Olenkohan ainoa laatuaan jolla on samanlainen ajatus/tunnemaailma? Nimittäin minulle on se, etten ole löytänyt nuoruudessani itselleni kumppania, verrattavissa sellaisen lapsen kaipuuseen ja pahaan oloon, jolla ei ole ollut lapsena ja nuoruudessa isää tai vaikka isäpuolta.Nimittäin nyt, lähes kolmekymppisenä, kuin kohtalon ivana, ensimmäistä kertaa ihastuminen olisi molemminpuoleista(nuoruudessani minä olen ollut ihastunut ja minuun ollaan oltu ihastuneita, muttei koskaan niin, että tunne olisi ollut yhtäaikaa molemminpuolinen).Ongelmana on se, että tämä molemminpuolinen kiinnostus ei korvaa ollenkaan ja alkuunkaan sitä "puutostilaa", mikä minulla on ollut varhaisnuoruudestani saakka.Vertaisin tätä nykyistä "rakkauden saamista" esim. siihen, että keski-iän kynnyksellä oleva henkilö saa vasta niin myöhään esim. isäpuolen, ettei asialla ole enää mitään merkitystä.Eli jollain tapaa nuo menetetyt vuodet ahdistavat niin paljon, ettei nykyisillä rakkaussuhteilla ole mitään väliä, aivan sama sitten vaikka olisi koko loppuelämän sinkkuna.Toivottavasti joku tajusi tästä jotain, kiinnostaisi vaan tietää onko tämä harvinainen vai yleisempi ongelma...
Sopiva kumppani liian
myöhään.
61203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ole liian myöhään.
Jos kerran kumpikaan ei oo varattu, niin eikö se oo vaan hieno asia kun sopiva kumppani vihdoinkin löytyy? Ehkä sitä osaa arvostaa kun on niin kauan joutunut odottamaan. Joten mun mielestä voit ihan vapaasti olla iloinen ja nauttia hyvistä hetkistä!!!
siinä ne kuule pikkuhiljaa hoituu samoilla löylyillä kaikki vajeet.
antaudut vaan virran vietäväksi.
minun kohdallani tilanne on lähes sama. minulla ei vain vielä tälläkään hetkellä ole ketään. minunkin on hieman vaikea uskoa, että sitä joskus tapaisi jonkun ja että se jotenkin korvaisi tämän useiden vuosien kaipuun ja yksinäisyyden. tuntuisi hieman merkityksettömältä tässä vaiheessa enää aloittaa mitään suhdetta vaikka joskus jonkun löytäisikin.
kai yksinkin voi olla onnellinen.
Kirjoituksesi on mielenkiintoinen. Sinulla on mielessäsi ollut sellainen tyhjä paikka, johon olet etsinyt täytettä, sitä löytämättä. Luulet että tyhjiön olisi täyttänyt parisuhde, mutta sitä et kuitenkaan tainnut olla vailla. Sinussa itsessäsi se kaikki on, kukaan toinen ei muutenkaan voi täyttää tyhjöitäsi. Rakkauden tunne on siitä metka, että se tekee niin onnelliseksi, että ihminen kuvittelee "löytäneensä" kaiken ja kuvittelee sen toisen tuovan elämään viimeinkin sen "jonkin asian", täyttävän itsessämme sen tyhjiön.
Tosiasiassa kukaan toinen ei sitä voi täyttää ja jopa kaipaus tunteena kertoo meistä itsestämme.
Vertaat rakkauden löytämistä isäsuhteeseen, niin kuin rakastumisella olisi jokin oikea aika ja paikka. Lapsi tarvitsee vanhempiaan tekemään meistä sen ihmisen, joka sitten aikuisena on valmis ihmissuhteet kohtaamaan. Rakastuminen tapahtuu kun on tapahtuakseen. Jollain tapaa sinä kuitenkin olet sisäistänyt sen käsityksen, että oikea rakastumisaika olisi ollut siis nuorempana. Hmm, mistäköhän tuollaista olet keksinyt? Koska ystäväpiirisi kaikki ihmiset alkoivat seurustelemaan nuorena? Koska olet vihdoin löytänyt hyvän aviomiespotentiaalisen ihmisen, muttet kuitenkaan sitä rakkauden varsinaista tunnetta, vaikka hän olisi rooliin sopiva?
Olet oppinut kaipailemaan ja kaipauksesta on tullut osa sinua, et osaa enää lopettaa, vaikka edessäsi olisi nyt se kuvioon sopiva mies?
Jos todella olet rakastunut, sen tunteen pitäisi olla aika kokonaisvaltainen.. En usko että miettisit tuollaisia, jos kohdallasi olisi nyt se oikea mies.. Mielestäni sinulle tulisi vaan enemmän tunne, että "tämän takia en ole ketään aikaisemmin löytänytkään", "juuri häntä olen odottanut koko ikäni", kun selvä masennus menetetyistä vuosista.
Tai ehkä mies on oikea, mutta sinulla vielä paljon itsesi kanssa selvitettäviä asioita.
Tai kenties kaipauksesi oli muuttunut ajan myötä niin suureksi odotukseksi Siitä Rakkaudesta, että nyt kun olet kohdannut oikeassa elämässä potentiaalisen miehen, muttet rakastunut häneen korviasi myöten, olet jollain tapaa pettynyt. "Puutostilasi" ei täyttynytkään toivomallasi tavalla.
Tämä kaikki on tietenkin pelkkää spekulaatiota, koska en sinua tunne... Mutta toivon että saat ajatuksesi kokoon. Kukaan meistä on tuskin koskaan täydellisen onnellinen, aina varmasti on jotain minkä voisi vielä muuttaa parempaan..
Hyvää jatkoa sinulle!
älä anna läheisyyden ja pettymyksen pelkosi viedä sinulta tätäkin mahdollisuutta onneen. unohda menneet ja elä täysillä tämä kohdallesi tullut tunne. olet vielä nuori, mikään ei ole vielä sinulle myöhäistä. keinustuolissa on turha enää haikailla.