En jaksa enää, väsymys on voittanut ja menetin uskoni rakkauteen. Elämä ei vain oikein tunnu miltään sen ulkopuolella. Minulla on melkein kaikki muu mitä olen toivonutkin, mutta ei rakkautta. Kukaan ei ole koskaan edes pitänyt hellästi lähellään, kukaan ei ole koskaan nukkunut vierelläni, olen niin täydellisen osaton siitä kaikesta mikä on jo arkea monille muille.
Ovatko he siltikään onnellisia? Eivät aina - osaamatta arvostaa sitä mitä heillä on, tietämättä mitä on yksinäisyys.
Ovatko he siltikään onnellisia? Eivät aina - osaamatta arvostaa sitä mitä heillä on, tietämättä mitä on yksinäisyys.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä se oikea ihminen voi löytyä ketä palauttaa uskosi rakkautten ja on hellä sekä tunteellinen sinua kohtaan. Kun olet oma itsesi ja iloinen sekä hyväntahtoinen niin kyllä joku mukava ihminen sinut huomaa ja omakseen tahtoo syliin lämpimään.
Nyt jos masentaa niin kannattaa hakea tukea ja iloa ystävistä ja sukulaisilta.
Aurinkoista sunnuntaita ja tsemppiä sinne :)
Tuki on juurikin sitä, että sanotaan kyllä sinäkin vielä jonkun löydät. Se on sama kuin hokea korkeakoulutetulle pitkäaikaistyöttömälle, että kyllä sinäkin vielä töihin pääset juuri kun hän on melkein saanut unelmiensa työpaikan.
Varmasti olisi minullakin monia ottajia, mutta seurustella pelkän seuran vuoksi, ettei olisi yksin? Ahdistaa pelkkä ajatuskin.
Sun kantsis ottaa yhteyttä tohon anteeksirakasn. Luulen/uskon että sopisitta hyvin yhteen.
Jos et tapaa ihmisiä et myös tapaa sitä ihmistä joka saa sinut onnelliseksi. Ei pidä tyytyä ja etsiä se oikea.
Pitkäaikaistyöttömän on vaikea työllistyä tässä maassa missä työttömien määrä lisääntyy eikä politikoilla ole mitään järkeviä ratkaisuja. Eivät näe sitä todellista ongelmaa.
Nyt öitä
Ongelma on myös siinä, että vamma on nyt niin laaja, etten oikeastaan edes halua tavata ketään. Asenteeni on vähän kaikkia kohtaan sama - en halua, älkää leikkikö tunteillani, älkää kuvitelko mitään, minua ei kiinnosta.
Omituista kyllä tunnun siitä huolimatta myös vetävän niitä miehiä aiempaa enemmän puoleeni, vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa enkä ole yhtään imarreltu.
Tiedän tasantarkkaan miltä sinusta tuntuu, sillä tilanteeni on aivan sama, ja välillä tuntuu kuin tunteet olisivat kuolleet. Nuorena olin ujo, enkä uskaltanut lähestyä tyttöjä, aikuisena olen puhelias, avoin ja rohkea, mutta ketään ei kiinnosta, varsinkaan kun ei ole töitä eikä bemaria perseen alla. Muutaman kerran, kun on päässyt lähelle naista, on kuin olisivat pelästyneet tunteitaan, ja sitten eivät olekaan kyenneet ystävyyttä enempään. En tiedä mitä on hellyys, ja läheisyys, sitä kun en ole koskaan saanut. Tsemppiä muille kohtalotovereille!
Olen pahoillani puolestasi aloittaja. Väsymys voi joskus olla musertavaa, vaikka sekin kuuluu elämään. Toivoisin silti, ettet hukkaisi rakkautta sisältäsi. Kaikesta huolimatta se auttaa jaksamaan, vaikkei sitä ain pääse jakamaan.
Olen onnekkampi, sillä olen rakastanut ja minuakin on kaiketi rakastettu. Silti olen tässä nyt yksin rakkauden haavoittamana. Jaan kanssasi tunteen siitä, että elämä tuntuu valjulta ilman ihmistä, jonka kanssa jakaa se. Olen saavuttanut asioita, joita en ole edes osannut toivoa. Olen tästä kiitollinen, mutta silti vaihtaisin kaiken kestävään rakkauteen, suhteeseen, kumppanuuteen ja perheeseen.
Toivon sydämestäni, että rakkaus kävelisi vielä elämääsi.
Kiitos! Alitajunta osaa onneksi yllättää ja tuoda takaisin muistoja siitä miltä tuntuu rakastaa. En halua katkeroitua, enkä todellakaan sellaisen miehen takia, jota rakastin aivan eri tavalla kuin ketään muuta. Se tunne joka tahtomattaan syntyi ei sitä ansaitse.
Viime aikojen stressi ja väsymys myös lienevät ottaneen osansa, kun ei olekaan ollut enää mitään ruusunpunaisia unelmia joita varten elää. On vain minä ja tuntematon tulevaisuus.
Yksipuolinenkin rakastuminen voi olla tärkeää ja palkitsevaakin. Silloin kun se ei vaadi eikä katkeroita, niin siitä voi iloita. Minusta sinulla on hyvä suhtautuminen omaan tunteeseesi. Kokemalla ja hyväksymällä tunteensa pääsee jo aika pitkälle. Omien ja toisten tunteiden kohtaamisen taito olisi tärkeä osata.
Tulevaisuuteen on hyvä luottaa, mutta liian pitkälle ei kannata yleensä asioita mielessään rakentaa. Usein ihminen pettyy omiin odotuksiinsa. Unelmat olisivat kyllä tärkeitä. Itse en oikein osaa enää unelmoida, sillä olen tottunut ja opetellut luopumaan.
Kun jaksaa ajatella ja tehdä hyvää, niin sitä saa yleensä myös itselleen muodossa tai toisessa. Toivottavasti maltat levätä ja lievittää stressiäsi riittävästi. Tekeminen on monesti hyvää terapiaa, mutta kohtuus kaikessa :)
Yleensä olen pystynyt kanavoimaan tunteeni kirjoittamiseen, mutta tällä kertaa se ei tunnu luonnistuvan. Haava on jollain tapaa erilainen. Ehkä osasyy on siinä, että olemme kuitenkin ystäviä ja mikään ei ole kunnolla alkanut eikä päättynytkään. Mene ja tiedä.
Ymmärrän. Kirjoittaminen on auttanut minuakin. Olen myös ajatellut todella paljon. Välillä kääntänyt ajatuksiani uupumukseen saakka. Joskus tilanteiden selviäminen vaatii myös oikeanlaista ympäristöä tai oikeanlaisia ihmisiä ympärille.
Olen samankaltaisessa tilanteessa, jossa upposin tunteeseeni niin syvälle, etten ole vastaavaa aiemmin kokenut. Mitä enemmän olen tätä ihmistä oppinut tuntemaan, sitä oikeammalta hän on vaikuttanut. Vaikka toivon rakkautta, toivon sitä ennen kaikkea hänelle. Aion joka tapauksessa tehdä kaikkeni hänen vuokseen ystävänäkin.
Tuo on hienoa. Olin samoissa lähtökohdissa viime keväänä, mutta jotenkin se kaikki vain katosi. Tuli tunne, että johdetaan harhaan sekä epäilys, että halutessaan yksi yhteinen tuttava voisi sotkea välimme. En unohda sitä pilkallista katsetta ja ivallista hymyä, jonka häneltä sain kun yksissä illanistujaisissa tämä kaivattuni ei istunutkaan viereeni vaikka oli tilaa, vaan pöydän toiseen päähän. Jäi tunne miten yksin olen tässä tilanteessa ja näiden tunteiden kanssa sekä pelko siirä miten asiat voivat joskus sotkeentua valheiden tai väärinkäsitysten takia.
Se mitä kahden ihmisen välillä on tulisi olla heidän välistä, ei muiden.
Olen samaa mieltä. Kahdenväliset asiat eivät kuulu muille. Toivottavasti pääset kuitenkin yli tästä tuttavanne käytöksestä ja toivottavasti kaivattusi on myös viisas tilanteessanne. Kun toimitaan ilman kunnollista keskustelua, voi joskus olla vaikea lukea sitä, miten toinen kokee käytöksen ja sanomiset. Ehkä kaivattusi ei kuitenkaan tietoisesti tarkoittanut loukata sinua istumalla toisaalle?
Sen olen oppinut, että pelolle ei kannata antaa valtaa ja varsinkaan toisten ihmisten ei pitäisi antaa pelotella. Paras keino on kohdata pelkonsa tilanteeseen sopivalla tavalla. Monesti tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta pelko rakentaa pidemmän päälle vankilan, josta voi olla todella vaikea päästä pois.
Olisihan se hienoa jos voisi vain mennä sanoa tai edes kirjoittaa suoraan, että sinut minä halusin jo silloin kolme vuotta sitten kun ensi kerran tavattiin, enkä ketään muuta ja että mitä enemmän olimme tekemisissä niin rakastuin sinuun, vaikka se ei ehkä edes ollut tarkoituksesi. Mutta ei se mene niin kuin kirjoissa ja elokuvissa.
Ristiriitaisinta elämässä on kuitenkin aina se, miten toisaalta jossain vaiheessa pitäisi vain päästää irti, jotta voisi alkaa jotain uutta, mutta toinen on hieno ihminen, ettei halua tai voi luopua. Toisista sen sijaan tietää, ettei ystävyys kannata ja anna mitään takaisin, todennäköisimmin vain ottaa.
Älä sinä nainen luovuta, kyllä se rakkaus tulee sun elämään silloin kun sitä vähiten odotat. Mä tiedän että mun pitää olla kiitollinen, et mua on rakastettu ja rakastetaan. Elämä ei silti ole koskaan noin yksinkertaista, tunteet vie jos vie ja niiden kanssa ei aina ole helppoa.
Mulla mies mielessä, mutta toivon että löydät ihmisen joka rakastuu sinuun ja sinä häneen.
"Illanhämärään" kirjoittajalle kiitokset viisaista ajatuksista. Arjessa minulla on ollut ilo kohdata tai jutella samoin toimivan ja ajattelevan miehen kanssa. Häneltä olen saanut voimaa ja siksipä Häntä idoloin ja muutenkin hänestä mukavia ajattelen. Hyvää viikonloppua myös ketjun aloittajalle.
Kiitos samoin! Täytyy sanoa itsekin, että viisaita on hän kirjoittanut - kiitos illanhämärään - ja toivottavasti myös löydät elämääsi kestävän rakkauden.
Sattumalta soi tämä kappale juuri radiossa: https://youtu.be/Tj75Arhq5ho
Sitä on usein tullut kuunneltua, kuvaa hyvin tätä hetkeä - ei väliä vaikka toinen ei olisikaan vierellä niin rakkaus ylittää ajan ja etäisyydenkin.
Kiitos kuuluu myös keskustelukumppanille, sillä ajatukset syntyvät vuorovaikutuksessa. Viisaudesta en tiedä, mutta kantapääoppi on ollut tehokas kouluttaja. Ja on sanottava se, että tässä kirjoittaessa on helpompi olla viisas, kun ehtii ajattelemaan. Päivittäisessä elämässä tilanteet tulevat usein niin nopeasti, että viisaus ja reagointi on paljon vaikeampaa. Ehkä senkin joskus oppii, kun pääsee paremmin sinuksi intuitionsa kanssa ja opettelee puhumaan.
Hyvä biisi, nuoruusmuistoja :) Musiikki on toiminut minulle aina väylänä tunteiden käsittelyyn. Uskon, että teille molemmille suodaan vielä onnea rakkaudessa. Vaikkei se ole paljoa, niin voin halata näin virtuaalisesti ja toivotella valoa sekä lämpöä elämäänne.
Täällä saman ikäinen nainen samoin tuntemuksin. Minua satuttaa se, kun ihmiset sanovat, että kyllä sinä jonkun löydät. Ja kun en löydä, tunnen itseni entistä epäonnistuneemmaksi eikä huvita nähdä ihmisiä, jotka olettavat, että jonkun löydän.
Se ei oikein ole kauhean kannustavaa, vaikka sanoja voi niin kuvitellakin. Tuntuu, että monille nämä asiat vain ovat helpompia? Itsekin taidan olla kaveripiirin ainoa sinkku ja se vaikutti jo siihenkin, että jätin keväällä menemättä yksiin häihin kun en halunnut vastailla kysymyksiin onko joku tai ottaa vastaan juurikin noita toteamuksia: kyllä vielä löydät/sun pitäis käydä useammin ulkona/vaatia vähemmän, että ihmisestä tulee kranttu jos on liian kauan yksin, tms.
Kranttu? Olen aina ollut enemmänkin se herkkä romantikko, joka etsii sitä oikeaa, joka on samalla aaltopituudella kanssani. Mikään ei ole niin kamalaa kuin tuntea olevansa yksin ja väärinymmärretty seurassakin.
Päivän biisi: https://youtu.be/H4WHM1PwE1A