta mielestäni paljon ihan millä mittarilla tahansa. - työllistää-korjaamoita
02.04.2013, 19:38 vastaus#127164
TMU80
Jäsen
Yksityishenkilön on mahdotonta tietää rikkoontumisien kokonaismäärää. Mutta jos vakuutusyhtiö evää korvaukset rikkoutumisten suureen määrään vedoten, kyseessä täytyy olla merkittävä määrä ja joka tapauksessa huolestuttava tieto, koska normaalin takuuajan loputtua korjauskustannuksista huomattava osa ellei kaikki mennee omaan piikkiin.
Autolehdistössä näistä vioista ei ole juurikaan mainittu, lukuunottamatta Tuulilasin nettikirjoittelua jakopään ketjun ongelmista ja viimeksi DSG takaisinkutsusta. Suuri ostava yleisö on näin asiasta autuaan tietämätön. Uutenahan nämä TSI DSGt on hienoja, ja selittää myyntimenestyksen, samoin kuin mainiot vertailutestisijoitukset. Ongelmia on ollut paljon myös aivan uusissakin 1.2 TSI koneissa eli kyseessä ei ole pelkästään alkupään TSI koneet. Uudessa Golfissahan jakopään ketju on jo korvattu hihnalla, eli ongelma pyritään jatkossa välttämään tällä tavalla - köyhien.kerhotunnus
Mistä tunnistat Skoda-autoilijan ?
Varma tuntomerkki on Hankkija-Lippis. Se vastaa ikään kuin
moottoripyöräkerhon liivitunnusta.
Myös Valmet ja Massey-Ferguson lippikset on suosittuja.
Kätevää : näin tunnistavat toisensa vaikkapa Jukolan ilmais-kahvijonossa tai soppajonossa, siinäpä sitten on hyvä vaihtaa tietoja mikä osa milloinkin on Skodasta hajonnut, kuka korjaa moottorin/vaihteiston halvimmalla....
Saahan siinä vertaistukeakin, on NIIN HYVÄ ITKEÄ TOISEN YMMÄRTÄVÄN SKODA AUTOILIJAN OLKAPÄÄTÄ VASTEN, ITKIEN REMONTTIEN KALLEUTTA JA AINAISTA RAHAPULAA.
Sekä kirota Mercedes, Volvo, BMV, Toyota ja yleensäkin KAIKKIA MUITA autoilijoita, kun ne EI YMMÄRRÄ KUINKA HYVÄ AUTO SKODA ON...KUN NE NAURAVAT VAIN...
Ja ilkeitä pikkulapsia, nekin kun sormella osoittaen nauravat SKODILLE...
Elämä on kovaa. Varsinkin Idän-Ihmeen haltijoille...
Kommentoi lainaten
Ilmianna
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1226079- 292140
- 1771972
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101153Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.701151- 731007
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241007Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24922Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42907Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12775