Ihastuin pari viikkoa sitten "siihen" aikaan kuukaudesta, sillä tavalla kunnolla. Ajattelin kyseessä olevan PMS-oireet, jotka sitten laantuvat niin kuin ihastuskin. Itkin todella pitkään kotona, ja aina kun lopetin se alkoi uudestaan. Ikävöin ja häpesin sitä miten joskus olin käyttäytynyt häntä kohtaan tökerösti. Sattui ihan fyysisesti, tollaset tunteet ei oo mulle tuttuja, ja tää on eka kerta kun tunnen noin vahvasti. No, kuukautiset on menny ohitte ja tää sama on vaan jatkunu? Nään häntä välillä koulussa, oon tuntenu sen jo muutaman vuoden ja meillä on ollu sinä aikana jotain juttua. Nyt mä oon kuitenki rajusti ihastunu siihen, tai rakastunu. Tuntuu niin pahalta kokoajan, ikävöin ja itken, itken ajatuksesta että se ei ikinä tykkäiskään musta tai löytäs itelleen jonkun. Oon kokoajan kiukkunen ja allapäin sillon kun en oo nähny sitä vähään aikaan, puhun äänensävyllä mitä en tunnistais omakseni, käyttäydyn rumasti vaikka yritän hillitä itteeni. Hermot on kireellä ja mitään en jaksais. Tälläset suuret tunteet ei yleensä pitkään kestä, mutta tää on kestäny jo kaks viikkoo ja tuntuu vaan pahenevan. Tää ei oo yhtään mun tapasta. Luulen että hänkin tykkää musta, mutta valvon kamalia aikoja miettien, jospa ei, ja mitä hän ajattelee minusta? En kysyis täällä tästä, mutta tää on jo ongelmallista, vaikuttaa mun elämään kamalan negatiivisesti. Miten pitkään tää vielä kestää? Laimeneeko mun tunteet ikinä? Saanko mielenrauhan vasta sitten kun meen sanomaan hänelle että olen ihastunut häneen? Haluisin niin kovasti meidän välille jotain vakavaa, haluisin olla lähellä, haluisin tuntea paremmin. Onko mun hormonitoiminnassa jotain vikaa, koska mun olo on kertakaikkisen KAMMOTTAVA, en osaa kuvailla. Niin ristiriitanen. Meen äärimmäisyyksiin nähdäkseni vilauksen tai vääntääkseni tikusta asiaa. Pliis auttakaa
Liian raju ihastus
Mitä-tämä-on
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
....wat?
Anteeks jos oon sekava, en osaa keskittyä yhtään mihinkään :(
Olen itse käynyt tuon läpi ja väittäisin tietäväni miltä se tuntuu. Meni useita vuosia ennenkuin sain sen tunteen järjestykseen. Kirjoitukseksesi kuulostaa sen verran pahalta että suosittelisin puhumaan asiasta jollekulle toiselle johon luotat hyvin. Jos ei sellaista ole niin sitten ehkä psykologille. Ei ne tunteet mihinkään katoa, mutta ehkä saat selkeämmän kuvan tunteistasi.
Jos menet puhumaan tunteistasi sille kohteelle niin voi olla hyvä tai sitten ei, koska et itsekkään tiedä kuinka käsitellä niitä tunteita. Parempi vaihtoehto olisi hyvälle ystävälle puhuminen asiasta.
Kiitos paljon :( Aihe on sen verran arka etten tahtoisi kertoa asiasta kellekkään kaverille jotka eivät ole todellakaan mitään hyviä ystäviäni.. Olen joskus ollut puhumassa kuraattorilla, psykologilla, sekä ollut hoitojaksolla mutta olen lopettanut hoidot koska en osannut puhua siellä. Sun viesti herätti mussa ajatuksen, että voisin vain alkaa välttelemään häntä ja yrittää lopettaa ajattelun kokonaan, mutta entä jos tunteet eivät lähdekkään minnekkään, ja olen käytökselläni tuhonnut ne vähäisimmät mahdollisuudetkin häneen? Hän saa minut todella iloiseksi, mutta ikävä ja pelko menettämisestä saa minut toivomaan kuolemaa. Elämäni ykkösprioriteettini tuntuu olevan se että hän rakastaisi minua sellaisena kuin olen, mikä taitaa olla mahdotonta. En löydä mistään tietoa näin vakavasta "ihastumisesta" tai rakastumisesta, ja se huolestuttaa minua. Itkin taas eilisen illan ja valvoin luvattoman pitkään. Voisimpa vain riutua kuoliaaksi sänkyyni ja päästä kamalasta ikävästä ja tiedosta, etten häntä saa :(
Kyllä, ei kannata keskustella ihmisten kanssa jotka ei ole ystäviäsi oikeasti. Sitä on tietenkin vaikea puhua asiasta joka koskettaa itseään niin syvältä. Psykologi ei varmaan 'korjaa' sinua mutta kun puhuu asiasta niin asia ei tunnu niin pahalta enää ajatella. Tietenkin ihmisen täytyisi olla 'kelvollinen' kuuntelemaan mitä sinulla on sanottavaa. Välttely tietenkin auttaa, mutta voi myös pahentaa tuntemuksiasi.
Et saisi ehkä niinkään ajatella häntä mahdollisuutena vaan ihmisenä mihin tunnet kiinnostusta. Mahdollisuus on ehkä enemmän sitä että tunteeko hän sinua kohtaan samoin.
Ehdoton rakkaus on kai harvinaisinta ja tavoiteltuna varmasti vaikeinta. Sinulla ainakin tunteita löytyy vaikka muille jakaa. Suuret tunteet ovatkin sitten vain vaikeinta hallita. Vaikka tunteille pitää antaa tietty vapaus olemme silti itse se joka hallitsee niitä. Pitää pystyä vain antamaan niille rajat jotta se ei veisi meitä mukanaan.
Sinun ykkösprioriteetti pitää olla sinä itse. Sitten kun olet huolehtinut ensin itsestäsi on sinulla paremmat eväät huolehtia myös tunteistasi toisia kohtaan.
Käytöksesi tuskin on pilannut mitään, mutta hänen mahdollinen kiinnostumisensa sinua kohtaan olisi hyvä tietää sinunkin.
Pitemmällä tähtäimellä se on parempi.
Rakastuminen eri ihmisillä kai voi olla erilaista hiukan. Toisilla laimeampaa ja toisilla rankempaa niinkuin sinulla.
Kunnolla kun se iskee se tuntuu kuin se voisi viedä hengen, tuntuu niin fyysisesti kuin henkisesti.
Siitä on silti mahdollista selvitä. Sitä kyllä oppii hallitsemaan paremmin kuin ennen.
Vielä mietin etteikö ketään ole jolle voi puhua.
Voit tietysti puhua ihastuksellesi, mutta en tiedä pystytkö puhumaan hänelle oikeasti vai onko tunteet liian suuressa osassa.
Ajan myötä tunteet kyllä selkiytyy joten ei se pysyvä olotila ole.
Ehkä voit ajatella saada selville mitä se ihastuksesi ajattelee sinusta?
Kiitos taas paljon :( Kyllä tästä tänne avautumisesta ja sun avusta jonkun verran ajatukset selkeyty. Taidan tarkastella häntä ja hänen mahdollista kiinnostustaan, ja mennä sanomaan suoraan. En tiedä miten selviän jos hän ei tunne minua kohtaan mitään, mutta tämä epävarmuus ja tietämättömyys ei ole yhtään sen parempi.. Kiitos kamalasti
Oleppa vain hyvä, se oli oikein hyvä jos auttoi sinua. Tiedän ettei se ole helppoa kertoa varsinkin kun tunteet ovat mitä ovat, mutta joo parempi tietää kuin olla tietämättä.
Voin luvata että se auttaa tietää vaikka vastaus ei olisikaan toivotun mukainen.
Suora lähestyminen on hyvä idea. Ja kyllä sinä selviät siitä. Ajatukset selkenee puhumalla ja niinhän sinä teitkin.
Mä tulen sitten ilmoittamaan miten tää homma etenee. Jos vaikka liikenis lisää vinkkejä.. Kiitoksia taas tuhannesti
Asia vilpitön, ja onnea
Valvoin viimeyönä yhteen ja heräsin puoli kuudelta. Hän oli päässäni ennen kuin nukahin, unissani sekä aamulla heti kun heräsin. Tänään stressasin kamalasti ja yritin vältellä häntä. Voin koko aamupäivän pahoin, ja olin hermostunut kun ikävöin häntä. Iltapäivällä olevalla tunnilla, kun luokkatoveri aloitti jokapäiväsen saman valittamisensa pikkuasioista, hermostuin täysin. Huusin kurkku suorana, vedin kaikki tavarani pöydältä yhdellä vetäisyllä alas, ja poistuin luokasta lyömällä oven täysillä. Tajusin vasta sitten mitä tuli tehtyä kun istuin penkillä kauempana luokasta. Menetin tilanteessa täysin hallinnan. Jouduin puhutteluun toimistoon toiselle puolelle koulua, ja poistuessani törmäsin, no keneenkäs muuhunkaan, kuin häneen. Käännyin ympäri ja päätin kiertää ulkokautta päästäkseni kirjastoon. Ja tottakai, törmäsin häneen taas uudestaan mutta tällä kertaa hän näki minut, ja pysähtyi odottamaan voidakseen kävellä minun kanssani.
Kerroin hänelle tapahtuneesta ilman sen tarkempia selityksiä, ja olin hänen kanssa keskustellessaan vahingossa kävellyt kokonaan väärään suuntaan, minkä totesin hänelle "Miks helvetissä mie vieläki siulle juttelen, piti kävellä ihan eri suuntaan" mihin hän tokaisi arvoituksellisen "Kai sie vaan tykkäät puhua miulle". Näytti iloiselta tavatessa ja jutellessa. Katseli silmiin, kun uskalsin vilkaista häneen päin. Tapasin hänet vielä parkkipaikalla. Hän
huomasi minut aikamoisen matkan päästä ja vinkkasi tulemaan paikalle. Sain lempinimen Ragemon ja naureskelua. Vilkaisi mua pari kertaa hymyillen olkansa yli. Että tällästä tänään. Saattaa olla sekava viesti kun yritin kirjoittaa tunnistamattomasti. Hermot on kireellä, turhauttaa, masentaa, ärsyttää. Vähän parempi olo kuin aamulla, mutta ikävä ois taas.
Vau mikä päivä sinulla oli. Tohon ei ole oikein paljonkaan lisättävää.
Olet ihan lumoissa liekkö tällä planeetalla ollenkaan. Hän on selvästi huomannut sinut. Eiköhän tuo mene tuosta ihan omalla painollaan. Mihin sä apua muka tarttet, hoidat ite aivan loistavasti tuon. Ikävä on tietenkin mutta se rauhoittuu mukavaksi tunteeksi kun saat häneen sen tarvittavan yhteyden. Älä turhaan hermoile kaikki luistaa oikein hyvin. Olo tasaantuu kyllä anna sille se mahdollisuus.
Joo ihan tunnistamaton oot paitti tuo hymy taitaa olla käsinkosketeltavaa.
Tänään näin hänet ensi kertaa viikkoon. Luulin että tunne helpotti, mutta hänet nähdessäni menin taas lukkoon. Itkettää tämä säälittävyys, ahdistus ja ikävä. Ihan kun elämä olisi taas pyörähtänyt paikoiltaan