En pysty toimimaan juuri mitenkään, jännittää kaikki. Virastoihin soittamiset, kassoilla käymiset, uudet tilanteet.. autoa en voi edes kuvitella ajavani, kun syke nousee kattoon ja jalat ja kädet tärisee. Pelkään ihmisten ilmoilla, että käsien tärinä näkyy ulospäin ja pitävät sairaana.
En mä lapsena ollut tällanen. Tämä tilanne pilaa elämäni, olen jo vetäytynyt monesta asiasta jännityksen takia. Erakoitunut, ystäviä ei ole yhtään, kaverejakin vaan muutama. Hengittelyt, rauhottelut ja muiden asioiden miettiminen ei auta yhtään. Verenpaineetkin jo koholla, kun aina sykettä. Tarvitsen apua tähän, mikä auttaa?
Tarvitsen apua, jännitys pilaa elämäni
4
96
Vastaukset
- jarrer
No ainakin itseäni on auttanut beetasalpaajat ja diabamit. Olin ennen lääkkeitä vastaan, mutta tuntuu että niiden kanssa tulee hyvin toimeen kun muistaa pitää välillä taukoo. Psykiatrille vaan aika niin apua kyllä löytyy
. - ooioooojoojo
Just mietin itsekin samaa, siis että otan omaan vanhaan lääkäriin yhteyttä niin kirjoittaa pienen reseptin diapameja, niin ei tarvitse ressata ihan kaikkia pikku asioita. Tee säkin aloittaja näin, me kaikki ressataan pikkuasioita, sitä tämä yksin oleminen tekee kun on vankina omien ajatustensa keskellä.
Heippa!
Minä kärsin kanssa sosiaalistentilanteidenpelosta ja tilanteeni on pitkälti samanlainen kuin sinulla. Jos haluat vaihtaa ajatuksia, niin minulle saa laittaa sähköpostia osoitteeseen: [email protected] . :)- jttttn
Tuo on seurausta liiallisesta yksin olemisesta.
Viettää aikaa ihmisten kanssa, niin palaa sille normaalien ihmisten aaltopituudelle. Ei enää jännitä käydä kaupassa. Tavallaan tuntee kuuluvansa joukkoon jos on läheisiä ihmisiä ympärillä.
Sitten viettää taas enemmän aikaa yksin niin huomaa kuinka pelkotilat alkavat eskaloitua.
Kassalla kannattaa muistaa se että kassaneiti tekee vain työtään (ja osa vihaa työtään). Eivät he ole siellä arvostelemassa ketään. Olen itse enemmän huolissani kassajonossa niistä takana olevista ihmisistä, ketkä voivat arvostella ruokaostoksiani.
Jos mahdollista niin käy niissä virastoissa paikan päällä. En itsekään pidä puheluista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet paljon ajatuksissani
Olen väsynyt tähän. Siihen miten paljon olen tuntenut. Miten epätoivoista kaikki on ollut. Unessa me suudellaan intohimo302525- 371916
- 341221
Tyhmää sakkia nämä tämän ajan 30-40-vuotiaat, kun eivät tee lapsia.
Eivät osaa ajatella, mihin joutuvat itse, kun tulee vanhempana terveyspuolen ongelmia ym:ta, missä tarvitsevat apua. Mi1231125Nyt kun Suomea myydään perseellä, tisseillä ja kiimaisella tulemisella
Niin kuin Euroviisuissa, miten näette suomalaisten nuorten tulevaisuudenkuvan. Missä meidän tulisi olla hyviä, ja onko t1951016Erikan pornoshow antaa huonon kuvan Suomesta
Jos haluan kokea VHS-videoajan saksalaisen pornoelokuvan kuvastoa ja sanastoa, hankin jostain sellaisen, enkä halua nähd160992Helenalle tuli lähtö 2-kerrasta
Seiska-lehdessä on selväjärkinen selostus riitatilanteesta, joka on ollut päällä jo pidempään. Mikko on ollut oikeassa a86895- 106877
Et kuule musta enää
Jos et halua kuulla minusta enää. Olen saanut tarpeekseni tästä paskasta. Haluat että olen yhteydessä mutta sitten kuite5860- 24836