Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Uutisten kuvitus ihmetyttää

yleTarkkailuun

Eilen oli juttu älykkäiden lasten oppimisesta ja kuvituksena pitkään vain tummia ei vaaleita. Tarkoituksellista toimintaa vääristellä jo todettuja asioita ja yrittää muokata mielipiteitä. Sama linjaa muissakin ohjelmissa,haastateltavat ja aiheet.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ideologian_tuputusta

      .

      Kyse on suomalaisille vieraan monikulttuurisuusideologian pakkotuputtamisesta

      "Yleisradiolain 7 §:ssä mainitaan Ylen ohjelmatoiminnan tehtäväksi monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden tukeminen samoin kuin huolehtiminen vähemmistö- ja erityisryhmien ohjelmatarjonnasta. Niin ikään Ylen tehtäväksi säädetään kulttuurien vuorovaikutuksen edistäminen.

      Monien mielestä esimerkiksi monikulttuurisuuden edistäminen saattaa käsitteen sisällöstä riippuen asettaa vaakalaudalle kaikkia täysi-ikäisiä Suomen kansalaisia koskevan Yle-veron uskottavuuden ja yleisen hyväksyttävyyden.

      Monikulttuurisuus voidaan ymmärtää esimerkiksi siten, että jos sen tavoitteena on lisätä erilaisten kulttuurien hyväksyttävyyttä, voidaan kansalaisille ajatella kerrottavan eri kulttuureista vain hyviä asioita, mikä ikään kuin näennäisesti lisäisi myös Ylen ohjelmatoiminnan toisen periaatteen eli kulttuurien vuorovaikutuksen edistämistä.

      Välttämättä kaikki monikulttuurisuuteen liittyvät seikat, kuten esimerkiksi se, etteivät muslimitaustaiset naiset kulttuurisista syistä johtuen juurikaan solmi avioliittoja kristittyjen miesten kanssa, eivät ole yhteiskunnallisen eheyden ja tasapainon kannalta sellaisia, joista pitäisi vaieta monikulttuurisuuden nimissä. Monelle suomalaiselle yhteiskunnallinen eheys ja yksilöiden välinen tasa-arvo ovat monikulttuurisuutta tärkeämpiä arvoja.

      Jos jonkin kulttuurin piirissä on sen kaltaisia piirteitä, ettei siinä tosiasiassa suvaita toisenlaista kulttuuria, vaikka kyseessä olisi tarve suvaita valtakulttuuria, tulee tämä piirre selkeästi tuoda ilmi kansalaisille, jotka sanomaa rahoittavat."

      http://www.saarakkala.fi/blogi/2012/05/03/246

      .

    • eivaanjaksaroskaa

      Viherpunakupla tunkee Ylen ohjelmista ulos katsojan silmille joka päivä. Yle puhekin pilalla.

    • PestaTittare

      Ylen toimittajat ja vaikuttajat ovat lähes järjestään rkp:n etäpesäkkeitä ja toteuttavat rkp:n politiikkaa, johon oleellisimpana kuuluvat juuri monikulturismi, jolla nakerretaan suomalaisen yhteiskunnan perustuksia ja lisätään rkp:n äänestäjiä, sekä suomalaisten pakkoruotsitus, jolla pyritään pitämään pystyssä kaksikielisyyttä, jonka puitteissa ruotsalaisille riittää runsaasti helppoja ja hyväpalkkaisia suojatyöpaikkoja.

    • LuottamusMennytYleen

      Ylestä on tullut vihervasemmiston äänitorvi ja syntyperäisten suomalaisten oikeuksia halveksiva. Oman kansan halveksunta törkeää. Joka päivä on vierasta kulttuuria tyrkyttää ohjelmaa,uutista ja suuri agenda hyökätä PS puolueen kimppuun. Kauanko maksamme veroja jotta Media eliitti saa pilkata ja haukkua omaa kansaa ja sen kansanedustajia? Toimittajilla ei ole kunnioitusta ja tapoja kansanedustajia kohtaan. Jossain oikeissa oman kulttuurin maissa kuten Usa,Ranska,Saksa toimittajan retaleet eivät kauan huutelee päättäjiä. Suomessa on vain typeriä Moukka toimittajia ja tutkijoita,joilta tilataan lausuntoja sopivasti!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2172
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1886
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1558
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1550
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1462
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe