Vapaa-ajattelijain tavoitteita

Humanisti-vapari

Vapaa-ajattelijain liitto lähetti viime syksynä puolueille hallitusohjelmapoliittisia uudistustavoitteita. Myös Suomen Humanistiliitto päätti yhtyä niihin ja tiedotti siitä puolueille. Ne ovat hyviä tavoitteita, jotka ovat edelleen ajankohtaisia.

Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus on myös uskonnottomien ihmisoikeus. Ihmisten yhdenvertainen kohtelu uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta julkisissa palveluissa, kuten koulussa ja päivähoidossa, on tärkeää myös lasten ja nuorten ihmis- ja perusoikeuksien kannalta. Sitä tukee nyt uusi Yhdenvertaisuuslaki.

Vaalien jälkeen muodostetun hallituksen ohjelmaan eivät tavoitteemme kuitenkaan konkreettisesti päässeet. Toiminta tavoitteiden puolesta jatkuu. Emme lannistu. Ovathan eräät uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kehitysaskeleet aiemminkin toteutuneet vasta sinnikkään toiminnan kautta.

Sen takia tässä on hyvä tiivistetysti muistuttaa esittämistämme tavoitteista:

1. Lasten rekisteröimisestä uskonnon mukaan luovutaan väestörekisterissä

Ketään ei tule valtion väestörekisterissä rekisteröidä minkään uskonnollisen yhdyskunnan mahdollisen jäsenyyden perusteella. Uskonnollinen tai muu katsomus olkoon yksilöiden ja perheiden yksityisasia.

2. Oppilaitokset ja päiväkodit toimivat uskonnollisesti tunnustuksettomasti

Peruskoulussa, esiopetuksessa ja päivähoidossa tulee luopua viralliseen ohjelmaan sisällytetystä tunnustuksellisesta uskonnonharjoituksesta ja johdetuista uskonnollisista toimituksista (jumalanpalvelukset, aamuhartaudet, ruokarukoukset). Lasten katsomuksellinen kasvatus ja mahdollinen uskonnonharjoitus ovat perheen oma asia, ei julkisen palvelun henkilökunnan työtehtävä.

3. Elämänkatsomustiedon opetus avataan kaikille

Elämänkatsomustieto (ET) tulee avata peruskoulussa ja lukiossa kaikille oppilaille mahdolliseksi katsomusaineeksi uskonnon vaihtoehtona. Huoltajien ja lukiolaisten tulee saada valita vapaasti, ilman holhousta, onko oppilaan tai opiskelijan katsomusaineena elämänkatsomustieto vai uskonto. Tätä voidaan päättää nopeasti pienellä lain sanamuodon korjauksella niin, että uudistus saadaan voiman elokuussa 2016.

4. Valtiopäivien ja yliopistojen avajaiset uskonnollisesti tunnustuksettomiksi

Jumalanpalvelusten liittäminen valtiopäivien ja yliopistojen avajaisjuhlallisuuksien viralliseen ohjelmaan on paikallaan lopettaa kirkkoon kuulumattomia syrjivinä. Jos ne ovat osa ohjelmaa, valtiopäivien avajaisten ohjelmiin tulee sisällyttää jumalanpalvelukselle vaihtoehtoinen tunnustukseton tilaisuus samaan tapaan kuin Helsingin yliopiston avajaisissa.

5. ”Jumalanpilkka” ei enää rikos Suomen rikoslaissa

Suomi ei voi nyt kansainvälisissä toimielimissä täysimääräisesti puuttua muissa maissa tehtäviin uskontoperusteisiin ihmisoikeusrikoksiin, koska Suomella itsellään on rikoslaissaan uskonrauhapykälä, jossa kielletään ”Jumalan pilkkaaminen” ja uskonnon ”pyhänä pitämien” oppien loukkaaminen.

6. Kirkollisverojärjestelmä lopetetaan

Valtion on luovuttava kirkolle annetusta kohtuuttomasta ja muita syrjivästä erityisoikeudesta käyttää valtion verokoneistoa jäsenmaksunsa eli ns. kirkollisveron kantoon.

7. Valtion ja kirkon erillisyyden selkeyttäminen valmisteluun

Vaalikauden aikana tulee alkaa valmistella evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon erityisaseman purkamista, valtion ja kirkkojen suhteen selkiyttämistä julkisen vallan neutraliteettiperiaatteen mukaiseksi. Tällöin Perustuslain 76 § tulee ottaa kriittiseen tarkasteluun.

8. Puolustusvoimien toiminta tunnustuksettomaksi

Uskonnonharjoitusta ei tule sisällyttää varusmiespalveluksen päiväohjelmaan, vaan ne voidaan rinnastaa harrastustoimintaan. Pääesikunnan uutta käskyä tulee korjata. Paraateissa mahdollinen hartaus tulee toimitta ennen varsinaista paraatikatselmusta. Nyt käyttöön otettu käytäntö, joka pakottaa poistumaan paraatikatselmuksesta suuren yleisen ja tv-kameroiden edessä rikkoo uskonnonvapautta ja yksityisyyden suojaa.

9. Yhteisiin seremoniallisiin vakuutuksiin

Uskonnollinen sotilasvala ja katsomuksellisesti neutraali sotilasvakuutus tulee yhdistää yhdeksi vakuutukseksi – niin kuin oikeudessa todistajan ja tuomarin valat/vakuutukset. Ministereillekin riittää yksi vakuutus – samaan tapaan kuin tasavallan presidentille ja eduskunnan puhemiehelle.

10. Vankiloiden oma toiminta tunnustuksettomaksi

Vankiloissa voidaan luopua valtion palkkaamien vankilapappien viroista. Vankien oikeus saada uskonnollisia palveluja voidaan toteuttaa uskonnollisten yhdyskuntien toimesta.

11. Avioliiton vihkimisoikeuteen yhdenvertainen käytäntö

Avioliiton vihkiminen olisi selkeintä hoitaa maistraattien toimesta. Mikäli uskonnollisten yhteisöjen vihkimisoikeus jatkuu, sellainen tulee myöntää myös uskonnottomien palvelujärjestöille.

12. Lasten sukupuolielinten silpominen kielletään lailla

Suomeen tulee säätää laki, joka kieltää lasten sukupuolielinten silpomisen ilman lääketieteellistä perustetta..

http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/08/25/toiminta-tavoitteidemme-puolesta-jatkuu/

17

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun tavoitteet eivät päätyneet hallitusohjelmaan, niin mikä on vaparien suunnitelma B, jolla asiat saadaan etenemään vielä tämän vaalikauden aikana?

      • Minusta näille ei pysty luomaan mitään helppoa tiekarttaa. Ei tämä ole talonrakennus, jossa voi päättää että syyskuussa valetaan betoni jne.

        Vakuutusten osalta pidän todennäköisenä, että tuomarin vala poistuu vielä tämän vaalikauden aikana. Sitä pitää sitten mainostaa Puolustusvoimille. "Vyöryttää", mikä sopiikin intin yhteyteen hyvin.

        Kohta 2 eteni merkittävästi, kun uusi varhaiskasvatuslaki ei enää puhu uskonnollisen kasvatuksen tukemisesta.

        Mutta kaikkiaan asioita vain pitää pitää esillä ja tökkiä eteenpäin aina kun jotain sopivaa lakia muuten muutetaan. Ja tietysti eroakirkosta.fi-palvelu jauhaa epäsuorasti myös maallisempaa Suomea.


    • LukijanHuomio

      Aloituksessa on 12 keskusteluteemaa. Pitäisikö ne jakaa eri ketjuihin?

      • Toki pitäisi, jos niistä saisi keskustelua aikaan.

        Sitä kylläkin epäilen. Tai ainakin otsikot pitää muotoilla mollaaviksi. Muunlaisissa ketjuissa eivät kirjoita eri mieltä olevat. Ja omien kesken noista ei taida olla juurikaan tarvetta keskustella.


      • Huhhahheijaaa
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Toki pitäisi, jos niistä saisi keskustelua aikaan.

        Sitä kylläkin epäilen. Tai ainakin otsikot pitää muotoilla mollaaviksi. Muunlaisissa ketjuissa eivät kirjoita eri mieltä olevat. Ja omien kesken noista ei taida olla juurikaan tarvetta keskustella.

        Trollit ovat jämähtäneet vuoteen 2010.


      • Huhhahheijaaa kirjoitti:

        Trollit ovat jämähtäneet vuoteen 2010.

        Eivät suinkaan.

        Käyvät he välissä vuodessa 2002. :=)


    • Humanisti-vapari

      Kun sairaalapapitkin ovat seurakuntien itsensä palkkaamia, voisi vankilassa toimivien tai vierailevien palkkojen maksu hoitua samalla lailla. Valtion palkkamana voisi silloin toimia katsomuksiin neutraalisti virassaan suhtautuva henkisen tuen ja katsomuksellisen vierailujen koordinaattori.

      • Tässä tavoitteessa huomattakoon, että vastaavaa ehdotettiin myös vankeinhoidon piiristä. Siitä ei edes ole kauaa. Kenties nyt kiristyneessä taloustilanteessa ehdotus uusitaan ja saa paremmin pontta?


    • Käänteinen kysymys: Mikä näistä tavoitteista kerää kaikkein vähiten yleistä suosiota?

      Kaikki tavoitteet ovat sellaisia, että niillä on ainakin jonkin verran kaikupohjaa omien jäsenten ulkopuolella. Ja kaikilla on myös vastustusta. Mutta on aika vaikea arvella missä suhteissa mennään minkäkin kohdan osalta.

      • LukijanKommentti

        Kannatus tai vastustus voisi olla myös vaikka 5-portaisella asteikolla. Vaikka olisi muutama nollapistettä, yhden ja kahden plussan tulokset muodostanevat kokonaiskuvan. Joskusha joillakin negatiivisuus korostuu niin, että vaikka 12 kohdasta on vain yksi miinuskohta, se vaikuttaa kokonaistulokseen.


      • UpUp

        UpUp


    • Rahahana.kiinni

      Vankilapappijuttu ei ole määrällisesti niin iso, kun vankilapappeja taitaa olla noin 10 henkilöä, vaikka onhan heidänkin vuosipalkk ongelmaansa yhteensä puolen miljoonan luokkaa, ja 500 000 euroa on iso raha 25 000 euroon verrattuna.

      Tärkeämpää on asian periaatteellinen puoli. Katsomuksellisen ja henkisen työn koordinaattorin olisi hyvä olla katsomuksellisesti neutraali, puolueettomasti tooimiva viranhaltija (eikä yhden uskonnolllisen yhdyskunnan pappi).

      • Rahahana.kiinni

        10. Vankiloiden oma toiminta tunnustuksettomaksi

        Vankiloissa voidaan luopua valtion palkkaamien vankilapappien viroista. Vankien oikeus saada uskonnollisia palveluja voidaan toteuttaa uskonnollisten yhdyskuntien toimesta.


    • UpUp

      Ettei totuus vapareista unohtuisi

    • KuudesPykälä

      Kyllä, tästäkin voisi avata oman ketjun, vaikka ei niiin laaja-alainen asia olekaan:

      "10. Vankiloiden oma toiminta tunnustuksettomaksi
      Vankiloissa voidaan luopua valtion palkkaamien vankilapappien viroista. Vankien oikeus saada uskonnollisia palveluja voidaan toteuttaa uskonnollisten yhdyskuntien toimesta."

    • LukijanKommentti

      Kannatetaan!

      • LukijanKommentti

        ...ettei totuus toiminnan tarkoituksesta unohtuisi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7091
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4874
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4155
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3433
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      713
      2207
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      265
      1628
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1435
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1408
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1266
    Aihe