anteeksi kökkö otsikko, mutta en oikeen keksinyt mitään järkevää.. anyway, olen lueskellut nettiä ja vahingossa osui kohdalle epätyypillinen masennus, ja kaikki oireet ja ihmisten kirjoittamat asiat tästä olotilasta sopivat mulle. tässä on yli vuoden ollut jos jos jonkinlaista stressiä omasta terveydestä, kaikkea tutkittu mutta kunnollisia vastauksia ei ole löytynyt kivuille (päänsäryt, nivelkivut, mahakivut..) ja olin viime kesänä 3kk melkeen kokoajan vuode potilaana kun olin niin kipeä. tottakai siinä mieliala laskee, vuoden aikana ollut helpompia ja rankempia jaksoja mutta tämä kesä on ollut kaikista rankin.. kuvioon tullut itsetuhoisuus..
okei, yritän pitää tän lyhyenä, mutta tulin siihen tulokseen että kaikki oireet sopii mun ololle, ja masentuneethan voi herkistyä kivulle, ja oon huomannut että kun on tosi paha olla, on nivelsäryt pahentunut ja maha tullut kipeäksi. mutta mitäs nyt? tahdon tän olon pois, en vaan jaksa enää, mutten myöskään tiedä mitä tehdä. en vaan tahdo kenenkään tietävän tästä, mutta äidilleni ohimennen jotain puhuin ja se kysyi haluunko että varataan aika jonnekin että pääsisin puhumaan, mumisin vaan että no en tiiä.. vaikka joo, kyllä mä haluan apua, mutta samalla ahdistaa ja pelottaa niin hemmetisti jollekin puhuminen. mä olen siis aivan toivoton tunteitteni ilmaisemisessa ja ongelmieni puhumisessa, mikä saattaa olla osa tätä ongelmaa, kun en koskaan puhu mistään kellekään. hävettää vaan itkeä tämmösistä asioista, kun tuntuu että muilla on paljon isommat ongelmat kun mulla.
mutta jos nyt siis pääsen ammattilaselle asti niin kuka se siis on? psykologi, psykiatri, onko niitä muita vielä? mitä eroa niillä on?
ja olisi helpottavaa kuulla muitten kokemuksia kun ekan kerran ootte mennyt puhumaan jonnekin, mitä siellä on kyselty ja tämmöstä. ahdistaa tää epätietoisuus, kun ei tiedä mitä odottaa.. ja siis, kun oon itse diagnosoinut oloni, niin voiko siellä vaan sanoa että musta tuntuu että mulla on ep.tyypillinen masennus ym.? vai kuulostaako se vaan jonkun vainoharhaisen huutelulta? äääh auttakaa mua :(
okei, yritän pitää tän lyhyenä, mutta tulin siihen tulokseen että kaikki oireet sopii mun ololle, ja masentuneethan voi herkistyä kivulle, ja oon huomannut että kun on tosi paha olla, on nivelsäryt pahentunut ja maha tullut kipeäksi. mutta mitäs nyt? tahdon tän olon pois, en vaan jaksa enää, mutten myöskään tiedä mitä tehdä. en vaan tahdo kenenkään tietävän tästä, mutta äidilleni ohimennen jotain puhuin ja se kysyi haluunko että varataan aika jonnekin että pääsisin puhumaan, mumisin vaan että no en tiiä.. vaikka joo, kyllä mä haluan apua, mutta samalla ahdistaa ja pelottaa niin hemmetisti jollekin puhuminen. mä olen siis aivan toivoton tunteitteni ilmaisemisessa ja ongelmieni puhumisessa, mikä saattaa olla osa tätä ongelmaa, kun en koskaan puhu mistään kellekään. hävettää vaan itkeä tämmösistä asioista, kun tuntuu että muilla on paljon isommat ongelmat kun mulla.
mutta jos nyt siis pääsen ammattilaselle asti niin kuka se siis on? psykologi, psykiatri, onko niitä muita vielä? mitä eroa niillä on?
ja olisi helpottavaa kuulla muitten kokemuksia kun ekan kerran ootte mennyt puhumaan jonnekin, mitä siellä on kyselty ja tämmöstä. ahdistaa tää epätietoisuus, kun ei tiedä mitä odottaa.. ja siis, kun oon itse diagnosoinut oloni, niin voiko siellä vaan sanoa että musta tuntuu että mulla on ep.tyypillinen masennus ym.? vai kuulostaako se vaan jonkun vainoharhaisen huutelulta? äääh auttakaa mua :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
niin ja vielä, luin että epätyypillistä masennusta sairastavat etenevät noissa terapioissa paljon hitaammin kuin perus masennusta sairastavat ihmiset ja että lääkkeet on auttanut parhaiten. jos täällä on epätyypillistä sairastavia niin olisi kiva kuulla teidän kokemuksia, miten nopeasti olette edenneet, millon lääkkeet tullu kuvioihin, mitä lääkkeitä ootte syöneet? kiitos kovasti vastauksistanne !
Minkähän lääkefirman markkinointisivuilla sitä on tullut vierailtua...
Terve epätoivoinentyttö
Epätyypillisestä masennuksesta en osaa sanoa, mutta itselläni oli voimakkaita alaselkäkipuja sekä epämääräisiä lihaskipuja lantion seutuvilla masennuksen pahimpana aikana.
Voin kertoa vain oman tieni lyhyesti. Kun 2012 lokakuussa tulin siihen tulokseen etten enää selviä yksin masennuksen ja ahdistuksen kanssa, raahauduin oman terveyskeskuksen luo lääkärini puheille ja selitin tilanteeni. Minulle määrättiin siltä seisomalta 3 kk SL ja ohjattiin psykiatrisen sairaanhoitajan luokse (vapaaehtoinen). Näin oma hoitoni lähti liikkeelle.
Psykiatrisen sr.hoitajan käynnit ovat rajallisia - 3-6 kertaa muistaakseni, mutta käyntejä voidaan sopia lisää tarpeen mukaan. Jos tilanne ei ole helpottunut, ja yleensähän ei ole, seuraava askel on oman alueesi psykiatrinen poliklinikka. Kuulostaa pelottavalta, mutta ei hätää. Hoito on samanlaista. Lääkärin tutkimuksen jälkeen saat itsellesi omahoitajan joka on yleensä psykiatrinen sr. hoitaja. Käynnit näissä hoitokeskusteluissa ovat noin kerran kuussa tilanteesta riippuen.
Keskustelut sr. hoitajan kanssa, niin kuin sairaudenhoidon kanssa aina, ovat luottamuksellisia. Hoitaja saattaa antaa sinulle ensin täytettäväksi masennuskaavakkeen (rasti ruutuun) kartoittaakseen kuinka vakavasta masennuksesta on kyse. Keskustelut itsessään eivät ole kuulustelu-tyylisiä kyselyitä. Hoitaja saattaa auttaa sinua ohjaamaan kertomuksesi raiteilleen jos ns. lanka sattuu katkeamaan kesken tarinan. Hän saattaa kyseenalaistaa joitakin omiin käsityksiisi liittyviä seikkoja, antaa neuvoja, muttei sen enempää.
Tämä on tärkeää: sinua EI olla tuomitsemassa siellä. SINÄ päätät siitä mitä kerrot, miten kerrot. Kukaan ei pakota. Mutta pitää muistaa myös, että vain sinä voit parantaa itsesi masennuksesta, siksi kannatta olla avomielinen. Älä pidä asioita sisälläsi kun kerran olet päässyt niin pitkälle. Puhuminen auttaa. Se on ensiaskel kohti parempaa huomista.
Älä silti heti odota liikoja näiltä käynneiltä. Monet tuntuvat, näilläkin sivustoilla, uskovan että psykiatrinen hoito kykenee heti luomaan sinulle seesam aukene ehjän ja hyvän mielen. Näinhän ei ole. Masennuksesta toipuminen on pitkällinen prosessi, jossa oma motivaatiosi paranemiseen ei ole vaatimattomin vaikutin. Kaikki on loppujen lopuksi sinusta itsestäsi kiinni. Vain sinä voit parantaa itsesi. Psykiatria antaa vain työkalut ja suunnat joiden avulla toipuminen tapahtuu, toivon mukaan nopeammin ja helpommin.
Summa summarum: masennuksesta puhuminen alan ammatti-ihmisten kanssa ei ole mörkö. Mene ja hoida tämä asia alulle, jo tänään. Ei se ota jos ei annakaan ja ainakin pääset ylös ja ulos vuoteen pohjalta hetkeksi ;)
Vielä lopuksi, kerroit että olet puhunut asiastasi vanhempiesi kanssa. Tämä on toki vain minun mielipiteeni asiasta, mutta äidit ja isät eivät välttämättä aina ole parhaat keskustelu- ja auttajakumppanit tämän tasoisen ongelman kanssa. He ovat lähiomaisia ja heissä herää usein huoli ja hoivavietti, halu hemmotella jne. Nämä eivät kuitenkaan ole niitä keinoja jotka auttavat ulos masennuksesta, niin julmalta kuin se voikin kuulostaa.
Kaikesta huolimatta, kaikkea hyvää sinulle.