Qliro kokemuksia (mm. osamaksu CDON)

kauhiostus

CDONiin vaihtui tänä vuonna osamaksut Klarnasta Qliroon ja ensimmäinen asiakaspalvelu kokemus kyseisestä firmasta hyvin negatiivinen. Ainakin asiakaspalvelija hyvin epäammattitaitoinen. Eli kysyin s.postilla tilauksesta jonka ostin Osta nyt - maksa elokuussa ja halusin maksaa laskun pois, noh viestinä saapui että heillä ei ole vielä laskua luotu, noh ei siinä mitään, jäin odottelemaan ja tilasin CDONista jo muutakin, mutta peruin kaupan samantien. Lasku kun vihdoin kolahti postiluukusta, huomasin, että laskulla näkyi molemmat ostokset ja eikä siinä kovin selvästi erotltu mikä korko kuuluu mihinkin, enhän minä halua toisesta ostoksesta maksella turhia. Otin yhteyttä asiakaspalveluun ja kysyin suoraan että paljonko maksan, kun maksan vain tämän kertamaksun (Osta nyt - maksa elokuussa) selitin tilanteen, että peruin toisen tilauksen jo CDONilta ja heiltä tuli asiasta vahvistus. Noh vastauksena tuli epämääräinen viesti, että he eivät voi mitätöidä tuotteita laskulta vaikka halusin tietää, että paljonko maksan ensimmäisestä tuotteesta korkoineen, eli paljonko summa on. Lähetin uuden viestin kysyen samaa asiaa ja vastauksena sain tällöin että lasken yhteen korot ja käsittelymaksut. No enhän voi edelleenkään tietää mitkä näistä on mitätöidyn laskun korkoja ja mitkä tämän ensimmäisen ostoksen laskuja, kysyin vielä kerran että voivatko he millään antaa sitä summaa suoraan ja vihdoin tämä asiakaspalvelija onnistui sen kirjoittamaan viimeiseen viestiin. Jos olisin maksanut olettamani summan olisin maksanuit n. 5€ yli mitä lopullinen summa tuli olemaan. CDON tuntuu muutenkin huonontuneen vuosien mittaan ja nyt tämä vielä.

80

27429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puusd2

      Ei ole kyllä kokemusta kyseisestä firmasta, mutta Klarna kyllä toiminut hyvin.

      Pakko sanoa näin asiakaspalvelijan näkökulmasta että on kyllä typerä palvelija ollut...

      • Japi2502

        Niin, enpä tiedä mitä bisnestä ko. Firma tekee kun minullekin tuli viesti firmasta: kuukausilaskusi on lähetetty osoitteeseen [email protected]. Terveisin Qliro. Tämä tuli matkapuhelimeen, vaikka puh.nroni on nykyään salainen. Laitoin numeroni salaiseksi sen jälkeen kun oli tullut soitto 43 alkuisesta numerosta (Itävalta)...Puhuivat jotain sijoitustuotteesta ja pyysivät tietokoneella avaamaan jonkun sivuston. Lopetin kontaktin siihen. Koettivat soittaa 11 kertaa seuraavana päivänä...en vastannut...Seuraavaksi koitettiin soittaa 49 alkuisesta(Saksa) numerosta ja kahdesta Suomesta olevasta puhelinpalvelufirmasta...en niihin soittohin vastannut. Sitten tuli viesti Matkahuollosta:teille on saapunut jaettava lähetys..Olkaa yhteydessä puh.nro se....no ei sellaista puh.nroa edes löydy netistä. Soitin matkahuoltoon ja siellä kertoivat, että ei minun nimelläsi ole mitään lähetystä. Oli joku Novatron niminen firma ja täällä Suomessa yhteyshenkilö siihen lähetykseen. Näiden asioiden takia laitoin puhelimen salaiseksi, mutta silti on Qliro onnistunut lähettää viestiä matkapuhelimeen, vaikka se on nyt ollut salainen. Onhan se tiedossa, että tietyt puhelinpalvelufirmat toimivat huijaustarkoituksissa..heitetään huijaustäkyviestiestejä ja katsotaan mistä tärppää. Olen laittanut jo asian rikospoliisille, jotta nykyään tapahtuvat huijaustäkyhommat eivät levisi. Tältä Qliro firmasta olen pyytänyt lisätietoja,,kuka on toimeksiantaja ko.viestille ja kuka on hakkeroinut salaisen puh.nroni ja mitä ko. "Kuukausilasku" pitää sisällään.


    • Lilja6

      Asiakaspalvelu kyseisessä firmassa on kyllä kummaa, CDON on muutenkin todella huono firma nykyisin.

    • Pirjo_O

      Qliro... Aivan järkyttävää palvelua ja täysin perättömiä väitteitä yrityksen maksupotentiaalista, vaikka kysymyksesssä vain muutaman sadan euron ostos. Ehdotin myös laskun maksamista etukäteen tai pankkisiirrolla vakuuttaakseni että rahaa löytyy. Tämä ei kuitenkaan käynyt. Tulen boikotoimaan kyseistä firmaa ja tätäkautta myös CDON.COM:ia niin pitkään, kun Qliro opettelee tekemään oman työnsä. Tulen myös tekemään kaikkeni, levittääkseni tätä sanomaa muillekin. Jokainen voi itse miettiä kenen häviö on, kun ei tutkita yrityksein luottotietoja ja vedetään hihasta päätös olla myymättä.

    • J.D68

      Järjestäen ongelmat näiden ulkomaalaisten yritysten kanssa alkaa,kun tavaraa pitää ruveta palauttelemaan ja siitä johtuen laskua korjaamaan.Miten monta vuotta meni että aikaisempi laskuttaja laittoi asiansa sellaiseen kuntoon että homma toimi täällä suomessa.Itse jos tilaan CDON.comista käytän muita maksutapoja kuin laskulle ostamista.Halvemmaksi sekin tulee,kun että epämääräisiä laskuja rupeaa tulemaan ja sitä kautta luottotietojen menetys.

    • rahaton72

      Aivan perseestä kyseinen pulju!!! Yritin ostaa osamaksulla tuotteita vaan eipä onnistunut. Ikinään ennen ei ole vastaavaa tilanetta tullut eteen. Kysyin että miksi ei onnistu vastasivat epämääräisesti viitaten maksukykyyni. Klarna toimii.

      • ihimehommaa

        Ihan sama juttu täällä, paitsi että olen vasta laittanut kysymyksen millä perusteella ovat maksukykyni arvioinut, kun en mitään tietoja ole sinne laittanut, enkä siihen ole vielä vastausta saanut No jos ei tämä ei ratkea ihan parilla s-postilla, niin annetaan rahat sitten semmoiselle jolle kelpaa. Tässä menettää rahaa niin CDON.com, kuin kyseinen pulju.


      • Kanta_asiakas
        ihimehommaa kirjoitti:

        Ihan sama juttu täällä, paitsi että olen vasta laittanut kysymyksen millä perusteella ovat maksukykyni arvioinut, kun en mitään tietoja ole sinne laittanut, enkä siihen ole vielä vastausta saanut No jos ei tämä ei ratkea ihan parilla s-postilla, niin annetaan rahat sitten semmoiselle jolle kelpaa. Tässä menettää rahaa niin CDON.com, kuin kyseinen pulju.

        Mitä ongelmaa siinä on, ei itsellä koskaan ollut mitään ongelmia.
        Tilaan ja laitan laskun erääntymään määräpäivänä, ei yksinkertaisemmaksi voisi homma mennä.


      • Anonyymi
        Kanta_asiakas kirjoitti:

        Mitä ongelmaa siinä on, ei itsellä koskaan ollut mitään ongelmia.
        Tilaan ja laitan laskun erääntymään määräpäivänä, ei yksinkertaisemmaksi voisi homma mennä.

        Toimiiko se Qliro hyvin että sillä on helppo maksaa?


    • Tummmeli

      Asiakaspalvelu on ylimielistä ja tympeää kun yrität selvittää laskun sisältöä.Lisäksi tulee maksumuistutus heti jos et maksa eräpäivään mennessä.Näitä voi tulla samassa kuussa useita ja myös muistutusmaksuja useita/kk. Ja muutenkin laskut ovat epäselvät.Minulle ei tule edes joka kuun laskut perille...sitä en tiedä onko vika sitten missä...Muistutusmaksut kyllä laskulta löytyy,ne ei katoa...

      • Tummmeli

        Ja Klarna on kyllä hyvä.Pelaa asiakaspalvelu ja laskuihin koskevat kysymykset saa chatissa hoidettua nopeasti,hyvä asiakaspalvelu.


      • Tummeli1

        Eilen tuli uusin lasku 19e.Kun olin yhteydessä niin todellinen laskun summa onkin 34e.Ei ime että muistutusmaksuja syntyy!!!


      • ruonhyvä

        Klarnassa ärsyttää se, että jos ostat tiliin lisää tavaraa niin laskuja voi tulla useampi kuun aikana ja yhtään ei tiedä mitkä on oikein ja sitten tuleekin jo muistutuslasku.


      • Anonyymi
        ruonhyvä kirjoitti:

        Klarnassa ärsyttää se, että jos ostat tiliin lisää tavaraa niin laskuja voi tulla useampi kuun aikana ja yhtään ei tiedä mitkä on oikein ja sitten tuleekin jo muistutuslasku.

        Klarna vihon viimeinen näkyy Cellbes palautukset laskutuksessa ei muka heille ole tullut tietoa. Soitin Cellbesille ja he sanoo sinun nimellä ei ole tänne mitään maksettavaa. Sitä mieltä minäkin olen ja tiedän mitä olen tilannut.


    • Karira

      Ihme pulju tuo qliro. Eivät vastaa sähköpostiin ja chat on jatkuvasti suljettuna. Huomautuslaskusta ei oikei selviä mitä pitäis maksaa ja kuinka paljon.

      • Anonyymi

        Toimivat Pl osoitteista


    • kiukkunen

      Mulla sama ongelma qliron kanssa, maksa vasta joulukuussa. Nyt en saa osamaksuun laskuja.
      Klarna toimi hyvin ja vielä maksan vanhoja laskuja sinne.

      • Paskapersepaska

        Ihan paska.


      • Anonyymi

        Kyseinen Qliro sama kyin liero ei sieltä vastata ollaanko vähän tauolla tupakalla kun asiakkaat kysyvät oikeuksiensa perään. Oliro siirtää vitkuttelulla perintään tulee 11% korkoa ja he perivät laskutuslisän. Tulee vain lähetys luettelo vaan ei laskua. Kysyäkseni laskun tietoja maksaisin muutänan kymoin heti. Nämä laskutus menettelyt on luotu omia intressejä varten. Ei ne toimi hyvän tavan mukaan.


    • mitäihmmm

      Itsellä myös todella negatiivinen kokemus kyseisestä firmasta. Tilasin Nellystä (hekin siirtyneet käyttämään qliroa) ja palautin kaikki tuotteet, Nellystä vastattiin, että lasku mitätöidään. Silti tuli qlirosta lasku, joka sisälsi vain laskutusmaksun ja jossa eräpäivänä 30.12. Muutamaa viikkoa myöhemmin tuli samaisesta laskusta maksumuistutus 5euroa, eikä eräpäivä alkuperäisessä laskussa ole edes mennyt vielä!!! Aion kyllä valittaa asiasta, sillä periaatteessa minun ei kuuluisi joutua maksamaan yhtään mitään koko tilauksesta, minkälisäksi nelly tosiaan ilmoitti mitätöivänsä laskun, kun kaikki tuotteet palautin.

      • Anonyymi

        Haluan ostaa Nellysta, suositteletko? Qliron kanssa?


    • noprob

      Eipä toistaiseksi (yhden) kokemuksen perusteella mitään negatiivista Qliron laskusta. Tilaus CdonComista, lasku tuli s-postiin vasta tuotteen toimituksen jälkeen.

      Katsellaan nyt vielä tuleeko mitään "uusintalaskua". En usko kuitenkaan ja jos tulee niin itse vanhana asiakkaana aioin olla sitten suoraan yhteydessä CdonComiin.

    • kahvituttaa

      Täällä kanssa parinsadan euron tilaus tyssäsi muka tuotteiden summaan ja tuotteisiin joita halusin tilata! (lisäravinteet) :D Mistä lähtien on yritykselle on kuulunut mitä MINÄ haluan tilata? Tällä menolla kyseinen yritys on konkassa hyvin nopeasti. Klarna takaisin nettikauppoihin!

      • noprob

        Kannattaa varmasti aina reklamoida sinne liikkeeseen mistä tilaa. Voi olla että myyjillä & Qlirolla on jokin diili jossa tietystä summasta halutaan tarkistaa vielä ostajan maksukyky, oikeat tiedot, jopa ikä riippuen tuotteen laadusta.

        Tarpeeksi paljon kun reklamaatioita alkaa ongelmista liikkeille tulla, luulisi heidän etunsa mukaista olla vaihtaa laskuttaja.


    • helvetinkallis

      Ostin kaksi tilausta Qliro osarilla. MOLEMPIEN LASKUJEN KÄSITTELYKULUT 29,90 3,95 LASKUTUSLISÄ! HUOMATKAA JO KÄSITTELYKULUT 70€!! HELVETIN KALLIS!! Klarnalla tilin avaus tuon muttei joka laskuun..

      • Boikottiin

        Juuri aion tästä ihmeellisestä 29,90 käsittelykulusta ottaa yhteyttä Qliroon. Aiemmin olen tilannut CDON:sta, eikä siinä laskussa tällaista ollut!
        Kauppa on Bangerhead, ja meinaan kyllä olla heihinkin yhteydessä.
        Ostojeni summa on 58,80....ja kulut lähes 30!
        Klarna sen sijaan on ihan selkeä minusta.


    • ertyui

      Nyt meni pinna lopullisesti...iso pino huomautuksia tuli tuotteista, joihin en ole edes alkuperäistä laskua saanut!! Viimeinen kerta kun tilaan kyseisen firman kautta mitään! Klarna toimii aina!

    • lkmjn
    • shoppaaja

      Hyvin on palveltu, Qliro ja CDON.

    • Hohhoijakkaa

      Ei hyviä kokemuksia kyseisestä puljusta! Tilasin Lekmeriltä tavaraa ja vaikka lasku oli maksettu ajallaan, sain silti muistutuslaskun, jossa käskettiin maksaa ne vitosen muistutuskulut. Aspa oli töykeä ja koppava ja jäi inttämään muistutuskulujen maksamisestä.

    • KäviLähellä

      Meinasin tänään tilata cdonista itselleni 900 eurolla ostoksia mietin hetken että mikä on Qliro joten menin tutkimaan asiaa ja jätämpä tilauksen tekemättä jos kyseessä on tämmöinen firma

    • Kusetusta

      Täällä myös laskut qlirolla aivan sekaisin. Ei jaksa edes selittää, on niin omituisen monimutkaista..

    • Kyllästynyttilaaja

      Jatkuvasti muka joku lasku myöhässä ja 5e kun otan yhteyttä että onko kaikki laskut nyt ajan tasalla niin saoo että tuli vielä laskumuistutus 5e..ja tosiaan oli ehkä päivän myöhässä lasku mutta jo siitä tuli 5e....todella ärsyttävä....ei toimi edes niiden nettisivut, väittää ettei ole yhtään avointa laskua...pyh koko Qliro!!! En tilaa enää toiste!

    • Miisuu

      Aika negatiivinen kokemus on kyseisestä firmasta myös täällä. Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tilaan qliron laskulle saati osamaksulle mitään. Asiakaspalvelu on kyllä asiallinen mutta aika aikaansaamaton.

      Tilasin nellyltä viime vuoden syksynä takin ja valitsin qliron laskun ja ajattelin että maksan tuotteen sitten erissä. Vaihdoin takin kuitenkin isompaan. Kaikki sujui hyvin siihen asti kunnes sain ensimmäisen tililaskun. Siinä oli jo heti laitettu ensimmäinen muistutus ja kun soitin asiasta, kävi ilmi että vaihtamani takki josta oli lasku tullut eräpäivä oli mennyt ohi ja siitä sain muistutuksen vaikka olin palauttanut sen. Asia hoitui siltä osin kyllä. Sitten yhtenä kuukautena ei tullut tililaskua ollenkaan ja soitin taas asiakaspalveluun ja sanoi laittavansa sen sähköpostiin mutta muistutus on jo kuulema ehtinyt lähteä ja poistavat sen sitten tililtäni kun se tulee minulle. Soitin asiakaspalveluun kun sain muistutuksen ja lupasivat sen mitätöidä. Vähän ajan päästä sain laskun jossa oli jo kaksi 5e muistusmaksua eli ensimmäistä muistusta ei ollut ilmeisesti poistettu. Ajattelin jo tässä vaiheessa että voi helvetti sentään, taasko sinne pitää soittaa!! No soitinpa jälleen kerran ja sanoivat vaan että oli käynyt jokin tekninen virhe ja muistutus oli lähtenyt tulemaan. Aikoivat soittaa minulle kun olivat katsoneet tiliniäni tarkemmin. Eipä kuulunut soittoa. Sitten jäi tililasku taas tulematta ja pinna alkoi jo olemaan täynnä! Ajattelin että maksampa kuukausittaisen summan vaikka lasku ei tullut. Päätin kuitenkin laittaa viestiä asiakaspalveluun mikä tilini tilanne on. Sain sitten vastauksen että tilini on jäädytetty koska oli tullut virheellinen muistutus ja sen takia laskuakaan ei tullut. Vastauksen sain kumminkin tilini jäljellä
      olevasta velasta. Mietyttää vaan että miksei oltu ilmoitettu tilini jäädyttämisestä. Kyllähän asiakkaalle sellainen asia pitäisi ilmoittaa. Eikä otettu yhteyttä edes vaikka oli luvattu!

      Että en kyllä suosittele kyseistä firmaa. Klarna on paljon parempi ja mutkattomampi.

    • lasikattokasilatto

      CDONilta tilasin joululahjoja. Tilaus meni muutenkin ihan persuksilleen monin tavoin ja Nordic Feel, jonka tuotteita saa tilattua CDONin kautta, sössi kaikkein pahiten. Tilaus meni lopulta täysin plörinäksi ja lähes kaikki, elokuvia lukuunottamatta, tulivat liian myöhään eli paljon joulun jälkeen. En sitten enää niitä tuotteita edes tarvinnut, kun niitä olisivat helmikuulla toimittaneet.
      Ja sitten niistä vähistä, mitä olin saanut vastaanotettua, tuli Qlirolta lasku osamaksusopimuksen mukaisesti. Meinasin pudota penkiltä. Satasen kauppa yhteensä, josta Qliron käsittelymaksun osuus oli melkein 40 euroa.
      Ilmoitin CDONille, että loppui vuosien asiakkuus juuri tähän kauppaan. Kaikki sössimiset olisin vielä jotenkin niellyt, mutta tuo tähtitieteellinen käsittelymaksun osuus oli kyllä ryöstämisen ennätys.

      • Pykälät_hallussa

        Qliron (jonka laskujen jakelun Suomessa hoitaa itse asiassa Lindorff) tapa toimia on kerätä mahdollisimman paljon euroja maksumuistutuksilla, epämääräisillä laskutuslisillä jne. He (samantyyppinen kokemus myös Lindorffista) toimivat siten, että ikäänkuin irrottavat tuotteen toimittajan itse laskutuksesta eli ilmoittavat, että jos palautat tuotteen niin on muka erikseen otettava yhteyttä Qliroon monimutkaisin ilmoituksin sen jälkeen, kun esim. Nellyltä on tullut ilmoitus, että tuote on palautunut. Tosiasia on se että se kauppa, mistä tuote tilataan, vastaa myös laskutustoiminnan oikeellisuudesta. Qliro lähettää karhuja kolmen päivän välein ja siten maksimoi karhukustannukset ja laskuttaa sekä karhuttaa siten, että asiakkaan on lähes mahdotonta tietää, mistä oikeasti on kyse. Suomessa tämänkaltainen toiminta on laitonta, sillä meillä pätee tietyt pelisäännöt kaupan teossa. Tämä tarkoittaa asiallisia maksuaikoja, korko- ja karhukustannuksia jne. Tärkeää olisi, että jokainen epämääräinen kokemus Qlirosta vietäisiin kuluttajariitalautakuntaan, jotta Qliro saisi sanktiot ja mahdollisesti toimintakiellon ellei korjaa toimintaansa. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET USKOKO KAIKKEA, mitä nämä firmat tuputtavat. Pääsääntö on se, että JOS JOKIN TOIMINTA TUNTUU TEISTÄ VÄÄRÄLTÄ, SE TODENNÄKÖISESTI ON HARKITTUA RAHASTAMISYRITYSTÄ ja siten huijausta.

        Ajatelkaa, kuinka monelle meistä Qliro on lähettänyt muutamien eurojen karhulaskuja, mutta kun meitä on tuhansia, niin siitä kertyy mahtava summa. Siksi näitä pienempiäkään aiheettomia summia ei missään nimessä tule maksaa. Muuten on vaarana, että tästä tulee ns. maan tapa.

        Eilen 19.1.2017 oli Hesarissa artikkeli vastaavanlaisesta toiminnasta mikä kohdistui yritysten laskuttamiseen. Siinä yritettiin veloittaa 2000 euron laskusta 400 euron perintäkuluja, minkä AVI (aluehallintovirasto) totesi lain vastaiseksi ja antoi yritykselle sanktiot. Kun yrittäjä oli siitä reklamoinut, oli ko firma kehoittanut yrittäjää, ettei tämä tekisi kantelua AVI:on.

        Itse en osta enää lainkaan niistä verkkokaupoista, joissa laskuttajana toimii Qliro tai Lindorff (ainakin Nelly ja Hobby Hall). Koska on järjettömän työlästä ja hankalaa selvitellä näitä sotkuja heidän kanssaan ja siksi moni ajattelee, että tämä on vain pikku summa ja maksaa. Nämä rahastusyritykset EIVÄT toimi rehellisesti tänä päivänä. Maailma on siis muuttunut tässäkin mielessä.


    • epätoivoinenmaksaja

      Molemmat, CDon ja Qlarna ovat täysi peestä! Tilasin puhelimen, joka oli rikki jo heti. Takuuta tiedustellessani, pitäisi itse lähettää puhelin Ruotsiin ja vahinkoilmoitus joko ruotsiksi tai englanniksi! Eikä olleet vakuuttuneita ollenkaan, kuuluuko vika takuun piiriin. Jos ei olisi, käsittelymaksun joutuisin maksamaan plus mahd. korjauskustannukset! Sitten alkoi tulla Qlarnalta muistutusmaksuja, etten ollut maksanut laskua eräpäivään mennessä, vaikka maksoin juuri eräpäivänä. Kuulemma kestää kolme päivää, että näkevät, onko maksettu. Siis pitää maksaa varmuuden vuoksi kolme arki päivää ennen! Nyt olen jo maksanut kaksi muistutusmaksua, koska aina laskussa on alkuperäinen eräpäivä plus korot. Tulen hulluksi, milloin tämä päättyy?

    • EiKaiTässä

      Itse olen monesti tilannut cdon:ista kaikenlaista, ja omalla kohdallani qliro on toiminut moitteetta.
      Laskut on tullut perille ajallaan, kerran jopa siirsin eräpäivää myöhemmäksi joka toimi hianosti, eikä kustantanut mitään.
      Tällä hetkellä olen maksanut yli tuhannen euron ostosta jo puolisen vuotta qlirolle, käsittelykulut joista kertyy yli 30€ kuussa on aivan pimeät enkä niitä ymmärrä.
      50€/kk laskulla lyhennän ostokseni jäljellä olevaa summaa noin 15€? huhhei mikä hinta.
      olen myös paristi maksanut suuremman summan kun mitä laskulla lukee, tämäkin joka kerta moitteetta lähtenyt jäljellä olevasta summasta ja tämän johdosta kulut pienenee kun luotto pienenee.
      Asiakaspalveluun olen kerran ollut yhteydessä ja sain ystävällistä palvelua ja vastaukset kaikkiin kysymyksiini ilman jonoa.

      Hyvät on kokemukset ainakin itselläni...

    • Fuck_Qliro

      Todella perseestä tämä koko putiikki. Ensin lähettävät tiedon sms:nä, että lasku lähtenyt - ei mitään maksutietoja mukana eikä mitään ilmoitusta esim sähköpostiin. Jonkun ajan kuluttua perästä muistutuslasku ylimääräisine maksuineen ja korkoineen. Maksoin eräpäivänä. Kuukauden kuluittuä jälleen korkolasku vaikka olin pennilleen maksanut kaikki viivästyskorkoineen. CDON.COMista sen paremmin kuin muistakaan putiikeista, jotka laskuttavat Qliron kautta en tule koskaan ostamaan yhtään mitään.

    • varokaatrettiä

      VAROKAA TRETTIÄ JA QLIRO.a 23, tammikuuta tilasin keittiökoneen tretiltä, kotiin saatuani huomasin että se on rikki, tietysti tein reklaamaation meni lähes kuukausi että sain tretiltä postin palautus kortin. Paketti lähti 22,2,.... lasku taas tuli qlirolta nyt vaikka paketti on palautettu saan jatkuvasti uusia maksumuistutuksia viimeisin 29,4,. olin yhteydessä qliroon heidän mukaansa laskut voi vain tretti hyvittää muuten ne roikkuvat avoimena!!!! tämä kiusaaminen on jatkunut jo yli 3kuukautta

    • Pilaatmaineen

      Älä jauha p.tä.........

    • EiEnääIkinä

      Jep, jep. Menin typeryyksissäni valitsemaan Qliron 0 €:n kampanjan ja kun laskut saapuivat, niissä oli peritty kunnon käsittelykulut. Olisi pitänyt lukea pienellä kirjoitettu präntti:

      Valitsemalla Qliro tilin hyväksyt tiliehtomme ja maksat kuukausittain vähintään 1/24 jäljellä olevasta velasta tai vähintään 9 EUR. Tilinhoitomaksu 3,95 EUR kuukausittain ostojen määrästä riippumatta sekä 22%:n korko. Katso myös vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot.

      Todellinen vuosikorko on 34,64 % laskettuna esimerkistä, jossa tuotteita on ostettu 1000 eurolla ja luottoa lyhennetään 12 kuukauden ajan niin, että kukin osamaksuerä on 98 euroa. Kokonaiskustannus on 1171 euroa.

    • QLIROHAISTAVITTU

      Tilasin fitnesstukusta protskuja. Osta nyt, maksa kuukauden kuluttua -periaatteella. Noh. Qlirolta tuli viesti, että lasku laitettu s-postilla. Lasku ei tullut perille. Asiakaspalveluun soitto, ja kuulemma heidän järjestelmänsä mukaan lasku on lähetetty (mainittakoon, että heidän järjestelmä on muka erehtymätön.) Nyt sitten maksoin kiltisti 5€ viivästysmaksun, koska heidän järjestelmä on perseestä. PYSYKÄÄ KAUKANA QLIROSTA!!!

      • dsdsdsdsd

        Oletkos itse varmasti naputellut spostin oikein ja tarkastanut roskapostikansiot ym?


    • Kusetettu_2018

      Älkää hyvät ihmiset ostako CDOn.comista mitään jolloin lasku tulee Qliron kautta.
      He eivät halua selvittää asioita van lähettelevät koronkiskontalaskujaan, rikosilmoitus tänään sisään.
      Täysin huijarifirma jossa ei ole edes yhtään ihmistä omalla nimellä töissä vaan sinulle vastaa "asiakaspalvelu"

    • Never_CDONcom

      Samanlainen kokemus, huomautuslasku kerkesi tulla vaikka lasku oli maksettu. Nyt 0 euroa on kuukaudessa kasvanut 20 euroon. Miten olette menetelleet, kannattaako vaan jättää koronkiskonta (JOKA LAITONTA) maksamatta vai viedä asiaa eteenpäin vaikka kuluttajariitalautakuntaan tai Aviin? Tässäkö yhteyshenkilö: Sjunesson, Peter https://www.avi.fi/documents/10191/19290/Luotonantajarekisteri_060313/44cb059e-268a-4aef-a0fc-51fc622c4d4e
      http://www.yritystele.fi/yritykset/perustettu/1131926

      AB Qliro elinkeinonharjoittaja
      Carl Patrik Illerstig edustaja
      Carl Patrik Illerstig ulkomainen edustaja
      Elias Paul Fischbein ulkomainen edustaja
      Nicolas Holger Fredrik Adlercreutz ulkomainen edustaja
      Nils Peter Sjunesson ulkomainen edustaja

    • Wawaeae

      Otin osarilla cdonilta näytönohjaimen jonka hinta oli 220€ ja maksoin kiltisti YLI VUODEN jotai n.10e lyhennyksiä jonka jälkeen tuli jossain vaiheessa kirje että sopimus on irtisanottu maksamattomien laskujen takia joten maksappa 220€. Eikä siinä vielä kaikki, lindorff perii minulta 30€ koska asia oli kerennyt siirtyä heille!!! Mitä v###ua? Lopullinen summa on yli 400€! En tiiä mitä tehdä, pitäiskö vetåä jotakin pataan tai jotai? Hienoa asua täs nykysuomessa jossa kusetus on arkea.

    • Hämärää

      Itsellä myös huonoja kokemuksia... Nytkin maksaisin laskun jos olisin sen saanut. Tekstiviesti on tullut että sähköpostiin lähetetty mutta ei löydy edes roskapostista. Kun kirjaudun qliron sivulle niin väittää ettei laskuja maksamatta. Viimeisin lasku lähetetty tammikuussa. Ilmeisesti haluavat kerätä korkoja. Onneksi ei paljoa velkaa niin pääsen eroon. En suosittele! Epäluotettava firma!

    • NoProblems

      Minulla toiminut hyvin. Ei mitään ongelmia ole ollut. Ainakaan vielä...

    • varoitus

      Todella epäselviä laskuja, viitenumerosta ei tietoakaan, ilmeisesti tarkoitukselka että laskua on hankala maksas. Viitenumero lienee asiakasnumero, toivottavasti...

      Ja tuntuu että jatkuvasti saa maksella jotain mutta velkasumma ei juuri pienene, todella kärkkäitä lähettämään muistutuksia, muut fitmat antaa ainakin sen viikon vielä aikaa eräpäivän jälkeen.

      Nämä pistävät jo perinnän käyntiin jos maksu myöhästyy muutamankin päivän!

      • varoitus

        Niin ja "omille sivuille" ei edes pääse, koska sitä sähköpostia ei tule ikinä! Selvästi pimittävät tarkempia tarkempia tietoja askusta.


    • Anonyymi

      En osta myöskään Qlirolla enää mitään. Maksoin tänään Lowellille 50 euroa. Alkuperäinen lasku oli tullut sähköpostiin Qlirolta tammikuussa, sen jälkeen ei yhtä ainutta muistutusta ole tullut! Tänään tuli sitten perintätekstari Lowellilta. Eikö niitä maksumuistutuksiakin olisi kuulunut tulla tässä välissä?? Kun summa on olemattomien perintäkulujen jälkeen noussut 25 eurosta 50 euroon, ainoa vain että niitä maksumuistutuksia ei ole koskaan tullut. Alkuperäinen lasku oli vain unohtunut maksaa silloin tammikuussa.

    • Anonyymi

      Suoraan sanottuna ihan perseestä koko qliro, laskua ei tule sähköpostiin ja sitten laitetaan paperisena karhu. Kyllä CDON tulee tästä kärsimään, kun ei viitsi enää tilata mitään. Klarnalla toimi hyvin.

    • Anonyymi

      Nellyltä tilasin kesällä Qliron kautta. Useampia tilauksia ja palautuksia. No loppujen lopuksi olin ihan sekaisin siitä, paljonko olen velkaa.

      Omilla sivuilla Qlirossa asiat on esitetty niin epäselvästi. Ja makselin ja siirsin eteenpäin noita laskuja ja sain viimeisen jotain 8 € maksettua joulukuussa.

      En tilaa enää Qliron kautta. Just tuon takia, että se on niin epäselvää eikä saa mitään käsitystä siitä paljonko on kokonaisuudessaan maksettava.

      Pitäydyn Klarnassa, joka toimii kivasti.

    • Anonyymi

      Qliro aivan perseestä. Omilla sivulla oli osio missä luki maksa vähän kerrallaan, maksoin 14e velka yhteensä noin 60e. Sain muistutusmaksun koska olin maksanut liian vähän ja laskun eräpäivä oli 23.8. Tilipäivänä sitten 31.8 ajattelin maksaa, mutta huomasin että koko velka oli siirtynyt creditvisorille jo viikko eräpäivän jälkeen. Ja taas lisää kuluja :D Todella harhaanjohtavaa että omilla sivuilla on että maksa vähintään 12e, mutta silti 14e on liian vähän ja tuli turhia kuluja. Vetäköön viikseen koko pulju. Ei jaksa pikkusummien kanssa lähtee tappelemaan, mutta toivottavasti joku muu lähtisi.

    • Anonyymi

      Tämähän on laillista kusetusta vailla seuraamuksia. Turhia kuluja ei tarvitse välttämättä maksaa jos vie asian eteenpäin, mutta ihmisiä huijaamalla ei näköjään tule rangaistuksia. Perinnän valvontaa tiukemmaksi tai vaihtoehtoisesti joku valtion monopoli hoitamaan perintää. Tämä ehkäisisi köyhyyden kierrettä ja maksaisi itsensä takaisin.

    • Anonyymi

      Olipa paska...joka kautta yhteyttä otin/palautuksia olis tullut..pikku summa..huomasin soitto jo maksaa..eli pitäkää ne sitten...tosi inhottavaa palvelua...

    • Anonyymi

      Eipä ole moitinnan aihetta. Unohdin maksaa ajallaan ja aloin jännittää että tuleeko kuluja niin palvelussa näkyi: Viivästyskorko anteeksi annettuna.

    • Anonyymi

      Tilin saldo

    • Anonyymi

      Samanlaisia kokemuksia. En saa yhteyttä asiakaspalveluun. Tietoa ja yhteyttä ei saa. Lupasivat maksaa maksamani summan, mutta ei useamman viikon jälkeenkään näy tilillä. Ihmettelen toimintaa. En tiedä minne vielä yrittäisin ottaa yhteyttä.

    • Anonyymi

      Ei luotettava. Älkää käyttäkö! 👍

    • Anonyymi

      Mulla sama ongelma qliron kanssa, maksa vasta helmikuun 28 .2.2022. Nyt ei saa maksaa laskuun

    • Anonyymi

      Tilasin viime vuonna dvd:n ennakkomyynnistä ja luulin että kun valitsen maksa myöhemmin vaihto-ehdon maksan sen mitä tilasin, mutta todella sekavat sivut enkä tiennyt tai löytänyt tietoa että laskuuni tulee tilinhoitomaksu.
      Eli se siitä "halvemmasta" hinnasta.

    • Anonyymi

      Aivan outo laskuttaja. En käytä heitä enää ikinä. Vedättävät.

    • Anonyymi

      Ostakaa prkl idiootit kivijalkakaupoista, ja SUOMESTA suomalaisista kaupoista!
      Teidänlaisten ansiosta kohta kaikki kaupat ovat jossain vtun VERKOSSA.

      Ja jos ostatte niin ostakaa ja pitäkää, älkääkä "palauttako". Jos ostatte niin pidätte, koko palautusoikeutta ei pitäisi edes olla.

      t. 70- luvulta Kekkonen

    • Anonyymi

      Ei mennyt luottosopimus läpi klarnan kanssa ei koskaan ongelmia

    • Anonyymi

      Tilasin CDONilta tuotteen joulukuussa 2022, maksoin laskun heti.

      Tammikuussa tuli huomautuslasku qlirolta, soitin että homma hoidettu ja lähetin sähköpostiin kuitin todisteeksi. Lupasi kuitata kuntoon ja ilmoittaa minulle. ei koskaan asiakaspalvelija ollut yhteydessä.

      Maaliskuussa tuli uusi huomautuslasku. Soitin että asia on jo kertaalleen käsitelty. Lupasi asiakaspalvelija olla yhteydessä seuraavana päivänä. Ei koskaan ollut.

      Läheti sähköpostin, jossa halusin esimiehen ottavan yhteyttä. Ei koskaan ottanut.

      Korko ja kulut kasvavat. Pitäisikö tehdä rikosilmoitus?

      • Anonyymi

        ÄLÄ KÄYTÄ CDON.COMia tai QLIROa!!!

        Samanlainen tapaus myös minulla. Tilattiin pojalle askartelukirja ja pari CD-levyä CDON.comista joulukuussa 2022. Maksoin laskun myös heti.

        Tammikuussa sain huomautuslaskun QLIROlta, jolloin huomasin, että olin alunperin kiireessä käyttänyt edellisen tilauksen maksutietoja. Otin heti yhteyttä spostilla QLIROon, jossa selitin virheeni ja laitoin mukaan tiedot suorittamastani maksusta. Sainkin nopeasti vastauksena toimintaohjeet asian korjaamiseksi. Ohjeena oli vain maksaa puuttuvat 7€ niin asia on kunnossa. Suoritin korjauksen ohjeiden mukaisesti ja laitoin maksutiedot siitäkin spostilla vielä varmuuden vuoksi asiakaspalveluun.

        Oletin, että asia on kunnossa mutta huhtikuun alussa sain asiasta uudelleen maksumuistutuksen QLIROlta, Otin yhteyttä spostitse ja puhelimitse. Aina vakuutettiin, että asia korjataan.
        Huhtikuun lopussa tuli sitten maksuvaatimus CreditVisorilta alkuperäiselle summalle korkojen ja käsittelykulujen kera. Yritin selvittää asiaa QLIROn ja CreditVisorin kanssa useita kertoja siinä onnistumatta. Lopulta luovutin ja maksoin myös tuon CVn maksuvvaatimuksen jotta pääsin asiasta eroon. Tuli askastelukirja ja CD-levyt todella kalliiksi...

        QLIROn asiakaspalvelusta jäi todella pska fiilis. Jäi sellainen vaikutelma, että siellä ei ollut osaamista tai halua asian selvittämiseksi.


    • Anonyymi

      Qlirolta tuli tänään lauantaina 27.5.23 s-postitse viesti "Muistathan maksaa koontilaskusi". Lasku on maksettu kuitenkin jo lähes kaksi viikkoa ENNEN ERÄPÄIVÄÄ! Summa sekä tili- ja viitenumerot ovat oikein (ja pysyvätkin verkkopankin maksupohjissa muuttumattomina). Kaikista maksueristä on kuitit mapissa (..kaiken varalta). Typeriä tällaiset virheet ko. firman laskutuksissa. Kyseessä CDON `in kautta (vuosi sitten) tehty ostos. Jotain summavirheitä heidän laskutuksessaan ollut vuoden mittaan muutenkin (joita ovat jälkeen päin viesteillään korjailleet). Selkeintä olisi, jos ei tarvitsisi näitä erämaksujuttuja käyttää laisinkaan - välttyisi myös näiltä AIHEETTOMILTA mieliharmeilta! Omasta vuosien kokemuksesta Walley -laskutus (eli ent. Collector) on toiminut ilman tällaisia LASKUTTAJATAHON OMIA virheitä. Pyrin välttämään Qliro -ostoksia jatkossa.

      • Anonyymi

        Kommentoin nyt 11 kk kuluttua päivitystä samaan aiheeseen. Maksoin viimeisimmän kk-erän Qlirolle HETI laskun saavuttua 15.4.2024. S-postitse tuli 16.4.24 Qliron kiitosviesti suoritetusta maksusta (laskun eräpv olisi ollut vasta 29.4.24). Nyt 26.4.24 tulikin taas vaihteeksi Qlirolta s-postiviesti "On aika maksaa laskusi"! Onneksi minulla on vain tämä YKSI ainoa Qliro-velka (Cdon).. Piti oikein kuittimapistakin vielä tarkistaa asia (josta löytyy verkkopankin maksutosite). Laskun minimisummankin löytää vain Qliron sivulle kirjautumalla (omituista!). Vertailun vuoksi esim. Walleyn laskun saa auki s-postista "oikean näköisenä" selkeänä laskuna. Qliron sivuston tiedot ovat muutoinkin kovin pelkistetyn näköiset: viimeksi käydessä näkyi velkapääoma "kr" (kruunuina) vaikka olen ostanut tuotteen euromääräisellä summalla. Toivoa sopii omankin rahatilanteen vielä paranevan (pitkä sair.loma) että pääsisi mieluiten kokonaan eroon näistä osamaksuista.


    • Anonyymi

      Minä myös ei olen tytyväinen tämän kauppa On tosi epärehellinen Kaikki pilossa veiti ei tule perille puhelin ei vasta Olen päntännyt nyt ei koska ei mitä ei tilan Suomen ulkopuolella Terveys on tärkeä kuk heidän kanssa rupesit taistella

    • Anonyymi

      Mulla on sama ongelma Qliron kanssa. Eivät lähetä laskua edes sähköpostiin vaan laskut jää Qliro sovellukseen. Hankalaksi meni tämäkin kun laskussa ei edes lukenut saajan tietoja. Qliron asiakaspalvelu on mennyt aika huonoksi. Kerran kysyin jotain suomeksi sähköpostilla niin vastaus tuli Englanniksi ja jouduin koko viestin kääntämään Google sanakirjaa käyttäen. Eli ei suomenkielistä asiakaspalvelua.

    • Anonyymi

      Qliro, niin epärehellistä toimintaa, yhden 20 e tuotte maksanut minulle jo 70 e eikä laskujen lähettäminen näytä loppuvan... samoin Nelly joka laskuttaa Qliron kautta.....en tiedä miten pääsisin niistä kokonaan eroon...😩

    • Anonyymi

      Paljon mätää, enkä tahdo päästä asiakkuudesta eroon vaikka olen ilmaissut haluavani irtisanoa osamaksutilin. Nyt on ollut hirveä stressi päällä kun luin kaikkea paskaa mitä netistä lyötyy k.o yrityksestä ja sen perintäyrityksestä Credivisorista, mikäli lasku päätyy perintään.

      Qliron asiakaspalvelu puhelinpalvelun osalta ei tee mitään, muutakuin kyselee tunnistuskysymykset. Sähköpostiin vastataan huonolla suomella tai ei ollenkaan. Vastaukset ovat ympäripyöreitä. Jos ilmoittaa haluavansa irtisanoa luottosopimuksensa sekä osamaksutilin sähköpostitse, joka lukee jopa heidän omissa sopimusehdoissaan oikeaksi menettelytavaksi, niin tulee automaattivastaus soittaa asiakaspalveluun, jossa keksitään joku tekosyy miksi saldo ei ole nolla eikä voi irtisanoa tiliä. Itse sähköpostitse lähetettyä irtisanomisilmoitusta ei noteerata, vaikka heidän sivuillaa yleisissä Qliro-sopimusten ehdoissa on maininta 11.2 -kohdassa että luoton voi irtisanoa päättyväksi milloin tahansa.

      Huomasin muuten vertaillessa omaa luottosopimustani, joka on tuorehko, Qliron sivujen yleisiin sopimusehtoihin (käytännössä sama paperi, mutta henkilökohtaisessa luottosopimuksessa on omat tiedot ja se on henkilökohtainen), että Qliron sivuilla tuo 11 -kappaleen (ennenaikainen takaisinmaksu) 11.2 -kohdan irtisanominen on muotoiltu ilmeisen tarkoitushakuisesti hieman eri tavoin, ja verkkosivuilla mainostetut ehdot ovat lain kanssa paremmin linjassa sekä kuluttajan kannalta vahvemmat, kuin mitä itse luottosopimukseen annetaan sopimuksen solmimisen jälkeen. Eli kyseessä on tahallinen erehdytys.

      Ensin lakipykälä, joka oikeuttaa irtisanomaan kulutusluoton päättyväksi heti, jos muuta ei sovita:

      Kuluttajansuojalaki (20.1.1978/38):

      "30 § (27.8.2010/746)
      Jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen irtisanominen

      Kuluttaja saa milloin tahansa sopimussuhteen aikana irtisanoa jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen heti päättyväksi, jolleivät osapuolet ole sopineet irtisanomisajasta. Kuluttajan noudatettavaa irtisanomisaikaa ei saa sopia kuukautta pitemmäksi."

      31 § (27.8.2010/746)
      Irtisanomistilanteessa perittävät kulut

      Luotonantaja ei saa periä kuluttajalta maksua jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen irtisanomisesta. Kuluttajan on maksettava luottosopimuksesta säännöllisesti perittävät kulut vain siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantuloa edeltävään aikaan. Jos kuluttaja on maksanut tällaisia kuluja ennakolta, luotonantajan on palautettava ne siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantulon jälkeiseen aikaan."

      JA SITTEN QLIRON KAKSIIN ERILAISIIN EHTOIHIN JOISTA KULUTTAJAN KANNALTA LAINMUKAISESTI OIKEAMMAN LINJAINEN NÄYTETÄÄN HEIDÄN VERKKOSIVUILLAAN YLEISISSÄ SOPIMUSEHDOISSA, JA SITTEN SE VERSIO MINKÄ ESIMERKIKSI MINÄ OLEN SAANUT JOSSA ON KÄYTÄNNÖSSÄ TÄYSIN SAMA SOPIMUS, MUTTA MUUTAMAA OLEELLISTA KOHTAA MM. IRTISANOMISSÄÄNNÖISTÄ ON VIILATTU LAINVASTAISIKSI SEKÄ KULUTTAJALLE EPÄEDULLISIKSI.

      Mielestäni päivänselvää että kyseessä on siis tahallinen kuluttajan erehdyttäminen, jossa verkkosivuilla annetaan sopimusehdoista malli, joka on lain kanssa melko linjassa, ja kun luotonhakija saa sitten itse varsinaisen henkilökohtaisen luottosopimuksensa, niin siinä on annettu edellä mainittua mallia huonommat ehdot joilla ei pääse luotosta eroon kulutusluottolain 30 §:n mukaisesti.

      VERKKOSIVUILLA IRTISANOMISTA KOSKEVAT EHDOT (yleiset ehdot luottosopimukselle https://assets.qliro.com/terms/fi/fi/terms/1/terms_campaign.pdf):

      11. ENNENAIKAINEN TAKAISINMAKSU

      11.1 Sopimus on voimassa siihen saakka, kunnes luotto on maksettu kokonaisuudessaan. Luotonsaaja voi milloin tahansa IRTISANOA jäljellä olevan luoton ja maksaa sen ennenaikaisesti. Tällöin Luotonsaajan on maksettava ennenaikaiseen takaisinmaksuun saakka Qlirolle kertyneet luoton korot ja muut kulut.

      11.2 Sopimuksen irtisanomisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti osoitteeseen [email protected] tai Qliro AB, Kundservice, Box 195 25, 104 32 Stockholm, Sverige."

      VERRATAAN SITTEN HENKILÖKOHTAISEEN TUOREESEEN QLIRO-LUOTTOSOPIMUKSEEN jonka saa kun on mm. edellä mainitut verkkosivun ehdot lukemisen jälkeen ajatellut että "ihan ok ehdoilta näyttää ja ottaa luotolla jotain":

      11. ENNENAIKAINEN TAKAISINMAKSU

      "11.1 Sopimus on VOIMASSA SIIHEN SAAKKA, KUNNES LUOTTO ON MAKSETTU KOKONAISUUDESSAAN. Luotonsaaja voi milloin tahansa irtisanoa jäljellä olevan luoton ja maksaa sen ennenaikaisesti. Tällöin Luotonsaajan on maksettava ennenaikaiseen takaisinmaksuun saakka Qlirolle kertyneet luoton korot ja muut kulut.

      11.2 Sopimuksen irtisanomisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti osoitteeseen [email protected] tai Qliro AB, Kundservice, Box 195 25, 104 32 Stockholm, Sverige."

      • Anonyymi

        Tuo Qliron henkilökohtaisesti ja nimellä sopimuksen syntyessä hakijalle antama luottosopimus antaa ymmärtää, ettei luottoa voi irtisanoa ennenaikaisesti ollenkaan, koska tuossa väitetään, että luotto pitää olla maksettu kokonaisuudessaan ennen, ennenkuin se voidaan irtisanoa.

        Kulutusluottolain 30 §:n mukaisesti "Kuluttaja saa milloin tahansa sopimussuhteen aikana irtisanoa jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen heti päättyväksi", jonka jälkeen irtisanomispäivämäärään saakka syntymään ehtineet kulut laskutetaan irtosanomisen jälkeen. Irtisanominen tapahtuu siis ensin, ja tämän jälkeen kun luotto on irtisanottu, maksetaan sitten kulut mitkä ovat jäljellä: "Luotonantaja ei saa periä kuluttajalta maksua jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen irtisanomisesta. Kuluttajan on maksettava luottosopimuksesta säännöllisesti perittävät kulut vain siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantuloa edeltävään aikaan. Jos kuluttaja on maksanut tällaisia kuluja ennakolta, luotonantajan on palautettava ne siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantulon jälkeiseen aikaan."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo Qliron henkilökohtaisesti ja nimellä sopimuksen syntyessä hakijalle antama luottosopimus antaa ymmärtää, ettei luottoa voi irtisanoa ennenaikaisesti ollenkaan, koska tuossa väitetään, että luotto pitää olla maksettu kokonaisuudessaan ennen, ennenkuin se voidaan irtisanoa.

        Kulutusluottolain 30 §:n mukaisesti "Kuluttaja saa milloin tahansa sopimussuhteen aikana irtisanoa jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen heti päättyväksi", jonka jälkeen irtisanomispäivämäärään saakka syntymään ehtineet kulut laskutetaan irtosanomisen jälkeen. Irtisanominen tapahtuu siis ensin, ja tämän jälkeen kun luotto on irtisanottu, maksetaan sitten kulut mitkä ovat jäljellä: "Luotonantaja ei saa periä kuluttajalta maksua jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen irtisanomisesta. Kuluttajan on maksettava luottosopimuksesta säännöllisesti perittävät kulut vain siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantuloa edeltävään aikaan. Jos kuluttaja on maksanut tällaisia kuluja ennakolta, luotonantajan on palautettava ne siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantulon jälkeiseen aikaan."

        Sori tuo viiminen kohta meni nyt väsymyksissä VÄÄRIN ja siteerasin SAMAN VERKKOSIVUJEN KOHDAN KAHDESTI. Otetaan uudelleen:

        VERKKOSIVUILLA IRTISANOMISTA KOSKEVAT EHDOT (yleiset ehdot luottosopimukselle https://assets.qliro.com/terms/fi/fi/terms/1/terms_campaign.pdf):

        "11. ENNENAIKAINEN TAKAISINMAKSU

        11.1 Sopimus on voimassa siihen saakka, kunnes luotto on maksettu kokonaisuudessaan. Luotonsaaja voi MILLOIN TAHANSA IRTISANOA jäljellä olevan luoton ja maksaa sen ennenaikaisesti. Tällöin Luotonsaajan on maksettava ennenaikaiseen takaisinmaksuun saakka Qlirolle kertyneet luoton korot ja muut kulut.

        11.2 Sopimuksen irtisanomisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti osoitteeseen [email protected] tai Qliro AB, Kundservice, Box 195 25, 104 32 Stockholm, Sverige."


        VERRATAAN SITTEN HENKILÖKOHTAISEEN TUOREESEEN QLIRO-LUOTTOSOPIMUKSEEN jonka saa kun on mm. edellä mainitut verkkosivun ehdot lukemisen jälkeen ajatellut että "ihan ok ehdoilta näyttää ja ottaa luotolla jotain":

        "11. ENNENAIKAINEN TAKAISINMAKSU
        11.1 Sopimus on voimassa siihen saakka, kunnes luotto on maksettu kokonaisuudessaan. Luotonsaaja voi milloin tahansa maksaa jäljellä olevan luoton ennenaikaisesti. Tällöin Qliron jäljellä olevasta saatavasta vähennetään se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Luotonsaajan on kuitenkin maksettava ennenaikaiseen takaisinmaksuun saakka Qlirolle kertyneet luoton korot ja muut kulut.

        11.2 Ennenaikaisesta takaisinmaksusta tulee ilmoittaa kirjallisesti osoitteeseen [email protected] tai Qliro AB, Kundservice, Box 195 25, 104 32 Stockholm, Sverige."


        Kulutusluottolain 30 §:n mukaisesti "Kuluttaja saa milloin tahansa sopimussuhteen aikana irtisanoa jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen heti päättyväksi", jonka jälkeen irtisanomispäivämäärään saakka syntymään ehtineet kulut laskutetaan irtosanomisen jälkeen. Irtisanominen tapahtuu siis ensin, ja tämän jälkeen kun luotto on irtisanottu, maksetaan sitten kulut mitkä ovat jäljellä: "Luotonantaja ei saa periä kuluttajalta maksua jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen irtisanomisesta. Kuluttajan on maksettava luottosopimuksesta säännöllisesti perittävät kulut vain siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantuloa edeltävään aikaan. Jos kuluttaja on maksanut tällaisia kuluja ennakolta, luotonantajan on palautettava ne siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantulon jälkeiseen aikaan."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sori tuo viiminen kohta meni nyt väsymyksissä VÄÄRIN ja siteerasin SAMAN VERKKOSIVUJEN KOHDAN KAHDESTI. Otetaan uudelleen:

        VERKKOSIVUILLA IRTISANOMISTA KOSKEVAT EHDOT (yleiset ehdot luottosopimukselle https://assets.qliro.com/terms/fi/fi/terms/1/terms_campaign.pdf):

        "11. ENNENAIKAINEN TAKAISINMAKSU

        11.1 Sopimus on voimassa siihen saakka, kunnes luotto on maksettu kokonaisuudessaan. Luotonsaaja voi MILLOIN TAHANSA IRTISANOA jäljellä olevan luoton ja maksaa sen ennenaikaisesti. Tällöin Luotonsaajan on maksettava ennenaikaiseen takaisinmaksuun saakka Qlirolle kertyneet luoton korot ja muut kulut.

        11.2 Sopimuksen irtisanomisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti osoitteeseen [email protected] tai Qliro AB, Kundservice, Box 195 25, 104 32 Stockholm, Sverige."


        VERRATAAN SITTEN HENKILÖKOHTAISEEN TUOREESEEN QLIRO-LUOTTOSOPIMUKSEEN jonka saa kun on mm. edellä mainitut verkkosivun ehdot lukemisen jälkeen ajatellut että "ihan ok ehdoilta näyttää ja ottaa luotolla jotain":

        "11. ENNENAIKAINEN TAKAISINMAKSU
        11.1 Sopimus on voimassa siihen saakka, kunnes luotto on maksettu kokonaisuudessaan. Luotonsaaja voi milloin tahansa maksaa jäljellä olevan luoton ennenaikaisesti. Tällöin Qliron jäljellä olevasta saatavasta vähennetään se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Luotonsaajan on kuitenkin maksettava ennenaikaiseen takaisinmaksuun saakka Qlirolle kertyneet luoton korot ja muut kulut.

        11.2 Ennenaikaisesta takaisinmaksusta tulee ilmoittaa kirjallisesti osoitteeseen [email protected] tai Qliro AB, Kundservice, Box 195 25, 104 32 Stockholm, Sverige."


        Kulutusluottolain 30 §:n mukaisesti "Kuluttaja saa milloin tahansa sopimussuhteen aikana irtisanoa jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen heti päättyväksi", jonka jälkeen irtisanomispäivämäärään saakka syntymään ehtineet kulut laskutetaan irtosanomisen jälkeen. Irtisanominen tapahtuu siis ensin, ja tämän jälkeen kun luotto on irtisanottu, maksetaan sitten kulut mitkä ovat jäljellä: "Luotonantaja ei saa periä kuluttajalta maksua jatkuvaa luottoa koskevan sopimuksen irtisanomisesta. Kuluttajan on maksettava luottosopimuksesta säännöllisesti perittävät kulut vain siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantuloa edeltävään aikaan. Jos kuluttaja on maksanut tällaisia kuluja ennakolta, luotonantajan on palautettava ne siltä osin kuin ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantulon jälkeiseen aikaan."

        Eli siis henkilökohtaisesta sopimuksesta on jätetty tarkoituksella 11.2 -kohdasta pois viittaus irtisanomiseen milloin tahansa. Irtisanominen tarkoittaa sopimuksen loppumista, ei sitä, että luotto jatkaa vielä aktiivisena pysymistä irtisanomisilmoituksen jälkeenkin ja odotetaan että asiakas maksaa kaikki kulut kunnes luotto suljetaan, vaan sitä, että luotto irtisanotaan heti irtisanomisilmoituksesta ja päivämäärästä lähtien, ja maksamattomat luoton kulut ja korot peritään sitten irtisanomispäivämäärää edeltävältä ajalta sulkemisen jälkeen erikseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli siis henkilökohtaisesta sopimuksesta on jätetty tarkoituksella 11.2 -kohdasta pois viittaus irtisanomiseen milloin tahansa. Irtisanominen tarkoittaa sopimuksen loppumista, ei sitä, että luotto jatkaa vielä aktiivisena pysymistä irtisanomisilmoituksen jälkeenkin ja odotetaan että asiakas maksaa kaikki kulut kunnes luotto suljetaan, vaan sitä, että luotto irtisanotaan heti irtisanomisilmoituksesta ja päivämäärästä lähtien, ja maksamattomat luoton kulut ja korot peritään sitten irtisanomispäivämäärää edeltävältä ajalta sulkemisen jälkeen erikseen.

        Ja lisäys vielä, siis kyseessähän ei ollut "kulutusluottolaki" vaikka siteeraukset on oikein, vaan KULUTTAJANSUOJALAKI (20.1.1978/38 ) ja sen 7 luvun 30 §.


    • Anonyymi

      Valitettavasti kokemuksieni on läheltäliippaavan sama. Tilaukseni meni läpi mutta pari vuorokautta myöhemmin tuli ilmoitus että tilaukseni on hylätty. Asiakaspalveluun kun soitin niin ekana vihjailtiin maksukyvyttömyydestä ja huijarina olemisesta. Kuitenkaan kumpaankaan en ole syyllistynyt eikä asiakspalvelija näihin mitään viittaavaa löytänyt kun hetken tutki asiaa. Joten minut hylättiin mututuntumalla, todennäköisesti rasistisesta syystä. Koska nimeni ei nyt hirveän kantasuomalainen olen, muuta syytä tai selitystä ei asikaspalvelijalta tullut. Ei hän kyllä myöntänyt rasistista syytä mutta tälläinen fillisi kyllä jäi kun mitään järkeen käyvää syytä ei löytynyt laskupalvelun toimesta hylätä ostokseni.

      Tämä lienee olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kyseistä firmaa käytän.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe