Nyt kun Syyrian sisällissotaa on kodeistaan paennut yli kuusi miljoonaa syyrialaista, ja Irakin sisällissotaa yli kolme miljoonaa, melkein unohtuu, että Suomessakin on ollut sisällisosta, jota paettiin maan rajojen ulkopuolelle.
Sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918 Pietarissa laskettiin yli 6000 suomalaista pakolaista, Tukholmassa 600, ja kun näitä kuutosella alkavia lukuja näin suositaan, niin mainittakoon, että USA ja Kanadakin saivat muutaman suomalaisen punapakolaisen, ehkäpä juuri kuusi.
Eksaktia arviota 1918 rajan väärällä puolella olevista suomalaisista lie vaikea antaa, koska Venäjällä oleskeli myös ennestään paljon suomalaisia, esimerkiksi yksin Pietarissa vuonna 1880 yli 20 000 - palveluskuntaa, ajureita, kauppiaita, upseereja, yliopistomiehiä. Sitä mukaa kun punapakoilaisia siirtyi Venäjälle, muita suomalaisia pyrki sieltä pois.
Maailman pelasti suomalaiselta pakolaisongelmalta lähinnä kaksi seikkaa:
1. Emme ole tämän isompi kansakunta
2. Varsin pian, enimmäkseen jo 1918, huomattava osa näistä pakolaisista saattoi palata Suomeen.
"Muurmannin legioonasta" tuli tuhatkunta, ja Venäjän omaan sisällissotaan tuskastuneita Suomen punaisia tai myötäjuoksijoita armahdusten myötä sadoittain.
Osa päätti jäädä Otto-Ville Kuusisen joukkoon Moskovaan. Edward Gylling oli ensin Tukholmassa mutta siirtyi sitten Petroskoihin. Oskari Tokoi joutui molempien epäsuosioon ja siirtyi Yhdysvaltoihin. Punaista johtajistoa ei Suomeen haluttukaan, eikä moni paluusta Valkoiseen Suomeen unelmoinutkaan. Useimmat silti palasivat - mikä ratkaisu oli heille pitkällä tähtäimellä viisas.
Samantapaista ratkaisua voimme toivoa Syyrialle ja Irakille tapahtuvan. Molemmissa tosin sisällissota on saanut uskonnollisen luonteen sunnilaisten ja shialaisten sotana, ja voi siksi olla osin poliittisten toimijoiden ulottumattomissa.
Sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918 Pietarissa laskettiin yli 6000 suomalaista pakolaista, Tukholmassa 600, ja kun näitä kuutosella alkavia lukuja näin suositaan, niin mainittakoon, että USA ja Kanadakin saivat muutaman suomalaisen punapakolaisen, ehkäpä juuri kuusi.
Eksaktia arviota 1918 rajan väärällä puolella olevista suomalaisista lie vaikea antaa, koska Venäjällä oleskeli myös ennestään paljon suomalaisia, esimerkiksi yksin Pietarissa vuonna 1880 yli 20 000 - palveluskuntaa, ajureita, kauppiaita, upseereja, yliopistomiehiä. Sitä mukaa kun punapakoilaisia siirtyi Venäjälle, muita suomalaisia pyrki sieltä pois.
Maailman pelasti suomalaiselta pakolaisongelmalta lähinnä kaksi seikkaa:
1. Emme ole tämän isompi kansakunta
2. Varsin pian, enimmäkseen jo 1918, huomattava osa näistä pakolaisista saattoi palata Suomeen.
"Muurmannin legioonasta" tuli tuhatkunta, ja Venäjän omaan sisällissotaan tuskastuneita Suomen punaisia tai myötäjuoksijoita armahdusten myötä sadoittain.
Osa päätti jäädä Otto-Ville Kuusisen joukkoon Moskovaan. Edward Gylling oli ensin Tukholmassa mutta siirtyi sitten Petroskoihin. Oskari Tokoi joutui molempien epäsuosioon ja siirtyi Yhdysvaltoihin. Punaista johtajistoa ei Suomeen haluttukaan, eikä moni paluusta Valkoiseen Suomeen unelmoinutkaan. Useimmat silti palasivat - mikä ratkaisu oli heille pitkällä tähtäimellä viisas.
Samantapaista ratkaisua voimme toivoa Syyrialle ja Irakille tapahtuvan. Molemmissa tosin sisällissota on saanut uskonnollisen luonteen sunnilaisten ja shialaisten sotana, ja voi siksi olla osin poliittisten toimijoiden ulottumattomissa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tyhmä kun saapas
Saat sinä homo olla, ja tyhmäkin, mutta tämä on väärä palsta siitä kertoa.
Sille osalle, joka päätti jäädä Neuvosto-Venäjälle, löysi itse Stalin lopullisen sijoituspaikan!
Kun talouslama ravisteli 1930-luvulla Yhdysvaltoja, monet amerikansuomalaiset lähtivät rakentamaan hyvässä uskossa ”työläisten paratiisia” Neuvostoliittoon.
Stalinin vainot alkoivat vuonna 1936, ja ensimmäisenä mustalla listalla olivat vähemmistökansalaiset. Suhteellisesti eniten luuta lakaisi suomalaistaustaisia – arvioiden mukaan heitä teloitettiin 25.000 – 30.000. Amerikansuomalaisia heistä oli noin 2.000.
Pakolaisia oli suuntaan jos toiseenkin. Suuri osa paenneista punaisista ei siinä mielessä ollut varsinaisia pakolaisia, että he siirtyivät Venäjälle kapinaan aseellisesti osallistuneina.
Näitä pakeni yksitellen takaisin Suomeen vielä 1930-luvun lopulla.
Suomeen puolestaan pakeni vuosien ajan venäläisiä entisiä johto- ja merkkihenkilöitä sekä myös vienalaisia ja aunuslaisia, osa heistä kapinoitsijoina.
Lisäksi Suomeen pakeni mm. muutama tuhat Kronstadtin kapinoitsijaa, niitä joita suomalaiset punaupseerikoulun oppilaat eivät onnistuneet Suomenlahden jäälle tappamaan.