Kiinnostaako sorsastus uudellamaalla

Sorsa1

Hei.
Kiinnostaako syys sorsastus Uudellamaalla, lähellä Pääkaupunkiseutua?.

Nyt olisi mahdollisuus päästä mukaan sorsastamaan, veneessä tapahtuvassa metsästyksessä koiran kanssa, sekä toisena vaihtoehtona olla kytiksellä ja kahlata rantaheinikkoa pitkin, tämä vaatii että omistat myös kahluuhousut/saappaat

Veneessä tapahtuvassa metsästyksessä Itse toimin soutajana, sekä koiran ohjaajana.Sinun tehtäväsi olisi ainoastaan metsästää sorsia.

Veneessä ja rantaheinikossa tapahtuvassa metsästyksessä, otan vain yhden metsästäjän mukaan kerrallaan

Metsästyspäivään kuuluu Ark iltalento 17.30-21.30 hämärään saakka
Metsästyspäivään kuuluu Vkl iltalento 17.00-21.30 hämärään saakka
Mahdolliset aamulennot sovitaan aina tapauskohtaisesti 05.00-12.00
tauolla valmissämpylä ja kahvi.

Metsästyspäivät tarkistetaan aina etukäteen että ei ole esim.rauhoituspäiviä

Käytössäsi on myös kelluvat sorsa kaaveet sekä sorsapilli ja naamioverkko

Valitettavasti en kerro tässä järvien nimiä, joissa metsästys tapahtuu. mutta se kerrotaan sitten kun metsästys alkaa.

Palveluun kuuluu myös Uudellamaalla sopimuksen mukaan kuljetus eli haen ja vien metsästäjän kotiin

Eli jos olet kiinnostunut syksyn sorsa jahdeista pääkaupunkiseudun lähellä, niin ota yhteyttä. Niin kerron tarkemmin jahdista, ole varautunut lähettämään myös metsästyskortistasi sekä aseesi hallussapitoluvasta kopiot sähköpostiin.

Jahdin alussa tarkistan, että käytät korvaavia patruunoita, Joten lyijypatruunoita ei saa olla edes mukana.

Sorsajahdissa on hyvä olla myös sopiva vaatetus/naamiointi huomioituna

Ota sähköpostiin yhteyttä, ja kysy tarjous jahdista

HOX! kun otat yhteyttä sähköpostiin, joudut lähettämään samalla maksetusta ja voimassa olevasta metsästyskortistasi kopion, jotta tiedän että kyseessä ei ole turha kysely. Vastaan ainoastaan sellaisiin tiedusteluihin jossa olet lähettänyt kopion metsästyskortistasi

[email protected]

8

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiekkoampuja

      No niin. nyt on kokeiltu kyseinen jahti, ja täytyy sanoa että omasta mielestäni onnistui aika hyvin. Sain kaksi tavia sekä yhden heinäsorsan. Mahdollisuus oli saada enemmänkin mutta en osunut, eli syy oli ampujassa.
      Ohjaaja muuten sanoi heti alussa, että mitään saalis takuuta hän ei sitten anna.

      Ohjaajasta sanoisin näin että oli asiallinen kaveri, ja tosiaan tarkisti patruunat.
      Koira oli ihan hyvä, eli nouti merkkaamansa linnut suoraan, mutta toisessa noudossa kesti noin 30-45 min , kun ei heti merkannut lintua,ja se hävisi alkuun aika pahaan korkeaan heinikkoon. Tässä meni aika kauan, ja metsästysaikaa meni hukkaa kun koira etsi sitä, mutta tavi löytyi.
      Metsästettiin veneestä, ja alkuun kun ammuin. Niin koira jonkin verran kuumeni tilanteessa, ja ohjaaja jonkin verran kovaa käskytti sitä. Eli ei se ihan pro koira ole, mutta noudot se teki hyvin.
      veneestä sen verran että se on sisältä ja ulkoa valkoinen ja mielestäni se kannattaisi maalautta jollakin naamiovärillä, mutta ei sekään haitannut itse metsästystä.Naamioverkko oli veneessä mukana, mutta päätettiin niin, että sitä ei laiteta. Kun koira jää siihen kiinni.

      Meillä oli tosiaan niitä sorsa kaaveita jonkin verran vedessä, ja ohjaaja pillitti välillä ja ainakin yhdellä kertaa se selvästi toimi, kun näin kun tavi oli jo menossa kauempaa ohi niin kääntyikin hollille ja sain sen alas.
      Ja kahvi sämpylällä toimi.
      Ja sanoisin näin, että jos seuraavalla kerralla menen uudelleen. Niin otan kyllä sen kuljetuksen, pääsee paljon helpommalla.

      Tuosta jahdin hinnasta sen verran, että se on aika kallista. Mutta toisaalta kaikki onnistui, ja olen tyytyväinen. Koska sorsia sain kotiin viemisiksi.
      Ja sellainen asia vielä, että ohjaaja ei sitten suolistalintuja, vaan sen joutuu tekemään itse.
      Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen kokemukseen.
      Ja kiitos ohjaajalle.

      • työtönmetsästäjä

        Jep jep.Laitoin kyselyn ja hinta on ihan liian suolanen, että pystyis lähtemään jahtiin!.Mulla ei ainakaan oo tollaseen varaa!.kuulostaa mulle että kyseessä on lähinnä varakkaille tarkoitetusta jahdista eikä mistään tavallisille metsästäjille suunnatusta metsästyksestä.On meinaan sen verran kovat hintapyynnöt!.pidä jahtis!.


      • työtönmetsästää

        Joo. kirjoitin ehkä liian nopeasti edellisen viestin, joten ei ollut tarkoitus ihan noin sitä sanoa että pidä jahtis.
        työttömälle metsästäjälle, noi hinnat taitaa olla liian kovat.
        ei muuta kuin kuumia piippuja.


    • kyser

      Moi.millä järvellä olitte? Ja paljonko maksoi kyseinen jahti?.

    • TappaminenLiiketoimena

      Moraalitonta liiketoimintaa. Pyövelin renki kuljettaa tappamisaddikteja murhaamaan luonnonvaraisia eläimiä maksua vastaan.

      • työtönmetsästäjä

        Aina löytyy arvostelijoita.avaa sun elämääs täällä niin päästään sinua arvostelemaan!.


    • mikko1111

      Kiitos jahdista !
      oli erittäin onnistunut viikonloppu, saaliina 4 heinäsorsaa ja 3 tavia.
      ensivuonna otetaan uusiksi.
      Yt. Mikko

      • metsänsiimeksessä

        Taisit jättää saaliistasi mainitsematta sateekaaripoitsun, jota myös "ammuit".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3025
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      121
      2049
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1379
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe