Somali tarjoaa aterian kodittomalle suomalaiselle

Somessa leviää nyt tämä somalinuoren päivitys ja myös Stara-nettilehti kirjoittaa nuoren miehen ystävällisestä teosta.

"Pitkän työpäivän jälkeen mentiin syömään mc'donaldsiin. Ruuat saatin tilattua ja istuttiin pöydän ääreen syömään.
Kello löi kohtapuolin keskiyötä ja hetken kuluttua ravintolaan astui koditon mies, hän tilasi kahvin kun muuhun ei riittänyt rahat.
Mies näytti todella huonovointiselta ja kulki ilman kenkiä ja jalat näyttivät todella kärsineeltä.
Ruuan syötyä päätimme tehdä asialle jotain ja niinpä kävimme kysymässä mieheltä vointiaan. Pidimme miehelle hetken seuraa ja mies vaikutti todella hyväsydämmiseltä ja Onnettoman taustaiselta. Pitkän keskustelun jälkeen päätimme tarjota miehelle lämpimän aterian sekä jälkiruoan. Mies purskahti itkuun ja totesi, ettei ole koskaan aiemmin törmännyt vastaavaan tilanteeseen.
-Olen somalialainen, olen syntynyt somaliassa, asun suomessa ja kunnioitan suomalaisia ja uskon, että tekemällä hyvää kokee hyvää! Share love"

- Abdirisak Dhuubow

Perussuomalaiset huomioikaa, että kyseessä on siis työssäkäyvä somali joka pitkän työpäivän jälkeen puolenyön aikaan jaksaa vielä tehdä hyvää huono-osaiselle suomalaiselle. Nostan hattua tälle nuorelle miehelle.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

minuakin auttoi eräs somali, keskiyöllä kun olin tulossa pitkän työpäivänjälkeen kotiin. hän otti lompakkoni jossa suuri summa rahaa sanoen etten jaksaisi noin isoa summaa yksin kantaa!! kiitos hänelle

Äänestä
  • Ei ole totta.

    Äänestä

  • Olisi voinut auttaa myös isojen kirjainten ja välimerkkien käytössä.

    Äänestä

  • Rasisti takertuu välimerkkeihin kun somali tekee kodittomalle suomalaiselle tämän elämän luultavasti ikimuistoisimman asian.

    Äänestä

Anteliaisuus ja huono-osaisten auttaminen on tärkeässä osassa islaminuskossa.

Äänestä

Keksitty juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zzzzzxxc kirjoitti:

Somessa leviää nyt tämä somalinuoren päivitys ja myös Stara-nettilehti kirjoittaa nuoren miehen ystävällisestä teosta.

"Pitkän työpäivän jälkeen mentiin syömään mc'donaldsiin. Ruuat saatin tilattua ja istuttiin pöydän ääreen syömään.
Kello löi kohtapuolin keskiyötä ja hetken kuluttua ravintolaan astui koditon mies, hän tilasi kahvin kun muuhun ei riittänyt rahat.
Mies näytti todella huonovointiselta ja kulki ilman kenkiä ja jalat näyttivät todella kärsineeltä.
Ruuan syötyä päätimme tehdä asialle jotain ja niinpä kävimme kysymässä mieheltä vointiaan. Pidimme miehelle hetken seuraa ja mies vaikutti todella hyväsydämmiseltä ja Onnettoman taustaiselta. Pitkän keskustelun jälkeen päätimme tarjota miehelle lämpimän aterian sekä jälkiruoan. Mies purskahti itkuun ja totesi, ettei ole koskaan aiemmin törmännyt vastaavaan tilanteeseen.
-Olen somalialainen, olen syntynyt somaliassa, asun suomessa ja kunnioitan suomalaisia ja uskon, että tekemällä hyvää kokee hyvää! Share love"

- Abdirisak Dhuubow

Perussuomalaiset huomioikaa, että kyseessä on siis työssäkäyvä somali joka pitkän työpäivän jälkeen puolenyön aikaan jaksaa vielä tehdä hyvää huono-osaiselle suomalaiselle. Nostan hattua tälle nuorelle miehelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu