"PÄÄTÖKSENTEKO 24.8.2015
Hallitus esittää irtisanomissuojan poistolle varaslähtöä
Hallituksen esitys uudesta kuntarakennelaista on lähdössä lausuntokierrokselle. Lakiluonnoksessa esitetään aiemmin ilmoitetun mukaisesti henkilöstön viiden vuoden irtisanomissuojan kumoamista vuodesta 2017 alkaen tapahtuvissa kuntaliitoksissa. Jo vuonna 2016 voimaan tulevissa kuntaliitoksissa kunnat voivat esityksen mukaan halutessaan muuttaa yhdistymissopimuksia niin, ettei irtisanomissuojasäännöstä sovelleta.
Lausuntokierrokselle lähtevä kuntarakenneuudistus joustavoittaa kuntaliitosprosessia. Nykyisestä laista kumottaisiin kuntauudistuksen toteuttamiseen liittyvät säännökset, kuten kuntien velvollisuus selvittää yhdistymistä, selvitysvelvollisuuden edellytykset sekä selvitysten määräajat.
Kuntien yhdistymisavustuksen maksamisen ja valtionosuuden vähentymisen korvaamisen edellytyksiä muutetaan. Maksamisen tai korvaamisen edellytyksenä ei enää olisi selvitysvelvollisuuden määräaikojen ja selvitysvelvollisuuden noudattaminen. Yhdistymisavustus maksettaisiin kaikille vuonna 2017 yhdistyville kunnille. Lakisääteinen selvitysavustus maksettaisiin käynnissä oleville selvityksille vuoden 2016 loppuun saakka.
Valtiovarainministeriön pyytämien lausuntojen määräaika on 8.9.2015. Lakimuutokset on tarkoitus saada voimaan vielä kuluvan vuoden aikana."

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuntaliitoksien pohjustamista. Edellistä tukee porkkanarahat yhdistyville kunnille jotka evättiin edellisellä kaudella Risikolta lukuisia kertoja. Liitoksia tulossa.
onhan se nyt ollutkin, työttömiä 400000 ja muutamat viilaa kynsiään ja lihoo pelkäämättä potkuja
Miten paljon kunnan palkkalistoilta potkittiin "suojatyöpaikoista" väkeä pihalle ulkoistamisien yhteydessä? Paljon ja enemmän olisi potkittu mutta kun Selänne ppky ei suostunut kuntaa edustaneen luottamushenkilön vaateisiin hoitajien työsuhteiden määräaikaistamiseksi potkujen mahdollistamiseksi. Siihen päälle henkilöstömitoituksien alasajot yms. Vieläkin nousee pala kurkkuun kun ulkoistajat ennen junttaamista ja sen jälkeen tuli kertomaan kuinka oli hoitajille ihan oikein että joutuvat ulkoistamisen jälkeen tekemään muutakin kuin juoruamaan kahvihuoneessa palkkaa vastaan suojatyöpaikassaan.