Pakkoruotsilla ylläpidetään elitististä järjestelm

Pakkoruotsilla pidetään suomenkieliset toisen luokan kansalaisina. Suomen kaksikielisyys ei ole totta.


Suomenkielisten sekoittamisen estäminen ruotsinkielisiin on Suomessa poliittisesti tuettua toimintaa. Suomi on maailman ainoa åpartheid valtio.
Suomessa ei pelätä että ruotsinkieliset etääntyvät suomenkielisistä koska he eivät ikinä ole olleetkaan meidän keskuudessamme. Siksi ruotsin kieltä ei Suomessa kuule eikä tarvitse.

Ruotsinkielisille on omat koulut, yliopistot, nuorisotalot, korttelit, siirtolapuutarhat, varuskunta, ylioppilaslautakunta, terveyskeskukset, vanhainkodit, hautausmaat ja jopa paikkakunnat ym. Kuinka siis voisimme olla kaksikielinen maa kun ihmiset on jaettu kielen mukaan omiin yksikielisiin yhteisöihinsä, aivan kuten ennen apartheidin Etelä-Afrikassa?

Ruotsinkielinen saa mennä suomen kieliseen nuorisotaloon Turussa, mutta suomenkielinen ei saa mennä ruotsin kieliseen nuorisotaloon jos ei puhu ruotsia. Kaarinassa ruotsinkieliset vaativat että jos suomen- ja ruotsinkieliset koulut ovat samassa rakennuksessa, niin pitää olla eri sisäänkäynnit ja välitunnit eri aikaan ruotsinkielisillä ja suomenkielisillä. Kaksikielisyys on silkkaa apartheidia.

Esimerkki apartheidista Suomessa: lainaus ILTASANOMAT:

KIELIMUURI RUSKEASUOLLA
22.8.2008
Suomenkielisille ei myydä mökkejä
Suomenkielisille annetaan huutia Ruskeasuon siirtolapuutarha-alueella.

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200808228137027_hi.shtml



http://www.iltalehti.fi/helsinki/200808228143176_hi.shtml



Terveyskeskuksen tyly vastaus: Hoitoaikoja vain ruotsinkielisille

Lääkäriin Paraisilla pyrkinyt nainen koki itsensä kakkosluokan kansalaiseksi.

IL Torstai 28.10.2010 klo 10.34
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102812597045_uu.shtml



Uusisuomi:

RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun?
RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin.

RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin.

Ehdotuksen mukaan opetus luokkatiloissa järjestettäisiin omalla äidinkielellä, mutta oppilaat olisivat yhdessä lounastauoilla ja välitunneilla. Tilasiirroksella syntyisi säästöjä.

- Ehdotus järkytti meitä, kertoo kaupunginvaltuutettu Mia Grundström (r.) Hufvudstadsbladetissa.

Grundströmin mukaan samoissa tiloissa toimiminen johtaisi siihen, että ruotsin kieli katoaisi ja kaikista tulisi suomenkielisiä. Grundströmin mukaan kaikki RKP:läiset olivat ehdotuksesta totaalisen järkyttyneitä.

Espoon sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä on nyt Yle Uutisten mukaan luvannut, ettei ruotsin- ja suomenkielisiä koululuokkia siirretä saman katon alle.

Espoo kuitenkin suunnittelee edelleen perustavansa uudelle Suurpellon asuinalueelle kaksikielisen koulukeskuksen.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74717-rkp-shokissa-suomen-ja-ruotsinkieliset-samaan-kouluun

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74717-rkp-shokissa-suomen-ja-ruotsinkieliset-samaan-kouluun#comments

Ruotsin kielellä pääsee jonon ohi lääkäriin

29.05.2013 07:13 Pohjalainen

Vaasan pääterveysasemalla päivystää ruotsalaislääkäreitä, jotka eivät puhu ollenkaan suomea. Ruotsia osaava asiakas pääsee muita nopeammin lääkärin vastaanotolle.
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/ruotsin-kielella-paasee-jonon-ohi-laakariin-1.1397222
766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ole haittaa osata useampaa kieltä. Rasisteja on aina. Jossain syrjitään ruotsalaisia. RuneScape on hyvä peli.

Äänestä
  • Kielien osaaminen on rikkaus, mutta turhan kielen opiskeleminen on rasite. Turhan kielen osaaminen ei mahdollisesti haittaa ketään mutta turhan kielen opiskeleminen on ajan ja resurssien tuhlausta ja siksi haitallista.


    Pitää puhua opiskelemisesta eikä osaamisesta. Sveko tahot yrittävät kääntää keskustelun kielen osaamiseen kun on kyse kielen opiskelemisesta. Opiskelu on satsaus joka vie voimavaroja jotka toivottavasti saadaan takaisin hyötynä kun käytetään hyödyllistä kieltä. Pakkoruotsin kohdalla tuo hyöty jää saamatta ja satsaus siis takaisin saamatta.

    Äänestä

Muuta Venäjälle siellä ei tarvitse edes osata Englantia ja homojakin vainotaan, että olisit kuin kotonasi siellä. Ai niin sunhan pitäisi opetella Venäjää jota et todennäköisesti haluaisi kun uskot pärjääväsi Suomella myös siellä, mutta sopisit hyvin vainoamaan lesboja ja homoja kun niissä hommissa ei tarvitse osata mitään tai mitään kieltä. Miten se kuintenkin on mahdollista, että noin 30 miljoonaa ihmistä ihan tässä Suomen lähialueilla puhuu Ruotsia tai Ruotsin sukuista kieltä, että sunhan pitäisi mennä nujertamaan nämä kaikki, että eikun soitto Putinille jos se lainaisi sulle pari panssarivaunua ja ehkä joku voisi säälistä antaa sulle vanhan krematorion jossa voisit sitten alkaa harrastamaan tätä Ruotsalaisten "kansanmurhaa". Onnea pääset vielä pitkälle kun jaksat joka ainoa päivä tulla kirjoittamaan tänne tätä samaa manifestiasi ja on se ihme kun et ole vielä saanut pysyvää IP- bannia tänne!

Äänestä
  • Buahahhaahhh......voi tuota sinun vihaasi minua kohtaan.

    On aivan mahtavaa saada tuollainen reaktio pakkoruotsia kannattavissa ihmisissä. Se osoittaa että olen oikeassa ja he niin väärässä. He eivät saa kummottua väitteitäni järkevässä keskustelussa niin heidän hermonsa romahtavat totaalisesti.

    Pakkoruotsin vastustaminen on niiiiiiiiiiiin palkitsevaa kun tietää olevansa oikeassa ja hyvien puolella, vähän niinkuin elokuvasankari joka voittaa lopussa.

    Äänestä

Tää on kyllä mielenkiintoista.
Ollaan mukamas niin kakskielistä että...
Silti tämä kaksikielisyys toimii vain yhteen suuntaan. Suomenkielisten
täytyy osata ruotsinkieltä.
Mielestäni olisi oikeuden mukaista velvoittaa puhumaan myös Suomenkieltä. Silloinhan kyse olisi kaksikielisyydestä. Tällähetkellä on kyse lähinnä suomenkielen ja suomenkielisten syrjinnästä.
Kuitenkin näitä ruotsinkielisiä on vain n.6%.
Tämä turhanpäiväinen "kaksikielisyyden"ylläpitäminen nielee turhia euroja.

Äänestä
  • Opettele nyt ensin itse suomea! Kirjoituksesi on kaameaa luettavaa. Moni ruotsinkielinenkin osaa suomea paremmin.

    Äänestä

Iltalehti ja Uusi Suomi -linkkaukset toimii aina todella hyvänä pohjana viesteille. Antaa semmosta luotettavuutta, että nyt on kyllä perehdytty oikein kunnolla aiheeseen!

Tsemppiä aloittajalle elämään, kyllä se siitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


huusiann kirjoitti:

Pakkoruotsilla pidetään suomenkieliset toisen luokan kansalaisina. Suomen kaksikielisyys ei ole totta.


Suomenkielisten sekoittamisen estäminen ruotsinkielisiin on Suomessa poliittisesti tuettua toimintaa. Suomi on maailman ainoa åpartheid valtio.
Suomessa ei pelätä että ruotsinkieliset etääntyvät suomenkielisistä koska he eivät ikinä ole olleetkaan meidän keskuudessamme. Siksi ruotsin kieltä ei Suomessa kuule eikä tarvitse.

Ruotsinkielisille on omat koulut, yliopistot, nuorisotalot, korttelit, siirtolapuutarhat, varuskunta, ylioppilaslautakunta, terveyskeskukset, vanhainkodit, hautausmaat ja jopa paikkakunnat ym. Kuinka siis voisimme olla kaksikielinen maa kun ihmiset on jaettu kielen mukaan omiin yksikielisiin yhteisöihinsä, aivan kuten ennen apartheidin Etelä-Afrikassa?

Ruotsinkielinen saa mennä suomen kieliseen nuorisotaloon Turussa, mutta suomenkielinen ei saa mennä ruotsin kieliseen nuorisotaloon jos ei puhu ruotsia. Kaarinassa ruotsinkieliset vaativat että jos suomen- ja ruotsinkieliset koulut ovat samassa rakennuksessa, niin pitää olla eri sisäänkäynnit ja välitunnit eri aikaan ruotsinkielisillä ja suomenkielisillä. Kaksikielisyys on silkkaa apartheidia.

Esimerkki apartheidista Suomessa: lainaus ILTASANOMAT:

KIELIMUURI RUSKEASUOLLA
22.8.2008
Suomenkielisille ei myydä mökkejä
Suomenkielisille annetaan huutia Ruskeasuon siirtolapuutarha-alueella.

http://www.iltalehti.fi/helsinki/200808228137027_hi.shtml



http://www.iltalehti.fi/helsinki/200808228143176_hi.shtml



Terveyskeskuksen tyly vastaus: Hoitoaikoja vain ruotsinkielisille

Lääkäriin Paraisilla pyrkinyt nainen koki itsensä kakkosluokan kansalaiseksi.

IL Torstai 28.10.2010 klo 10.34
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102812597045_uu.shtml



Uusisuomi:

RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun?
RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin.

RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin.

Ehdotuksen mukaan opetus luokkatiloissa järjestettäisiin omalla äidinkielellä, mutta oppilaat olisivat yhdessä lounastauoilla ja välitunneilla. Tilasiirroksella syntyisi säästöjä.

- Ehdotus järkytti meitä, kertoo kaupunginvaltuutettu Mia Grundström (r.) Hufvudstadsbladetissa.

Grundströmin mukaan samoissa tiloissa toimiminen johtaisi siihen, että ruotsin kieli katoaisi ja kaikista tulisi suomenkielisiä. Grundströmin mukaan kaikki RKP:läiset olivat ehdotuksesta totaalisen järkyttyneitä.

Espoon sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälä on nyt Yle Uutisten mukaan luvannut, ettei ruotsin- ja suomenkielisiä koululuokkia siirretä saman katon alle.

Espoo kuitenkin suunnittelee edelleen perustavansa uudelle Suurpellon asuinalueelle kaksikielisen koulukeskuksen.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74717-rkp-shokissa-suomen-ja-ruotsinkieliset-samaan-kouluun

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/74717-rkp-shokissa-suomen-ja-ruotsinkieliset-samaan-kouluun#comments

Ruotsin kielellä pääsee jonon ohi lääkäriin

29.05.2013 07:13 Pohjalainen

Vaasan pääterveysasemalla päivystää ruotsalaislääkäreitä, jotka eivät puhu ollenkaan suomea. Ruotsia osaava asiakas pääsee muita nopeammin lääkärin vastaanotolle.
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/ruotsin-kielella-paasee-jonon-ohi-laakariin-1.1397222

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu