Jos kaikki laittaisivat kellon soimaan viisi minuutti aiemmin, jäisi tien päällä kiukkuilu vähemmälle. Hymyillen kaikki mahtuu sopuisasti! :)
Sopu sijaa antaa
7
<50
Vastaukset
- todentotta
Itketään että sujuvuus kärsii liikenteessä. Turvallisuus tulee kuitenkin aina ensin. Mokailijat ja hätäilijät eivät tajua että itse aiheuttavat omalla toiminnallaan tiukentuneet otteet ja tiukemman valvonnan.
Esim. niitä peltipoliiseja tai hidastetöyssyjä ei tarvita tai lisätä heitä varten jotka noudattavat nopeusrajoituksia. Syypäät löytyvät muualta. Syytä kenties katsoa peiliin.
Siinä olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä että liikenteessä tulee ottaa asiat rauhallisesti ja jättää kiire narikkaan. Hätäilemäällä saattaa tulla jopa ruumiita. - makkaravene
Samaa mieltä. Jo sen 5 minuutin lisääminen ennakkoon aikatauluun tuo paljon kevyemmän mielen liikenteessä. Tai sitten ei pitäisi olla niin vakavana, jos hieman myöhästyisikin.
- Missä_logiikka
Jos kaikki lähtee 5 minuuttia aiemmin on liikenne ihan samanlaista kaaosta. Autoilijat ovat jopa huonommalla mielellä kun uhrasivat 5 minuuttia elämästään silti joutuen ruuhkaan.
- ota-lungnisti
Jos haluat sujuvuutta, käytä metroa. Liikenteessä liikuu muitakin ja siellä ei hötkyillä.
- hiljaa-hyvä-tulee
Joo, lähtee 5min aikaisemmin, mutta on perillä 3min myöhemmin ja myöhästyy, mutta siltikin hymyilyttää kun oli mukava ajella rauhallisesti. Kaikkia oikein nauratti autoissaan kun huomasivat miten mukavaa voikin olla.
- sädekehäKeskisormella
Hauskoja nämä "hyvät ja ajattelevat kansankynttilät", ensimmäisen ovat näyttämässä keskaria ja tekevät muuta liikennettä vaarantavaa jos joku ajaa heistä ohi, vaikka ohitus tapahtuisi mahdollisimman turvallisesti. Kovin näillä hienoilla ihmisillä näyttää pipo kiristävän ja pannu kiehuvan.
- Vuoronumerojärjestelmä
Kaikkien polkupyöräilijöiden pitää laittaa kello soimaan viisi minuuttia ennen jalankulkijan ohittamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1211771
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391477Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231446Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461260
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521251- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531029